Luulen, että suurin osa suomalaisista miehistä ei suostuisi perheen

Mutta jos vaimo haluaisi edes osan miehen "oikeuksista", kuten työssäkäynnin ja kotitöiden jakamisen puoliksi, hänestä tulee ns. uramuija, pirttihirmu ja mitä vielä!!

Suomessa on hyvinkin poikkeava mentaliteetti tässä suhteessa.

Onko se sitä tasa-arvoa, vai epätasa-arvoa? Mitä tämä asenne kertoo arvostuksesta naisen perinteisestä roolista? Puuttuuko arvostus, vai arvostaako suomalainen mies sitä jopa siinä määrin että ottaa sen myös omaksi tehtäväkseen? Entä miehen kunnia kyetä elättämään perheensä? Kykeneekö suomalaismies ajattelemaan poikkeuksellisen käytännöllisesti?



Meillä on se tilanne että mies tienaa niin hyvin, ettei odota minun tienaavan pelkän periatteen vuoksi. Tienaan jos huvittaa, mutta mies ei sitä vaadi. Mies elättää perheen rahallisesti, se luo pohjan jonka avulla saadaan yhdessä perhe-elämä toimimaan myös käytännössä.

Jotenkin moraalitonta viedä jonkun opiskelupaikka ja olla tekemättä sitten koulutuksellaan mitään.

Jos akateeminen koulutus turhaan on mun ainoa yhteiskunnalle teettämä lisäerä, niin voi voi!

itse en kyllä suostuisi jäämään vuosikausiksi työelämän ulkopuolelle ja toisen elätettäväksi ihan vaan sellaisen synnynnäisen seikan kuin sukupuolen takia!

Jos miehestä tuntuu että hän "vain elättää toisia", niin eipä ole suuri arvostus omaa perhettään kohtaan... Asia erikseen, jos miehellä on pieni palkka, huoli työn jatkumisesta tms. ja hän kaipaisi siksi tukea ja vähemmän vastuuta.

Suomessa verotus ja palkkataso naisten aloillla on aika huono.

mutta verotus on kevyempi. Suomen kaamea verotus johtaa siihen, ettei yhden palkalla voi elää. Tarvittaisiin julkisten palveluiden sijaan kevyempi verotus ja kulttuuri, jossa ihmiset maksaisivat itse käyttämistään palveluista, eikä niitä kustannettaisi automaattisesti kaikille verovaroin.

Minäkin voisin elää siten. Aamulla saisin rauhassa hoitaa itseni töihin, tehdä duunit ja tulla kotiin valmiin ruoan äärelle. Ja kotityötkin olisi tehtynä. Ikinä tarvitsisi silittää vaatteita ja kaikki olisi tehtynä, lapsetkin hoidettuna. Sitten voisi illalla käydä vielä vään omissa harrastuksissa, jotta jaksaa tehdä töitä.

Ihan mielellään elättäisin perheen. Kas kun ei taitaisi miehelle sopia...

Puolestansa saisin varmaan jäädä kotiin, mutta jostain syystä yllä oleva kuvaus ei houkuttele. Ei olla asiasta oikeestaan edes keskusteltu, koska en itse halua olla edes sitä kolmea vuotta kotona.

Itse olin kotona 2,5 v. ja kyllä minä olin väsynyt ja kärttyisä kun mies tuli töistä kotiin, toisin kuin nyt työpäivän jälkeen. En pidä kotitöistä, meillä oli sotkuista eikä mielestäni minulle kuulunut kaikki kotityöt, hoidinhan lapsia. Kyllä se jatkuva ruuan pöytään kantaminen, pukeminen, pyykinpesu ym. päivittäisrutiini sai riittää, kyllä muuhun siivoukseen piti miehenki osallistua.

Päin vastoin, tiedän useita perheitä, joissa äiti k'äy työssä tai on yrittäjänä, mikä on vieläkin vaativampaa.



Nämä lestaviestit ovat ääliömäisiä ja kertovat kaikkein eniten kirjoittajistaan. Kun nyt vain joku av-mamma osaisi analysoida, mistä sielunsurkastumasta ne kumpuavat.

Elämä on paljon rikkaampaa lasten kanssa. Työtä ja vastuuta on enemmän, mutta on ilojakin.

Ura ja lapset eivät sulje toisiaan pois, mutta se vaatii työnantajalta ja molemmilta vanhemmilta suunnitelmallisuutta, joustavuutta ja kompromisseja. Illat, aamut ja viikonloput sekä työmatkat käytetään tehokkaasti hyväksi, samoin työssä oppii pistämään asiat tärkeysjärjestykseen ja olemaan tehokkaampi.

Meidän kolme lastamme eivat varmasti ole tunteneet oloaan ei-tervetulleeksi sen enempää kuin kotivanhempienkaan lapset. Heistä on kasvanut reippaita, ahkeria nuoria, joilla on hyviä harrastuksia ja kivoja kavereita, jotka myös ovat aina tervetulleita meille.

Ihmettelen kysyjän asennoitumista.

MIKSi te haluatte lapsia?? Mikä on se syy, mikä ajaa teidän kunnianhimonkin lävitse haluamaan lapsia? Jotka itse asiassa vaan haittaavat teidän urakehitystä, vaikeuttavat tehokasta työntekoanne ja viimein kotona häiritsevät teidän vähäistä vapaa-aikaanne?

Miksi ette tehneet yhteiskunnallamme palvelusta ja keskittäneet energianne uraanne ja sitä kautta auttaneet Suomen kehitystä? Miksi teitte tänne lapsia, jotka kärsivät siitä, että eivät koe itseään arvokkaiksi ja halutuiksi? Lapsia, jotka kokevat olevansa vaan tiellä ja rasitteeksi teidän kodisssanne?

Ja kysyn tätä vilpittömästi enkä vainn veetuillakseni!

t. akateeminen kotiäiti

Ööö... uskoisin, että hirvittävän moni tänne kirjoitteleva ei ole uraäiti vaan ihan "tavallinen" palkkatyössä käyvä nainen, joka osallistuu perheensä elättämiseen.



Ja tuosta kysymyksestäsi, miksi tehdä lapsia. Se kun sattuu olemaan aika vahva biologinen tarve saada jälkeläisiä. Ei niinkään järjellisesti selitettävissä oleva asia, kuten voisi luulla että tiedät. Samaahan voisi kysyä meiltä lapsettomuushoidoissa vuosia olleilta. Miksi ihmeessä syytää rahojansa noinkin epävarmaan touhuun ja sitten kuitenkin palata työelämään, jos lopulta sen lapsen onnistuu saamaan?



Akateemisella logiikallasi voisi siis tehdä päätelmän, että esim. työssäkäyntiä lapsen saamisen jälkeen jatkavat naiset sekä lapsettomuudesta (olkoonkin vaikka miehestä johtuvaa, ihan sama) kärsivät eivät olisi oikeutettuja äitiyteen. Ikävä kyllä, tuota biologista perimää vaan ei voi sivuttaa.



Ja asiaan palatakseni: tuskin kukaan mies kieltäisi jäämästä kotiin, jos rahatilanne sen sallii.



Minäkin haluan tehdä elämälläni muuta kuin pestä pyykkiä ja siivota toisten sotkuja. Ainahan voisi etsiä miehen vaikkapa Jemenistä ja muuttaa sinne, jos kaipaa sitä elämää, mitä siellä naisille on tarjolla.

minäkin kotiin hoitamaan lapsia. Eipä niitä töitä juuri ollutkaan.. Sitten mies jätti, ja nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja koska olin yli vuoden poissa työelämästä, eläkkeeseen ei lasketa ns. tulevaa aikaa. Että kansaneläkkeellä kituutellaan sitten loppuelämä, ja miehet eivät halua köyhää akkaa, joten yksinäistä on..

Kyllä siinä aikamoisen riskin ottaa, kun heittäytyy täysin miehen varaan. Toisekseen ei sitä niin vain palata työelämään 10 vuoden poissaolon jälkeen. Ainoastaan niille aloille on helpompi palata, joilla on huutava työvoimapula. Muille aloille saa kyllä hommata uuden koulutuksen (tosin kyllähän opiskelu on ihan mukavaa ainakin minusta).



Lisäksi kaikki kotiäidit eivät todellakaan hymyile aamusta iltaan, harrasta ja leikitä lapsiaan, vaan ovat kyllästyneitä ja kärttyisiä. Jos mies vielä kaiken huipuksi ajattelee, että nainen lepäilee kotiäitinä ollessaan, ei varmasti tarvitse naisen iltaisin harrastaa mitään, vaan siivota sitä tiskipöytää x10 vuorokaudet läpeensä.

Mutta ei onnistu, ei millään, mies on niin matalapalkkaisella alalla (tutkija).



Älkää ruvetko ikinä yliopistouralle!!!