Kokemuksia kaivataan! Vauvan myötä olen tajunnut, etten varmaan koskaan pääse kunnolla yli pettämisestä. :(
Aika monet teistä jo tietävät tästä, mutta niille jotka eivät tiedä: reilu vuosi sitten olin itsekin kanssa aika hukassa ja asiat menivät siihen, että petin miestäni. Pian sen jälkeen mieskin petti minua. Kävimme lähellä eroa, mutta päätimme kuitenkin aloittaa alusta. Samoihin aikoihin tulin yllättäen raskaaksi.
Nyt siis juttu on se, että en ole jotenkin päässyt jaloilleni vauvan synnyttyä 3 viikkoa sitten. Ensin arvelin alakuloisen oloni johtuvan vain hormonihuurusta, mutta se ei ole mennyt ohi vieläkään. Minusta tuntuu, että menneet asiat vyöryvät hallitsemattomasti päälleni enkä saa kiinni sen paremmin niistä kuin nykyhetkestäkään. Pääasiallinen tunteeni on, että olen täysin paska ihminen ja äiti enkä ansaitse tätä lasta. Pelkään myös, että seurauksena tästä vauvalle sattuu jotain. :(
Valitettavasti en ole pystynyt puhumaan olostani miehelle juurikaan. Hän hehkuu isyyden iloa, on tarmokas ja onnellinen. Pelkään romuttavani hänen onnensa, jos kerron todelliset ajatukseni. Sellainenkin huoli takoo jossain takaraivossa, että entä jos mies nyt sitten jättää minut, kun uudesta alustamme huolimatta en parempaan pysty. Neuvolassa mainitsin alakulostani, mutta terkka vain kannusti että kyllä se vointi kohenee, kunhan saan nukuttua ja totun uuteen tilanteeseen. Mitään taustoja en todellakaan rupea tälle muuta kautta puolitutulle terkalle selvittämään.
En ymmärrä, miten mies voi olla tuollainen ilopilleri. Ihan kuin mitään ikävää ei välillämme olisi koskaan ollutkaan. Ahdistaa ihan hirveästi kun tiedän, että minun pitäisi käsitellä nämä vaikeat asiat, mutta en jaksa enkä halua juuri nyt!! :(
Samantyyppistä kokeneiden ajatuksia olisi kiva lukea.
Kommentit (21)
Kun vauvasi on vielä noin nuori, sun sydämesi on ihan vereslihalla monin tavoin. Pienen vauvan kanssa kaikki maailman murheet tuntuu ihan kauheilta, vaikkei omassa elämässä olisi mitään valitettavaa. Se vauva nyt vaan on niin puhdas ja viaton, että silmiä särkee. :)
Toki olisi hyvä jutella miehesi kanssa kaikista tunteistasi ja ajatuksistasi, mutta voisit miettiä, onko se hetki nyt? Elätte niin vahvasti tällä hetkellä tunteidenne mukaan, ettei missään tapauksessa ole isojen ratkaisujen paikka! Yritä nauttia nyt vauvastasi ja miehestäsi ja yhteisestä onnestanne.
Laittaisin tämän hormonien ja väsymyksen piikkiin, ne kun vaikuttavat ihmismieleen yllättävällä tavalla. Anna ajan vähän kulua, niin ehkä näet asiat jo valoisampana. Mukavaa kevättä teille!
vauva-aika oli sellaista, että kaikenlaisia vanhoja jopa 15-20 vuotta vanhoja asioita ja mokia tuli mieleen, kaduin ja inhosin itseäni. Pakko vaan ajatella, että menneet on menneitä, ja virheistä opitaan. Mutta jos ahdistus ei mene ohi, niin terkan kautta pitäisi päästä psykologin tai psyk. sairaanhoitajan puheille. Minä menin ja apua tuli.
Ainakin musta toi kuulostaa siltä, tai sitten hormonit on vaan vielä sekaisin, vauvan syntymästä on kuitenkin vielä niin lyhyt aika ettei hormonitoiminta ole palautunut missään nimessä ennalleen.
Koita vaan rohkeesti ottaa asia puheeksi miehesi kanssa. Monesti sekin jo helpottaa kun saa ääneen sanotuksi miltä tuntuu. Teilläkin on takana monenmoista ja odotukset siihen että " kaikki on taas niinkuin ennen" on suuret, sekin lisää paineita siihen että pitäis olla ilonen ym. Elimistö ja mieli tarvii kuitenkin aikaa synnytyksen jälkeen.
Jos ei ala helpottaan niin haet apua ennekuin oot ihan masiksen syövereissä.
Olen itsekin uuden ihmisenalun äiti.. Tyttömme on nyt 2kk ja ajatuksia kaikesta mahdollisesta tulee ja menee ihan päivittäin. Viimeksi perjantaina meinasin alkaa ihan puistossa parkumaan, kun kuuntelin tutun äidin synnytyskertomusta.. Olisin niin halunnut synnyttää, mutta lääkäri ei antanut yrittää riskien takia (iso vauva, perätila)..
Jotenkin vain olen järkeillyt että nuo hormonit saattaa vaikuttaa aika pitkään vielä. Nauti vauvasta -olet sille tärkeintä tässä maailmassa! Älä unohda sitä! :) Ansaitset vauvan ja vauva ansaitsee sinut - ja myös isänsä. Koeta puhua asioista, mutta en osaa oikein sanoa pitäisikö jutella miehesi kanssa..? Juttele aluksi jollekin ystävällesi ja perusteellisesti tai sitten ihan vaan vaikka soita johonkin neuvonta numeroon.. jos osaavat siellä neuvoa/ auttaa?
Mielestäni miehelläsi on oikeus olla 100 % varma isyydestään tähän pienokaiseen. Uskon että myös itsesi tilanne selkenee jos olet varma isyydestä ja voitte jatkaa elämäänne eteen päin.
Itselläni on kokemusta samankaltaisesta suhdesekoilusta ja nimenomaan minä halusin teettää isyystutkimukset että kumppani ei jää epäilemään isyyttään. Helpotuksen olooni sain vasta isyystuloksen saatuani.
Nimittäin se helvetillinen epävarmuus oli aika karmeaa ja vaikutti minuun vaikka järjellä ajatellen olettamani isä oli lapseni isä. Tunteet heittää volttia kun tietää toimineensa moraalittomasti.
Saat sitten sielullesi rauhan. Muista kuitenkin että sinulle on suotu pienokainen ja nyt on oltava vahva lapsen takia, hoidettava ja rakastettava.
Lisäksi itselleen on oltava armollinen ja on aika antaa anteeksi. Ei ole kenenkään etu että jäät märehtimään menneisyyteen.
Todennäköisesti käyt väittämään että miehesi on lapsen isä ilman tutkimustakin mutta takaraivossasi voi kalvaa epäilyksen siemen isyydestä.
Uskon että saatte elämänne järjestykseen, teillä on tavallaan puntit tasan kun molemmat pettivät. Olette varmasti oppineet läksynne. On aika rakentaa suhde uuteen kukoistukseen.
Hormonit teettää sinulle kaiken muun lisäksi omia temppujaan mutta älä vaivu epätoivoon siitä suosta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin.
Ota nyt ihan rauhassa, vauva on vasta noin pieni, hormonit myllertää jne...voithan puhua miehellesi, että mielessä myllertää, en ymmärrä, miksi sinut pitäisi pantata tunteitasi miehellesi
Eli se asia ei minua vaivaa. Kaikenlainen muu syyllisyydentunto jne. senkin edestä.
Tuokin sekoilu on jo koettu ja kuopattu. Tehty mikä tehty, onneksi on suuntanne on ylöspäin ja nyt olette tosiaan huippulla ja sinä vaan tahallesi kaivat jonkun syyn hormonimyllerryksellesi.
Sääli, ettet heittäidy täysillä vauva-aikaan jossa sinun roolisi olisi olla ylpeä äiti.. :(
Mrs_Starlight:
.En ymmärrä, miten mies voi olla tuollainen ilopilleri. Ihan kuin mitään ikävää ei välillämme olisi koskaan ollutkaan. Ahdistaa ihan hirveästi kun tiedän, että minun pitäisi käsitellä nämä vaikeat asiat, mutta en jaksa enkä halua juuri nyt!! :(
kaikki menneet käsittelemättömät asiat alkava vyörymään ylitsesi. Sellaisetkin asiat, joita et ole edes ennen käsittänyt olevan olemassakaan. Niin käy hyvin monelle. Siitä vaan ei puhuta. Kun nyt käsittelet asioita, sinusta tulee entisä tasapainoisempi ja varmempi ihminen. Siihen asti, kunnes saatte uuden vauvan. Sitten kaikki alkaa siitä, mihin kehityksessäsi nyt jäit. jnejne.
Kyllä se siitä. Jos sinulla ei olisi tätä juttua, käsittelisit ehkä jotain muuta. Sellaista se on se äidiksi tuleminen. Hali Espoosta!
Liika menneissä rypeminen ei kuitenkaan ole hyväksi kenellekän. Tehty, mikä tehty, elämää on jatkettava. Vauvasi ei kanna sinun virheitäsi hartioillaan, ei häntä niistä kukaan tai mikään rankaise. Sitä ei tietenkään voi luvata, että hänelle ei satu mitään pahaa. Ihmiselämässä voi aina sattua, mutta se ei takuulla johdu mistään sellaisesta, mitä olet tehnyt ennen kuin hän sai edes alkunsa.
Omia virheitään on usein kaikista vaikeinta antaa anteeksi, mutta ei niihin juuttuminenkaan mitään auta. Jos et vielä pysty antamaan itsellesi anteeksi, niin pystyisitkö ajattelemaan, että tehty, mikä tehty, se on sinun taakkasi ja sen kanssa pitää elää ilman, että sillä saastuttaa vauvan elämää tai miehesi iloa vauvasta. Sinun tehtäväsi tässä ja nyt on olla hyvä äiti vauvallesi ja hyvä kumppani miehellesi, sitä ei mikään mennyt muuta ja riittää, että teet siinä parhaasi.
Kerro kuitenkin miehellesi, että olet hieman allapäin ja pyydä häntäkin tarkkailemaan ja pakottamaan sinut hankkimaan apua, jos alat luisua synnytyksen jälkeisen masennuksen puolelle. Tuossa sinun kirjoituksessasi oli joitakin viitteitä, että se voi olla vaarana.
Ap tosissaan ihmettelee kuinka mies voi olla iloinen ja onnellinen saatuaan vauvan!?! Hänen syrjähyppynsä vuonna yksi ja kaksi pitäisi tietty olla tärkeämpi eikö niin?
Miksi apa ei ottanut tätä asiaa puheeksi ennen vauvan syntymää, olisihan siihen ollut aikaa?
Vierailija:
Haloo, 13 :D
Mutta silloin elämä olikin paljon yksioikoisempaa kaikin puolin. Olin tavallaan tottunut saamaan kaiken, mitä haluan (huolimatta siitä, että esikoista yritettiin lähemmäs 2 vuotta) ja myös hallitsemaan elämääni. Vuoden takaiset jutut ja tämäkin olo ovat osa jotain suurempaa murrosta, vähintäänkin voimakasta kolmenkympin kriisiä.
Kiitos kannustuksesta, on ihan hyvä saada objektiivista näkökulmaa omaan synkkään fiilikseen.
Sinua painaa synnintunto. Mene ja polvistu Jeesuksen eteen ja pyydä syntejäsi anteeksi. Sinä saat kaikki syntisi anteeksi, sen jälkeen sinun ei enää tarvitse kantaa niitä, koska Jeesus on kantanut kaikki syntisi. Miehesi on sinulle jo antanut anteeksi, mutta vain Jeesus voi antaa sinulle anteeksi, sillä rikkomuksesi ei ollut vain miestäsi vastaan vaan ensisijaisesti Jumalaa vastaan. Rikoit liiton, jonka olit sopinut Jumalan edessä.
Ja hei, mitä hyötyä on vatvoa menneitä ja murehtia asioita, joita ei voi enää muuksi muuttaa. Anna itsellesi ja miehellesi lopullisesti anteeksi, ajattele että sellaista sattuu tässä elämänkoulussa ja nyt olette päässeet yhtä luokkaa ylemmäksi ja keskity nykyhetkeen.
... hyrrää. Tunteet on tosi pinnassa pitkään lapsen syntymän jälkeen ja kaikkia pahoja asioita tulee mieleen. Koita ottaa asia ihan rauhallisesti puheeksi miehesi kanssa, kun olet itsekin rauhallinen etkä itkuun purskahtamassa. Tyyliin: " Olen onnellinen lapsesta ja sinusta, mutta välillä mieleen tulee vanhat pahat asiat. Välillä oloni tuntuu pahalta ja surulliselta. jne"
Pyydä neuvolan terkkarilta mielenterveystoimiston yhteystiedot varmuuden vuoksi äläkä epäröi ottaa sinne yhteyttä, jos alakulo kasvaa suureksi.
Tsemppiä ja uskoa itseesi, olet hyvä äiti, paras mahdollinen äiti lapsellesi!!
Ja minäkin kyllä ajattelisin hormonien vaikutusta, ne kun saavat synnytylsen jälkeen ajattelemaan ja tuntemaan vaikka eikä tasapaino hetkessä löydy.
Juttele ihan ehdottomasti miehesi kanssa fiiliksistäsi, yhdessä te varmasti jaksatte ja selviätte.
Menneisyys on ollut ja mennyt, toki se ei mielestä kokonaan unohdu, mutta tehtyjen tekojen kanssa on opittava elämään.
Et ansaitse lasta!