Lue keskustelun säännöt.
Taitaa olla aika ykspuolinen suhde?
04.04.2008 |
Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa 2 vuotta, mutta asumme vielä toistaiseksi eri osoitteissa. Mies opiskelee, kuten minäkin. Molemmat käymme muutama päivän viikossa töissä.
Ennen olimme kaiken vapaa ajan yhdessä, mutta nkyään mies tulee yhä myöhempään, on yhä vähemmän aikaa.
Tänään oli suunnitelmissa tehdä jotain kivaa yhdessä, ja peruin jopa viikonloppureissun jotta voisin olla miehen kanssa, mutta tänään kun soitin miehelle, hän ilmoitti menevänsä ryypäämään, ja sanoi vaan, että nähdään huomenna.
Tämä ei ole todellakaan eka kerta. Melkein joka viikonloppu nykyään peruu suunnitelmamme (tai siis ei ees peru,vaan kun soitan, että koska tulee, niin ilmoittaa, että on ryyppäämässä).
Olen yrittänyt hankkia itseni lisäksi myös miehelleni kesäksi kokopäiväistä työtä, jotta tienaisimme yhdeistä kotia varten, tarkoituksena kun olisi muuttaa yhteen isompaan kämppään syksyllä, ja huonekalut ym. pitää pistää uusiksi. Itselleni sain kesätyötä jo joulun jälkeen kun ahkerasti hain. Mies sanoo että on muutamaan paikkaan hakenut, mutten jaksa uskoa. Olen pistänyt hänen tiedoillaan jotain 100 hakemusta (minä olen meistä se kirjallisesti lahjakkaampi, ja ilmeisesti myös innokkaampi tämän asian suhteen) Ja hän on käynyt muutamassa haastattelussa. Haastatteluihin hän on mennyt likaisissa vaatteissa ym. Tänään olisi ollut neljältä työhaastattelu, ja kun soitin viittä vaille neljä niin mies sanoi, että joo on menossa, muttei tiedä yhtään missä se on. Eli siis viisi minuuttia ennen haastatteluaikaa (kun olisi pitänyt olla jo odottamassa haastattelupaikalla) ei edes tiennyt missä päin kaupunkia paikka on. Eihän siitä sitten mitään tullut, ja siinä meni taas yksi työpaikka.
Rakastan miestä ihan hirveesti, mutta alkaa oikeesti kyrsiin tää touhu. Tuntuu et tää suhde on täysin ykspuolinen, kun mä yritän ja yritän, että meillä ois kivaa, vietettäis aikaa yhdessä, etsin miehelleKIN työpaikkoja, jotta voitaisi viimein muuttaa yhteen, ja mies harva se viikonloppu peruu kaiken yhteisen, ja valitsee ryyppäämisen minun edeltä. Ei jaksa tehdä töitä (edes käydä suihkussa haastatteluihin mentäessä ym) yhteisen tulevaisuuden eteen.
Mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (105)
Ja sittenkin kun yhdessä asutaan, niin se on ihan eri asia olla miehen bilettäessä klo 21-02 yksin kotona, kun asua koko ajan yksin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän toki, että on olemassa vanhempia, joille on hankala puhua. Mutta kun aikuisuuteen ja siihen, että pystyy ottamaan vastuun omasta elämästään kuuluu kuitenkin se, että pystyy tavallaan asettumaan sellaisen(kin) yläpuolelle. Ei siis tee siitä numeroa tai jotain " estettä" että kun vanhemmille nyt vaan ei pysty puhumaan. Mutta tämähän nyt on vaan minimaalisen pieni esimerkki tästä koko vastuun ottamisesta omasta elämästä.
Luin koko ketjun, ja mielestäni Sinun tulisi nyt keskittyä Itseesi ja miettiä tarkkaan, haluatko elämääsi poikaa, joka tuntuu nyt jo aiheuttavan vain harmia sinulle. Vaikuttaa ulkopuolisesta todellakin siltä, että sinulla on vähän pakkomielteenomainen suhtautumistapa häneen. Tai paremminkin siihen mielikuvaan, millaista yhteiselämä olisi. Tietääkö tuo poika oikeasti ollenkaan, mitä häneltä odotat? Kuinka suuriin saappaisiin odotat hänen astuvan, siis kannattelemaan sinun elämääsi? Epäilen. Jos hän sen ymmärtäisi, olisit hänelle tärkeämmässä osassa. Ei kuitenkaan voi vaatia mahdottomia juuri murrosiän ylittäneeltä nuoreltamieheltä.
On äärettömän hankala pukea sanoiksi sitä, mitä oikeasti haluaisi sinulle sanoa. Nämä ajatukset pohjautuvat omiin kokemuksiini. Itse tuhlasin vuosikausia huonoon suhteeseen, ja se painaa mieltäni ja aiheuttaa painajaisia vieläkin. Kyllä minustakin tuntui silloin, ettei vanhemmille pysty mitään puhumaan.
Luota siihen, että vanhempasi rakastavat sinua ja ihan oikeasti haluavat sinun parastasi. Opettele tuntemaan itsesi ja anna aikaa itsellesi... Tutustu vanhempiisi aikuisina ihmisinä, ei siis vain isänä ja äitinä. Ja näytä heille, millainen aikuinen nainen sinä olet. Pakko kuitenkin sanoa vielä, että älä missään nimessä muuta VIELÄ KENENKÄÄN KANSSA YHTEEN. Sen aika on myöhemmin, sitten kun se on luontevaa, ja sopii molemmille osapuolille.
Kaikkea hyvää..... T: se sama täti
Yritän nyt nukkua yön yli ja katson tilannetta huomenna.
Joko puhun miehelle, että ei saa tehdä noin, tai sitten teen niinkun täällä suurin osa sano, ja oon puhumatta, ja annan teinin elää teinielämää ja keskitys itse vaikka opsikeluun niinä aikoina kun mies bailaa.
ap
Vierailija:
teen niinkun täällä suurin osa sano, ja oon puhumatta, ja annan teinin elää teinielämää ja keskitys itse vaikka opsikeluun niinä aikoina kun mies bailaa.
ap
kirjoitin aiempaa viestiä niin kauan, että olitkin jo ehtinyt kertoa, miksi et voi asua yksin.
Nyt kun luin vastaukset... voi kurjuus...
Toi raiskashomma on tosi ikävä. Olen siitä pahoillani. En voi tietää, miltä sinusta tuntuu, mutta 5 vuotta on pitkä aika pilata omaa elämää.
Onko terapia auttanut yhtään? Pitäisikö vaihtaa terapeuttia?
Minusta näyttää siltä, että sulla on vielä se raiskausasia keskeneräinen, et ole ihan ehjä ihminen (toki vajavaisia ollaan kaikki muutkin). Tärkeintä olisi, että ensin opettelisit elämään sen asian kanssa, etkä antaisi sen vaikuttaa enempää elämääsi. (Arvet paranevat ajan kanssa, vaikka muisto varmasti säilyy...)
Musta tuntuu tosi pahalta, kun et pysty puhumaan oiekasti kenenkään kanssa (tai ehkä miesystäväsi?). Se on kuitenkin ihmiselle todella raskas taakka pitää toista pystyssä eikä mielestäni siihen pidä ketään pakottaa, ainakaan sellaista, jota todella rakastaa. Rohkaisisin sinua puhumaan vanhempiesi kanssa, huolimatta siitä, mitä LUULET että heitä kiinnostaa. Voi olla, että tukea löytyy yllättävän paljon. Kerro heille myös unelmistasi (ja ota yksi koira kaveriksi uuteen kämppään). Sinulle on käynyt noin, ja osaksi siksi olet nyt tuollainen ihminen (varmasti ihana monella tapaa!).
Pyri nyt ajattelemaan asioita myös miehesi puolesta. Jaksaisitko itse sinua hänen asemessaan? VIHAA raiskaajaa, mutta älä tuhlaa häneen muita ajatuksia. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaan voit vaikuttaa. Ajattele, ettet anna SEN KUSIPÄÄPASKAN sotkea enää elämääsi - sinä voitat, ei hän. Näytä, miten vahva olet.
Mielestäni yrität nyt keksiä (hädässä) muuta hommaa ja ajateltavaa, ettet joutuisi kasvokkain sen raiskausasian kanssa. Asiat voi lakaista maton alle, mutta ne tulevat eteen jossain vaiheessa. Pyri käsittelemään asiat nyt.
Iso tsemppihali
T: 47 (ja ennen kuin kukaan siiderihöyryinen AV-mamma huutelee jotain) Tanssin ystäväni häissä hänen isänsä kanssa, joka käytti hyväkseen mua ja muitakin koko lapsuuden. Ei seksiä, mutta kaikkea muuta pervoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillonkun tapauhtui niin ainoa asia mitä mietin oli että " jaa" ei tuntunut miltään. Myöhemmin asia muuttui pahemmaksi ja pahemmaksi, pelkoja rupesi tulemaan ym. Ja ovat pahenneet kokoajan tähän asti, ja varmaan tästä eteenpäinki.
Minun on todella vaikea puhua ihmisille. Miesystävälle olen jonkun verran puhunut asioita, mutta olen huono näyttämän tunteita, joten puhun vaikeista asioista huolettomasti, aivan kun säästä.
Minule olisi helpointa puhua asioista ihan huolettomasti, ja siten, ettei kukaan rupee säälimään.
Esimerkiksi kun kaveriporukan kanssa puhutaan ekoista seksikokemuksista, saatan huolettomasti kertoa raiskauksestani, mutta haluaisin siihen reagoitavan, kuten muidenkin tarinoihin, ei siten, miten kaikki reagoivat: hiljenevät, vaivaantuvat, rupeavat kauhistelemaan, ja sanomaan, ettei minun tarvitse puhua siitä jos en halua (jos en haluaisi, niin miksi puhuisin?) tai aihtavat puheenaihetta vaivautuneina.
Psykologille minulla on sama tapa, en kerro tunteistani, ja jos kerron, sanon jotain tyyliin " no ei se ny kauheen kivaa ollu mut ei voi mitää" tai heitän jotain läppää asiasta.
Mieheni on ollut alusta asti tukena tässä asiassa, mutta en usko, että hän tietää kuinka kipeä asia minulle on,koska en tunteistani puhu, ja koska puhun asiasta niin huolettomasti kaikille.
ap
nyt kerrot sen asian jollekin, joillekin ja kaikki siihen liittyvät kipeät tunteet.
" Esimerkiksi kun kaveriporukan kanssa puhutaan ekoista seksikokemuksista, saatan huolettomasti kertoa raiskauksestani, mutta haluaisin siihen reagoitavan, kuten muidenkin tarinoihin, ei siten, miten kaikki reagoivat: hiljenevät, vaivaantuvat, rupeavat kauhistelemaan, ja sanomaan, ettei minun tarvitse puhua siitä jos en halua (jos en haluaisi, niin miksi puhuisin?) tai aihtavat puheenaihetta vaivautuneina. "
Sanot, että nimenomaan haluat puhua. Puhut, itket jne. Ne ovat sun ystäviä, mutta tollasissa aiheissa ihmiset vaivaantuvat, kun eivät tiedä, mitä sanoa. Ja kuunnellahan sitä tarvitsee, ei puhua.
Mun ystävä yritettiin (ja melkein onnistuttiin, jotain sormihommia jo oli) raiskata kotimatkalla keskellä metsää. Hän pääsi asiasta yli, kun jutteli, jutteli ja jutteli siitä. (meni ehkä kolmisen vuotta eikä vieläkään kävele mielellään yksin metsässä, mutta muuten elää normaalisti). Mä kuulin sen raiskausjutun varmaan 50 kertaa, kun ollaan läheisiä. Ystävän tehtävä on kuunnella.
Älä kanna taakkaa yksin. Ihmiset on täällä toisiaan varten, sinuakin.
Huomaat kyllä, että elämässä tulee vielä eteen ne hetket, jolloin ystäväsi tarvitsevat sinua. Nyt sinä tarvitset heitä.
Ja vaikka tuolla on noita huuhaapsykologejakin pilvin pimein, niin kerro nyt ainakin sille. Sillä on vaitiolovelvollisuus eikä tuo terapia etene, jos et kerro. Niin, ja jokaiselle meistä on se pimeä puoli ja ongelmia. Vaikka ihan fiksuja itseäni pidän (30+), niin kyllä munkin tekis mieli heittäytyä aina silloin tällöin pikkulapseksi jälleen ja mennä vaan jonkun syliin, joka lohduttaa.
T:47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon joskus yrittänyt puhua, mutta se vaan ei onnistu. Luulen, että jotain tekemistä on tolla meidän perheen kasvatustavallakin, että negatiivisia tunteita ei näytetä. Meidän perheessä ei ole koskaan itketty, eikä puhuttu vaikeista asioista. Toisaalta luulen, että olen perusluonteeltanikin sellainen, etten tunteita osaan näyttää. tiedän, että se auttaisi, ja tiedän, että minulla on ihmisiä, joille voisin puhua, mutta se ei vaan onnistu.
ap
Mieti, mitä siinä menettää ja kokeile.
Meen nyt nukkumaan, mut palataan myöhemmin asiaan, etin vaikka tä ketjun.
Hyvää yötä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meni ketju vähän asiasta kolmanteen, mutta ihan kiva oli jutella:)
Kiitos kaikille jotka jaksoivat vastailla:)
ap
tunnetaankohan me? samassa lukiossa ollaan oltu. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan vähän siitä koska oot ollu. Mä olin 2006-2007.
ap
Ja musta vaikuttaa hieman oudolta, että aluksi kerrot selvästi mielestäni sellaisia asioita, joista vois päätellä ettei sun mies enää välitä susta ja sitten alat puolustelee heti, miten ihana hän on? Eli missä on ongelma sitten oikeestaan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja puhut siitä, että mies on vielä teinivaiheessa??? Hei kamoon, 19-vuotias ON vielä teini! Ja ehkä vielä poikakin mielummin kuin mies;) Musta tuntuu et sun olis parasta hyväksyä se tosiasia, että oot ihan tosi nuori ja elääsen mukaan, eikä turhaan pakottaa lasta itsellesi pelastusrenkaaksi. Sitä paitsi, miehet tunnetusti kypsyy naisia hitaammin, eli se sun mies tulee olee kuule tolla ryyppäystasola viel vuositolkulla:)
No siis kaikki mitä oon tässä ketjussa on tosi asioita.
Eka kerroin negatiiviset tosiasiat, ja sitten rupesin kertoon positiivisia, koska tuntuu, että kaikki on saanu tuosta alkuviestistä ihan väärän kuvan.
Ja tuolla teinielämällä tarkoitin todellakin selliasta, mitä minä ja minun kaverimme (myös ne poispuoliset) vietimme sillon 14-16 vuotiaina. Tässä iässä kaikki ovat jo kyllästyneet ja rauhoittuneet.
Ja todellakaan itse ongelma ei ole se, että mies bilettää, vaan se, että peruu yhteisiä suunnitelmia (joitka hän itse ehdottaa) täysin varoittamatta.
Oli muuten taas eilen ryyppäämässä, lähti suoraa koulusta, ja minä olen valvonut koko yön ja itkenyt kun hänellä oli akku loppu, enkä saanut yhteyttä. Soitin kaikki hänen kaverinsa ja kavereiden tyttöystävät läpi, mutta kukan ei tiennyt missä on. Oli sanonut olevansa yhden Jannen kanssa, mutta kun tälle soitin, ei hän ollut nähnyt miestä koko päivänä.
Ihmettelen mikä voi olla niin tärkeetä, ettei voi edes 10 sekunnin puhelua soittaa kaverin kännystä mulle, et kaikki on ok, kun tietää hyvin, että olen huolissani aina kun hän on juomassa (on semmonen ihminen, että aina tapahtuu jotain, joko vetää kännissä pillereitä tai muuta, tai tappelee, tai kaverit puukottaa leikillä)
Vielä yöllä olin niin raivona, että teki mieli jättää ja pilkkoa ja kuristaa, mutta nyt kun kymmenen minuttia sitten mies soitti, niin kaikki raivo oli jo tyyntynyt, enkä jaksanut edes huutaa. Muutenkin aina kun olen vihanen tai raivoissani jostain, se haihtuu kun mies tulee paikalle, tai puhun hänen kanssaan.
ap
eli esim. miespuoliset, ei poispuoliset:) taitaa olla paljon muitakin virheitä, mutta ehkä ymmärrätte.
ap
Vierailija:
Juuri sellaisia viestejä, mihin olisin itse vastannut ihan samanlailla kun tekin, vaikka oikeasti tilanne ei ole niin paha:)
ap
ei se sitä tarkoita, että sinä olisit paha tai sinun poikaystäväsi olisi paha. Kasvakaa, hyvät lapset.
Vierailija:
Siis mitä jeesiä nyt tarvitsen? Kyse on minun ja mieheni suhteesta, miten siskoni voi tässä auttaa?
ap
älä ole huomenna tavattavissa, ja älä enää peru miehen takia reissuja
Vierailija: