Lue keskustelun säännöt.
Antakaa mulle syy elää. Pelkään, että tapan itseni. t. yks säälittävä teini
04.12.2014 |
Olen amiskassa ensimmäistä vuotta. Alalla, joka ei tunnu yhtään minulta. Huomenna opolle aika, haluan puhua lopettamisesta. Opo lukiosta.
Pelkään hyppääväni junan alle koulun jälkeen. Pääsen kolmelta, tai vähän ennen.
En nää enää mitään syytä elää.
Pääsen laitoksesta ulos keväällä 2016. En jaksa siihen asti, en todellakaan jaksa.
Poikaystävä on ja yks kaveri, mutta tänään loppui jaksaminen.
Masennusta olen sairastanut nuoruudestani huolimatta jo päälle viisi vuotta.
En näe enää mitään syytä elää. Miksi ihmiset edes elää?
Anteeksi. En tiedä kauan jaksan enää. Putosin niin syvälle.
Ehkä minulla on just nyt vain huono hetki, mutta mitä jos tämä ei menekkään ohi?
Jos kipu ei menekkään ohi.
Kommentit (84)
Toki joskus on tullut mieleen kyseinen asia vaan voi olla että asiat voisivat olla vielä pahemmin. Aina synkällähetkellä ajattelen että "auriko nousee" ja sen tahdon nähdä!
Olen yksin mutta en välttämättä yksinäinen, soitto kaverille voi auttaa asiaa.
Ajattelet ehkä että tämä tyyppi ei ole joutunut kokemaan kovia, ehkä...
Minua lyötiin nyrkillä, vyön solkipäällä, vitsalla, kepillä, vasaralla ja painettiin päätä suojaiseen lumihankeen ilman hengitysmahdollisuutta.
Olenko katkera EN , olen antanut isälleni kaiken anteeksi, hän teki virheitä ja minä olen huomannut että osaan myös tehdä niitä.
Olen tuskan hetkellä soittanut muunmuassa eteläsuomeen eräälle nuorelle pastorilla olikohan hän helluntaiseurakunnasta ja kysynyt onko sinulla aikaa kuunnella minua kymmenen minuuttia? Hän sanoi että okei, puhuin kelloa katsellen sen ajan ja sanoin aika on loppu! Mitä tämä mies vastasi? Minulla on aikaa vaikka kuinkakauan kerro kaikki mikä mieltäsi painaa. Puhuimme yli puolituntia ja sitten lopetimme keskustelun, poistin hänen numeronsa puhelimesta koska en halunnut tehdä itsestäni taakkaa hänelle. Hän kyllä kehoitti että voit soittaa milloin vain numerooni. Kiitos sinulle kuuntelija!
No mitä olen elämässäni tai lapsuudessa kokenut, meitä oli yli kymmenen lasta silti sain kokea äidin rakkautta josta olen erittäin kiitollinen! Isäni opetti minulle TYÖNTEON jonka olen oppinut ja saanut siitä jopa diplomin "työhullumies" vaan se ei ole minua rasittanut. Isäni oli ahkera ja sodankäynyt kova mies hän ei osannut lapsia armahtaa kuin ei myöskään hevostaan vaan löi mikä käteen sattui. Pienenä sain vitsaa ja tukkapöllyä sekä nurkkaanviskaamisia mutta ollessani kahdeksanvuotias isäni huusi keväällä pihamaalta että tule tänne. Menin isäni luo ja katsoin häntä ylös silmiin hän sanoi vie vasara pojille aitatyömaalle, sanoin en vie silloin hän löi minua häntäluuhun vasaralla ja putosin maahan kuin jauhosäkki. Yritin ylös mutta jalat olivat halvaantuneet, vedin käsillä nurmikkoapitkin itseäni poispäin isästä ja katsoin lyökö hän uudestaan vaan näin isäni kalvenneet kasvot jota silloin ihmettelin kovasti. Kun oli kulunut ehkä pariminuuttia niin yht'äkkiä jalat alkoivat toimia. Pomppasin pystyyn ja sanoin kyllä minä vien sen vasaran ja otin sen ja juoksujalkaa painelin poikien luo että lahkeesta kakka putoili maahan.
Kerran ollessani yli kymmenvuotias isä suuttui minuun ja otti niskasta kiinni ja vei tuvan taakse , painoi päätäni hankeen eikä hellittänyt vaikka tukehtuminen oli lähellä, äitini tuli hätiin ja sanoi että älä tapa sitä poikaa.
Suojalumi jota silloin oli paksulti ei antanut hengitysmahdollisuutta. Jälkeenpäin olen vitsaillut että isäni tiesi tieteellisen valmennuksen salat jo 60 luvulla sillä vielä yli viisikymppisenä pystyn sukeltamaan yli viisikymmentämetriä yhtäkyytiä, kiitos siitä valmennuksesta.
Olin neljätoista kun lähes syyttömästi isältä kepillä persuuksille että sinne tuli verimakkarat .
Kun pääsin pakoon tilanteesta juoksin nejäkymmentä metriä äidin rinnalle ja huusin isälle että saunalla on minun kakkapyykki pese ne ja nyt löit minua viimeisen kerran. Se ennuste piti paikkansa sillä pidin aina varani että isä ei päässyt koskaan enää minuun kiinni.
Viisitoistavuotiaana isä nousi keinusta ja suuttuneena meinasi käydä päälle, sanoin kädet nyrkissä että tule täältä kyllä löytyy vastus ,asia raukesi siihen.
Viisitoistavuotiaana joudun lähtemään maailmalle tienaamaan leipääni ja sitä on luojankiitos riittänyt.
Olen yli kuusikymppinen, ylpeä kahden aikuisen tyttären isä ja voin sanoa että kovista ja ehkä raaoistakin tapahtumista olen selvinnyt hengissä.
Mihin uskon: Jeesukseen Jumalan Poikaan .En yritäkkään olla pyhimys vaan armahdettu!
Sinulle joka tämän tarinan luet sanon ÄLÄ LUOVUTA!
Tarinalle voi tulla jatkokertomus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en halua elää. Mitään syytä en pysty ajattelemaan , miksi eläisin. Elämälläni ei ole enää tarkoitusta, lapset aikuisia, työt tehty .ei yhtään ystävää. Kukaan ei edes huomaisi, jos häviäisin. Minusta elämäni päättäminen olisi oikea ratkaisu. En halua käydä missään, en harrastaa mitään, enkä tavata ihmisiä. Miksi siis ollenkaan olisin tääĺä.
Onhan meitä muitakin täällä ilman mitään erityistä syytä!
en jaksa elaa enää on puol faia vihaa mua ei jarkee elää enää oon ollu kaikkien miellest ruma en nää mitä jarkee elää enää vaikka on pikku veli 1 kukaus 1 viikko vanha iha sama jos tapan iteni !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!