Kysymys teille, jotka ette osaa olla hetkeäkään erossa pienestä vauvastanne:

Eli olen ottanut sen joka paikkaan mukaan mihin olen mennytkin. Sisällä tai ulkona.

Hyvin yksinkertaista.

Vierailija:

Esikoinen syntyi heinäkuussa 2001, menetin useamman litran verta synnytyksessä, lähdin 3 tunnin vaunulenkille vauvan kanssa kotiutumispäivänä, Hb 80

Mä en samoilla lukemilla kävellyt edes vessaan pyörtymättä...

Toisen lapsen synnyttyä olin viikon sairaalassa. Oli kevään ensimmäiset lämpimät ja aurinkoiset päivät, vähän kuin tänään on ollut, ja huonekaveri halusi pitää verhot kiinni. Olin tulla hulluksi!

Etkö tosiaan oikeasti ole viettänyt yhtään omaa aikaa??????

Vierailija:

Eli olen ottanut sen joka paikkaan mukaan mihin olen mennytkin. Sisällä tai ulkona.

Eipä olisi tullut mieleenkään lähteä vapaaehtoisesti pimeään talvipakkaseen yksinäni.

Kyllä, nyhjäsin sisällä kaksi viikkoa, eikä tullut mieleenkään, että se olisi jotenkin kauhea uhraus. Itselläkin oli niin räjähtänyt olo sen pari ekaa viikkoa, etten edes kaivannut ihmisten ilmoille. Rintatulehduksen varmaan olisin vain saanut...

Vierailija:

Rintatulehduksen varmaan olisin vain saanut...

enkä ole rintatulehdusta nähnytkään.

mutta ei myöskään ole siltä vauvalta pois, jos kymmenen minuuttia hengittää raitista ilmaa pihalla:)



En ihmettele, että on rähjähtänyt olo, jos on kaksi viikkoa putkeen sisätiloissa.

Ja kyllä minä lähdin innoissani koirien kanssa lenkille toisena päivänä, kun olimme tulleet kotiin. Tosin sain lantioni kipeäksi pariksi päiväksi, koska nautin hieman liikaa liikkumisesta ilman isoa mahaa. Ja todellakin, en olisi voinut kuvitellakaan että olisin ollut neljän seinän sisällä montaa päivää vaikka kelit marraskuussa ei niin ihania olleetkaan.



Toki vauvamme oli kova nukkuja ainakin ekat 4 kk. Syöttövälit olivat alusta alkaen 4 tuntia ja minä kyllä ramppasin jouluostoksilla ja isä oli vauvan kanssa. Ja jos ostosreissu venhäti, niin jääkaapissa oli maitoa pumpattuna, jonka sitten saattoi antaa vauvalle.



Mutta meitä on niin moneen junaan...

Välillä väitetään, että kahdenkymmenen vuoden kulutta kostautuu tuo sisällä olo (2. viikon?) ja välillä ennustetaan masennusta ym. Myös ihmetellään miten hoituu kampaajat, gynekologit ja vaateostokse (2 viikkoa synnytyksestä?).



Ap on tyyppi johon en haluaisi törmätä. Luuletteko, että tämä ihmettely = oman tekemisen korostaminen jää ainoaksi. Puistossa varmaan kovaan ääneen ihmettelee kertakäyttövaipan käyttäjiä, pulloruokittuja vauvoja, pikkuauton omistajia, kerrostalossa asuvia, hoitovapaalla olijoita jnejnejne

En ole nähnyt kenenkään tässä ketjussa vastanneen ettei ole ollut erossa vauvasta siksi että kuvittelisi vauvan jotenkin siitä kärsivän, vaan siksi ettei itse halua. Miksi se ap:tä haittaa jos joku viihyy sisällä?

Se on LUONNOLLISTA.

En uskaltanut olla alkuun kauaa poissa vauvan luota. Lisäksi kävely tuotti tuskaa haavan takia.

Rehellisesti, olin itsekin niin kipeä ettei tehnyt mielikään lähteä ulos. Olin vain väsynyt ja paikkoja särki. Joten enemmän kuin mielellään löhösin vain ne 2 viikkoa, syötin lasta ja nukuin.

Jos elän 86-vuotiaaksi ja siitä ajasta nyhjäisin 2 viikkoa sisällä putkeen (tai mahdollisesti hiukan enemmän jos olisi useampi lapsi). Mulla on vain kesävauvoja, joten tätä ongelmaa ei ole ollut. Mutta esikoisen synnytyksen jäljiltä olin niin huonossa kunnossa, etten kyllä kahteen viikkoon todellakaan olisi kaivannut kävelylenkkejä tms.

En ole koskaan ollutkaan ulkoilmaihminen, pärjäsin loistavasti. Kaksi viikkoa meni hujauksessa!



Tyttö syntyi tammikuussa 2004, pakkanen paukkui 25astetta.

Vauvat syntyneet marras-, maalis- ja helmikuussa.

Olin. Oma kunto oli niin kehno että se 2vkoa meni siihen jaloillaan pysymiseen. Sen jälkeen jaksoi max 15min ulkoiluja. Ja rupesin tekemään vähän omiakin lenkkejä. Sään puolesta vauva olisi saanut ulkoilla alle 2vkon iässä (marraskuu).

Mikä sen ihanampaa kuin nyhjätä kotona pienen vauvan kanssa?

Vieraita käy ja muun ajan saa rauhassa olla ja pitää vauvaa sylissä, imettää ja nukkua päiväunia jos väsyttää.



Itse olen pettynyt, että kuopuksen kanssa siihen ei ollut mahdollisuutta vaan arkeen oli palattava heti kun kotiuduimme.

MUTTA se on minusta tosi outoa, että joku pystyy nyhjäämään sisällä 2 viikkoa. Ymmärrän jos on todella kipeä tms, mutta se onkin eri juttu.



Itse en voisi kuvitellakaan, etten kävisi ulkona. Ulkoilma virkistää! Molemmat lapseni ovat syntyneet talvella, ja kuopuksen synnyttyä " ulkoilin" jo sairaalan pihalla. Kotiin päästyämme olen käynyt vähintään joka toinen päivä pienellä kävelylenkillä. Eihän se vaadi kuin puolisen tuntia päivässä, mutta vaikuttaa valtavasti omaan jaksamiseen. Eikä äidin ulkoilu ole vauvalta mitenkään pois, kun lähtee heti imettämisen jälkeen vauvan nukkuessa.



ap