Inhoan työtäni niin että oksettaa

Minä hakisin tuossa tilanteessa kiivaasti toisia töitä!

voimia

Mielestäni ei kannata terveyttään työn vuoksi pilata. Onko työoloissa joitakin asioita,joihin voisi vaikuttaa?

Viikonloppu ollut pilalla täälläkin. Perjantaina ihana kolleega kirjoitti meilissä että KVG??!! En voi ollenkaan käsittää tuollaista kielenkäyttöä, varsinkaan kirjallisessa muodossa. Eli KVG=kato vittu googlesta. Jesh.

Ja palkkakin on ihan hyvä ja paikka vakituinen. Pääkaupunkiseudulla harvinaista on myös se, että työmatka on lyhyt. Säästää aikaa lapsiperheeltä. Työilmapiiri vaan on niin raskas. Negatiiviset asiat eivät kohdistu minuun ja saan itse työssä arvostusta jne. Mutta. Joudun jatkuvasti kuuntelemaan, kun muita haukutaan ja itsetunto muserretaan ja olemaan se ainoa, joka heitä puolustaa. Ja kohta en enää itsekään jaksa puolustaa ja sekös minua entisestään ahdistaa. Luisun siihen samaan alistuvaan rooliin, jossa muut jo on, jossa tärkeintä on varmistaa oma paikka. Sillä ei niin väliä, vaikka puukottaisi lähintä työkaveria samalla selkään. Kunhan oma kruunu on kirkas. Tiimihengestä ei siis tietoakaan muuta kuin silti osin kun itse sitä ylläpidän. Enkä enää jaksaisi.

En halunnut kyseistä työtä ollenkaan. Pyysivät " kokeilemaan" viikoksi. Tiesin jo etukäteen , mitä perjantaina sanon. Luojan kiitos kyseessä oli vaan kokeilu. Joka aamu menin töihin voiden pahoin, vatsa sekaisin kun niin pahaa teki. Vaihda työpaikkaa, muuta en osaa neuvoa. Itse olen jälkeenpäin ollut todella mukavissa työpaikoissa...ja niin olen tälläkin hetkellä.

Se konsultti sitten savustettiin sieltä ulos ja ovet paukkuen lähtikin. :D Jotkut paikat ovat toivottomia, ja kun kerran olet jo kerran saanut hyvän työpaikan, miksi et saisi toistakin. Parempaa. Huolisin jopa palkanalennuksen sen sijaan, että tuntisin hirveää pahoinvointia joka sunnuntai.

Aamuisin olen hiljainen ja mahasta kaivertaa työmatkalla. Työpäivän alettua se menee rutiinilla ja illat on kivoja. Viikonloppuisin ketutus iskee noin kello 10 aamupäivällä sunnuntaina ja silloin se jännitys alkaa. Tekee juuri pahaa ja on kuin pala kurkussa.



Inhoan työtäni. Pelkään, että munaan ja saan potkut tai muuten vaan haukut. Haluaisin vaihtaa työtä, mutta se ei auta, koska juuri tästä syystä vaihdoin vuosi sitten ja se helpotti vain muutamaksi kuukaudeksi. Olen perfektionisti ja kiltti ihminen. Alani on miehinen ja vaativa. Pitäisi olla kova ja valmis runnomaan toisia tarvittaessa. Minä taas olen enemmän taivaanrannanmaalari, joka haluaa olla hyvä ja kiltti kaikille. Olen työskennellyt alalla lähes 10 vuotta, työpaikka on vakituinen ja palkkakin hyvä. Takana akateeminen koulutus. Tänään viimeksi surffailin aikuiskoulutuskeskuksen sivuilla ja katselin sieltä kiinnostavia iltakoulutuksia.

Tai ehkä sitten nyt on jo joku tauti. Toisaalta samaa olen ajatellut varmaan kymmenen viimeisintä sunnuntaita.



Pahinta tässä ehkä onkin se, että ongelman alkulähde on esimies. Häneltä voisi tulla samantapainen kommentti kuin joku oli aiemmassa kirjoittanut (kvg), tosin hieman erisanoin. Hänen tyylinsä on enemmän tyyliin " kyllä minä olen s**tanan tyhmä, kun maksa sinulle x euroa rahaa kuussa etkä tällaista asiaa pysty itsenäisesti hoitamaan" . Ja luonnollisesti niin, että mahdollisimman moni kuulee. Kannustaako kysymään toista kertaa? Yleensä asiat kysytään minulta ja hoidetaan minun kautta, koska olen ehkä ainoa joka ei suoraan raportoi asiaa ylöspäin tai tarvittaessa siloittelee tietä tai pystyy sanomaan esimiehelle, että kannattaa vähän harkita mitä suustaan päästään eikä ensimmäinen mieleen tullut välttämättä ole se rakentavin. Mutta kun en enää jaksa olla tämä suodatin, kun mieli tekisi huutaa suoraa huutoa. Paikka on ihan epätodellinen. Ja pahinta, ehkä en kohta enää välitä.



Mutta minusta on tullut jo niin surkea, etten edes uskalla lähteä pois. Vaikka en näe mitään muutakaan ratkaisua. Ahdistaa.



Ap

Tää elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi paskaduuneihin.

joissa ei virallisesti ole paikkoja auki.

Vierailija:

Ja palkkakin on ihan hyvä ja paikka vakituinen. Pääkaupunkiseudulla harvinaista on myös se, että työmatka on lyhyt. Säästää aikaa lapsiperheeltä. Työilmapiiri vaan on niin raskas. Negatiiviset asiat eivät kohdistu minuun ja saan itse työssä arvostusta jne. Mutta. Joudun jatkuvasti kuuntelemaan, kun muita haukutaan ja itsetunto muserretaan ja olemaan se ainoa, joka heitä puolustaa. Ja kohta en enää itsekään jaksa puolustaa ja sekös minua entisestään ahdistaa. Luisun siihen samaan alistuvaan rooliin, jossa muut jo on, jossa tärkeintä on varmistaa oma paikka. Sillä ei niin väliä, vaikka puukottaisi lähintä työkaveria samalla selkään. Kunhan oma kruunu on kirkas. Tiimihengestä ei siis tietoakaan muuta kuin silti osin kun itse sitä ylläpidän. Enkä enää jaksaisi.

Vierailija:

Viikonloppu ollut pilalla täälläkin. Perjantaina ihana kolleega kirjoitti meilissä että KVG??!! En voi ollenkaan käsittää tuollaista kielenkäyttöä, varsinkaan kirjallisessa muodossa. Eli KVG=kato vittu googlesta. Jesh.

onko tämä asianmukaista käytöstä työkaverilta vai mahdollisesti epäasiallista käytöstä eli siis työpaikkakiusaamista.

psykiatrille. Se voi kirjoittaa sulle lisää saikkea työuupumuksesta ja sillä aikaa etsit uuden duunin.

En tiedä jaksanko tehdä mitään radikaalia (=jäädä saikulle). Kärsin vain viikko toisensa jälkeen. Vaikka olen kyllä nyt miettinyt, että haen heti, jos joku sopiva työpaikka tulee vastaan.



Oli jotenkin ihanaa ja helpottavaa saada näitä vastauksia, jossa kehotetaan lähtemään pois. Olen itse jo niin syvällä tässä, että olen miettinyt onko työpaikka ihan normaali ja minä vain epänormaali, kun haikailen ihmisten arvostamisen perään. Sinänsä hyvä, että minulla on aiempaa kokemusta muutamista paikoista eikä missään ole ollut mitään lähellekään tällaista. Se antaa uskoa siihen, että vika ei ole minussa. Enkä ole turhasta luovuttava, jos etsin helpompaa tietä.



Ap

Ilmoita työpaikasta sitten työsuojelupiiriin.



t Esimies

Sairaassa työpaikassa sairastuu; alkaa epäillä itseään, kykyjään, taitojaan, mielenterveyttään. Sellaisesta paikasta on lähdettävä niin äkkiä kuin mahdollista, sillä ilmapiiri alkaa helposti " imeytyä" työntekijään, joka ei kohta enää pääse lähtemään vaikka haluaisi - ei enää usko itseensä sen vertaa. ihan kuin alistavassa parisuhteessa! Nyt aktiivinen etsintä päälle, ja hakemuksia joka paikkaan.



Olen kokenut saman ja nähnyt mitä huono työilmapiiri ja sairas pomo voi saada aikaan, minkä itsetunnon laskun työkavereissa. " pelastaduin" äitiyslomalle ja nyt etsin uutta paikkaa ettei tarvitsisi palata tuonne.

Älä odota mielenterveytesi murenemista!



Minä olen työskennellyt huonossa työilmapiirissä ja johdon alaisuudessa vuosikausia ja voimia ei löytynyt pyristellä vapaaksi. Jopa työilmapiirikyselyssä osastoamme kuvattiin: Työntekijät ovat " vain töissä täällä" , eivätkä ole sitoutuneita työhönsä. He eivät vaihda työpaikkaa, koska pelkäävät, että muualla on vieläkin vaikeampaa. Vaarana on uupuminen, mikä minullekin kävi.



Nyt sain äitiyslomalla etäisyyttä töihin sekä uskoa itseeni ja onnistuin vaihtamaan osastoa terveemmälle osastolle. Tähän en olisi kyennyt töissä ollessani.

Olin vuoden vastaavanlaisessa työpaikassa, nyt olen onnellinen opiskelija ja käyn vain tuuraamassa entisessä työpaikassani tarvittaessa. Tuurauksetkin aiheuttavat karmeaa oloa, vaikka ihmiset työpaikassani ovat nyt ainakin hitusen mukavampia kuin ennen.



Itse ihmettelen myös, että miksi en hakenut uutta työpaikkaa. Nytkin, kun tiedän tuurauspäivän, niin ahdistaa viikko etukäteen. Vakitöissä olin ihan rikki, mutta jotenkin sitä rupeaa järkeväkin ihminen ajattelemaan, että ei kannata vaihtaa, koska kaikkialla on samanlaista. Ihmetys olikin suuri, kun opiskelutoverini olivatkin ihan normaaleja ihmisiä, jotka puhuivat minulla ja muutenkin kommunikoivat jotenkin oletusten mukaisesti. Vika ei ollutkaan minussa! Nyt kadun vaan sitä, että en hakenut uutta paikkaa.



Aluksi ajattelin, että nuo vaan testaavat minua ja ilmapiiri ym. paranee, kunhan vaan sinnittelen. Työpaikka oli minulle ensimmäinen vakituinen ja siitä halusin pitää kiinni. Sitten se meni siihen, että kun oli koko ajan töissä, ei jaksanut eikä kerennyt hakea vapaa-ajalla mihinkään muualle töihin. Loppupeleissä itsetuntoni latistettiin täydellisesti ja yritin vaan sinnitellä kesälomaan asti jne.



Työpaikkani ihmiset olivat ja ovat edelleenkin jotenkin varsin kieroutunutta ja sisäsiittoista väkeä. Sattui ehkä eniten se, että kaikki muut (uudet, vanhat) sopeutuivat tähän erikoiseen porukkaan, minä vaan en. Kyllä siinä tulee mieleen, että itsessä on vika. Minulle muun muassa valitettiin siitä, että en ollut tarpeeksi ilkeä asiakkaille!!! Ja kyseessä siis asiakaspalveluammatti. Onneksi sain asiakkailta välillä kehuja, piristivät päivää kummasti. En ikinä uskaltanut ottaa asiaa esille ja kysyä suoraan, koska pelkäsin, että saisin vaan lisää paskaa niskaani. Kyseessä oli kuitenkin koko ajan yhdessä tehtävä työ, rasittavaa, mutta totta. Esimieheni oli (ja on) oikein mukava ihminen, mutta samalla parasta kaveria kaikkien niitten luusereitten kanssa, jotka minua henkisesti kiusasivat ja samalla pilasivat koko työpaikan ilmapiirin.



Onneksi sanoin tälle kaikelle kiitos ja näkemiin. Meinasin myöhemmin lähettää ulostetta postissa sinne tai jotain, mutta ehkä se olisi asiatonta. Onneksi sain purkautua tänne...

t. 24