Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on välit poikki anoppiin
22.12.2014 |
Mitä tapahtui? Miksette voi korjata välejänne?
Itse katkaisin yhteydet anoppiin täysin sen jälkeen kun kuulin miten hän on minua haukkunut. Päin naamaa heitetyt piikit ja piilovittuilun vielä joten kuten kohteliaisuuden nimissä siedin. Olen joulun kunniaksi ajatellut antavani anteeksi, mutta loukkaukset ja solvaaminen sattuvat yhä liikaa. Anoppi ei ole pyytänyt anteeksi eikä varmasti tunne tehneensä mitään väärin.
Näinkö tämä menee loppuelämä? Vuodenkin jälkeen suttumukseni on kuin tuore enkä tiedä laantuuko tämä koskaan.
Kommentit (71)
Kirjoituksista päätellen teidän miniätkin ovat varmaan ihan perseestä kun niitä saatte.
Vaikutatte vaikeilta ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on todella ilkeä ja julma, kun olemme kaksin. Lapselle puhuu aina miten äiti on paha ja kiusaa. Yllyttää toimimaan vastoin minun ohjeitank, haukkuu kasvatustyylimme ja loukkaantuu herkästi kaikesta. Mm loukkaantui, kun mies oli kahden kesken sanonut hänelle, että lapsen edessä ei mitätöidä äitiä. Hän ei ymmärrä kuulemma ja hänellä on oikeus mummona toimia miten haluaa.
En näe enää anppia, hänkään ei ilmeisesti suostu näkemään minua. Ovat joka päivä kyllä miehen ja lapsen kanssa videoyhteydessä, minä en saa olla silloin paikalla. En tiedä mitä siellä sitten puhutaan. Kerran soitin videopuhelun miehelle kun oli äidillään, äitinsä puhui vain lapselle ja oli kuin minua ei olisikaan.
Ymmärrän, että äiti on miehelleni numero 1 lapsen lisäksi, ovathan samaa perhettä. Mutta jotenkin ahdistaa aina kun ns salassa näkee lasta. En t3ieä mitä tapahtuu. Kun silmieni allakin esim yllyttää juoksemaan äitiä aina karkuun, heittämään ruokaa lattialle, sylkemään äidin päälle jne. Mielestäni ei aina ihan tervettä aikuiselta, mutta Mieheni mukaan mummot on sellaisia. Itsellä ei ole koskaan mummoa ollut.
Tätä en usko, olet luulosairas.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan mitään välejä ollutkaan, se on vihannut mua alusta asti.
Täällä sama. Mun anoppi järjesti isit puutarhajuhlat kun mun ja exäni eli anopin pojan ero oli virallisesti selvä. Ex seurusteli liittomme aikana toisen naisen kanssa ja anoppi tiesi siitä, järjesti exälle omassa kodissaan tilaisuuksia tavata tuota toista naista.
Olin anopille aina vääränlainen. Liian lihava, liian laiha, liian hiljainen, liian puhelias, liian tyhmä, liian fiksu, huono kasvattaja ja ruma olin takuuvarmasti koko sen 25 vuotta kun exän kanssa kimpassa oltiin. Mulla oli väärä koulutus ja huono ammatti, aina sai kuulemma hävetä. Anoppi piti koko liittomme ajan kirjahyllyssä exän ja exän entisen kihlatun kuvaa.
Aikani yritin muuttaa hänen suhtautumistaan ja yritin jopa mielistellä mut huomasin sen turhaksi noin viidessä vuodessa. Niinpä lopetin ja annoin olla ja vain pysyttelin pois anopin ja apen elämästä. En ollut mitenkään ilkeä, en vain ollut olemassa hänelle jos niin voi sanoa. Se tuntui sopivan myös heille. Apen hautajaisissa kävin, silloin olimme exän kanssa vielä aviossa, mutta en mennyt muistotilaisuuteen.
Ketjua lukiessa tuli kyllä erittäin vahvat valkoroskaisuuden vibat.
Vierailija kirjoitti:
Mutta muistakaahan miniät ettette mene anopin haudalle itkeä tihrustamaan, jätätte ne monttubileet kokonaan väliin.
Johan miehenne/ lapsennekin näkevät miten kaksinaamaisia olette, elävänä ette anoppia halunneet nähdä, puhuitte pahaa hänestä ja sit mennään muka viimeisiä jäähyväisiä itkien jättämään. Näitä on nähty. Ja sitten riitelemään perinnöstä miehen sisarusten kanssa. " Kun mies ei saa suutaan auki."
Tuskin tulen tihrustamaan, mutta todennäköisesti puolisoni delegoi niiden bileiden järjestämisen minulle, kun minulla on siihen paremmin aikaa, eikä tee pahaa kysellä tarjoushintoja. Useinhan sureville myydään kaikenlaista turhaa kallista ja maksatetaan täysin tarpeettomista jutuista. Minä myös tiedän miten anoppi tahtoo tulla haudatuksi, en tiedä tuliko puolisoni kuunnelleeksi hänen toiveitaan, kun käytimme häntä kerran sukulaistensa haudalla.
Olen pyrkinyt olemaan puhumatta pahaa, anoppi ei niinkään ole osannut olla puhumatta, mutta kyllä tuo jälkikasvu on osannut ihan omia aivojaan käyttää. Se lapsista, joka on kyseenalaistanut hänen juttujaan, on se vähiten suosittu lapsenlapsi. Ei tarvitse mistään perinnöistä riidellä, kun puolisoni sattuu olemaan ainokainen ja perii kaiken yksin.
Anoppi on nykyään säilytyksessä vanhainkodissa, eipä olla aikoihin vierailtu katsomassa muistisairasta henkilöä. Ei ole lapsellaan ollut mitään intressejä sinne mennä. Viimeksi kun kävimme, ainoa keskustelu hänen kanssaan oli, että "mitä tänne pitää tulla toista toljottamaan". Jäi vähän epäselväksi, eikö hän ymmärtänyt vai kuullut, mitä hänelle puhuttiin. Itse epäilen molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta muistakaahan miniät ettette mene anopin haudalle itkeä tihrustamaan, jätätte ne monttubileet kokonaan väliin.
Johan miehenne/ lapsennekin näkevät miten kaksinaamaisia olette, elävänä ette anoppia halunneet nähdä, puhuitte pahaa hänestä ja sit mennään muka viimeisiä jäähyväisiä itkien jättämään. Näitä on nähty. Ja sitten riitelemään perinnöstä miehen sisarusten kanssa. " Kun mies ei saa suutaan auki."
Tuskin tulen tihrustamaan, mutta todennäköisesti puolisoni delegoi niiden bileiden järjestämisen minulle, kun minulla on siihen paremmin aikaa, eikä tee pahaa kysellä tarjoushintoja. Useinhan sureville myydään kaikenlaista turhaa kallista ja maksatetaan täysin tarpeettomista jutuista. Minä myös tiedän miten anoppi tahtoo tulla haudatuksi, en tiedä tuliko puolisoni kuunnelleeksi hänen toiveitaan, kun käytimme häntä kerran sukulaistensa haudalla.
Olen pyrkinyt olemaan puhumatta pahaa, anoppi ei niinkään ole osannut olla puhumatta, mutta kyllä tuo jälkikasvu on osannut ihan omia aivojaan käyttää. Se lapsista, joka on kyseenalaistanut hänen juttujaan, on se vähiten suosittu lapsenlapsi. Ei tarvitse mistään perinnöistä riidellä, kun puolisoni sattuu olemaan ainokainen ja perii kaiken yksin.
Anoppi on nykyään säilytyksessä vanhainkodissa, eipä olla aikoihin vierailtu katsomassa muistisairasta henkilöä. Ei ole lapsellaan ollut mitään intressejä sinne mennä. Viimeksi kun kävimme, ainoa keskustelu hänen kanssaan oli, että "mitä tänne pitää tulla toista toljottamaan". Jäi vähän epäselväksi, eikö hän ymmärtänyt vai kuullut, mitä hänelle puhuttiin. Itse epäilen molempia.
Et ole lapsillesi mikään hyvä esimerkki. Aikuinen ihminen ymmärtää vanhuuden ja sairauden.
Miehesi kestää sinut sitten kuin pekka puupää justiinansa, hyvä niin.
Hyviä tarjouskierroksia hautausliikkeissä ja muista tinkiä hautapaikan hinnasta.
Turhahan
se on mitään pitojakaan järjestää kun miehesi on ainoa lapsi. Juotte kahvit kotona tai ette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta muistakaahan miniät ettette mene anopin haudalle itkeä tihrustamaan, jätätte ne monttubileet kokonaan väliin.
Johan miehenne/ lapsennekin näkevät miten kaksinaamaisia olette, elävänä ette anoppia halunneet nähdä, puhuitte pahaa hänestä ja sit mennään muka viimeisiä jäähyväisiä itkien jättämään. Näitä on nähty. Ja sitten riitelemään perinnöstä miehen sisarusten kanssa. " Kun mies ei saa suutaan auki."
Tuskin tulen tihrustamaan, mutta todennäköisesti puolisoni delegoi niiden bileiden järjestämisen minulle, kun minulla on siihen paremmin aikaa, eikä tee pahaa kysellä tarjoushintoja. Useinhan sureville myydään kaikenlaista turhaa kallista ja maksatetaan täysin tarpeettomista jutuista. Minä myös tiedän miten anoppi tahtoo tulla haudatuksi, en tiedä tuliko puolisoni kuunnelleeksi hänen toiveitaan, kun käytimme häntä kerran sukulaistensa haudalla.
Olen pyrkinyt olemaan puhumatta pahaa, anoppi ei niinkään ole osannut olla puhumatta, mutta kyllä tuo jälkikasvu on osannut ihan omia aivojaan käyttää. Se lapsista, joka on kyseenalaistanut hänen juttujaan, on se vähiten suosittu lapsenlapsi. Ei tarvitse mistään perinnöistä riidellä, kun puolisoni sattuu olemaan ainokainen ja perii kaiken yksin.
Anoppi on nykyään säilytyksessä vanhainkodissa, eipä olla aikoihin vierailtu katsomassa muistisairasta henkilöä. Ei ole lapsellaan ollut mitään intressejä sinne mennä. Viimeksi kun kävimme, ainoa keskustelu hänen kanssaan oli, että "mitä tänne pitää tulla toista toljottamaan". Jäi vähän epäselväksi, eikö hän ymmärtänyt vai kuullut, mitä hänelle puhuttiin. Itse epäilen molempia.
Kilpailutat arkkuliikkeillä pahviarkut ja mummu uuniin ja sirotellaan muistolehtoon. . Se on kaikista halvinta. Ei tarvitse ostaa kuolinpaitaa eikä sukkia, siihen käy mummun joku mekko ja villasukat. Jättää arkun päälle
Kukkalaitteen ostamatta, säästää vähintään viiskymppisen. Sama omat kukat, yksi ruusu riittää eikä sekään pakollinen.
Isoin kulu voi tulla kuljetuksista, sitä en tiedä, mitä poltto maksaa. Muistotilaisuus ei välttämätön ja kun ei ole kuin teidän perhe.
Käyn usein hautausmaalla. Kyllä niin pieniä hautajaisia on , kappelista tulee pariskunta tai enintään kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti laittanut välejä poikki anoppiin tai hän minuun, mutta yhteydenpitomme hiipui. Perimmäinen syy tähän on se, että anoppia eivät ole koskaan kiinnostaneet minun asiani, ja ajan myötä kyllästyin olemaan yksipuolisesti hänen olkapäänään.
Jouduin väkisin olemaan väleissä ja auttamaan anoppia, joka asui aivan vieressä vuosikymmenten ajan. Hän on jäänyt eläkkeelle jo varhain mt-syistä (alle 50v.) ja on riidoissa kaikkien kanssa, mutta onnistuin pysymään väleissä laittamalla rajat hänen "temppuilulleen" ja käyttäytymällä kuin aikuinen. Vain kerran räjähdin hänelle, kun raivopuhelu jostain älyttömästä asiasta tuli kesken omaiseni leikkauksen sairaalaan.
Mutta se haukkuminen ja rähinä teki tehtävänsä eli en ole häntä kertaakaan tavannut sen jälkeen kun pois muutti useita vuosia sitten. En myöskään ota enää vastaan puhelimessa rähinää (se alkoi saman tien kun sanoi "haloo"), joten numero on estolla. Terveisiä lähetän, kun mies käy siellä ja joskus lapset. Lapset eivät pidä hänestä, kun on haukkunut minua ja sukulaisiani niin paljon, mutta kaikki ymmärtävät, että hän on sairas. Häntä autetaan kaikessa mitä tarvitsee, mutta enää minä en ole se, joka auttaa. En kuskaa, en selvitä ja soita, ei mitään. Ihana rauha.
Olen koko ajan ymmärtänyt, että vaikeat kasvuolot ovat tehneet hänelle persoonallisuushäiriön ja muita sairauksia. Silti hän on ainoa henkilö, jota olen todella vihannut, koska hän on niin ilkeä, kateellinen ja kiero. Siis ne jutut aivan tihkuvat pahantahtoisuutta, äänensävyt ja ilmeet myös kuin myrkyllisellä noita-akalla. Mutta nyt se ei enää herätä isompia tunteita, kun ei tartte olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan mitään välejä ollutkaan, se on vihannut mua alusta asti.
Näin oli meilläkin. Tutustuttuani tulevaan mieheeni tuli aika tavata myös molempien vanhemmat.
Naiivina nuorena naisena menin mieli avoinna miehen kotiin, mutta vastaanoppo oli jäätävä.
Anoppi mulkoili, ei puhunut juuri kahta sanaa minulle. Miehen vanhempi sisko oli paikalla ja jos katse voisi tappaa olisin ollut vainaa. Appi oli hiljainen, taustalla. Ei puhunut hänkään.
Tämä tuleva mieheni lähti sitten tapaamaan veljeään joka oli vetäytynyt yläkertaan ja jätti minut "tutustumaan" appivanhempiin. Anoppi aloitti omituisen ilkeän vihjailun mikä ja minkälainen ole. Ei edes ikinä oltu tavattu ennen tätä!
Silloin päätin että ensimmäinen ja viimeinen kerta, tuli mitä tuli, ja sanoin sen myös miehelleni.
Häihimme he tulivat, anoppi ja appi. Näyttivät hyvinkin viihtyvän vanhempieni kanssa samassa pöydässä, mutta häitten jälkeen kuulin miehen veljen vaimolta kuinka appivanhemmat oli tunteneet olonsa ei-toivotuiksi ja huonommiksi. Eivät kuulemma olleet tarpeeksi "hienoja", en tiedä kenelle.
Tämän jälkeen en taas heitä tavannut, mies kävi yksin kotonaan kun kävi.
Sattui sitten niin että anoppi kuoli. Samaan aikaan saimme ensimmäisen lapsemme, ja appiukossa tapahtui valtava muutos! Hän osoittautui erittäin lapsirakkaaksi leppoisaksi hieman hiljaiseksi mutta varsin mukavaksi mieheksi. Ensimmäinen lapsemme oli hänelle todella tärkeä. Nyt on hänkin valitettavasti jo kuollut.
En alistunut anopin jäteämpäriksi. En ollut tehnyt mitään pahaa hänelle (ryöstänyt häneltä pojan?) joten mitään anteeksipyydettävää minun taholtani ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan mitään välejä ollutkaan, se on vihannut mua alusta asti.
Näin oli meilläkin. Tutustuttuani tulevaan mieheeni tuli aika tavata myös molempien vanhemmat.
Naiivina nuorena naisena menin mieli avoinna miehen kotiin, mutta vastaanoppo oli jäätävä.
Anoppi mulkoili, ei puhunut juuri kahta sanaa minulle. Miehen vanhempi sisko oli paikalla ja jos katse voisi tappaa olisin ollut vainaa. Appi oli hiljainen, taustalla. Ei puhunut hänkään.
Tämä tuleva mieheni lähti sitten tapaamaan veljeään joka oli vetäytynyt yläkertaan ja jätti minut "tutustumaan" appivanhempiin. Anoppi aloitti omituisen ilkeän vihjailun mikä ja minkälainen ole. Ei edes ikinä oltu tavattu ennen tätä!
Silloin päätin että ensimmäinen ja viimeinen kerta, tuli mitä tuli, ja sanoin sen myös miehelleni.
Häihimme he tulivat, anoppi ja appi. Näyttivät hyvinkin viihtyvän vanhempieni kanssa samassa pöydässä, mutta häitten jälkeen kuulin miehen veljen vaimolta kuinka appivanhemmat oli tunteneet olonsa ei-toivotuiksi ja huonommiksi. Eivät kuulemma olleet tarpeeksi "hienoja", en tiedä kenelle.
Tämän jälkeen en taas heitä tavannut, mies kävi yksin kotonaan kun kävi.
Sattui sitten niin että anoppi kuoli. Samaan aikaan saimme ensimmäisen lapsemme, ja appiukossa tapahtui valtava muutos! Hän osoittautui erittäin lapsirakkaaksi leppoisaksi hieman hiljaiseksi mutta varsin mukavaksi mieheksi. Ensimmäinen lapsemme oli hänelle todella tärkeä. Nyt on hänkin valitettavasti jo kuollut.
En alistunut anopin jäteämpäriksi. En ollut tehnyt mitään pahaa hänelle (ryöstänyt häneltä pojan?) joten mitään anteeksipyydettävää minun taholtani ei ollut.
Anoppisi saattoi olla persoonallisuushäiriöinen, joka piti vallassaan miestään. Entä miehen sisko?
Onneksi omalla miehellä ei ole siskoa, koska hänhän olisi voinut olla kuin äitinsä. Epäilen, että appiukkoni kuoli hyvin varhain osittain vaimonsa takia. Anoppini todella on aivan mahdoton ihminen. Onneksi ei osaa käyttää nettiä eli viranomaiskantelut ym. ovat loppuneet, kun hän ei enää saa heihin yhteyttä puhelimitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta muistakaahan miniät ettette mene anopin haudalle itkeä tihrustamaan, jätätte ne monttubileet kokonaan väliin.
Johan miehenne/ lapsennekin näkevät miten kaksinaamaisia olette, elävänä ette anoppia halunneet nähdä, puhuitte pahaa hänestä ja sit mennään muka viimeisiä jäähyväisiä itkien jättämään. Näitä on nähty. Ja sitten riitelemään perinnöstä miehen sisarusten kanssa. " Kun mies ei saa suutaan auki."
Tuskin tulen tihrustamaan, mutta todennäköisesti puolisoni delegoi niiden bileiden järjestämisen minulle, kun minulla on siihen paremmin aikaa, eikä tee pahaa kysellä tarjoushintoja. Useinhan sureville myydään kaikenlaista turhaa kallista ja maksatetaan täysin tarpeettomista jutuista. Minä myös tiedän miten anoppi tahtoo tulla haudatuksi, en tiedä tuliko puolisoni kuunnelleeksi hänen toiveitaan, kun käytimme häntä kerran sukulaistensa haudalla.
Olen pyrkinyt olemaan puhumatta pahaa, anoppi ei niinkään ole osannut olla puhumatta, mutta kyllä tuo jälkikasvu on osannut ihan omia aivojaan käyttää. Se lapsista, joka on kyseenalaistanut hänen juttujaan, on se vähiten suosittu lapsenlapsi. Ei tarvitse mistään perinnöistä riidellä, kun puolisoni sattuu olemaan ainokainen ja perii kaiken yksin.
Anoppi on nykyään säilytyksessä vanhainkodissa, eipä olla aikoihin vierailtu katsomassa muistisairasta henkilöä. Ei ole lapsellaan ollut mitään intressejä sinne mennä. Viimeksi kun kävimme, ainoa keskustelu hänen kanssaan oli, että "mitä tänne pitää tulla toista toljottamaan". Jäi vähän epäselväksi, eikö hän ymmärtänyt vai kuullut, mitä hänelle puhuttiin. Itse epäilen molempia.
Kilpailutat arkkuliikkeillä pahviarkut ja mummu uuniin ja sirotellaan muistolehtoon. . Se on kaikista halvinta. Ei tarvitse ostaa kuolinpaitaa eikä sukkia, siihen käy mummun joku mekko ja villasukat. Jättää arkun päälle
Kukkalaitteen ostamatta, säästää vähintään viiskymppisen. Sama omat kukat, yksi ruusu riittää eikä sekään pakollinen.Isoin kulu voi tulla kuljetuksista, sitä en tiedä, mitä poltto maksaa. Muistotilaisuus ei välttämätön ja kun ei ole kuin teidän perhe.
Käyn usein hautausmaalla. Kyllä niin pieniä hautajaisia on , kappelista tulee pariskunta tai enintään kaksi.
Noissa anopin hautajaisissa voi säästää myös kun hoitaa kuljetukset ja arkutuksen itse. Puuilolta tai Motonetilta kuomullinen peräkärry 20 e vrk. Kaks kertaa sen tarvitsee, kylmiöstä kappelin kylmiöön ja sitten kappelilta krematorioon.
Täällä on muuten aika selkeä modelinja. Anoppeja ja äitejään saa moittia sydämen kyllyydestä.
Olen pari kertaa yrittänyt aloittaa keskustelua ylimielisistä ja anoppia mitätöivistä miniöistä. Ne poistetaan noin tunnin sisällä tai ei julkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi arvosteli meidän valintojamme ja hylkäsi perheemme kun olisimme eniten tukea ja apua tarvinneet (vakava sairastuminen ja samaan aikaan pienet lapset). Aiemmin meillä oli läheiset välit, joten oli järkytys huomata, että asiat yhtäkkiå muuttuivatkin täysin päinvastaiseksi.
Tästä on jo vuosia ja välit eivät ole korjaantuneet. Anoppi ehkä haluaisi, mutta minulla ei ole siihen mielenkiintoa eikä tarvetta. Voin paremmin näin, kun ei tarvitse olla tekemisissä ahdistusta ja negatiivisuutta tuovan henkilön kanssa. Parempi näin.
Vierailija kirjoitti:
Kärsivällisyyttä. Ise olin myös väärästä suvusta, liian köyhä ja muutenkin sopimaton. Mutta aika teki tehtävänsä. Ensin tuli hyväksyntä ja sitten myöhemmin kunnioitus. 20v jälkeen olimme parhaat ystävät.
Hienoa, että asiat menivät noin!
Itselläni ei ole asiat muuttuneet miksikään yli 40 vuoden aikana.
Anoppi vihaa minua edelleen kun olen liian huono kaikinpuolin. Olen miettinyt sitäkin, että eikö anopin pitäisi miettiä poikansa valintaa. Jos poikansa on näin pitkään katsonut huonoa naista niin eikö vika ole myös anopin kasvattamassa pojassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsivällisyyttä. Ise olin myös väärästä suvusta, liian köyhä ja muutenkin sopimaton. Mutta aika teki tehtävänsä. Ensin tuli hyväksyntä ja sitten myöhemmin kunnioitus. 20v jälkeen olimme parhaat ystävät.
Hienoa, että asiat menivät noin!
Itselläni ei ole asiat muuttuneet miksikään yli 40 vuoden aikana.
Anoppi vihaa minua edelleen kun olen liian huono kaikinpuolin. Olen miettinyt sitäkin, että eikö anopin pitäisi miettiä poikansa valintaa. Jos poikansa on näin pitkään katsonut huonoa naista niin eikö vika ole myös anopin kasvattamassa pojassa?
Vastaava tilanne meilläkin. Persoonallisuushäiriöinen ei muutu koskaan. Meidän lapsetkin oireili aikoinaan anopin käytöstä ja kävimme perheneuvolassa. Suositeltiin, että eivät enää tapaa anoppia ilman valvontaa.
Myöhemmin lasten ollessa vanhempia saimme kuulla, että siellä oli tapahtunut muutakin huolestuttavaa kuin se mitä pieni lapsi osaa kertoa.
Kävi ilmi että en ole vain tarpeeksi hyvä heille.
Anopin 2 muuta miniää hyvistä perheistä ja molemmat käyneet yliopistot jne.
Molemmat miniät eivät tykkää anopista, toinen sanonut tämän anopille melkein päin naamaa, mutta ei haittaa kun on kunnon ammatit ja uudet talot.
Ja sitten minä.
Vuosia yritin tulla juttuun, mutta perhetaustani ei ole sellainen minkä anoppi hyväksyy. Ei ole yliopistotason koulutusta. Yritin olla mukava, kuljin kaikissa juhlissa, ostin lahjoja ja fiilis oli näennäisesti ihan ok kunnes kerran kävi ilmi että ei, minua ei ole hyväksytty muuten kuin pojan vaimona, thats it. Perheeseen ei ole hyväksytty ja ei tulla hyväksymään ja jos tämä heidän poika esim. kuolee tai erotaan niin minun oletetaan katoavan siinä samalla.
No, mitäs turhaa sitä odottelemaan, sen jälkeen en ole pitänyt koko porukkaan yhteyttä. Yritin, siitä ei tullut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on muuten aika selkeä modelinja. Anoppeja ja äitejään saa moittia sydämen kyllyydestä.
Olen pari kertaa yrittänyt aloittaa keskustelua ylimielisistä ja anoppia mitätöivistä miniöistä. Ne poistetaan noin tunnin sisällä tai ei julkaista.
Juu, sitkeesti vaan perustat niitä keskusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on todella ilkeä ja julma, kun olemme kaksin. Lapselle puhuu aina miten äiti on paha ja kiusaa. Yllyttää toimimaan vastoin minun ohjeitank, haukkuu kasvatustyylimme ja loukkaantuu herkästi kaikesta. Mm loukkaantui, kun mies oli kahden kesken sanonut hänelle, että lapsen edessä ei mitätöidä äitiä. Hän ei ymmärrä kuulemma ja hänellä on oikeus mummona toimia miten haluaa.
En näe enää anppia, hänkään ei ilmeisesti suostu näkemään minua. Ovat joka päivä kyllä miehen ja lapsen kanssa videoyhteydessä, minä en saa olla silloin paikalla. En tiedä mitä siellä sitten puhutaan. Kerran soitin videopuhelun miehelle kun oli äidillään, äitinsä puhui vain lapselle ja oli kuin minua ei olisikaan.
Ymmärrän, että äiti on miehelleni numero 1 lapsen lisäksi, ovathan samaa perhettä. Mutta jotenkin ahdistaa aina kun ns salassa näkee lasta. En t3ieä mitä tapahtuu. Kun silmieni allakin esim yllyttää juoksemaan äitiä aina karkuun, heittämään ruokaa lattialle, sylkemään äidin päälle jne. Mielestäni ei aina ihan tervettä aikuiselta, mutta Mieheni mukaan mummot on sellaisia. Itsellä ei ole koskaan mummoa ollut.
Siis tuota.. jos tästä tarinasta on nyt edes 1/3 osa totta niin ehkä nyt olis tosi vakavan keskustelun paikka miehen kanssa?
Mä en edes halua kuvitella kuinka paha olla sun lapsella on jos revitään tuollaiseen sirkukseen keskelle?
Anoppi on todella ilkeä ja julma, kun olemme kaksin. Lapselle puhuu aina miten äiti on paha ja kiusaa. Yllyttää toimimaan vastoin minun ohjeitank, haukkuu kasvatustyylimme ja loukkaantuu herkästi kaikesta. Mm loukkaantui, kun mies oli kahden kesken sanonut hänelle, että lapsen edessä ei mitätöidä äitiä. Hän ei ymmärrä kuulemma ja hänellä on oikeus mummona toimia miten haluaa.
En näe enää anppia, hänkään ei ilmeisesti suostu näkemään minua. Ovat joka päivä kyllä miehen ja lapsen kanssa videoyhteydessä, minä en saa olla silloin paikalla. En tiedä mitä siellä sitten puhutaan. Kerran soitin videopuhelun miehelle kun oli äidillään, äitinsä puhui vain lapselle ja oli kuin minua ei olisikaan.
Ymmärrän, että äiti on miehelleni numero 1 lapsen lisäksi, ovathan samaa perhettä. Mutta jotenkin ahdistaa aina kun ns salassa näkee lasta. En t3ieä mitä tapahtuu. Kun silmieni allakin esim yllyttää juoksemaan äitiä aina karkuun, heittämään ruokaa lattialle, sylkemään äidin päälle jne. Mielestäni ei aina ihan tervettä aikuiselta, mutta Mieheni mukaan mummot on sellaisia. Itsellä ei ole koskaan mummoa ollut.