Te joilla on välit poikki anoppiin

Ei ole koskaan mitään välejä ollutkaan, se on vihannut mua alusta asti.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 13:24"]

Ei ole koskaan mitään välejä ollutkaan, se on vihannut mua alusta asti.

[/quote]

Kamalaa. Ihan avoimesti vai miten selvisi? Tiedätkö syytä?

Ihan avoimesti joo. En ole tarpeeksi hyvä anopin mielestä enkä tarpeeksi rikas.

Onko jollain biologista selitystä sille miksi anopit vihaa miniöitään niin yleisesti?

Äidit ei kestä ajatusta että heidän poikansa harrastaa seksiä.

Kun aika jättää 40 -50-luvuilla syntyneistä, niin ilmapiiri toivottavasti muuttuu valoisammaksi monessa paikassa. Tässä ikäpolvessa on todella paljon kummallista katkeruutta, vihaa, kateellisuutta ties mitä, ja usein näkyy juurikin anoppien asenteissa. Seuraavilla sukupolvilla on usein jo vähän erilainen maailmankatsomus ja nykyiset lapset on vielä avoimempia. Ei oteta mallia äideistämme!

Kärsivällisyyttä. Ise olin myös väärästä suvusta, liian köyhä ja muutenkin sopimaton. Mutta aika teki tehtävänsä. Ensin tuli hyväksyntä ja sitten myöhemmin kunnioitus. 20v jälkeen olimme parhaat ystävät.

Mulla ei ole mitään kiinnostusta joutua väleihin anopin kanssa. Miksi ihmeessä pitäisi?

Kyllä äidit sen kestää että poika ottaa vaimon. Mutta naisilla on se reviirivietti niin kova. Eihän miniätkään tykkää siitä että heidän reviirilleen astutaan. Ei sille saa tulla kukaan toinen nainen. Näin se on . Miehellä ei ole tätä pesäreviiriviettiä niin kuin meillä naisilla on. Mutta kun kumpikin pitää huolen omasta reviiristään ja joustaa niin hyvin menee.

Ei se kovin yleistä kyllä ole että miniä ja anoppi ei tule toimeen. Ne vain näillä sivuilla näkyy eniten. Jos täällä uskaltaa joku sanoa että anoppi on rakas. Niin johan tulee katkusia kirjoituksia siitä miten kauhee se on jollakin toisella.

Tänne ei vain voi kirjoittaa että välit on hyvät. Minulle anoppi on rakkaampi kun oma äitini.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 13:34"]

Kun aika jättää 40 -50-luvuilla syntyneistä, niin ilmapiiri toivottavasti muuttuu valoisammaksi monessa paikassa. Tässä ikäpolvessa on todella paljon kummallista katkeruutta, vihaa, kateellisuutta ties mitä, ja usein näkyy juurikin anoppien asenteissa. Seuraavilla sukupolvilla on usein jo vähän erilainen maailmankatsomus ja nykyiset lapset on vielä avoimempia. Ei oteta mallia äideistämme!

[/quote]

Anoppini on juuri tuolta aikakaudelta. Kummallista sakkia, todellakin. En oikein tiedä sitten että mikä kelpaisi. Samanlainen nöyristely ja ylivaatimattomuus yhdistettynä suunnattomaan piheyteen? Taitaa tämä sukupolvi olla sitä mistä suomalaiset tunnetaan maailmalla..

Oma äitini on huomattavasti anoppiani nuorempi ja kälylleni jotain aivan muuta.

ap

[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 13:38"]

Mulla ei ole mitään kiinnostusta joutua väleihin anopin kanssa. Miksi ihmeessä pitäisi?

[/quote]

Ei pidäkään, mutta elämä on helpompaa jos ei ole ketään ketä tarvitsisi vältellä tai karsastaa.

En minäkään anna kenenkään tulla sähläämään kotiini ja olen mies.

Voi kumpa menisikin ne välit kokonaan poikki ettei tarvitsisi koko ihmisen kanssa olla missään tekemisissä. Sitä piilovittuilua, suoraa vittuilua ja kaiken maailman turhaa draamaa en jaksaisi yhtään, mutta miehen takia siedän.

Helpompaa olisi kaikille, että voitaisiin vaan todeta että vihaamme toisiamme emmekä enää tapaa. Ei tarvitsisi joka pyhä vetää tekohymyä päälle, puolin tai toisin.

t. eräs miniä

Ei sitä anoppia vältellä tarvitse, se on omassa kodissaan ja minä omassani, ei ole mitään tarvetta käydä siellä kylässä eikä se käy mun luona. Ei asuta samassa kaupungissakaan.

40-luvulla syntynyt anoppini (ja myös appeni) ovat tännä katkeruutta ja kaunaa kaikkia kohtaan. Koko ajan jauhavat omista vaikeista ajoistaan ja siksi kenelläkään heidän jälkeensä syntyneellä ei saisi olla mitään, ei varsinkaan ns. helppoa. Se on kaikkein pahinta, jos jollain nuoremmalla oliskin helpompi elämä. Ja jos on, sen helpomman elämän eläjän pitää tuntea huonoa omatuntoa siitä elämästään niin se edes hieman helpottaa appivanhempia. Huh huh huh. Heidän lähellään on kamalaa!

Minulla sujui anoppini kanssa ihan hyvin 15 vuotta. Toki kommentointia ja arvostelua oli, mutta myös hyväksyntää. Erään kerran erehdyin sanomaan vastaan hänen arvosteluunsa ja siitä alkoi sellainen vyörytys, sen jälkeen en ollut enäö mitään. Hän haukkui elämäni, ystäväni, perheeni, työni, luonteeni aivan kaiken. Koko hänen elämänsä katkeruus oli jotenkin minun syytäni. Hän haluaa meidän eroavan, jotta saisi poikansa lähelleen. Vaikka niin tuskin kävisi, jos eroaisimme. Rankkaa on ollut, sovintoakin on yritety, mutta ei siitä ole mitään tullut. Hän ei sanojaan kadu tai anteeksi pyytele. Mieluummin elää yksin. Nyt elämämme täysin vailla mitään yhteyksiä. Paha olo seuraa mukana lähes päivittäin. On kamalaa tajuta, että joku vihaa minua niin paljon.

Minä siedin usean vuoden ajan anoppini ilkeää käytöstä. En jaksa niitä kaikkia tässä nyt eritellä, mutta tilanne meni niin pahaksi, että aina ennen anopin vierailuja aloin saada fyysisiä oireita. Vatsa meni ihan sekaisin ja sydän hakkasi täysillä. 

Eräällä kerralla anoppini meni sitten niin pitkälle, että lasteni kuullen alkoi haukkua minua. Tässä kohtaa tuli raja vastaan ja käskin hänen poistua.

Tapahtumasta on nyt aikaa noin 7 vuotta. Olen nähnyt anoppia ainoastaan lasten syntymäpäivillä, enkä ole puhunut hänen kanssaan mitään. Olen itse voinut todella paljon paremmin.

Nyt yllättäin tänä syksynä anoppi laittoi minulle viestin, että haluaisi puhua kanssani. Vastasin, ettei minulla ole hänelle mitään sanottavaa. Hän ei ole koskaan pyytänyt sanomisiaan anteeksi, eikä hän ole luonteeltaan mihinkään muuttunut. En jaksaisi teennäisiä välejä, en kaipaa häntä elämääni. Myöskään mieheni ei ole hänen kanssaan juurikaan tekemisissä, heillä ei ole koskaan mitään lämpimiä välejä ollut.

Välejä en korjaa. Anoppini on välinpitämätön, epäsiisti ja lotraa liikaa alkoholin kanssa. Aika kauan ja pitkälle siedin anoppiani, mutta sille tuli stoppi. Hän vähät välitti sairauksistani ja allergioistani.  Ei ole miehenikään äitinsä kanssa tekemisissä.

Entinen anoppi oli kova juoppo. Kerran kun vein hänelle ruokakassin kun oli loukannut jalkansa ja ei sitten päässyt kauppaan niin ahkerana tarjoiduin auttamaan. Anoppi antoi 30e ja antoi käteen kauppalistan. Ennen kuin laitoin takkia ja kenkiä eteisessä,anoppi huusi voisinkp tuoda jotain piristävää hänelle. Sanoin että tuon juu. Noh,ostin hänelle suklaata piristykseksi mutta kun pääsin kaupasta takaisin anopille ja purin ruokakassit,anoppi tuli viereen katsomaan että olinko oikeat tavarat ostanut. Anoppi kysyi että missä hänen viinansa on,sanoin että en ostanut viinaa vaan suklaata. Tästä seurasi kamala meteli ja huuto,anoppi halusi että olisin hakenut alkosta viinaa hänelle enkä mitään suklaata. Hän käski minun painua helvettiin ja lähdin itkuisena takaisin kotiini. Nyt anoppi lepää haudassaan,maksa sanoi poks.

Aikani yritin sietää, kuunnella, kestää ja ymmärtää, mutta parin vuoden jälkeen tajusin, että kaikki väännetään aina väärin, teki mitä tahansa niin en enää jaksanut. Tilanteesta riippuen olin mistään mitään ymmärtämätön maalaisjuntti tai sitten hienosteleva kaupunkilaisdiiva. Harrastukseni olivat naiselle sopimattomia (en osaa tehdä villasukkaa ilman ohjetta, mutta osaan vaihtaa autooni öljyt ja ajan moottoripyörällä, mies muuten arvostaa kahta jälkimmäistä ominaisuutta huomattavasti enemmän, villasukkia saa tarvittaessa kaupasta) ja lahjojakaan en antanut yhtä avokätisesti kuin miehen ex.

Viimeinen niitti oli anopin kännissä soittama puhelu miehelleni, puhelu anopin tietämättä oli kaiuttimessa. Anoppi esitti perheestäni (jota ei ole koskaan tavannut) täysin perusteettomia väitteitä ja kritisoi asioista joista ei todellakaan hänellä ole varaa sanoa, siinä vaiheessa kamelin selkä sanoi naks. Miehen touhuja en ole rajoittanut millään tavalla, mutta todennut että itse en anoppilaan mene tai halua olla tekemisissä. Miehellä tosin meni itselläänkin välit poikki, muusta syystä tosin, mutta toki vaikutti tämä suhtautuminen minuunkin. Kyseessä on vaan niin ristiriitainen ja vaikea ihminen, että en jaksa enää edes yrittää.

Anoppi itse on niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikki haukkumisetkin aina kuitattiin "en varmasti sanonut noin". Tietty alko maistui sen verran, että saattaahan ne unohtuakin.