Luulen, että suurin osa suomalaisista miehistä ei suostuisi perheen

pystyy elättämään perheen. Pohjoismaissa lähtökohtana kaksi palkansaajaa/perhe, ja palkat sen mukaisia.

että pystyvät elättämään perheensä. Kukaan ei meillä ajattele niin.

Mun mies kuitenkin suostuu. Ei nyt ehkä ihan niin, että olisin ikuisesti kotona mutta kauan joka tapauksessa.



Ja uskokaa tai älkää, meillä tämä juttu toimii ihan oikeasti! Ja lapset saavat molempien vanhempiensa aikaa ja huomiota. Äidin huomiota päivällä ja iltapäivällä ja isän huomiota iltaisin ja tietenkin viikonloppuisin. Ei tarvitse isän juosta kaupoissa iltaisin tai tehdä omaa osuuttaan kotitöistä, kuten ei vkonloppuisinkaan pahemmin. Voi peuhata lasten kanssa ja myös hyvällä omallatunnolla harrastaa pari iltaa viikossa, kuten minäkin.



Raha-asioista ei riidellä, rahat ovat yhteiset. Seksi luistaa, kkun kumpikaan meistä ei ole ylirasittunut.



Ja minulla on sen verran hyvä itsetunto, että ei haittaa vaikka ihmiset ihmettelevät mun kotonaoloa. Akateeminen tutkinto ja hyvä ulkonäkö auttaa siinä, että mä en koe itseäni maan matoseksi vaikka olenkin vain kotiäiti.



Suosittelen kaikille, joilla on siihen varaa ja joilla on halua hypätä oravanpyörästä pois. Elämä on elämistä eikä ainaista suorittamista! Eri asia on sitten ne onnekkaat, jotka oikeasti nauttivat työstään eivätkä voisi elää ilman sitä. Heitäkin vissiin löytyy...

Empä ole itse ainakaan törmännyt yhtenkään töissä käyvään lestamammaan.

Välimeren maissa miesten ja naisten roolit perheessä ovat myös hieman erilaiset. Tuskin moni suomalainen nainen suostuisi hoitamaan 100% lastenhoidosta, ruuanlaitosta ja muista kotitöistä, vaikka ei töissä kävisikään. Sinänsä näissä maissa homma toimii kuten se on toiminut jo tuhansia vuosia. Naaras hoitaa pesän ja jälkeläiset, uros perheelle ravinnon.

eli palkka- ja kotityöt!



kotiäiti, joka hoitaa kolmea pientä lasta. mies tekee palkkatöitä 8-16 ja sen jälkeen kotitöitä ja lastenhoitoa. molemmilla on yksi vapaailta viikossa.

Maksaako mies jotain eläkevakuutusta vai saako siihen käyttää lapsilisät? Vai elättääkö se mies sitten eläkkeelläänkin? Mites sitten jos tulee avioero? Haluaisin jäädä kotiin mutta arveluttaa tulevaisuus...

Jos akateeminen koulutus turhaan on mun ainoa yhteiskunnalle teettämä lisäerä, niin voi voi!

eli palkka- ja kotityöt!

kotiäiti, joka hoitaa kolmea pientä lasta. mies tekee palkkatöitä 8-16 ja sen jälkeen kotitöitä ja lastenhoitoa. molemmilla on yksi vapaailta viikossa.

Ja eihän se akateeminen koulutus "hukkaan" mene, koska toki tämäkin äiti jossain vaiheessa palaa takaisin työelämään.

Minäkin suostuisin mielelläni kyseiseen järjestelyyn, mutta ikävä kyllä se ei ole mahdollista, koska mies on yrittäjä ja tulot hyvin epäsäännölliset. Monta kuukautta voi meillä mennä niin, että eletään vain minun palkallani. Mutta se on vain rahaa ja kaikki mikä tulee myös menee. Meillä tosin tuon miehen työn vuoksi työnjako on meillä ihan sama kuin kirjoittaneella, eli minä käyn kaupassa ja hoidan muutenkin kodin, tosin oman työn ohessa. Mutta erittäin mielelläni hoitaisin tämän kaikessa rauhassa ilman stressiä siitä, ettei vuorokauden tunnit riitä millään. Toki myös on huono omatunto siitä, ettei lasten kanssa ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisin.

Mun mies kuitenkin suostuu. Ei nyt ehkä ihan niin, että olisin ikuisesti kotona mutta kauan joka tapauksessa.

Ja uskokaa tai älkää, meillä tämä juttu toimii ihan oikeasti! Ja lapset saavat molempien vanhempiensa aikaa ja huomiota. Äidin huomiota päivällä ja iltapäivällä ja isän huomiota iltaisin ja tietenkin viikonloppuisin. Ei tarvitse isän juosta kaupoissa iltaisin tai tehdä omaa osuuttaan kotitöistä, kuten ei vkonloppuisinkaan pahemmin. Voi peuhata lasten kanssa ja myös hyvällä omallatunnolla harrastaa pari iltaa viikossa, kuten minäkin.

Raha-asioista ei riidellä, rahat ovat yhteiset. Seksi luistaa, kkun kumpikaan meistä ei ole ylirasittunut.

Ja minulla on sen verran hyvä itsetunto, että ei haittaa vaikka ihmiset ihmettelevät mun kotonaoloa. Akateeminen tutkinto ja hyvä ulkonäkö auttaa siinä, että mä en koe itseäni maan matoseksi vaikka olenkin vain kotiäiti.

Suosittelen kaikille, joilla on siihen varaa ja joilla on halua hypätä oravanpyörästä pois. Elämä on elämistä eikä ainaista suorittamista! Eri asia on sitten ne onnekkaat, jotka oikeasti nauttivat työstään eivätkä voisi elää ilman sitä. Heitäkin vissiin löytyy...

Maksamme kyllä joka kk eläkevakuutusta mutta enhän minä sillä pärjää, jos mies jättää ennen eläkepäiviä. Mutta jos näin käy, niin on minulla sitten kansaneläke+eläkevakuutus+puolet omaisuudesta+vanhempieni jättämä perintö (olen ainoa lapsi).



Mielummin kituutan eläkevuodet kuin teen 40 vuotta työtä, jota en edes haluaisi tehdä ja menettäisin suurimman osan lasteni elämästä.



t. se akateeminen kotiäiti

jos vaimo on monta vuotta kotona, ja mielellään elättävät perheensä. Ovat jopa ylpeitä siitä. Ovat fiksuja, hyvinkoulutettuja ja muutenkin kunnollisia ihmisiä. Sitten on näitä jotka vaativat vaimon heti töihin. Kaikki sellaiset, jotka tunnen, ovat kodeista, joissa on ollut matala koulutustaso, ja miehet ovat muutenkin vähän yksinkertaisia.

mukaisia. Kyllähän moni siellä tienaa paljon, mutta sitä työtäkin tehdään paljon ja usein työmatkatkin ovat pitkiä. Ei ole mitenkään harvinaista, että se hyvin tienaava mies lähtee kotoa aamulta kuudelta ja tulee illalla yhdeksältä takaisin ja käy vielä lauantaisin tekemässä töitä esim. seitsemästä neljään. Lapsiaan ei välttämättä pahemmin näe.

Mieluummin molemmat vanhemmat pohjoismaiset kohtuulliset työajat töissä kuin toinen kotona ja toinen paikalla ainoastaan sunnuntaisin.

pystyy elättämään perheen. Pohjoismaissa lähtökohtana kaksi palkansaajaa/perhe, ja palkat sen mukaisia.

Ja mielelläni olenkin. Mies tienaa hyvin, välillä ollut kyllä TODELLA tiukkaa ja olisin silloin mennyt töihin, mutta sovittiin, että katsotaan miten käy ja mies saikin paljon paremman + parempi palkkaisen työn.



Vanhempi lapsista aloitti koulun syksyllä, nuorempi menee parin vuoden päästä eskariin, Minä teen kaikki kotityöt paitsi mies laittaa yleensä iltaruoan meille, hän rakastaa kokkausta. Molemmat harrastetaan, mies enemmän, mutta minäkin käyn salilla pari kertaa viikossa. Ja kyllä, tiedän olevani todella onnellisessa asemassa, mistä seuraa kyllä se, etten kauheasti tätä mainostakaan ihmisille.

En ole aina työssä, johtuen isosta lapsimäärästä.



Vuosia on kyllä työelämääkin ja koulutusta, mutta kotiäitinä ollessa mies hoitaa laskut ja minä varallisuuteni mukaan ostan ruuat jne.



Mieheni on hyvillään siitä, että olen kotona. Teen mieleläni kotityöt, hän on työssä ja ei ole niitä tekemässä. Lasten kanssa pelaa lautapelejä ja minäkin olen mukana korttipeleissä.



Mieheni on hyvillään kun en ole iltaisin väsynyt enkä ärtynyt, jota voisi olla työpäivän jälkeen.



Alani on sellainen, että uskon voivani jatkaa työtä sitten kun on sen aika.



Mies ei ole koskaan mainimmut mitään että kun hän nyt elättää... Ajattelee lapsiaan ettei tarvitse viedä pois kotoa, Olen hänen lastensa äiti, kai kunnioittaa.



Emme osta kellekään muotivaatteita, kodin sisustus ei ole trendikäs uutuuttaan hohtava, mutta ei oikeastaan puutu mitään. Tietokoneita, kodinkoneita, ruokaa hyvää, mieltä on. Jos hän jostain syystä kuolisi, ei minulla kuulema ole taloudellista hätää ainakaan suuremmin, on valtion virkamies, ja jotenkin sieltä... Mutta haluamme elää onnellisina pitkään yhdessä, seurata lasten kasvua...

ei siis pidetä ollenkaan, ehkä jonkun thansgiving dayn verran, tai näin olen käsittänyt.



Mutta joo. Jos on nyt kaunis ja perintöä tulossa, niin eipä sitä varmaan paljoa tarvitse huolehtia, kuten tähänkin ketjuun iloisen keveästi vastaillut nainen filosofoi. :P Lallalaa.

Mun mies kuitenkin suostuu. Ei nyt ehkä ihan niin, että olisin ikuisesti kotona mutta kauan joka tapauksessa.

Meillä täysin samanlainen tilanne, ihan kuin olisin kirjoittanut itse:-)

Niille, jotka pelkäävät akateemisen koulutukseni menevän hukkaan - no eipä ole suomalaisten verovaroilla maksettu, vaan ihan toisen maan... (jonne kyllä molemmat maksoimme opiskeluaikaisesta työnteostamme myös verot, helppoa ei ollut)

t. 7 vuotta kotona tähän mennessä

Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, hän halusi, että jään kotiin pankin töistä. Alussa mietin kauan ja tuntui oudolta, että olisin "vaan" kotona. En tykkää myös siitä, et mun pitäis kerjätä toiselta rahaa, joten emmin kauan. Mies sanoi lopulta, että paljon sulle pitäisi maksaa, että olisit kotona? Sovimme sitten, että mies maksaa kaikki laskut ja lisäksi mulle 1000 euroa kuukaudessa käyttörahaa omiin juttuihin. Meillä on 4 lasta ja mies arvostaa sitä, että lapset saavat olla kotona ja meillä on joka päivä hyvä ruoka, kun hän tulee töistä. Vieläkin joskus mieleni tekisi töihin, mutta oikeasti se tulisi kalliiksi, jos maksettaisiin lasten päivähoitomaksut, menettäsimme kotihoidontuet ja kuntalisät, työmatkakulut, työvaatteet, työruoka, sitten ostaisimme kotiin kalliita eineksiä ja kalliilla kahvileipää (nyt leivon kaikki itse, emmekä syö koskaan eineksiä) Käytän lapsia joskus perhekerhossa, että saavat olla muidenkin lasten kanssa, siellä tapaan myös muita vanhempia. Olen vaan aina tottunut, että leipänsä eteen on tehtävä jotain...toisaalta on nyt niin ihanaa, kun on varaa olla kotona. Vauva ja lapset kasvavat kuitenkin tosi äkkiä.

Me asumme keskisessä Euroopassa ja miehen palkka on 2500 €/kk, käteen jää 1400 €. Ok, kyseessä on duunari mutta alansa ammattilainen ja yli 20v kokemusta. Miten tuolla palkalla elätät koko perheen?



Onneksi täällä ei syyllistetä työssäkäyviä äitejä. EI vaikka lapset menee hoitoon 3 kk ikäisinä.

siinä vaiheessa kun nuorin lapsi täyttää kolme. Tunnen kyllä hyvätuloisia perheitä, mutta en vissiin sitten NIIN hyvätuloisia. Kyllä tuo on Suomessa käsittääkseni hyvin harvinaista.