Mista tietaa olevansa " sopiva" aidiksi? Tai mista tietaa, etta ei sovellu vanhemmaksi? Tiedan, holmo kysymys, mutta oikeesti mietin usein tata.

minusta lasta ei kannata tehdä jos ei tunne että haluaa lapsen välttämättä.



tietenkin harrastaa voi myös lapsen kanssa, mutta onko valmis siihen että akikki menee lapsen ehdoilla ja on " koko" ajan vastuussa toisesta ihmisestä..



jos ap sinulla ei ole pakottavaa tarvetta saada lapsi ja elmäsi on onnellista ilman lastakin, löydät siihen sisältöä ni älä tee lasta..





T: 22

Onko se sitten ihme, että perhe-elämää ei kestetä ja lapsia ei jakseta kasvattaa, kun johtoajatuksina ovat nuo " herran haltuun" ja " kyllä äitiys kasvattaa" .



Miten kukaan voi edes ajatella noin, kyllähän me kaikki tiedämme, että kaikki ihmiset eivät missään tapauksessa sovi vanhemmiksi ja ole ne paras äiti ja isä omalle lapselleen.

äidille vain plussaa (sanoin tässä sitten TIETYNLAINEN, en takoita että elämä täyttyisi yksin näistä). Oikeasti kaiken uhraavat, itsensä roskakoriin heittävät marttyyriäidit lähinnä ahdistavat. Ihan näin tällaisen äidin lapsena ja siskona tiedän, niin toivoisin että sisko jossain vaiheessa relaisi. Päätyy vielä yhtä katkeraksi mitä äiti, lapsiaan käy sääliksi jo nyt.



Mutta siis äiti on nainen siinä missä ennen lapsia. Myös äidillä pitää olla omat haluat ja mielenkiinnon kohteet, lapsien lisäksi. Valtaosalla lapsista, ap nyt ainakin mukaanlukien, lapsilla on myös isä joka siis vanhempana aivan yhtä pätevä mitä äiti. Eli nuo vapaahetket suotakoon myös naiselle.

Ei se tietenkään kasvata kaikkia ihmisiä tarpeeksi, mutta kyllä sitä muuttuu ihmisenä äitiyden myötä. Aika huono lähtökohta olisi sekin, jos tietäisi kaiken äitiydestä (muka) jo ennen lasten syntymää, koska jokainen lapsi on aina yksilö ja ne äitiyden kriteerit muuttuu siinä matkan varrella, koska jokainen lapsi tarvitsee vähän erilaista kasvatusta ja tukea.

Ei naisen tarvitse luopua kaikista omista tarpeistaan eikä omia lasta täysin itselleen, kun lapsella on kerran isäkin. Marttyyriäitien lapset ovat ahdistuneita ja heistäkin tulee usein marttyyreja.

Kun näitä palstoja lukee niin kyllä täältä löytyy äitejä jotka ovat jo raskausaikana tietoisesti tehneet hallaa lapsilleen. Syöneet epäterveellisesti, pahimmissa tapauksissa jopa käyttäneet alkoholia ja/tai polttaneet tupakkaa.



Loppupelissä harva on täysimettänyt 6kk aikaa tai jatkanut imetystä kahteen vuoteen. Monen lapset ovat aloittaneet päivähoidon alle 3v iässä ja olleet jo pienenä hoidossa vieraalla kauemmin kuin sen 1h/ikäkuukausi.



Voitko todellakin rehellisesti sanoa että näissä oma äiti on ollut lapselle se paras mahdollinen?

että kaikki vaan samaan muottiin, imetykset, kotihoidot ja muut, pakkopakkopakkoäitiyttä tuollainen on.

Ja juuri siksi haluan että heillä on äiti jonka elämä ei pyöri ainoastaan heidän ympärillä hampaat irvessä raataen. Minusta äidille on erittäin tärkeää saada välillä myös sitä omaa aikaa. Lapsillani on isä joka imetystä lukuunottamatta on pystynyt alusta asti kaikkiin samoihin lastenhoidollisiin asioihin mitä minäkin. Siksi oli ihanaa että miehen kotona ollessa pääsin heti kun imetys sen salli (lapselle maito maistui myös pullosta isin tarjoamana, mutta siis siinävaiheessa kun rintani kestivät erossaoloa) hetkeksi oman harrastukseni pariin rentoutumaan. Oli niin ihana palata sen jälkeen lapsen luokse tajuten kuinka uskomattoman rakas ja kaivattu hän on!



Lapsillamme on myös mummot ja tädit sekä kummit jotka mielellään ottavat heitä hetkeksi hoitoon. En ymmärrä miksi minun pitäisi tuo kieltää esittääkseni marttyyriäitiä? Elämä sujuu paljon rennommin kun lapsi saa nauttia toisen aikuisen seurasta ja itse saan rauhassa tehdä mitä huvittaa. Shoppailla, siivota, käydä kylässä, harrastaa tai vaan levätä.

sen sijaan, että lähdettäisiin hakemaan helpotusta suhteen ulkopuolelta.

Terveisin lastenkotilapsi

Vierailija:

Miten kukaan voi edes ajatella noin, kyllähän me kaikki tiedämme, että kaikki ihmiset eivät missään tapauksessa sovi vanhemmiksi ja ole ne paras äiti ja isä omalle lapselleen.

äitiyttä olen miettinyt jo lapsena - silloin verhojen väri ei ollut mielessä.

Oma äitini ja siskoni ovat siis malliesimerkkejä näistä marttyyriäideistä. Puhuvat jopa lastensa kuullen(!!!) jatkuvasti kuinka ovat uhranneet kaiken heidän vuokseen. Jättäneet opiskelut ja ammatit, harrastukset ja ystävät. Kaikki raha ja aika menee vain lapsiin, koskaan ei pääse mihinkään. Turha haaveilla edes matkustelusta tai jostain omasta ajasta kun kaikki menee lapsiin. Kroppa on rupsahtanut raskauksien myötä eikä sitäkään saa kuntoon kun ei koskaan pääse mihinkään, toisaalta itseensä panostaminenhan se vasta turhamaista olisi.



Kiva varmaan lapsen kuunnella siinä vieressä...



Ja siinä vaiheessa kun siskollekin ehdottaa että ottaisin lapset meille niin pääsisi yksin tai vaikka kasin miehensä kanssa johonkin niin ei käy. Hänhän on ÄITI eikä voi missään tapauksessa HYLÄTÄ lapsiaan. Ei edes yhdeksi viikonlopuksi tai illaksi.

(ei nyt välttämättä juuri omalta äidiltään) lapsuudessaan, että pystyy sellaista itse antamaan. Joku näkökulma tähän hoivaan pitää olla, muukin kuin vain se, että " koiralle on hyvä että koppi on kova ja vetoisa" .

Vierailija:

Kun näitä palstoja lukee niin kyllä täältä löytyy äitejä jotka ovat jo raskausaikana tietoisesti tehneet hallaa lapsilleen. Syöneet epäterveellisesti, pahimmissa tapauksissa jopa käyttäneet alkoholia ja/tai polttaneet tupakkaa.

Loppupelissä harva on täysimettänyt 6kk aikaa tai jatkanut imetystä kahteen vuoteen. Monen lapset ovat aloittaneet päivähoidon alle 3v iässä ja olleet jo pienenä hoidossa vieraalla kauemmin kuin sen 1h/ikäkuukausi.

Voitko todellakin rehellisesti sanoa että näissä oma äiti on ollut lapselle se paras mahdollinen?

luettelemasi " suoritukset" eivät kuulu niiden kriteerien joukkoon, joiden varjolla " hyvää äitiyttä" mitataan.

Nyt jätetään päihdeäidit kokonaan pois.

tietysti ne, joilla hoivaa ei ole sitä minimaalistakaan, yksinkertaisesti kuolevat.

Siitä ei noin vaan lähdetäkään omiin harrastuksiin ja pitämään itsestään huolta kun mielessä on vain pelko lapsen puolesta eikä lapsenvahtia saa mistään.



Jos äidin tarpeet ovatn noin vahvasti kodin ja lasten ulkopuolella ei kannata jälkikasvua hommat lainkaan. Tilanteet voivat muuttua sellaisiksi ettei äiti pääsekään tuulettumaan ja mitenhän sitä silloin pärjäisi?

kovin vaivoin kouluikäiseksi asti.

itsensä ylenmääräinen syyllistäminen ei lainkaan auta vammaisen lapsen hoitamisessa. Itse asiassa - nimenomaan siinä katsotaan kykyä myöskin ottaa ja hyväksyä ulkopuolista apua vastaan.



Mummoja ja kummeja tosin ei välttämättä " pääse" työllistämään - mutta yleensä vammaisen lapsen kanssa sitä jakaa hoitovastuun kumppaninsa lisäksi sitten yhteiskunnallisten tahojen kanssa.



t. myös itsekäs - ei vain marttyyrimäisesti uhrautuva - vammaisen lapsen äiti

et halua vain hypätä silmät kiinni ja toivoa, että kaikki sujuu hyvin.



Itselläni ei ole lapsia, mutta en epäile kykyäni olla tulevaisuudessa hyvä äiti (jos meille vielä lapsia suodaan, hoidoissa ollaan). Tärkein asia on yksinkertaisesti halu olla äiti jolle kulle ja halu ottaa vastaan kaikki ne hyvät ja huonot asiat, mitä äitiydestä seuraa. Ja luottaa siihen, että haluaa ruveta vanhemmaksi juuri tämän miehen kanssa jne.

Vammaisen lapsen kanssa on oma työnsä (joka tietty vaihtelee vammasta ja lapsesta riippuen) ja sen alle musertuu aika nopeasti jos ottaa sen asenteen että kaikki on hoidettava itse ja koko elämä pyörii lapsessa kiinni.



Meillä on onneksi ollut ihanat sukulaiset ja ystävät jotka ovat ensihetkistä asti olleet tukemassa ja jo vauva-aikana pakottaneet meidät ottamaan vapaata hoitaen itse lapsen sen aikaa. On ollut isoja leikkauksia ja niitä aikoja jolloin lapsi on ollut liian vaativa muiden hoitoon annettavaksi, mutta valtaosan ajasta on ollut siinä kunnossa että läheisemme pärjäävät lapsen hoidossa ja lääkityksissä.



Apua ollaan otettu vastaan myös yhteiskunnalta ja siitäkin ollaan kiitollisia. Todellakin se irtiotto arjesta helpottaa ja rentouttaa. Itseasiassa lapsen ollessa sairaalassa silloinkin on henkilökunta joskus passittanut minut kotiin lepäämään ja sanonut esimerkiksi että huomenna pidät sitten vapaapäivän/illan ja teet jotain ihan muuta. Se on ollut ihanaa,ksoka noina aikoina minun on ollut vaikea irrottautau lapsen rinnalta.



Muutenkin ollaan miehen kanssa jaettu kotivastuuta niin että moelemmat saavat myös hieman omaa aikaa ja mahdollisuuden harrastuksiin. Pakko myöntää että kyllä näiden neljän vuoden perusteella pitää sanoa että varmasti pipo kiristäisi jos olisi kokoajan joutunut istumaan lapsen kanssa kotona ja ottamaan kaiken vastuun itselle.