Lue keskustelun säännöt.
Antakaa mulle syy elää. Pelkään, että tapan itseni. t. yks säälittävä teini
04.12.2014 |
Olen amiskassa ensimmäistä vuotta. Alalla, joka ei tunnu yhtään minulta. Huomenna opolle aika, haluan puhua lopettamisesta. Opo lukiosta.
Pelkään hyppääväni junan alle koulun jälkeen. Pääsen kolmelta, tai vähän ennen.
En nää enää mitään syytä elää.
Pääsen laitoksesta ulos keväällä 2016. En jaksa siihen asti, en todellakaan jaksa.
Poikaystävä on ja yks kaveri, mutta tänään loppui jaksaminen.
Masennusta olen sairastanut nuoruudestani huolimatta jo päälle viisi vuotta.
En näe enää mitään syytä elää. Miksi ihmiset edes elää?
Anteeksi. En tiedä kauan jaksan enää. Putosin niin syvälle.
Ehkä minulla on just nyt vain huono hetki, mutta mitä jos tämä ei menekkään ohi?
Jos kipu ei menekkään ohi.
Kommentit (84)
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:25"]Sinä olet ihan yhtä ihana ihminen. Älä luovuta. Ajan kanssa helpottaa ja se kipu lievenee mutta ei kovin nopeasti. Olethan avun piirissä, terapia olisi sinulle tärkeää. Uskallan luvata sinulle että kipu helpottaa kun puristat nyt tästä läpi.
[/quote]
<3 Käyn pari kertaa kuukaudessa terapeutilla, mutta pelkään joutuvani pahempaan laitokseen, kuin mitä nyt olen, jos kerron mitä ajattelen mun pään sisällä :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ala sinua enemmän kiinnostaisi?Kyllähän amiksessa voi linjaa vaihtaa. Mieti mitä haluat tehdä. Mistä unelmoit?
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:26"]Kerro opolle mitä kirjoitit tänne.
[/quote]
Uskallanko? :( Varmaan kysyy siitä, miksi haluan lopettaa koulun, mutta pelottaa...
ap
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:18"]Kyllä sulla on syy elää. Muista rukoilla! J-P [/quote] En enää usko rukoilun voimaan. Isä hakkas äitiä kymmenen vuotta ennenkuin äiti uskalsi lähteä meidän kanssa turvakotiin. Hakkasi kymmenen vuotta, vaikka rukoilin joka ikinen ilta. Myös paras kaveri on tappanut itsensä, enkä ole saanut häntä takaisin rukoiluista huolimatta. Mun usko on kuollut. ap
[/quote]
Ap, mä olen naimisissa miehen kanssa jolla oli samanlainen lapsuus kuin sinulla. Mun mies yritti mennä väliin mutta isä potki myös mun miestä. Mun mies eli vaikean nuoruuden, lintsasi koulusta ja sai surkeita arvosanoja (vitosta, kutosta). Mun miehellä ei ollut hyviä ystäviä, joten se rassasi aika paljon mopoja ja jatkoi sitä hommaa armeijaan saakka. Mies ei mennyt peruskoulun jälkeen kouluun vaan jäi hengailemaan kylille ja mietti mitä tekisi isona. Tietenkin rassasi niitä moottoreita samalla.
Intin jälkeen mun mies haki kouluun mikä liittyi moottoriajoneuvoihin, ja hurahti täysin. Mies ei enää edes kaivannut kavereita koska koneet vei sen, ja koulun jälkeen mies haki korkeakouluun ja oli siellä luokkansa parhaimmistoa. Nyt kolmekymppisenä mun mies on hyvässä ammatissa johtoportaassa, ja miettii että ilman niitä lapsuuden kovia kokemuksia hän ei osaisi arvostaa sitä mitä hänellä on nyt. Jos mun mies olisi kuunnellut opettajia jotka sanoi että siitä ei tule mitään, jos se olisi kuunnellut sen isää joka sanoi että se on luuseri, ei siitä olisi tullutkaan mitään.
Ap etsi sisältäs se yksi asia mistä sä nautit, ja luo siitä itsellesi harrastus ja koulujen jälkeen työ. Jos ei koulut kiinnosta, niin peruskoulun jälkeen hakeudut sellaisen asian pariin mikä sua kiinnostaa. Ilmeisesti osaat tuottaa tekstiä ja osaat kirjoittaa, entä jos kokeilet sitä? Ala kirjoittamaan runoja, luo tunnukset Rakkausrunot sivustolle ja käyt siellä meetinkeissä. Sulle on paikka tässä maailmassa, kunhan vain löydät sen. <3
Ne paskat päivät vain menee ohi. Aikuisena elämä on oikeasti parempaa, kannattaa sinnitellä. Joskus se oma polku elämässä on aivan hukassa ja tuntuu, että miksi jatkaa. Itse päätin odottaa aina seuraavaan päivään ja seuraavaan. En ole katunut sitä, että jäin tänne. Olen tavannut ihania ihmisiä elämässäni ja kokenut kaikkea uutta sekä hauskaa. Koskaan ei voi tietää mitä hyvää nurkan takana odottaa. Joskus vain, kun pimeässä tarpoo, niin ei enää usko, että valoa löytyy, mutta kyllä sitä löytyy.
Pidä huoli itsestäsi. Syö monipuolisesti (kalaöljy ja D-vitamiini ovat tärkeitä masentuneelle) ja liiku, sillä pääsin itse alkuun. Kuulostaa kliseiseltä, mutta oikeasti toimii.
Kaikkea hyvää sinulle,
t. entinen surullinen nuori
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita terveyskeskukseen ja hakeudu keskusteluapuun. Nyt tarvitset ulkopuolisen auttajan tukea, jonkun joka näkee tilanteesi ja ymmärtää mielentilasi.
Solmut aukeavat kyllä. Olen itse ollut tuossa tilanteessa, että itseni tappaminen oli todella lähellä. Olin tästä syystä noin kuukauden sairaalassakin. Aloin nähdä asiani aivan eri tavalla ajan myötä. Nyt elämä on todella onnellista.
Sinun pitää luottaa hoitohenkilökunnan ammattitaitoon. Kerro avoimesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea antaa sulle syytä elää kun ei tunne sua yhtään. Nuorena on vaikea katsoa asioita pitkällä tähtäimellä ja tämän hetken paska hetki tuntuu koko todellisuudelta.
Myös minun lapsuuteni oli vaikea ja vaikeaa oli aivan aikuisiälle asti. Eniten ehkä auttoi tajuaminen, että ketään ei oikeesti kiinnosta ollenkaan ja elät elämää itsellesi. Onni on valinta.
Ota jotain psykedeeliä. Ne on joillekin auttaneet.
Syitä:
- vanhempasi ja läheisesi rakastavat sinua.
- ystäväsi välittävät sinusta.
- elämäsi on arvokas. Vaikka nyt olet eksyksissä, tilanne ei ole sama 2, 5 tai 10 vuoden kuluttua.
- mieti mitä haluat oikeasti tehdä. Jos olet väärässä koulussa, väärällä alalla, vaihde koulua. Tee mitä oikeasti haluat.
- Hanki apua. Sinun ei ole pakko jaksaa, mutta anna ihmisille mahdollisuus auttaa. He haluavat auttaa.
- anna itsellesi ja elämällesi mahdollisuus.
Sinä olet arvokas ja tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ajattelet ammattiavun hakemisesta? Haluaisin auttaa, mutta sulle on tapahtunu tosi paljon nuoresta iästä huolimatta, etten tiiä onko tavallisella pulliaisella muita keinoja ku kuunnella.. Ja musta tuntuu, että sun tarvis päästä käsittelemään kokemuksia ammattilaisen tuella.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:27"]Kyllä sä kuule jaksat sen 2 vuotta, kun ajattelet, että sen jälkeen sulla on aikaa laitoksen ulkopuolella juuri niin kauan kuin haluat. Ja vaikka sun paha olo ei menisi ohi tänään, JOSKUS se kyllä menee, niin että tänään ei pidä antaa periksi.
Sanon tämän, koska mulla on ollut masentuneita kavereita, joku yrittikin itsemurhaa. Itsekin olen ollut masentunut, ahdistunut ja syömishäiriöinen. Meitä hulluja oli viisi, ja kaikki kokivat, ettei elämästä mitään tule kuitenkaan, paitsi lisää kipua. Nyt kun noista ajoista on 10 vuotta, meillä kaikille on hyvät elämät - ei ehkä kauheasti rahaa ja varallisuutta, mutta rakastavat perheet ja kohtuullisen mukavat tai ainakin siedettävät työt. Emme muuta maailmaa, mutta en kyllä antaisi tätä poiskaan, niin kauan kuin vaan valita saan.
Toinen asia on, että et voi tehdä sitä poikaystävällesi ja tälle kaverillesi. Niille jäisi hirveä trauma, joka pilaisi niiden elämän ja ihmissuhteet todennäköisesti lopuksi ikää, jos sinä tappaisit itsesi.
Koulu on vain väliaikaista, älä sen vuoksi elämääsi lopeta. Jos se on ainoa vaihtoehto, lopeta mieluummin koulu. Mutta jos mahdollista, niin yritä hankkia siirtoa tai joustavaa hakua sellaiselle linjalle, joka sua vähän kiinnostaisi. Jos mikään tämä ei millään onnistu, kannattaa kuitenkin miettiä myös sitä, että se, että sulla on JOKU ammatti - vaikkei niin omakaan - helpottaa elämää ihan mielettömästi tulevaisuudessa. Työ ei ole koko elämä, se on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä, joita tehdään osa joistain päivistä sitä varten, että muun ajan voi sitten elää ja puuhata mitä itse haluaa. Eli ei sen niin väliä, vaikkei nyt just oma ala olisikaan, kunhan nyt on sellainen, mikä on laillinen eikä siitä joudu ikävyyksiin.
[/quote]
Kaksi vuotta tuntuu just nyt todella pitkälle ajalle, kun joka ikinen päivä saan tapella itseni kanssa, että nousen sängystä, enkä tee mitään pahaa.
En osaa edes kuvitella elämääni kymmenen vuoden päähän. Haluaisin olla silloin töissä ja perustaa ehkä perheenkin, mutta just nyt jopa se sängystä nouseminen on todella vaikeaa. Aikuistuminen pelottaa todella paljon, en ole valmis aikuisten maailmaan, en siihen stressiin, siihen vastuuseen.
Minulle on jäänyt traumat ja ikävä kaverin itsemurhan jälkeen, haluaisin vain seurata kaverin tietä :/ Ikuiseen rauhaan.
Aamuisin lähden sillä fiiliksellä kouluun, että jos ei muuta hyvää, niin ainakin saan ammatin alle. Tunti, kaks eteenpäin ja mietin mitä helvettiä oikein mietin aamulla. Ei minusta ole tähän, en osaa, en ymmärrä asioita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmat on väliaikaisia. Itsemurha on lopullinen ratkaisu väliaikaisiin ongelmiin.
Oiekasti et voi tietää, mitä tulevaisuus tuo.
Terve ihminen ei tapa itseään. Etsi apua, niin tunnet sen itsekin ja opit tietämään, että haluat sittenkin elää, vaikka masennus tms. toisi muita ideoita.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:28"]Mikä ala sinua enemmän kiinnostaisi?Kyllähän amiksessa voi linjaa vaihtaa. Mieti mitä haluat tehdä. Mistä unelmoit?
[/quote]
Ei mitään tietoa :( Toisaalta tahtoisin hakea lähäriksi, mennä töihin päiväkotiin tms, mutten tiedä onko minusta siihen. Ylikuormitun nopeasti, jos on liikaa hälinää ympärillä. Ja päiväkodissa sitä hälinää vasta onkin..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites sun vanhemmat/perhe?
Sulla on poikaystävä ja ystävä, mieti niiden elämää jos sä tappaisit itses. Mä oon monta kertaa käynyt pohjalla, mutta mut on aina pelastanu se, kun mietin ketkä jää elämään. Oon menettänyt myös liian monta tuttua, jotka on luullut että ylöspäin ei enää pääse, ja oon nähnyt kuinka paljon ja kauan niiden läheiset kärsii, niiden elämä ei jatku enää koskaan normaalisti. Itsemurha on itsekkäin teko mitä ihminen voi tehdä.
Sä oot vielä nuori, sulla on monta vuosikymmentä vielä elettävänä! Voin kertoa, että tuut vielä kokeen niin ihania asioita. Voit matkustella ja nähdä kaikkia uskomattoman hienoja paikkoja, tavata uusia ihmisiä joista saat mahtavia ystäviä, rakastut korvia myöten, ehkä saat lapsia. Voin kertoa että kun pidät sylissä omaa lasta ensimmäisen kerran, masennus on valovuosien päässä.
Mitä opiskeluun tulee, aina voi opiskella myöhemmin. Nuorena sitä ei vielä aina osaa sanoa mitä haluaa työkseen tehdä, kun ei vielä ole niin paljon kokemusta. Mä valmistuin amiksesta 22-vuotiaana, mutta suunnittelen nyt että äitiysloman jälkeen opiskelen uuden ammatin, mikä kiinnostaa enemmän.
Mä sairastin nuorena monta vuotta tosi syvää masennusta ja välillä tuntu että ei oo mitään järkeä enää. Olin sairaalassa osastolla muutamia kuukausia, ja vaikka se jännitti aluksi, se oli tosi hyvä paikka lopulta. Siellä olin turvassa kaikelta stressiltä ja siellä aloin lopulta parantua. Ne paikat ja ne hoitajat on sitä varten, että ne auttaa ihmisiä jotka on samanlaisessa tilanteessa kuin sinä!
Usko pois, vaikka tuntuu että siitä tunnelin päässä ei ole valoa eikä enää selviä, niin kyllä sä selviät! Sieltä tunnelista on vain hetkellisesti lamppu palanut.
Tsemppiä!
Voi ap, SINÄ olet ihana ihminen. Käsityksesi itsestäsi on nyt vääristynyt vaikeasta lapsuudenkodin tilanteesta johtuen. Sinusta tulee vielä jotakin erityistä juuri siksi, että sinulla on nuo kokemukset ja pääset niistä yli. Ymmärrät toisia ihmisiä ja elämää lopulta paremmin kuin moni muu. Nyt vaan sinun on uskottava, että elämäsi suunta muuttuu parempaan. Takuulla muuttuu, jos nyt haet kaiken keskusteluavun mitä voit saada. Et ole täällä yksin, kaltaisiasi on paljon. Ajattele, että hyvä voittaa. Näin olen itse kokenut, vaikka elämäni on ollut nuorempana välillä todella vaikeaa. Nyt 40-vuotiaana olen onnellinen jokaisesta vuodesta, minkä saan elää täällä. Koska elämä väkisinkin joskus loppuu. Tajusin jossain vaiheessa, että meillä ihmisillä on vain tämä yksi elämä ja kannattaa luoda katse nykyiseen ja tulevaan, koska menneisyydelle ei mitään voi.
Halaus!
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:28"][quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 13:26"]Kerro opolle mitä kirjoitit tänne.
[/quote]
Uskallanko? :( Varmaan kysyy siitä, miksi haluan lopettaa koulun, mutta pelottaa...
ap
[/quote]
Uskallat <3 pystyt siihen kyllä!
Ei ehkä helpota tässä kohtaa, mutta jos koulun kesken jättäminen tuntuu oikealta, tee se. Menet opolle ja tee ammatinvalintatestejä, aloita uudella linjalla heti kun pystyt. Koulutus on hyvä nykypäivänä olla, ja kun saat se suoritettua, voin kokemuksesta sanoa että sitten on aivan erilainen tunne. Kyllä sä siihen pystyt, tee myös äitisi samalla iloiseksi. Hän varmasti suree sitä, että ei ole pystynyt sinulle antamaan parempia eväitä elämään, junan alle hyppääminen murtaisi myös hänen sydämensä ja pilaisi koko elämän. Jollet jaksa tällä hetkellä elää, ajattele että teet sen edes läheistesi vuoksi.
VPK-vaimona sanoisin vielä, että jos aiot henkesi heittää, tee se siististi. Junan kuljettajille jää elinikäiset traumat, jos hyppäät juuri hänen junansa eteen. Pelastustyöntekijöillä sama juttu, jos sinut, elämänsä alussa oleva nuori, löydetään esim. murskautuneena moneen palaseen. Se on kova paikka omaisten lisäksi myös sivullisille, joten mietithän asiaa vielä kahdesti.
Lähes kaikilla nuorilla on samansuuntaisia mietteitä jossain kohtaa, mutta muista katsoa tulevaisuuteen. Olet teini vain muutaman vuoden, ne vuodet ovat usein raskaita, mutta sen jälkeinen elämä voi olla hyvinkin toisenlainen. Usko itseesi, sinä kyllä pystyt mihin vain!
Sä oot tärkeä ihminen, yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muu. Älä vahingoita itseäsi, sulla on toivoa ja tulevaisuus. Tunnen monia masennuksesta parantuneita ihmisiä, parantuminen on ihan todennäköistä. Sulla on ollut rankkaa ja sua on kohdeltu väärin, siksi luulet, että olet vain taakaksi muille, mutta oikeasti tuot iloa sun läheisille ja olet tärkeä niille. Sua rakastetaan, olet arvokas.
Voisitko soittaa sun terapeutille ja sanoa, että tarvitset heti apua? Tai sitten mene vaan päivystykseen ja kerro, että susta tuntuu ettet enää jaksa. Sieltä saat apua.
Varaa nyt heti aika mielenterveystoimistoon tai käy juttelemassa koulupsykologille. Kerro, että on kamalan paha olla. Tarvittaessa voit mennä myös päivystykseen, jossa kerrot, että pelkäät tappavasi itsesi. Hanki apua.
Harkitse kannattaako jättää koulu kesken jos et tiedä vielä mitä muuta haluaisit tehdä. Jos jäät pois, sinulla ei ole enää syytä nousta aamuisin ja pakottaa itseäsi liikkeelle, mikä voi lamauttaa sinua entisestään. Mutta tästä kannattaa tosiaan keskustella jonkun kanssa. Jos löydät mieleisemmän vaihtoehdon, niin sitten toki.
Itse olen elänyt nuoruuden syvän masennuksen kourissa. Koko aika oli ihan pimeää ikävuodet 13-19. Päiväkirjansivut tuolta ajalta ovat usein pelkkää mustaa piirrusta, tai hoen sivutolkulla, että haluan kuolla. Itkin itseni uneen joka ilta. Heräsin aamuisin ja tuntui niin kamalan pahalta. Mietin, että miksi pitää elää kun elämä on kärsimystä. Se oli fyysistä kipua kuin joku käärme olisi kaivanut mahaani luolan ja imi minusta kaiken elämän. En osannut ja häpeältäni pystynyt hakemaan apua. Ole minua rohkeampi ja etsi itsellesi apua.
En oikeastaan voi antaa sinulle syytä elää. Onko sellaista edes olemassa. Kai se vain on niin, että elämäsi on arvokas ja täynnä mahdollisuuksia. Vaikka nyt on paha olla, kymmenen vuoden päästä voi kaikki olla toisin. Silloin olet kiitollinen, että kahlasit läpi pimeän. Olet vahva ja viisas. Itse löysin onnen ja nyt 30v. olen hyvinkin onnellinen. Sain perheen ja löysin elämääni tasapainon. Välillä edelleen kuitenkin tavallaan kaipaan kuolemaa ja sitä helpotusta, minkä se toisi tullessaan. Olen kuitenkin päättänyt yli 10 vuotta sitten, että minulla ei oikein ole muuta mahdollisuutta kuin elää ja tarttua niihin pieniin hyviin hetkiin.
Kyllä sä kuule jaksat sen 2 vuotta, kun ajattelet, että sen jälkeen sulla on aikaa laitoksen ulkopuolella juuri niin kauan kuin haluat. Ja vaikka sun paha olo ei menisi ohi tänään, JOSKUS se kyllä menee, niin että tänään ei pidä antaa periksi.
Sanon tämän, koska mulla on ollut masentuneita kavereita, joku yrittikin itsemurhaa. Itsekin olen ollut masentunut, ahdistunut ja syömishäiriöinen. Meitä hulluja oli viisi, ja kaikki kokivat, ettei elämästä mitään tule kuitenkaan, paitsi lisää kipua. Nyt kun noista ajoista on 10 vuotta, meillä kaikille on hyvät elämät - ei ehkä kauheasti rahaa ja varallisuutta, mutta rakastavat perheet ja kohtuullisen mukavat tai ainakin siedettävät työt. Emme muuta maailmaa, mutta en kyllä antaisi tätä poiskaan, niin kauan kuin vaan valita saan.
Toinen asia on, että et voi tehdä sitä poikaystävällesi ja tälle kaverillesi. Niille jäisi hirveä trauma, joka pilaisi niiden elämän ja ihmissuhteet todennäköisesti lopuksi ikää, jos sinä tappaisit itsesi.
Koulu on vain väliaikaista, älä sen vuoksi elämääsi lopeta. Jos se on ainoa vaihtoehto, lopeta mieluummin koulu. Mutta jos mahdollista, niin yritä hankkia siirtoa tai joustavaa hakua sellaiselle linjalle, joka sua vähän kiinnostaisi. Jos mikään tämä ei millään onnistu, kannattaa kuitenkin miettiä myös sitä, että se, että sulla on JOKU ammatti - vaikkei niin omakaan - helpottaa elämää ihan mielettömästi tulevaisuudessa. Työ ei ole koko elämä, se on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä, joita tehdään osa joistain päivistä sitä varten, että muun ajan voi sitten elää ja puuhata mitä itse haluaa. Eli ei sen niin väliä, vaikkei nyt just oma ala olisikaan, kunhan nyt on sellainen, mikä on laillinen eikä siitä joudu ikävyyksiin.