Mitä aikuinen (reilusti yli 20 v. tai vanhempi) näkee 17-vuotiaassa tytössä seksuaalisesti?
Ei se ole mikään teinipillun kyttääminen, mutta on se kaunis nainen ikään katsomatta aina silmälle ihanampi, kuin sellainen tynnyri, jossa on kaksi hanaa yläpäässä ja nekin puoliksi irti roikkumassa. Minusta 32 nainen on parhaimmillaan, jos hän on vain pitänyt edes jonkin verran itsestään huolta. Kyllä minäkin katson nuoria naisia ihastellen, mutta tiedän, että omalta kullalta saan paljon ihanampaa ja tunteellisempaa seksiä. Mutta eikö ihminen voi joskus edes nähdä niitä nuoruuden aikoja edes ajatuksissaan. Aina joku ilkeä puutteessa kenellekkään kelpaamaton idiootti huuhkaja valittaa ja yrittää syytellä siitä, että katselee teinipilluja! Minusta niitä on ihan mukava katsella, kunhan ei edes yritä kajota! Samaa mieltä kanssasi olen, että kokemus on valttia ja luottamus ennenkaikkea! Itse olin 30:nen, kun ihastuin 38 v. naiseen ja se tuntui tosi ihanalta. Halusin Häntä ihan tajuttomasti. Rakastelu oli tosi upeaa ja nautinnollista. Oli ihanaa saaada kielellä Hänelle hyvänolon tunne! Se oli mahtavaa. En ole unohtanut sitä vieläkään! Ei ikä, vaan se että tuntee tekevänsä oikein toista kohtaan!!!!
Kommentit (72)
Taas huomaa mikä miehille on tärkeintä:
-saa muokata seksikumppaninsa mieleisekseen
-näyttää suihinottaessa kauniilta
-saa määrätä sängyssä
-alistus
-tyttö ei osaa vertailla muihin, joten oma huonous ei tule ilmi ja näin ollen omaan itsetuntoon ei tule kolausta
Tällainen on suomalainen mies. Ei kykene tasapuoliseen seksiin vaan pelkkään alistamiseen.
Parhaassa tapauksessa nekään ei oikeasti edes ajattele ja toimi näin vaan yrittävät loukata jutuillaan palstan suurinta lukijaryhmää eli synnyttäneitä, aikuisia naisia. Vissiin aika helppoa, eikö vähän liiankin helppoa - eikö riitä napsuja haastavampiin virityksiin?
Minä olin 15, neitsyyden vei mies, joka silloin oli 24. Hän todella teki minulle mitä tahtoi. Muutaman vuoden tätä jatkui. Silloin hän kohotti itsetuntoani. Nyt 30-vuotiaana koen, että minua käytettiin hyväksi...
Minua ainakin miehenä tökkii ajatus, että harrastaisin seksiä naisen kanssa, joka vielä asuu vanhempiensa kanssa. Sama ongelma vaikka nainen olisi 21v.
Vierailija:
Vaan ei enää hedelmällisimmillään. Ja kun luonnonvalinta on suosinut miehiä, jotka pitävät hedelmällisimmässä iässä olevia tai sitä hieman nuorempia haluttavina. Nuorten naisten perässä juoksevien jälkeläistuotto on ammoin ollut parempi ja sellainen käyttäytyminen on sitten yleistynyt. Ei siinä mitään moraalia tai moraalittomuutta ole - luonnon lait vain toimivat niin. Naaraat vastaavasti ovat miehen aseman ja varallisuuden perään - saavat itselleen ja jälkeläiselleen varmemmin ruokaa. Eloonjäämisestä ja lisääntymisestä tässä on kyse.
" Hei me ollaan vieläkin vähä niin ku siis puoliapinoita, kato ei me olla kehitytty viimeiseen muutamaan sataan tuhantaan vuoteen yhtään!!!" -lässytykseen.
Sovitaanko siis tästä eteenpäin, että yksikään mies ei urputa naisen pihtaamisesta, koska se nyt vaan kuuluu naisen luontoon? Naiset alkavat tästä lähtien harrastaa seksiä vain viikon ajan kevätkesästä, jolloin jälkeläiset syntyvät optimaaliseen aikaan seuraavana kesänä. Naiset myöskin kieltäytyvät ehkäisystä, koska nainenhan luontaisesti harrastaa seksiä vain ja ainoastaan lisääntyäkseen. Naaras kasvattaa poikasen 18-20 -vuotiaaksi, ja tulee uudelleen kiimaan vasta kun poikanen on lähtenyt pesästä. Naiset lopettavat kaikenlaisen miesten passaamisen ja kaunistautumisen, koska luonnossahan urokset ovat niitä, jotka tekevät kaiken työn päästäkseen pukille ja niitä joiden ulkonäköä arvioidaan. Tästä lähtien yksikään nainen ei harrasta seksiä muiden kuin yli 185cm pitkien latinomiesten kanssa - tällaiset alfauroothan antavat lapsille parhaat mahdolliset geenit ja kun immuunijärjestelmäkin vielä poikkeaa näistä tylsistä suomalaisista miehistä niin..
Nainen (tyttö) ei todellakaan ole hedelmällisimmillään 17-vuotiaana (Monilla vasta kuukautiset juuri alkaneet ja nekin epäsäännölliset, näin oli ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten, joten turha perustella mieltymystä teinityttöihin biologialla.), vaan vähän päälle kaksikymppisenä. Tuntemanne himo periaatteessa fyysisesti sukukypsiä, mutta henkisesti lapsen tasolla olevia teinejä kohtaan tunnetaan pederastiana, googlettakaapa. Sukupuolisuuden häiriö, vähän niin kuin pedofiliakin, mutta kohteena on pikkulapsen sijasta hieman isompi lapsi. Mm. South Parkista tuttu miesten järjestö NAMBLA on pederastian asialla.
Ei kannata jumittaa tuohon 17 ikävuoteen. On kai iha sama, kiinnostaako 4-kymppistä miestä panna 20-vuotiaan tai 17-vuotiaan kanssa. Ikäluokka on suunnilleen sama. Hedelmällisempiä joka tapauksessa kuin miehen itsensä ikäiset. Jostain syystä fyysinen vetovoima ja hedelmällisyys kulkevat pitkälti käsi kädessä. Ei se ole mitään pervojen keksintöä.
Vierailija:
Nainen (tyttö) ei todellakaan ole hedelmällisimmillään 17-vuotiaana
Vierailija:
Ei kannata jumittaa tuohon 17 ikävuoteen. On kai iha sama, kiinnostaako 4-kymppistä miestä panna 20-vuotiaan tai 17-vuotiaan kanssa. Ikäluokka on suunnilleen sama. Hedelmällisempiä joka tapauksessa kuin miehen itsensä ikäiset. Jostain syystä fyysinen vetovoima ja hedelmällisyys kulkevat pitkälti käsi kädessä. Ei se ole mitään pervojen keksintöä.Vierailija:
Nainen (tyttö) ei todellakaan ole hedelmällisimmillään 17-vuotiaana
tuohon mies=puoliapina -juttuun? Hmmm..mistäköhän syystä naiset ovat kehittyneet puissa roikkumisen ja paskanviskelyn ajoista, mutta miehet eivät? Johtuisikohan siitä, että mies saa alkukantaisiin vaistoihinsa vetoamalla hyväksynnän teinien perään huutelulle, vaimon haukkumiselle ja pikkutyttöjen panemiselle. " En mä voinut sille mitään että petin sua kulta kato ku mun sisäinen luolamies pakotti mut nussimaan sitä meidän tyttären ikäistä likkaa." Vaikka tosiasissa ko. mies vaan ei kykene tasa-arvoiseen suhteeseen/seksiin, vaan saa hillittömät kicksit siitä, että nuorempi tyttö on mieheen nähden alisteisessa asemassa mitä petipuuhiin tulee. Ns. helppo saalis.
että haluaminen ja oikea toiminta (kaikkien vastaantulevien seksikkäiden 2-kymppisten paneminen) on kaksi eri asiaa. Se, että näkee nuoret naiset seksikkäämpinä kuin vanhat kurpat ei tee miehestä yhtään vastuuttomampaa oman perheensä suhteen. En aio panna nuoria naisia. Ovat he silti haluttavia. Joko meni jakeluun?
raiskaajan psyyke? Kyllä se on kuule fyysinen olemus, joka kääntää pään...
Vierailija:
Vaikka tosiasissa ko. mies vaan ei kykene tasa-arvoiseen suhteeseen/seksiin, vaan saa hillittömät kicksit siitä, että nuorempi tyttö on mieheen nähden alisteisessa asemassa mitä petipuuhiin tulee. Ns. helppo saalis.
" Taas yksi kuolaava setä, jaixxxx"
Kyllähän mä naiselta näytin, vaikkakaan en ikäistäni vanhemmalta. Se on varmaan totta, että nuori tyttö on ikään kuin materiaalia eli sellaisenaan lähempänä fantasiaa kuin aikuinen nainen, jolla on kokemusta ja omaa tahtoa ja vaatimuksia. En usko, että he kohtelivat ikäisiään seksikumppaneita yhtä hallitsevasti. Setäikäisiä ne miehet eivät olleet, alle 30, mutta aikuisia kuitenkin verrattuina lukiolaiseen, joka asui kotona ja kirjoitteli runoja koulupöydän ääressä. Lieneekö niin, että miehelle riittää nukke, luonne ja persoona eivät ole välttämättömiä, mitä seksiin tulee? 32
Persoona määrittää pitkälti sen, onko nainen vetovoimainen myös iäkkäämpänä. Jos henkinen yhteys on heikko, ulkoiset ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä.
Taidat antaa miehellesi ympäri korvia, jos pää kääntyy naisten perään kaupungilla. " Eyeballs back to head, mister!!!" hehheh ;)
Vierailija:
Vituttaako, kun ei itse käännä niitten teinien päätä muuta kuin korkeintaan inhosta tai huvituksesta?
" Taas yksi kuolaava setä, jaixxxx"
Ja se, että sinä et pysty näkemään seksikkäänä aikuista naista, ainoastaan teinejä, ei onneksi tarkoita, että muut miehet eivät pystyisi. Se, että sinä tuijotat sitä teinin pyllyä etkä minun, on palvelus meille molemmille, koska en ikinä kelpuuttaisi sinua sänkyyni tai elämääni.
Muistan erään tapauksen, joka ei jaksanut mennä vakituisen seuralaisensa luokse, koska nainen halusi aina seksiä. Minun hän käski olla " kiltti tyttö ja riisua vaatteet" . Joskus alistaminen voi olla siis houkuttavampi vaihtoehto, vaikka sen aikuisen naisen luona saisi varmasti parempaa palvelua. Olenko yhtään jäljillä? 32
naisen, joka on seksikäs niinkuin vaikkapa sinä. Tottakai tuijottaisin sinun pyllyäsi mielellään, koska olet pitänyt sen kunnossa. Mikä on ongelma?
Ongelma on se, että olet poikkeustapaus. Tosin en tiedä minkä ikäinen olet. Luultavasti yli 30, koska alle 30-vuotiaat tituleeraavat itseään yleensä nuoriksi naisiksi ja 4-kymppiset aikuisiksi.
Vierailija:
Ja se, että sinä et pysty näkemään seksikkäänä aikuista naista, ainoastaan teinejä, ei onneksi tarkoita, että muut miehet eivät pystyisi. Se, että sinä tuijotat sitä teinin pyllyä etkä minun, on palvelus meille molemmille, koska en ikinä kelpuuttaisi sinua sänkyyni tai elämääni.
Kun naiset " löytävät seksuaalisuutensa" mies voi kokea sen rasitteena. Liian päällekäyvänä. Voivat kokea tulevansa hyväksikäytetyksi. Itse pidän ainakin enemmän siitä, että olen antavana osapuolena, mutta kuitenkin dominoivana. Haluan siis tehdä hyvää naiselleni mahdollisimman perusteellisesti. Se antaa suurimman tyydytyksen. Jos nainen haluaa jatkuvasti seksiä, jatkuvasti munissa kiinni ja vihjailee, saattaa iskeä riittämättömyyden tunne.
Vierailija:
Muistan erään tapauksen, joka ei jaksanut mennä vakituisen seuralaisensa luokse, koska nainen halusi aina seksiä. Minun hän käski olla " kiltti tyttö ja riisua vaatteet" . Joskus alistaminen voi olla siis houkuttavampi vaihtoehto, vaikka sen aikuisen naisen luona saisi varmasti parempaa palvelua. Olenko yhtään jäljillä? 32
jos olisikin aikuisen naisen kanssa? 32
emme me politiikasta tai matematiikasta puhuneet. Sänkyyn pääseminen oli miehille tavoite, toisille pakkomielteenomainen. Ja pääsiväthän he. Olin huomiosta imarreltu ja niin arka ja kokematon, että en uskaltanut eitä sanoa, kun paidan napit alkoivat aueta. Miesten käytös oli kahtiajakoista: toisaalta he halusivat esitellä koko laajan panomiesrepertuaarinsa, toisaalta koko homma tähtäsi pelkkään miehen omaan nautintoon. Olin kai väline. Kohtelu sängyssä oli aika kovakouraista ja käskevää, minkä tajusin vasta myöhemmin, kun kokemusta oli enemmän, ikäisistäni pojista.
En tiedä, mitä minulla oli tarjottavaa, muuta kuin vartaloni ja nuoruuteni. Miehet eivät olleet päivänvalossa mitään niljakkaita peräkammarin poikia, jotka eivät aikuista naista saaneet, vaan ns. kaupungin eliittiä, sisäpiiriä, osa varattuja, osa ei.