Lue keskustelun säännöt.
Mulla pimenee joskus niin, kun olen tajuttoman väsynyt
15.04.2008 |
että huudan ja raivoan, sanon kaikkea ihan kamalaa miehelleni esim. etten enää rakasta häntä ja että ajattelen muita miehiä ja sitten saatan läpsiä miestä. Ihan hirveitä raivareita siis saan, eikä mies suostu eroamaan! Sanoo vaan että rakastaa minua ja ymmärtää että olen väsynyt ja hormonihuuruissa. Olen siis raskaana.
Olen myös aika yksinäinen, ei muita sosiaalisia kontakteja ja mulla on huono itsetunto. En siis pidä itseäni yhtään minään, ja ajattelen aina että mun on parempi ollakkin yksin kun vain satutan muita ja kukaan kaveri ei mun seurasta välitä.
Mitä tällaisen miehen kanssa pitäisi tehdä? en kuitenkaan halua että hän joutuu tällaista vaimoa katselemaan. Haluaisin olla tasapainoisempi ihminen, mutta en siihen kykene. Ehkä minulla on sitten joku mielisairaus.
Kommentit (6)
Mielestäni se olis paljon tärkeämpi kysymys jos raskaana olet.
Vauvat valvottavat ja silloin olet vieläkin väsyneempi kuin nyt, aiotko huutaa pienellekkin sitten ? Nyt mars puhumaan neuvolassa väsymyksestäsi ym. Vain SINÄ ITSE voit alkaa parantamaan oloasi, ei sitä kukaan tule tekemään puolestasi. Ennekaikkea ajattele itseäsi, omaa hyvinvointiasi jotta jaksat sitten hoitaa vauvan.
Jutelkaa miehesi kanssa, puhu mahdollisimman avoimesti huutamatta, pikkuhiljaa. Hakekaa apua parisuhdeterapiasta yms. Nyt kannattaa ehdottomasti alkaa tekemään jotain jottei tilanne pahene entisestään.
Tosin sulla painaa raskauhormonitkin päälle, muttei se silti oikeuta sua läimimään miestäsi ja huutamaan :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa huolestuttavalta. Julkisella puolella saat vain pään pudisteluja.
Korostan vielä, että tätä tapahtuu melko harvoin, mutta tiedostan sen että jo yksikin kerta on liikaa!!
Ei tee elettäkään lohduttaakseen tai keventääkseen oloani kuten ennen :(.
Raskausaika oli yhtä helvettiä masennuksen suhteen. Nyt melkein vuoden ikäinen terve vauva ja toivon aika monesti, että olisin malttanut mieleni ja saanut hänet myöhemmin. Jopa tuollainen " helppo lapsi" on minulla tällä hetkellä aivan liikaa...
Mies on muuttunut, näkee vain lapsen eikä minua ollenkaan. Olen loukkaantunut ja yksinäinen, päivittäin itken pahaa oloani ja satutan itseäni. Meillä on kontakti lastensuojeluun, kotipalvelu käy kerran viikossa.
Olen miettinyt useamman kerran itseni tappamista, viimeksi tänään.
vai eikö kukaan uskalla tunnustaa?