Lue keskustelun säännöt.
Taitaa olla aika ykspuolinen suhde?
04.04.2008 |
Olemme seurustelleet miesystäväni kanssa 2 vuotta, mutta asumme vielä toistaiseksi eri osoitteissa. Mies opiskelee, kuten minäkin. Molemmat käymme muutama päivän viikossa töissä.
Ennen olimme kaiken vapaa ajan yhdessä, mutta nkyään mies tulee yhä myöhempään, on yhä vähemmän aikaa.
Tänään oli suunnitelmissa tehdä jotain kivaa yhdessä, ja peruin jopa viikonloppureissun jotta voisin olla miehen kanssa, mutta tänään kun soitin miehelle, hän ilmoitti menevänsä ryypäämään, ja sanoi vaan, että nähdään huomenna.
Tämä ei ole todellakaan eka kerta. Melkein joka viikonloppu nykyään peruu suunnitelmamme (tai siis ei ees peru,vaan kun soitan, että koska tulee, niin ilmoittaa, että on ryyppäämässä).
Olen yrittänyt hankkia itseni lisäksi myös miehelleni kesäksi kokopäiväistä työtä, jotta tienaisimme yhdeistä kotia varten, tarkoituksena kun olisi muuttaa yhteen isompaan kämppään syksyllä, ja huonekalut ym. pitää pistää uusiksi. Itselleni sain kesätyötä jo joulun jälkeen kun ahkerasti hain. Mies sanoo että on muutamaan paikkaan hakenut, mutten jaksa uskoa. Olen pistänyt hänen tiedoillaan jotain 100 hakemusta (minä olen meistä se kirjallisesti lahjakkaampi, ja ilmeisesti myös innokkaampi tämän asian suhteen) Ja hän on käynyt muutamassa haastattelussa. Haastatteluihin hän on mennyt likaisissa vaatteissa ym. Tänään olisi ollut neljältä työhaastattelu, ja kun soitin viittä vaille neljä niin mies sanoi, että joo on menossa, muttei tiedä yhtään missä se on. Eli siis viisi minuuttia ennen haastatteluaikaa (kun olisi pitänyt olla jo odottamassa haastattelupaikalla) ei edes tiennyt missä päin kaupunkia paikka on. Eihän siitä sitten mitään tullut, ja siinä meni taas yksi työpaikka.
Rakastan miestä ihan hirveesti, mutta alkaa oikeesti kyrsiin tää touhu. Tuntuu et tää suhde on täysin ykspuolinen, kun mä yritän ja yritän, että meillä ois kivaa, vietettäis aikaa yhdessä, etsin miehelleKIN työpaikkoja, jotta voitaisi viimein muuttaa yhteen, ja mies harva se viikonloppu peruu kaiken yhteisen, ja valitsee ryyppäämisen minun edeltä. Ei jaksa tehdä töitä (edes käydä suihkussa haastatteluihin mentäessä ym) yhteisen tulevaisuuden eteen.
Mitä tässä pitäisi tehdä?
Kommentit (105)
Vierailija:
Miten miehen saisi ymmärtämään, kuinka tärkeitä nämä asiat ovat minulle jne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Mies ei tee tätä pahuuttaan, ei vaan ymmärrä, enkä minä osaa kertoa niin, että hän sen ymmärtäisi.
ap
Vierailija:
Mielestäni tuon ikäiselle miehelle tuo on harvinaista. Hän on muutenkin kypsempi ajatusmaailmaltaan, hän tykkää suunitella yhteitä elämäämme, järjestää pieniä yllätyksiä arjen keskelle ym.SÄ OLE LIIAN TOTTUNUT SIIHEN! SIKSI TÄMÄ: En osaa kuvitella elämää ilman häntä, enkä koe, että nämä ongelmat, mitä minulla on hänen suhteensa, ovat syy eroon.
ap
Että peruu menoja ja vaan ryypiskelee. Tuo ikäinen poika kyllä tulee hurvittelemaan vielä monta vuotta..
ja 20, mies siis ei näe kavereitaan arkisin ollenkaan, muutakun tietysti koulukavereitan, mutta ei vapaa-ajalla ole heidän kanssaa. Ja minusta on ihan ok, että käy bilettämässä kavereidensa kanssa, mutta tytyykö sitä tehdä joka viikonloppu, ja kysymättä minulta mitään.
Tiedän, että jos kiellän, niin hän ei mene,mutta en halua olla kieltämässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä kun on tuo aika mennyt jo ohi, niin en näe, miksi tuo on niin tärkeätä. Mutta 15 vanhana kun mieheni tapasin, olimme tuossa asiassa samoilla linjoilla, ryyppäsimme yhdessä useamman kerran viikossa. Nyt kuitenkin olen itse ollut melkein vuoden juomatta, enkä näe, mikä siinä voi olla niin tärkeää, kun taas mies on jämähtänyt teiniaikoihin biletyksessä.
ap
mutta kun mua ei huvita juoda, enkä tykkää hänen kavereistaan, niin en jaksa lähtee. Muutaman kerran oon mennyt, ja siinä menee vaan päivä ihan pilalle, kun on kännisten kusipäiden keskellä koko illan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ei tule rauhottumaan moneen vuoteen ja jos sinä kiellät häntä menemästä, hän katkeroituu ja elämänne ei ole enää mukavaa yhdessäoloa. Jos olisit minun lapseni, neuvoisin asumaan vielä erillään ainakin vuoden ja seurustelemaan. JOs vuoden päästä olet edelleen tyytymätön suhteeseenne, nosta kytkintä. Jos toinen ei halua samoja asioita OIKEASTI kuin toinen, ei siitä yhteiselämästä onnellista tule.
Että asumme molemmat vielä vanhempiemme luona, ja suoraansanottuna mun on pakko päästä pois heti kun mahdollista. Miehen kanssa yhteen muuttoa ollaan suunniteltu nämä 2,5 vuotta kun yhdessä ollaan oltu.
En tiedä, onko edes muuta mahdollisuutta, kun muuttaa yhteen, sillä minä en pysty yksin asumaan, ja vanhempieni luona en enää pysty asumaan.
Lisäksi minä oikeesti haluan asua miehen kanssa yhdessä, ja niin haluaa mieskin. Jos yhtäkkiä jompi kumpi peruisi yhteenmuuton, niin varmaan ero tulisi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei millään pahalla, mutta usko mua (puhun kokemuksesta), että ei tuo oo rakkautta vaan pakkomielle. Siis sulla on pakkomielle siihen, että sulla on ihana mies ja se sun miehes on niin ressukka, että ei osaa pitää huolta itsestään, saati muista. Tai kantaa millään tavalla vastuuta. Tiedän, että se sattuu mutta uskon shokkihoitoon.
Toki se, että parisuhteessa huolehditaan toisesta, on itsestään selvää. Mutta sen tarvii tapahtua vastavuoroisesti. Olen minäkin nyt, kun mieheni on ulkomailla töissä, availlut hänen postinsa ja kiikuttanut jotain papereita yliopistolle tms. Mutta tiedän, että hän tekisi samoin jos tilanne olisi toisin päin.
Ala nyt tyttöhyvä arvostamaan itseäsi hieman enemmän.
ymmärrän että rakastat häntä kamalasti ja että teillä on yhteinen historia ja haluat olla hänen kanssaan. Mutta, kuten joku tuossa sanoikin: älä ole ÄITI tuolle miehelle! Anna miehen olla, mennä, elää.. tee sinä samoin! Älä perusta pikku pesää, jos ette kumpikin ole samoilla linjoilla. On niin paljon asioita mitä voi tehdä ja kannattaa tehdä ennen kuin muutatte yhteen.. Siis itsensä kehittämistä tarkoitan. Vaikuttaa siltä, että mies haluaa viettää nuoruuttaan nyt. Mikä on ihan hyvä asia. Anna hänen mennä. Parempi että viettää nuoruuttaan nuorena, kuin että alkaa sitten varhaisessa keski-iässä riekkumaan. Tottahan on sekin, että kaikki miehet ei kasva.
Minulla on myös ensimmäinen poikaystävä miehenäni.. mutta meillä oli aika pitkä seurusteluaika - en antanut hänelle edes oman kotini avainta kuin vasta muutaman vuoden seurustelun jälkeen!! Mulle oli tärkeää itsenäisyys, omat kuviot. Joitakin alkaa ahdistaa tuollainen huolehtiminen - minä käyttäytyisin just samoin, jos mieheni alkaisi järkätä mulle duunipaikkaa. Relaa vähän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeen jaksa tuohon uskoa.
ap
Saanko olla utelias, että miksi et? Siis ihan ystävyydellä kysyn=) Joku viisas on joskus sanonut, että pystyäkseen elämään toisen kanssa, täytyy ensin osata elää itsensä kanssa.
Jos yhtäkkiä jompi kumpi peruisi yhteenmuuton, niin varmaan ero tulisi.
ap
[/quote]
No jos se siitä on kiinni, niin ei tuo tuu kestämään. Sori vaan=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muuta pois vanhempiesi luota! yksin. Tee rohkea teko yksin!
Jos miehesi tosiaan myös haluaa muuttaa niin sanot, että sitten vuokra puoliksi. Faktat pöytään!
Voisi olla että miestäsi alkaisi itsenäisyytesi kiinnostaa.. :)
Itsenäiset, itsevarmat naiset kiinnostavat, ei ruikuttavat takertujat..
Itseolen todellinen kotihiiri, melkein kaiken vapaa-ajan vietän kotona, koska minua ei vaan huvita mennä mihinkään.
Haluan löhötä miehen vieressä, tai jos hän ei ole paikalla, niin katselen yksin televisiota, olen koneella, peuhaan koirieni kanssa ym.
Miten tässä siis pitäisi nuoruutta alkaa elää? Olen tuossa 15 vuoden iässä bailannut, ryypännyt, iskenyt miehiä ym. mutta enää vaan ei kiinnosta, joten pakollako pitäisi lähteä baareja kiertämään?
ap
sun elämää. Mille sä sitten turvaat, kun et pärjää yksin?
Kerron esimerkin itsestäni: Seurustelin sua pari vuotta vanhempana yhden pojan kanssa, joka kohteli minua tosi huonosti. Siis juurikin näitä, että lähti kavereiden kanssa juhlimaan ja minä odotin yksin kotona. Ja siis kaikkea muutakin tosi paskaa, mikä vaikuttaa vieläkin nykyiseen suhteeseeni, mistä olen erittäin pahoillani. Ja silloin kun hän viitsi olla kanssani, hän oli todella ihana ja niin päin pois. Mä luulin oikeasti, että tää on nyt tällaista elämää suurempaa rakkautta ja että tää kestää ja vaikka kaikki mun kaverit sano mulle, että jätä se, niin mä olin itse varma siitä että se on jossain ylemmillä tahoilla määrätty, että me kuulutaan yhteen. (tiedän että kuulostaa naurettavalta). No sitten, tilanne meni siihen että hän kyllä kovasti puhui siitä, että miten haluaa yhteisen tulevaisuuden minun kanssa ja miten haluaa naimisiin ja vauvoja ja niin edes päin. Mutta ei ikinä tehnyt MITÄÄN sen eteen. Siis teki suunnitelmia oman päänsä mukaan jne. No, olin sellaisen parin vuoden suhteen jälkeen, jossa oli tosi paljon henkistä väkivaltaa (en tarkoita, että sulla olisi) ja ennen kaikkea epävarmuutta, henkisesti siinä tilanteessa, että menin psykologille juttelemaan asioistani. Muutaman kerran siellä käytyäni tajusin, ettei kyse ole rakkaudesta. Kyseessä oli joku sairas pakkomielle ja tarve saada parisuhde ja sen sellaista.
Et usko miten kivaa oli kun sen tajusi ja lopulta pistin miehen kävelemään. Kavereina säilyttiin niin kauan kunnes löysin nykyisen mieheni ja aloin seurustelemaan hänen kanssaan.
Minä olen asunut puolitoista vuotta koulun asuntolassa yksin, kun oli pakko, kunnes käytännössä sekosin ja vaihdoin koulua:)
Pelkään niin paljon, etten pysty nukkumaan jos olen yksin, en avaamaan ovea, enkä syömään. elämisestä ei tule mitään.
Sen takia " loisin" vanhempieni luona, enkä asu omassa kämpässä, kunnes miehen kanssa voimme yhteen muuttaa.
ap
Kyllä aikuisen ihmisen täytyy yksin uskaltaa olla, tulla ja mennä!
kun 15 sanoin, että mies jättää kun oon vattapystyssä ym. että mies haluaisi kovasti lapsia. On todella lapsirakas (hanellä paljon pikkusisaruksia ym) ja on puhunut jo vuoden verran lapsesta, mutta minä haluan odottaa vielä muutaman vuoden, jotta raha-asiat ja opiskelut on kohdillaan.
Mielestäni tuon ikäiselle miehelle tuo on harvinaista. Hän on muutenkin kypsempi ajatusmaailmaltaan, hän tykkää suunitella yhteitä elämäämme, järjestää pieniä yllätyksiä arjen keskelle ym. En osaa kuvitella elämää ilman häntä, enkä koe, että nämä ongelmat, mitä minulla on hänen suhteensa, ovat syy eroon.
ap