Kotiäitiys (eli lapset kouluikäisiksi kotihoidossa)

Sanoinko ettei meillä ole avioehtoa? En sanonut. Sanoin vain että erossa saisin talomme sekä puolet miehen _avioliittomme aikana_ ansaitsemasta omaisuudesta. Meillä on avioehto, joka sulkee pois oikeuteni miehen yrityksen osakkeisiin sekä hänen tulevaan perintöönsä (tosin tämän ovat jo hänen vanhempansa tehneet testamentilla). Kaikki muu menee kyllä puoliksi, nimenomaan siksi, koska olen tehnyt tämän valinnan ja luopunut omasta urastani perheen takia.



Minulla on kyllä akateeminen koulutus, jolla todennäköisesti saisi töitä mikäli mies sattuisi minusta eron ottamaan.



47

täällä kehäkolmosen ulkopuolella on kyllä ihan mahdollista asua omassa asunnossa ja äidin olla kotona vaikka nuorin lapsi jo yli 3 eli kotihoidontukea ei saa, ja mies ihan tavallinen keskipalkkainen. Puhun kokemuksesta.

niin menee mun mielesta tyonvalttelyn puolelle. Kolme vuotta viela ymmarran vaikka en ehka itse tekisi mutta 7 v.....? Ja kylla se lapsikin tarvitsee muuta kun vaan kotona mamman kanssa kasvatusta ennen koulun aloitusta.

Jos ei ole ansiotyössä, niin ei kerry tuloja saatikka eläkettä ym. Sitten jos tulee avioero, ja on vielä avioehto, niin voi olla aika tukalaa jos ei omaa omaisuutta tms perintöjä ole taustalla.



Mutta kukin ottaa haluamansa riskit.



Lapselle tekee hyvää viettää aikaa samanikäisten kanssa, mutta sitä vartenhan on avoimet päiväkerhot ym toiminta, jota ainakin varakkaat ja fiksut kunnat ja seurakunnat järjestävät kotihoidetuille lapsille.

Vierailija:

niin menee mun mielesta tyonvalttelyn puolelle. Kolme vuotta viela ymmarran vaikka en ehka itse tekisi mutta 7 v.....? Ja kylla se lapsikin tarvitsee muuta kun vaan kotona mamman kanssa kasvatusta ennen koulun aloitusta.

Ehkä jossain Helsingissä pystyy tarjoamaan tarpeeksi muiden lasten seuraa sekä virikkeitä lapselle, että tämän saisi toimimaan. Mutta miten lapsi oppii toimimaan ryhmässä, jos on pelkässä kotihoidossa?

minä en ole enkä halua minä en ole, enkä haluaisi olla.



Muiden valinnoista en kuitenkaan ota kantaa, kullakin on syynsä. Jollain on pienempiä lapsia kotona, jollain ei ole ammattia, jollain on jotain muuta.



Itse olen sitä mieltä, että lapsille on hyvä tottua SÄÄNNÖLLISEEN ryhmätoimintaan ennen kouluikää. Itse olin kotiäidin lapsi kouluun asti ja siihen aikaan oli tapana että äidit ovat muutenkin kotona, ainakin porvarispiireissä, joten äiti oli kotona vielä kouluun mentyänikin. Minä olinkin sitten kyllä tavallista avuttomampi tapaus koulun alkaessa ja vielä pitkään sen jälkeenkin. TOki minua oli käytetty kerhossa kerran pari viikossa, mutta kerho kerran pari viikossa EI ole sama asia kuin säännöllinen ryhmätoiminta. Nykyään varmaan eskari kuitenkin korjaa tätä asiaa: ESKARIA EI SAISI LAPSILTA KIELTÄÄ!

lasten kannalta onnellista että saavat olla kotihoidossa.



Itse en ole kotiäiti, mutta (aina välillä) haluaisin olla. Tiedän kuitenkin että todellisuus taitaisi olla karumpaa kuin kuvitelmat, pelkään että seinät alkaisivat kaatua päälle ja elämän pieni piiri ahdistaa.



Silti ihailen näitä naisia jotka jaksavat olla pitkään kotona. Tietty on ihmisiä, joiden kotona " lorvimista" en ihaile, mutta...

ja onhan olemassa kerhoja joissa oppii olemaan muiden kanssa.

Tuttavapiirissä on kyllä yksi tällainen enkä minä mitään pahaa asiasta ajattele, ihan kiva että hän tahtoo olla kotona. Enkä ymmärrä näitä puheita työn välttelystä, jos perheellä on varaa ko. järjestelyyn niin mitä se kenellekään kuuluu?

Kotona olisi hyvä olla siihen asti kuin lapsi täyttää 3v, itse en ole ollut kjuin yhdellä lapsella. Nuorimmainen meni hoitoon 1v ja toinen hoitoon 2,5v. Nuorimmainen siivoaa, tottelee, laittaa omat tavarat oikeille paikoille mutta vanhempi ei ole koskaan, tiedä sitten onko hoidon syytä mutta näin meillä.



Itse aijon nyt olla uuden vauvan kanssa 3v kotona mikäli mahdollista.

Itse ajattelen että jos 7v on kotona noin kauan tulee hänestä jotenkin mettäpöllöö, eikä oikein osaa käyttäytyä koulussa. Tietysti jos omistaa vanhemmat jotka osaa pitää yhtä tiukkaa kuria kuin hoidossa ja kaverita ja toimintaa riittää niin eihän sitä pakko ole hoidossa olla, itse en vain ole tämän tyylinen äiti että olisin pystynyt toteuttamaan samat asiat kuin hoidossa.

Mutta mielestäni hyvä jos äidillä mahdollisuus olla kotona pitkään ja jos vain psyyke kestää.

Aika harvinaista nykyään senkin takia ettei monilla ole varaa vaikka haluja olisikin. Eriasia tietenkin uraäidit jotka eivät jaksa olla kotona vaan haluvat vain luoda uraa mutta omasta mielestäni tärkein ura olla kotona ja antaa lapsille aikaa. Kyllä lapset osaavat varmasti aikuisena arvostaa sitä että äiti on heitä hoitanut eikä päiväkodin täti.



Ja varmasti monet ovat kateellisia kotiäidelle vaikka muuta väittäisivätkin..



Sehän on ihanaa jos voi olla kotona ja kuskata lapsia kavereille ja harrastuksiin kun on kerran aikaa ja käydä ruoka- ja vaatekaupoissa kun muut ovat töissä ja käydä kahvilla ja harrastuksissa ym ym.



Harvoin tapaa " monivuotisia" kotiäitejä tai jos tapaa niin miettii miten jollakin on varaa.



Itse olen ollut 10 v kotona ja nyt viimeisen lapsen kanssa hoitovapaalla. Hyvin on aika kulunut ja erittäin nopeasti.

Olen hoitanut kaikki lapseni kotona kouluikään asti. Vanhin on jo aikuinen, kolme seuraavaa koululaisia ja nuorin on 5-vuotias. Neljä vanhinta eivät käyneet eskariakaan, vaan olivat seurakunnan kerhossa. Nuorin taas menee eskariin, kun seurakunta ei järjestä kerhotoimintaa 6-vuotiaille. Olen silti kotona eskarivuoden ja sen jälkeenkin, koska ryhdyn perhepäivähoitajaksi.



Olen ollut kotiäitinä siksi, kun olen halunnut itse hoitaa lapseni. Ei siihen sen kummempaa filosofiaa tarvita. Olen myös kotona viihtyvää tyyppiä, ja vieläpä korkeasti koulutettu (jos sillä nyt mitään merkitystä on). Taloudellisesti pärjätään juuri ja juuri. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa, mutta kaikkeen tärkeään rahat ovat riittäneet. Lapset oppivat kerhossa tulemaan hyvin toimeen toisten kanssa ja koulussa he ovat pärjänneet loistavasti.

huom. kotiäitihän ei saa mitää rahaa mistään, joten ei pitäis haitata ketään perheen ulkopuolista!

Minä olen harkinnut sitä että hoitaisin lapset kotona kouluikään asti. Olen nyt hoitovapaalla kahden lapsen kanssa ja kolmas on suunnitteilla joten aikaa on asiaa vielä pohtia.



Aiemmin minäkin pidin lasten kotona hoitamista lusmuiluna ja työn välttelynä, kun sain omia lapsia ajatukset muuttuivat. Asiaan vaikuttaa paljon myös se että olen pienipalkkaisessa työssä eikä työni ole mikään kutsumusammatti, joten työelämä ei sinänsä anna minulle mitään. Töihin palatessani hoitomaksut söisivät suurimman osan palkastani mikä vähentäisi työmotivaatiota entisestään.



Miehelleni kotiäitiyteni olisi ihan ok, jos rahat vain riittävät. Ajatukseni on ollut että hakisin jotain iltatyötä tai viikonlopputyötä. Mieheni olisi lasten kanssa illat ja minä päivät. Kun hoitomaksut säästyvät minun ei tarvitsisi tienata paljoakaan että perheen tulotaso olisi riittävä. Kokopäivätyöhön palaisin kun lapset olisivat niin isoja että pärjäisivät koulupäivän jälkeen ilman aikuista.



Kun tuota päivähoidon erinomaisuutta aina niin hehkutetaan, mietityttää tietysti, että jäisikö lapseni jostain paitsi kun eivät olisi päivähoidossa.

Siis että lapselle on aina onnenpotku jos saa olla kotihoidossa eikä tarvi mennä päiväkotiin.

Näin sanoivat myös omien lasteni hoitajat päiväkodissa kun lapset jäivät kotiin uuden vauvan syntyessä.

Vierailija:

Kun tuota päivähoidon erinomaisuutta aina niin hehkutetaan, mietityttää tietysti, että jäisikö lapseni jostain paitsi kun eivät olisi päivähoidossa.

Kävisin toki lasten kanssa kerhoissa ja harrastuksissa päivisin, ja vielä kun lapsia on useampi niin leikkiseuraa on myös kotona. 15

Vierailija:

Siis että lapselle on aina onnenpotku jos saa olla kotihoidossa eikä tarvi mennä päiväkotiin.

Näin sanoivat myös omien lasteni hoitajat päiväkodissa kun lapset jäivät kotiin uuden vauvan syntyessä.

Vierailija:

Kun tuota päivähoidon erinomaisuutta aina niin hehkutetaan, mietityttää tietysti, että jäisikö lapseni jostain paitsi kun eivät olisi päivähoidossa.

Lapset ovat olleet kerhoissa muutamina päivinä viikossa sekä eskarissa. Viihdyn kotona ja lapseni osaavat (onneksi) myös arvostaa kotonaoloani, ts. sanoen usein huokaavat, onneksi olet kotona, ettei tarvitse olla koko päivää hoidossa. Molemmat lapset ovat reippaita, kohteliaita ja hyväkäytöksisiä nuoria miehiä.



Tiedän, että monet tuttavamme ihmettelevät elämäämme (minäkin yliopiston käynyt ja ihan hyvä työ, josta hoitovapaiden jälkeen irtisanouduin) mutta en anna sen häiritä :) Se, mikä on hauska huomata, on uusien tuttavuuksien asenne. Kun ollaan tavattu useampaan kertaan ja tietävät, että olen ollut pitkään kotona mutta eivät tiedä koulutustani. Ovat selkeästi jo omassa päässään muodostaneet käsityksen ammatistani ja kun kuulevat olevani akateeminen, on usein ilme aika hämmästynyt. Teen myös jonkin verran hyväntekeväisyystyötä sekä siivoan ja käyn kaupassa kahdelle isovanhemmalleni. Elämäni on mielestäni ihanan seesteistä mutta silti sillä on sisältöä, muut tosin voivat pitää minua laiskana ;-)

Oma äitinikin oli kotona siihen asti kun pikkuveljeni meni kouluun ja sitten vasta meni töihin. Tämä tapahtui 70-luvun alussa ja oli siihen aikaan vielä aika tavallista. En ole ikinä ollut päiväkodissa, mutta omat lapseni ovat kaikki.

No en kyllä oikein ymmärrä naista joka täysin omistautuu ISOILLE lapsilleen. Tuskinpa se on edes kovin monelle taloudellisesti mahdollista??!



Itse oon tehnyt ratkaisun että olen yrittäjä ja yritän tehdä töitä n. 4-5 päivää viikossa á 5-6 h/päivä + siihen päälle joskus vielä iltaisin lasten nukahdettua. Tää ei kyllä onnistu millä alalla tahansa, onneksi tuli opiskeltua sellaiselle alalle että pystyn myymään palveluitani vapaasti.



Mieskin on kyllä niin epätyypillisessä työssä että usein on paljon kotona lasten kanssa. Esim. nyt kevään aikana tekee vain 3 päivänä viikossa töitä. Sitten kesisin paahtaa lähes päivittäin töitä...



Asuimme aikaisemmin vanhassa talossa syrjäseudulla ja siellä olisi varmaan ollut mahdollista tehdä se ratkaisu että mä olisin jäänyt täysin kotiin (mitä en kyllä haluaisi). Mutta kun halusimme kuitenkin muuttaa parempaan paikkaan niin muuta ratkaisua ei ole kuin rakentaa uusi talo ja sehän tarkoittaa sitten sitä että mäkin " joudun" tekemään lisää töitä. Mutta kyllä se mulle sopii, pidän työstäni, enkä näe syytä miksi lasten pitäisi kärsiä vaikka minä olen välillä töissä. Kotoa kuitenkin teen töitäni.