Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mä lopetin puhumisen miehelleni. Lopullisesti.
15.03.2008 |
Meillä on kaksi pientä lasta ja olen äitiyslomalla. Olen edelleen toipumassa rankasta synnytyksestä ja vauva valvottaa joka yö. Valvon vauvan kanssa yksin ja äijä nukkuu toisen lapsen kanssa toisessa huoneessa. Siis NUKKUU.
Nyt tuo helkkarin ääliö alkoi valittaa kun minä hieman väärällä äänenpainolla huomautin hänelle kenkien jättämisestä rattaiden tielle. Hänelle ei kuulemma niin ilkeästi sanota. Ja oikein korotti ääntään. Sanoin ettei huutaisi ettei vauva herää. HÄNELLÄ on kuulemma oikeus huutaa ja hän huutaa silloin kun haluaa. Herätköön vauva.
HÄN on kuulemma väsynyt, minä en kuulemma huomioi häntä ja hänen väsymystään ja stressaantumistaan ollenkaan. Väsymystä??? Äijä nukkuu taukoamatta joka yö noin 9 tuntia. Minä alle puolet siitä. Ja senkin pätkissä. Ja hän valittaa väsymyksestä.
Kun synnytys käynnistyi, tuo samainen ääliöaviomies alkoi kiukutella minulle, että sanoin hänelle väärällä äänenpainolla jostakin. Voitteko kuvitella????? Vastasin että olen menossa synnyttämään ja en tosiaan jaksa miettiä että millä äänenpainolla pyydän jotakin asiaa. Tämä siis esimerkkinä, eli on aina täysi tollo.
Mulla meni hermot koko miehen kanssa ja kysyin että eikö hän tosiaan tajua mitä olen tässä kokenut? Vaikea raskaus, vaikea synnytys, tolkuton univelka ja hormonit sekaisin. Ja hän valittaa äänenpainoista. Äijä käski minun olla hiljaa, että enkö voisi joskus pysyä hiljaa ja ajatella hänen tunteitaan.
Nyt sitten riitti. Heitin lehdet lattialle ja lähdin ulos, hoitakoon kodin ja lapset, minä häivyn. No en tosiaankaan voi lapsia jättää, joten palasin tunnin päästä takaisin. Ja ilmoitin että en aio sitten enää puhua yhtään mitään. Enkä aio myöskään noin ajattelevan miehen kanssa asua ja elää.
Nyt sitten opettelen elämään saman katon alla puhumatta mitään tuolle kusipäälle.
Tämän lauantain perheidyllin ajattelin kanssanne jakaa.
Kommentit (26)
Ja varmaan onkin rankkaa, mutta kun tämä nainen ei NÄE että oikeasti myös sillä isällä on rankkaa. Se, että ei tarvitse herätä öisin on tietenkin jo paljon, mutta silti myös mies voi joutua koville pienten lasten kanssa ja lisäksi kuunnellessaan jatkuvaa nalkutusta ja vaatimuksia vaimoltaan. Joissakin tapauksissa myös nainen voi mennä itseensä. Toivottavasti ap sinä et ole tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole loputon jäkättäjä. Itse asiassa olen yrittänyt olla erityisen pitkämielinen, koska tämä aika on rankkaa kaikille.
Mutta jos mies (*neiti*) vetää herneen nenään väärästä äänenpainosta ja alkaa inistä kuin joku prinsessa, niin outoa on. Että kehtaa valittaa väsymystään. Ja kun minä vetäydyn makkariin valvomaan vauvan kanssa, äijä jää vielä katsomaan jääkiekkoa tmv. campari-lasinsa kanssa. Se siitä väsymyksestä.
Hiljaista täällä edelleen. Ja pysyy.
Eikä tämä arki tullut yllätyksenä, ikää 36 ja toinen avioliitto...
ap
On taas niin ihana lauantai, heti aamusta alkoi riita ja siinäpä se sitten olikin. Ei tästä yhteiselosta tule mitään, pitkään se on jo tiedetty, mutta kumpikaan ei saa eroa aikaiseksi. Nyt kun tulis joku atomipommi ja panis koko maapallon säpäleiks, niin olisinpa onnellinen, niin sotkussa on meikäläisen asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos nyt miehesi katuu jne. sinä annat anteeksi jne. kaikki hyvin kuukauden kun taas sanot jotain väärällä äänenpainolla, riitelette ja kehä on valmis.
Ihan totta, jaksatko jatkuvasti katsoa kiukuttelevaa miestä. sinuahan voisi kutsua kolmen lapsen äidiksi.
tutulta, olis voinut hyvin tapahtua meillä (ja samantyyppistä on tapahtunutkin). Meillä pitkä parisuhde takana, en tiedä paljonko edessä. Välillä menee OK, välillä huonosti ja vieläkin huonommin. Yhdessä kuitenkin vielä ollaan monien riitojen jälkeenkin. Olen huomannut, että mies ei todellakaan OSAA ymmärtää millaista naiselle on raskaus, synnyttäminen, imettäminen jne... Monesti kun yritän purkaa tulehtunutta tilannetta tunteiden vähän rauhoituttua koetan oikein rautalangasta vääntämällä selittää syitä siihen, miksi olen esim " sanonut jotain väärällä äänenpainolla" . Silloin mies aina sanoo, että kyllä hän ymmärtää hyvin, mutta miksi se ymmärrys katoaa jo saman päivän aikana eikä sitten enää muisteta mitä ylenmääräinen väsyminen aiheuttaa? Ja meillä mies ei pahemmin auta missään ns. " naisten töissä" (= lähes tulkoon kaikki kotityöt). Itsekään en mielestäni nalkuta asioista, usein tuntuu että se on lähinnä mies joka nalkuttaa... Mutta kuten todettu, yhdessä yhä ollaan, olen ajatellut että katson tämän avioliiton niin pitkälle kuin mahdollista enkä anna periksi ensimmäisistä, toisista tai kolmansistakaan ongelmista.
Ymmärrän jotain tilanteestasi ap, koeta jaksaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ova jo kouluikäisiä- en tiedä lohduttaako ap...
eli miehiä on erilaisia- jotkut auttaa vaimoa ja jotkut ei...juurikaan...
Näin se menee. Loputon kierre. Kun palasin tunnin karkumatkaltani, mies oli jo vaatimassa keskustelua. Siis vaatimassa, enhän toki noin vain voi lopettaa puhumista. Sanoin että kyllä voin ja lopetin.
Toisinaan, aika useinkin, minusta tuntuu että minulla on kolme lasta. Omatoimisin näistä kolmesta on tuo esikoinen, sillä sentään lanttu leikkaa ja osaa ajatella toisin kuin isänsä. Mies pakkasi eilen illalla tekemäni pitsat kaappiin. Ja kysyi sitten tänään minulta että mikä niistä on lapselle tehtyä... Ero oli pohjassa ja mausteissa, joten sitä ei päältä näe. Mutta eihän toki ollut vaadittavissa että hän olisi katsonut mihin ne lapsen palaset laittaa..... Pöydällä osoitin hänelle mitkä ovat lapsen ennen kuin hän pakkasi ne. Että sellaista.
Ero olisi aika vaikea juttu näin asuntolainan ja pienten lasten kanssa, mutta on se käynyt mielessä. En jaksa olla äitinä miehelleni, joka käyttäytyy kuin pahin murrosikäinen. Äitinsä sanoi että sillä ei ollut ollenkaan vaikeaa murrosikäisenä. Siksi se kai purkaa sen minuun näin parikymmentä vuotta myöhässä.
Huono onni näiden aviomiesten suhteen. Edellisellä itsetunto nollassa ja sama uhmaikäkompleksi. Mistä hitosta minä näitä oikein kaivan...?
Tämä on sitten viimeinen avio / avoliitto minulle. Loppuelämän elän yksin kun lapset lentävät pesästä...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä näitä naisia, jotka sympatiseeraavat että heidän aviomiehensä on samanlainen. Aviomiehen kuuluu olla aikuinen ihminen, jakaa arjen, jakaa vastuun lapsista, puhua tunteistaan ja ajatuksistaan ja suhteuttaa asioita toisiinsa. Voi olla miten väsynyt tahansa, mutta jos pikkuisen osaa asioita suhteuttaa osaa nähdä, että toisella on vielä rankempaa, vielä " suurempi oikeus" väsymykseensä.
Raivostuneena ei kannata puhua mistään, mutta perustavanlaatuinen keskustelu teillä on oltava edessä, jos jotenkin aiotte yhteiseloa joskus jatkaa.
Tosi lapsellista käytöstä ja itsekästäki. Se, että sä oot väsynyt, ei tarkota sitä et miehelläs ei olis vaikeaa - noin sä ajat ukkos pois, ja saat ollakki puhumatta kun yh oot!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteita on ollut mutta yhtäkään en ota saman katon alle asumaan ennen kuin näen todella miten vittumainen toinen osaa olla,jos/kun sille päälle sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieluummin neuvoa mitä tuollaiselle voi tehdä? Miten miehen saa ottamaan vastuuta? Ja mulle ei käy vastaukseksi JSSAP, sillä muuten on hyvä ja rakas mies, mutta ei osaa ottaa vastuuta eikä ymmärrä miksi se on minulle tärkeää!
Eilen huusi minulle ja meni sohvalle nukkumaan kun kiltisti sanoin että hän voisi käydä suihkussa. Oli viimeksi viikko sitten suihkussa ja haju on sen mukainen,mies tekee raskasta työtä.
Jos mykkäkoulu jatkuu pitempään niin kannattaa varmaan muuttaa eri osoitteisiin ihan lasten takia, saavat muuten ihan sairaan roolimallin perhe-elämästä.
Mun mies ei huuda tai rähjää mutta ei osallistu kotona yhtään ja on sen tyyppinen että hukkais päänsä jos se ei olisi kiinni...siis kaikki asiat jää hoitamatta yms.
Käyttäytyy lapsellisesti, jyrää sinun yli jatkuvasti, tekee mitä tykkää sinusta välittämättä. Ei todellakaan olisi minun mies. Kunnioita nainen vähän enemmän itseäsi ja mieti miten annat itseäsi kohdeltavan. T: JSSAP
ja hoitaa lapsiakin. Mutta nuo sen kommentit ja raivarit vääristä äänenpainoista ym. on ihan käsittämättömiä. Koska mies kuitenkin hoitaa kotona joitakin hommia, olen antanutkin hänen nukkua yöt ja valvon itse.
Vaikka se olisi millainen kotiorja tahansa, en aio kestää sitä käytöstä. Mulla on itku edelleen tosi herkässä ja olen kädet täynnä työtä aamusta iltaan. Hän on paljon poissa kotoa (töissä), joten melkein yh tässä ajoittain tuntee olevansa. Ja jos tolkuttoman väsymykseni keskellä pitää tarkoin miettiä millä ruusuntuoksulla ja tanssivilla pingviineillä sanat pitäisi kuorruttaa ennen kuin uskalta sanoa, niin se menee yli.
Käytännön elämä on varmaan vaikeaa jos emme sitten puhu ollenkaan. Ja sairasta lapsienkin kannalta. Mutta minulle riitti. Kun huutaa minulle kurkku suorana nukkuvan vauvan vieressä että olisin hiljaa, niin minähän olen. Eipä tarvitse miettiä ettei loukkaa sen hienohelman tunteita hänen stressinsä keskellä.
Joopa joo. Onneksi se on töissä koko ensi viikon ja viikonlopunkin niin ei tarvitse katsoa sen hapanta naamaa.
Saattaa monista tuntua lapselliselta tämä mun mykkäkoulu, mutta ei tässä enää muuta tietä ole. Joskus asioista pitää keskustella, mutta saakoon mies nyt sitä mitä haluaa.
ap
Alue: Aihe vapaa
Pikkulapsi aika on rankkaa kaikille=(voimia teille Ukko-kulta oikeesti kaipaa varmasti hänkin huomioo mutta tiedän tunteen kun ei jaksa niin ei jaksa Meillä kriisi tuli kun vauva rupes nukkuu yönsä hyvin Piti ruveta miettimään uusiksi mitähän tuon ukon kanssa puuhataan=) 8kk meni vauvasumussa mutta nyt pyyhkii jo hyvin Yritä ajatella että aikansa kutakin vauva kasvaa ja unta taas saa sitten joskus..