Kotiäitiys (eli lapset kouluikäisiksi kotihoidossa)

2 ensimäistä meni suoraan eskariin. Ei tullut heistä lössyköitä. Koulussa opettajat on kehuneet kummastakin lapsesta, että hyvin pärjäävät, ovat sosiaalisia ja rauhallisia. Toisesta opettaja jopa sanoi, että olisipa kaikki lapset samanlaisia niin olisi opettajan elämä helppoa kun voisi keskittyä opettamiseen, eikä tapojen opettamiseen. Erikseen on moni opettaja sanonut, että huomaa, että lapsilla on hyvä koti. Koulu on suht pieni, joten opettajat tuntevat kaikki lapset ja näin ollen tällaiset keskustelut ovat olleet mahdollisia tiiviin yhteistyön takia.



Nuoremmat menivät hoitoon vasta 5 ja 4 vuotiana ja ovat pärjänneet aivan yhtä hyvin. Verrattuna kotihoidossa olleisiin, eivät ole saaneet hoidosta mitään sellaista, että olisi tarvinnut katua isompien kotihoitoa.



Itse en koe menettäneeni mitään. Kotivuosina ehdin tehdä paljon sellaista, mitä en ehdi nyt kun olen taas työelämässä.

Ja eläke. Toki vuodet vaikuttavat siihen, mutta silti ehdin olla työelämässä niin pitkään, että saan kuitenkin jonkinlaisen eläkkeen. Loppujen lopuksi kotivuodet eivät pienentäneet sitä niin paljon, että joutuisin vesi- ja leipäkuurille. Talo on kuitenkin jo maksettu ja muut isot velat pois. Joten uskon, että jos edessä on tilanne, että mieheni kuolee ennen minua, saan kuitenkin ruokani itse ostettua ja maksettua asumiseni.



Ja voihan tässä käydä niin, että itse kuolen aikaisemmin. Olen kuitenkin saanut elämääni laatua, koska sain elää muutaman ihanan vuoden läheisesti lapsieni kanssa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että en todellakaan halua lähteä kokopäivätöihin lasten ollessa alle kouluikäisiä. Ei tarvitse kuskata heitä minnekkään hoitoon, eikä mene hoitomaksuja. Lapsillekkin parempi vaihtoehto. Ite olen kyllä ajatellut että tekisin esim parina iltana viikossa ja viikonloppuisin töitä kun nuorin täyttää 3v. mulla se ei ainakaan ole työnvälttelyä. Ja mitä se teidän napaa kaivaa jos jollakin on mahdollisuus tähän?

Mun ei välttämättä koskaan edes tarvis lähteä töihin, mutta ihan omaksi iloksi voisin vähän tehdä. Mies maksaa mulle yrityksestä palkkaa ja eläke juoksee...

On turvattu eläkekin.

Vierailija:

niin menee mun mielesta tyonvalttelyn puolelle. Kolme vuotta viela ymmarran vaikka en ehka itse tekisi mutta 7 v.....? Ja kylla se lapsikin tarvitsee muuta kun vaan kotona mamman kanssa kasvatusta ennen koulun aloitusta.

ns. sosiaalistavaksi paikaksi. Niissä on itse asiassa koko lailla sama asia, mutta tiiviimmin, kuin normaalipäiväkotipäivässä...

Jokainen tehkööt ratkaisunsa omien mieltymyksien ja mahdollisuuksien mukaan.

Itse haluaisin olla kotona, mutta taloudellisesti se ei ole mahdollista. Kauhealta tuntuu ajatella, että lapsilla olisi pitkät hoitopäivät. Päiväkodissa ei opita muuta kuin kyynärpää taktiikkaa. Kerhot ja kaverit riittää lapsille.

Minua ei haittaa jos joku menee töihin tai toinen on kotona, kunhan on hyvä olla. Kotona olijahan voi olla myös välillä isä.

jos olisi ammatti ja talous antanut myöden. Nautin siitä 3 v esikoisen kanssa. Asuimme maalla joten työt ei loppuneet kesken, ja niitä saattoi tehdä lapsenkin tai lasten kanssa. Puutarhaviljelyä, säilöntää, polttopuita, lämmitystä, ompelua, nikkarointia. Kyläyhteisössä oli muitakin kotiäitejä jotka menivät töihin sitten kun suurin osa lapsista oli koulussa.



Nyky-yhteiskunta on tällaista vastaan, vain työ josta tulee näkyvä palkka tilille on tuottavaa. Väitän että myös kotona tehty työ on tuottavaa eri tavoin. Jos perhe rakentaa talon, se saa talon myydessään ikään kuin palkkaa tekemästään työstä. Eikö silloin kaikki naisen laittamat ruuat, hoitamat lapset ja siivoamat rakennusjätteet ole mahdollistaneet miehen kirvesmieshommat rakennuksella? Ja jos taloa ei myydäkään vaan asutaan siinä, palkka " jää saamatta" samalla tavalla näkyvänä rahan kuin kotiäidillä.



Miten tämä eroaa siitä että kotiäiti laittaessaan ruokaa, leipoessaan ja ommellessaan säästää hankinnoissa. Ja kun miehen ei tarvitse osallistua lasten viemiseen ja tuomiseen ja sairaspäiviin (niin kuin töissä olevan naisen kanssa) niin eikö silloin mahdollista miehen työntekoa?

Ei minua aikuisena erota päiväkotihoidetusta. Paitsi siinä että minulla on omituinen tarve leikkiä lapseni kanssa ja viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa.

Pää hajosi, kuten monelta muultakin kotiäiti-kokelaalta. Älykäs ihminen tulee hulluksi kun arjessa suurin haaste on se, pukeeko tänään talvihaalarin vaiko toppatakin...huh.



Ehkä kotiäidit ovat sellaisia emo-tyyppejä, joiden suurin unelma on helliä lapsiaan (en sano tätä pilkkaavassa mielessä!). Minun suurin unelmani kotiäitinä oli päästä pois tilanteesta, ihan minne vain.



Lapsi täytti 2 vuotta ja aloitti päivähoidon.

Sanoisin niin, että tietyissä tilanteissa ymmärrän hyvin tuon kotiin jäämisen pidemmäksi aikaa.



Esimerkiksi, jos miehellä on kovin vaativa ura (on esim. yrittäjä) niin onhan se koko perheen kannalta helpompaa, jos toinen vanhemmista pystyy omistautumaan kodille, lapsille ja miehelle. Esimerkiksi itse olen 2 lapsen äiti, edelleen kotona vaikka vanhin on jo 8 ja nuorempi 5 v. Sillä välin kun lapset ovat koulussa ja virikehoidossa (kyllä, mutta yksityisessä päiväkodissa) minä harrastan liikuntaa, sisustan, hoidan puutarhaa, opiskelen kieliä, tapaan ystäviä ja toimin vapaaehtoistyössä. Iltaisin minulla on energiaa ja aikaa perheelleni 100:sti. Miehen rinnalla jaksan levänneenä ja hyvinhoidettuna edustaa, olla aurinkoinen ja sosiaalinen, kun oma ura ei paina päälle.



Tiedän, tämä saattaa kuulostaa kornilta, mutta tämä on täysin oma valintani. Eläkkeeni ja toimeentuloni ovat turvattuja eron ja miehen kuoleman varalta: Meillä on keskinäinen testamentti, miehellä iso henkivakuutus ja minulla omissa nimissäni mieheni lahjoittamaa sijoitusomaisuutta (korvauksena siitä, että olen " uhrautunut" tällä tavalla perheemme takia). Olen hyvin onnellinen tästä valinnastani, enkä kaipaa työelämään. En ymmärrä niitä, joille työ on ainoa elämänsisältö, sitä sisältöä on nimittäin helppoa löytää muualtakin, siis myös kodin ulkopuolelta.



Että tässä nyt vain oma näkökulmani asiaan.

lasteni näkökulmaa tässä:



Lapseni ovat tasapainoisia, onnellisia ja sosiaalisia. Molemmat ovat kotihoidon ohella käyneet puolipäivähoidossa ja harrastaneet paljon lajeja, joissa tutustuvat muihin lapsiin. Mielestäni he ovat jopa sosiaalisempia ja ehdottomasti paremmin kasvatettuja ja käyttäytyviä kuin joidenkin tuttavaperheidemme lapset jotka ovat olleet kokopäivähoidossa 1-vuotiaasta lähtien...

Vierailija - 27.03. 15:32 vastaa tähän viestiin (12/48)

Olen ja haluan olla kotiäiti. Se on mielestäni paras mitä voin lapsilleni tarjota. Lapseni ovat kuitenkin käyneet eskarin.

sinne kotiinkin. AIna voi sivistää itseään, opiskella esim. avoimessa verkko-opintoja, opiskella ja treenata kielitaitoja, ylipäätään mitä tahansa.

Eri asia riittääkö se oma älykkyys siihen.

Vierailija:

Pää hajosi, kuten monelta muultakin kotiäiti-kokelaalta. Älykäs ihminen tulee hulluksi kun arjessa suurin haaste on se, pukeeko tänään talvihaalarin vaiko toppatakin...huh.

Ehkä kotiäidit ovat sellaisia emo-tyyppejä, joiden suurin unelma on helliä lapsiaan (en sano tätä pilkkaavassa mielessä!). Minun suurin unelmani kotiäitinä oli päästä pois tilanteesta, ihan minne vain.

Lapsi täytti 2 vuotta ja aloitti päivähoidon.

Illalla alkaa kotitöiden teko ja kun olisi aikaa tehdä muutakin kuin pestä pyykkiä, ei enää jaksa.

esikouluun asti kotona. Ei tämä nyt mitään jälkiä minuun ole jättänyt, olen ihan iloinen ja reipas ja hyvin elämässä pärjännyt aikuinen. Mutta itse en tekisi tuollaista valintaa.



Oli vaikea mennä eskariin, jossa suuri osa lapsista osasi jo kaikenlaisia ryhmäleikkejä ja minä jäin niistä helposti pois, kun olin ujo ja jotenkin häpesin sitä, että en osannut niitä leikkejä.



Eikä äitini minua silloin 80-luvun alussa mitenkään leikittänyt ja kerhottanut. Olin yksin pihalla aika paljon ja naapurin lapset, joiden äidit möys olivat kotiäitejä, kiusasivat minua minkä kerkesivät. Ja kun sitten itse vähän kasvoin, kiusasin luultavasti taas pienempiäni.



Minusta on ihan luonnotonta, että isojen lasten äiti on vuosikausia kotona tekemättä töitä. Ja kamala riski äidille itselleen. Minun äitinit sentään teki niitä töitä, koska hänellä oli se yrityksensä. Olen ylpeä hänen työstään, en pätkääkään niistä vuosista, jotka hän " uhrasi" meihin lapsiin olemalla kotona. Silloin ei vielä ollut niin helppo saada päiväkotipaikkaa, joten sikäli äidilläni ei ehkä ollut vaihtoehtoa.

Onko naisille oikeasti nykyään täysin vieras ajatus se että kasvattaa ne oman lapsensa ja hoitaa ne omat lapsensa kouluikään asti? Kukaan teistä ei oikeasti halua olla lastensa kanssa ne tärkeät ensimmäiset vuodet?? Minulle ainakin tulee olo että miksi lapsie tehdään tähän maailmaan jos äiditkään eivät jaksa panostaa lapsiinsa edes 7vuotta?



On kerhoja jne. jossa lapsi oppii ryhmätyöstektelyä. Ei kotiäitiys tarkoita sitä että lapset elävät täysin pimennossa äidin helmoissa 7vuotta. Olemassa on katsokaas se esikoulukin jossa sitten viimeistään opitaan ne ryhmätyöt! Ja koulu on sitä varten. Minusta hölmöä että lapsien pitäisi osata jotain jo ennen kouluun menoa! Sehän on nimenomaan se paikka missä ne asiat OPITAAN!



Minä en välttele työtä, minä haluan olla omian lapsien lähellä ensimmäiset vuodet sinne koulunalkuun asti. Minulla on rutkasti aikaa tehdä töitä tämänkin jälkeen. Minun elämäni ei kaadu seitsemään eikä 15vuoteen. Jos olisin nyt 10vuotta kotiäitinä niin ehdin tekemään töitä vielä tämänkin jälkeen 20-30vuotta. Kyllä siinä eläkettä kertyy! :)

Kuvitteleeko joku, että kotiäiti makaa päivät pitkät sohvalla eikä tee mitään. Itse hoidin lapsia kotona neljä ja puoli vuotta ja tekemistä kyllä riitti ihan vaikka joka sekunnille.



Nykyään vain tunnutaan arvostavan sitä työtä jota tehdään kodin ulkopuolella ja josta tienataan rahaa, että saadaan hoidatettua lapset muilla!



Olen kuitenkin kouluttautunut ammattiin ennen lasten tekoa, joten vein lapset päiväkotiin, kun olivat alle kolmen ja alle viiden vuoden vanhoja. Koin, etten pystynyt tarjoamaan lapsille tarpeeksi sosiaalisia virikkeitä täällä maaseudulla ja halusin alkaa tehdä työtä, josta pidän ja johon olen koulut käynyt.

Ja mistä virikkeistä te puhuttu? Mitä lapsi kaipaa ja tarvitsee sillon kun se on pieni?



-syliä

-ravintoa

-leikkiä

-puhtautta

-rakkautta ja rajoja

-raitista ilmaa



Tässä on perusasiat. Lapsi ei pienenä kaipaa muuta. Lapsia näkee ulkona ja heidän kanssaan voi leikkiä. Seurakuntakerhoissa oppii hyvin ryhmätyöskentelyä jne.



Jos äiti on LÄSNÄ kun lapsiaan hoitaa kotona. Puuhailee, laulaa, leikkii ja hoivaa niin lapsi ei tarvitse mitään muuta siihen kodin rinnalle.

mutta osaatteko te oikeasti laskea millä sitten eläkeellä elätte, tai jos tulee avioero?



Vrt. sinä jolla on sijoitusomaisuutta, jos omaisuutta on avioeron hetkellä esim. 200 000 euroa, siitä saa max. tuottoa pitkäaikaisena sijoituksena n. 6% vuodessa 12 000 euroa - vero 28% = 8640 euroa. Tämä jaettuna 12 tekee 720 euroa kuukaudessa - onko tämä kaikki kuukausitulosi + työmarkkinatuki ja lapsilisät ja lasten elatusmaksut? Jos asut pk-seudulla ja haluat käydä jatkossakin kampaajalla, ostaa vaatteita ja matkustella, olet tosi köyhä! Avioehdon kautta saatu puolikas asunnosta ei paljon lohduta, koska jossainhan sitä pitää asuakin. Lisäksi joudut asumaan lastesi kanssa tosi ahtaasti.



Lasten kasvaessa myös menot kasvavat. Maksaako entinen, mahd. uusperheellinen miehesi sitten kiltisti lukion kirjat, autokoulun, kielikurssin, valmennuskurssin pääsykokeisiin jne. vaikka kolmella lapselle kahden vuoden välein? Veikkaan, että aika monen uusi puoli vaatii, että nämä kulut vähintäänkin puolitetaan.



Käykää hyvät ihmiset töissä! Vaikka kuinka pienet tulot ja osa-aikatyökin on parempi kuin olla täysin työmarkkinoiden ulkopuolella. Osa-aikatyöstäkin voi aina ponnistaa kokoaikatyöhön helpommin kuin täysin työmarkkinoiden ulkopuolelta. Keski-Euroopassa kotiäidin turvaverkko on paljon parempi, meillä on tämän hoitovapaajärjestelmän kautta luotu naisille hirveä sudenkuoppa. Kun tämä nykyinen kotiäitisukupolvi eläköityy, meillä on todellinen köyhäläisluokka.

Sijoitusomaisuutta (kiinteistöinä ja osakkeina) minulla on tällä hetkellä yhteensä n. 700 000:n euron arvosta (ja sen määrä tulee lisääntymään tulevaisuudessa). Tiedän, tämä kuulostaa teistä ihan utopistiselta ja varmaan provoilultakin, mutta näin todella on. En ymmärrä mikä tässä tilanteessani on niin vaarallista? Jos meille tulee ero, saan pitää omistusasuntomme (tästä on sopimus) sekä puolet miehen avioliittomme aikana hankkimasta omaisuudesta, mikä riittää mainosti turvaamaan eläkepäiväni. Jos mieheni kuolee, taloudellinen tilanteeni on vielä parempi (kamala sanoa näin, mutta näin on).



Miksi ihmeessä minun pitäisi mennä töihin?



47

Vierailija:

Onko naisille oikeasti nykyään täysin vieras ajatus se että kasvattaa ne oman lapsensa ja hoitaa ne omat lapsensa kouluikään asti? Kukaan teistä ei oikeasti halua olla lastensa kanssa ne tärkeät ensimmäiset vuodet?? Minulle ainakin tulee olo että miksi lapsie tehdään tähän maailmaan jos äiditkään eivät jaksa panostaa lapsiinsa edes 7vuotta?

Seitsemän vuotta ei todellakaan ole " tärkeät ensimmäiset vuodet" .

Haloo hattara!!

Ensimmäiset tärkeät vuodet on minusta kyllä tokalle luokalle asti.