Väsyttävä yö takana ja syyllisyys kalvaa äitiä :(

.) Tässä on sellaisen naisen kuva. Yksisilmäistä oman egon kohotusta sanon minä. Ihan vauhkoa alkaa täällä syyttää toista lapsen rääkkäyksestä. On täysin selvää, että väsyneenä tulee tehtyä huonojakin ratkaisuja ja yhtä selvää on se, ettei yksikään lapsi mene pilalle yhden yön huudattamisen takia.



Ap, tuo tassuttelu ja vauvan sylissä heijailu on hyvä keino. Hienoa, että miehesi on apunasi öisin normaalisti. Yksin väsyy helposti vähän erinomaisempikin mamma :) Jatkossa kannattaa jatkaa tuota valitsemaanne linjaa.



Tuo tuttiehdotus on kyllä hyvä! Tutti rauhoittaa hyvin vauvan imemisentarpeen.



Hyvä äiti olet, aivan varmasti! Huolehdit lapsestasi ja tahdot hänelle parasta toimimalla tiettyjen kaavojen mukaan. Se on tyypillistä ensimmäisen lapsen kanssa. Toisen kanssa kaikki on helpompaa!



Ja tosiaan, mene nyt lepäämään vaikka vauvan päikkäreiden aikaan. Unohda nämä syyllistävät viestit. Sinä olet lapesi äiti ja tiedät parhaiten mitä hän tarvitsee. Luota vaistoosi, se kertoo kyllä mitä tehdä :)

vaan siitä, että noin pieni vauva on jo unikoulutettu pois yöimetyksistä. Ap:n tekstien mukaan unikoulutus on aloitettu 6kk ikäisellä vauvalla. Ei tarvitse olla täydellinen mamma tajutakseen, että asia ei ole ok =)



Väittäisin jopa, että ihan keskivertomammakin tajuaa, että 6kk ikäinen vauva on vielä liian pieni systemaattiseen unikouluun ja että elämää voisi elää hieman lapsentahtisemmin: vaikka lapsi olisi nukkunut 10 yötä hyvin, voi vauvalla olla 11:na yönä nälkä. En jaksa uskoa, että vain täydellisin mamma tajuaisi tämän =)

ö jo päivisin).



Kättäri on " luomu" painotteinen ja lapsentahtinen synnytyssairaala.

Unihäiriöiden hoitomallit



Unihäiriöiden hoito ei ole erityisen vaikeata, koska suurin osa lapsista ehdollistuu nopeasti ja melko helposti uusiin käytäntöihin. Kaikissa malleissa keskeistä on totuttaa lapsi ehdollisen oppimisen kautta siihen, että yö ja päivä erottuvat selkeästi toisistaan, ja että sosiaalinen aika on päivällä. Mallit eroavat lähinnä siinä, kuinka paljon apua lapselle annetaan uuteen rytmiin sopeutumisessa.



Unihäiriöiden hoidosta käytetään yleensä nimitystä unikoulu. Unikoulu on nimenä muistutus siitä, että lapsi oppii siinä uusia taitoja, mutta yhtä tärkeätä olisi korostaa vanhempien tarvetta ja mahdollisuutta oppia. Koko lapsen kasvun aikana vanhempien on pystyttävä tasapainoilemaan kasvun kahden elementin jännitteessä: toisaalta luottamuksen ja turvallisuuden perustan vahvistamisessa, toisaalta oman elämän hallinnan, kompetenssin vahvistamisessa. Eri unikoulumallit eroavat siinä, kuinka ne näkevät tämän jännitteen.



Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ¿vaatimuksia¿ vanhemmat ¿näyttävät hänelle kaapin paikan¿ eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.



Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.



Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.



Suomessa paljon esitelty unikoulumalli on kuvattu Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemassa kirjasessa ¿Unikoulu kotona¿. Se lähtee yllä mainittujen unihäiriöiden hoidon perusperiaatteista mutta painottaa vahvasti, ettei yli puolivuotiaan vauvan yöllistä hätää tule missään tilanteessa hoitaa ruualla. ¿Yli puolivuotias lapsi ei tarvitse yösyöttöä¿. Oman sängyn ja oman huoneen merkitystä lapselle korostetaan perustellen, että lapsen on hyvä herätä yöllä samassa paikassa, jossa on itse illalla nukahtanut.



Lapsen yöllinen vaativuus kehotetaan tässäkin mallissa torjumaan, mutta ei yhtään samalla vahvuudella kuin ensin kuvatussa. Lapsen luo voidaan siinä mennä toteamaan, että on yö ja aika nukkua. Lapseen suoran kontaktin ottamista on kehotettu vahvasti välttämään. Pulmana on tilanne, jossa lapsen hätä on niin suuri, että vanhemman sanallinen rauhoittaminen ei lainkaan auta. Myös yli puolivuotiasta lastaan imettävän äidin on vaikea toteuttaa tätä unikoulumallia.



Montrealin McGillsin yliopiston professori Klaus Minden kehittämä malli eroaa perinteisistä unikouluista korostaessaan unihäiriöisen vauvan aitoa tarvetta saada apua sisäisen tilansa säätelyyn. Siinä luodaan vahva rytmi päivään, jolloin vauvan kanssa ollaan paljon aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Yöllä itkevää lasta ei jätetä yksin, vaan hänen luokseen mennään silloin, kun itku ei ole rauhoittumassa itsekseen (ei siis heti, kun vauva alkaa itkeskellä, jolloin hän saattaa vielä tyyntyä ilman apua). Yleensä vauvan luo menee isä (tai isän ollessa poissa, jotakin toista äidille läheistä aikuista, joka suostuu tähän rooliin), jotta äitiin liittyvä ehdollistunut muisto maidosta ei aktivoituisi. Hänelle on annettu ohje puhua vauvalle hiljaa ja rauhoittavasti ja laskemaan käsi tyynen vahvasti hänen päälleen. Iso painava käsi rauhoittaa useimmiten tilanteen.



Näin otetaan huomioon ihmisen stressikeskuksen suorat yhteydet tuntoaistiin, korostaen, että kosketus ja nimenomaan tasainen, melko voimakas ja tarvittaessa rytminen, riittävä kosketus selkään tyynnyttää paremmin kuin muu. Jos tämäkään ei auta, lapsi tyynnytetään sylissä rauhallisesti keinuttamalla, mutta hänet lasketaan heti hänen tyynnyttyään takaisin sänkyyn. Aistiärsytyksen määrä pyritään koko ajan pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tämä merkitsee mm. sitä, ettei lapsen kanssa aleta seurustella. Jos vauva sitä tarvitsee, häntä voidaan imettää kerran yössä, vähäeleisesti, hämärässä huoneessa ja ilman stimuloivaa katsekosketusta. Yömaidosta pyritään puolen vuoden iässä eroon antamalla lapselle riittävä ateria illalla. Pelkästään äidinmaidolla olevat puolivuotiaat heräilevät nimittäin usein nälkään.



Kaikessa hyvässä unihäiriöiden hoitotyössä vanhempien kanssa keskustellaan sekä ennen interventiota että sen aikana. Heidän tulee saada tarpeeksi tietoa vauvan unesta ja vauvan säätelyjärjestelmistä sekä niistä tavoista, joilla aikuinen voi fyysisesti tyynnyttää hätääntyvää vauvaa. Jos isät sitoutuvat hoitamaan vauvan yöaikaisen tyynnyttämisen rytmitysvaiheessa, unihäiriö todennäköisesti korjautuu. Samalla vanhemmat ja erityisesti isä saavat kokemuksen kyvystään auttaa vauvaa tämän hädässä, mistä on paljon apua myöhemmin uusien kehityshaasteiden edessä.



Psykologi Katja Rantala on usean vuoden ajan käyttänyt Helsingin Pohjoisessa terveyskeskuksessa Montrealin mallia. Se on osoittautunut vähintään yhtä tehokkaaksi kuin perinteiset, lasta itkemään jättävät unikoulumallit.

Laitosunikoulut



Joskus vanhemman tai vanhempien voimavarat ylittyvät niin täydellisesti, että lapsen kaltoin kohtelun, pahimmillaan jopa vakavan pahoinpitelyn riski lisääntyy selvästi. Lapsi on tällöin otettava turvallisempaan ympäristöön löytämään rytminsä. Vieraassa ympäristössä lapsi nukkuu yleensä paremmin. Nukkuminen on lapsen yksi keino suojautua ahdistavalta määrältä uutta stimulaatiota. Toisaalta vieraiden hoitajien vähäinen tunnekontakti lapseen estää tai suojelee heitä tulemasta vedetyksi lapsen unta haittaaviin vuorovaikutuskehiin. Ulkoisesti sovitut rytmin selkeyteen liittyvät hoitoperiaatteet auttavat myös lasta löytämään turvaa säännönmukaisuudessa.



Laitosunikouluja toteutetaan yleensä lastentautien osastoilla, mutta myös Ensi-Kodeissa ja viime vuodesta Vantaalla ympärivuotokautisessa päiväkodissa. Näissä on perustavina periaatteina säännöllisyys ja rytmisyys sekä ulkoisen struktuurin aikuiselle antama itsevarmuus hänen viestinnässään lasta kohtaan. Lapselle annetaan viesti siitä, että yö on nukkumista varten ja vuorovaikutustilanteet kuuluvat päivään. Unipäiväkirjan myötä voidaan myös vanhemmille näyttää, kuinka nopeasti vauvan ensimmäisenä yönä runsas hätääntyneisyys vähenee ja hän asettuu hyväksymään rytmin. Aivan keskeistä on vanhempien kanssa käytävä keskustelu, jossa heidän itsevarmuuttaan tuetaan. Lapsen nukkuminen hyvin vieraassa ympäristössä ei välttämättä siirry kotiin, vaikka vanhemmat toimisivatkin samoin kuin hoitajat laitoksessa.



Tässä mielessä Ensi-Kodin malli tukee hyvin niin vanhempia kuin myös lapsen ja vanhemman suhdetta. Siinä vanhempien kanssa käytävillä keskusteluilla pyritään ensin kotirytmitykseen ja mikäli tämä ei onnistu, äiti ja vauva otetaan molemmat nukkumaan laitokseen. Kuitenkin he nukkuvat eri huoneissa ja lapsen normaalia heräämistä ja rauhoittamista toteuttaa toinen aikuinen, kuten Katja Rantalan Helsingin Pohjoisessa terveyskeskuksessa soveltamassa Minden mallissa.



Ensi-Kodissakin äidin on mahdollista jatkaa imettämistä niin halutessaan, niukasti ja vähäeleisesti, että yön ja päivän ero korostuu. Toisille äideille ja toisille vauvoille imetystilanne on erityisen tärkeä ja sen keskeyttäminen tuo turhaa painolastia suhteeseen. Katja Rantalan ja Ensi-Kodin unikoulu sallivat nyt muuten suositun, pitkän imetyksen.









Että kyllä tässä taas hysterisoitiin ihan turhasta! Ap ja hänen miehensä käyttävät ymmärtääkseni juuri oikeaa tapaa " unikouluttaa" yli 6kk ikäistä vauvaansa. Kyseessä oli yksi yö ja väsynyt äiti. En nyt ihan rääkkääjäksi ja kiduttajaksi alkaisi kutsumaan sentään.

Olisi kiva tietää kunnolliset perustelut tälle.



Nyt meni kyllä maku koko järjestöstä ja uskottavuus karisi nollaan...

Aika ehdottomalta kuulosti Ap: n touhu minunkin korvaani. JOs nyt ehdottomasti haluat pitää lapsen nälässä yön yli, niin mikset kokeillut esim. tuttia, jotta lapsi olisi saanut imeä imemishalunsa pois?



Ehdottomuus pois, kyse on pienestä vauvasta. Ei koirasta.

on ihan virallisestikin todettu/suositeltu, että ravitsemuksellisesta lähtökohdasta lapsi ei puolen vuoden iästä eteenpäin tarvitse yösyöttöä, vaan voi nukkua vaikkapa 12h yöunet.

jos itse olet bambinosi toisin opettanut ja halunnut valvoa yösi vielä lapsen ollessa isompi, se ei tee ap:sta lapsenrääkkääjää. Sinusta tuo kommenttisi kyllä tekee tietämättömän räkyttäjän.

Vierailija:

Joo tooooosi normalia...... TAI SIT EI!!!!

On täysin normaalia että tuon ikäinen syö vielä öisin senkin lapsenrääkkääjä :((((((

Vierailija:

Ap:n tekstien mukaan unikoulutus on aloitettu 6kk ikäisellä vauvalla. Ei tarvitse olla täydellinen mamma tajutakseen, että asia ei ole ok =)

Väittäisin jopa, että ihan keskivertomammakin tajuaa, että 6kk ikäinen vauva on vielä liian pieni systemaattiseen unikouluun ja että elämää voisi elää hieman lapsentahtisemmin: vaikka lapsi olisi nukkunut 10 yötä hyvin, voi vauvalla olla 11:na yönä nälkä.

koettakaa nyt jo tajuta, että se on lastenlääkärien ja muiden asiantuntijoiden vahvistama tosiseikka, että fysiologisesti ON OK LOPETTAA YÖSYÖTÖT PUOLEN VUODEN JÄLKEEN ja lakatkaa inttämästä että siinä on jotain pahaa, väärää tai että lapsi siitä kärsii. sen jälkeen vauva pärjää yön ja syö tarvitsemansa ravinnon päivällä. niin kuin ihmisillä yleensä tapana on. ja jos hän alkuun tapoja muutettaessa itkee, niin sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä nälän kanssa. vauvat itkee mitä tahansa muutosta, joka kohdistuu totuttuihin asioihin. ja kunhan vanhemman turva ja läheisyys on tukemassa vauvaa muutoksen läpi, vauva kyllä selviytyy muutoksesta vallan mainiosti. ja jos nälkä olisikin, niin hyvin nopeasti lapsi muuttaa tapojansa siten, että ottaa sen tarvitsemansa ravinnon päivällä (esim. meillä heti yösyöttöjen lopetusta seuraavasta päivästä lähtien).

jos joku haluaa syöttää lastaan yöllä vaikka sitten maailman tappiin saakka, se on ihan fine and good. mutta mitään lapsen puolelta tulevaa ehdotonta tarvetta tehdä niin ei puolen ikävuoden jälkeen enää ole, piste, joten on ihan ok opettaa lapsi sen jälkeen toisiin meininkeihin. opetetaanhan sitä lapset moniin muihinkin juttuihin, mitä vastaan lapsi aluksi protestoi.

kyllä jos jotain koen oikein tehneeni ensimmäisen lapsen kanssa, niin se on nimenomaan yösyöttöjen lopetus ja unikoulu 7-8 kk iässä. ei tarvitse nyt lapsen ollessa 2 v, niin kuin niin monet " lapsentahtiset" kaverit, viettää joka ilta tuntia lapsen sängyn vieressä hyssyttelemässä uneen tai juoksuttamassa yöllä vettä tai ties mitä, tai käymässä omaan huoneeseen siirtymistaisteluita, kun nämä asiat on hoidettu kuntoon silloin kun se vielä on lapsellekin helppoa. ja jos en mitään muuta samalla tavalla tee seuraavan kanssa, niin ainakin tuon. kyllä kiitän viisauttani joka ikinen ilta, kun ilmoittaessani että on nukkuma-aika, kaksivuotiaani halaa, pussaa, vilkuttaa ja menee omaan sänkyynsä itse nukkumaan. eikä huutele ennen aamua. ja kyllä, 95% asioita lapseni saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa ja vapaasti valitsee. sen, miten ja milloin nukutaan, päätän noin puolen vuoden jälkeen pienten lapsieni kohdalla heidän havainnoituun unitarpeeseensa perustuen minä, ja kyllä, opetan ne tavat heille. ihan samalla tavalla kuin opetan kaiken muunkin, mitä he eivät itse ilman opetusta osaa. ja uskokaapa huviksenne kun sanon, että siitä ei kyllä lapseni ole millään tavalla kärsinyt.

ei ap

Se, että jonkun 2-vuotias nukahtaa helposti, ei välttämättä ole millään tavalla unikoulun ansiota.

Enkä todellakaan usko, että samainen lapsonen nukahtaa yhtä helposti koko loppuelämänsä.



Erilaisia vaiheita tulee ja menee ja vaikka vauvaa ei koskaan unikoulutettaisikaan, nukutaan perhepedissä ja syötetään yöllä 2 vuoden ikään, hän voi oppia helpostikin nukkumaan kokonaiset yöunet ja omaan sänkyyn kun sen aika koittaa.

ovat yhtä mieltä jostain, täällä muutamat äidit tietävät ehdottomasti paremmin.. Itselläni ei ehkä olisi tuollaista pokkaa.



MUTTA: MULLA ON TEORIA.



Tämä yhdistelmä täydellistä lapsentahtisuutta ja unikoulua on mahdoton toteuttaa hyvin. Jos ensimmäiset 6kk työnnät rinnan suuhun joka kerta, kun lapsi änähtää (näinhän ohje vähän kärjistettynä on) ja yhtäkkiä lapsen täyttäessä 6kk aletaan neuvolassa ohjeistaa, että yöheräilyyn ei pitäisi reagoida syöttämällä. Miten tämä pitäisi ymmärtää? Jos ei äiti ymmärrä, miten vauva?



Itse en usko täydelliseen lapsentahtisuuteen. Meillä on laitokselta asti yhdistetty lapsen tarve ja kello. terve, täysiaikainen lapsi ei tarvitse ruokaa jatkuvasti. Toiseksi, lapsi viestii itkulla kaikkea. Jos ensimmäinen vastaus on aina rinta suuhun, onko se vauvan kannalta loogista? Ei mielestäni. Kun ruokaa saa säännöllisti 2,5 -3,5 tunnin välein, ja muina aikoina pahan mielen tullen otetaan syliin ja helliitään, ei mikään saa minua uskomaan, että se olisi lapselle vahingoksi. Ja painokäyrä reippaasti plussalla.



Tähän jonkinlainen unikoulu sopii paljon paremmin; jos rinta ei ole muutenkaan se ykkösvaihtoehto, jää se helpommin pois yöllä. Mulla on tästä äärettömän hyvät kokemukset, samoin muutamalla ystävälläni. Täällä vaan vaahdotaan tuosta lapsentahtisuudesta, pidän useinmiten mielipiteeni omana tietonani ja nautin yöunista, jotka ovat olleet vähintään 9h vauvan täytettyä neljä kuukautta. Tätä ennen syöttöväli oli sama kuin päivällä. Jos vauva itki yöllä ei tarvinnut arpoa, onko nälkä vai jokin muu hätä.

Unikoulu auttaa siinä vaiheessa, kun yöt ovat ihan hulabaloota. Ehkä. Kaikillahan se ei toimi ollenkaan. Ja uusia vaiheita tulee joka lapsella, jolloin uni voi taas olla hakusessa ja vanhemmat silmät ristissä aamuisin. Useimmiten kai unikoulu pidetäänkin koska vanhemmat eivät jaksa enää yhtään viikkoa valvottavan lapsen kanssa - lapsihan yleensä saa tarpeeksi unta ja ne unitavat tosiaan kehittyy ja muuttuu joka tapauksessa kasvun myötä.



Itse en olisi raaskinut enkä jaksanut valvoa 1,5 tuntia minkään ikäisen kanssa vaan olisin napannut vauvan viereen. Ja kahden kouluikäisen vanhempana uskallan väittää, että sillä ei olisi ollut mitään merkitystä lapsen nukkumiseen tulevaisuudessa (paria yötä pidempään ainakaan), saati sitten kasvatuksen onnistumiselle :-)

Tämä siis 73:lle.

Mä en kyllä ymmärrä, miten voit huudattaa vauvaa tuolla tavalla. Ihan sama mitä ja kuka sanoo yösyömisistä, unikouluista tai muusta vastaavasta, MITEN voit huudattaa noin pientä lasta? Eikö sulla ollut minkäänlaisia sympatian tunteita lastasi kohtaan tuossa tilanteessa.



Kyse on vielä pienestä vauvasta. Hänen elämänsä varrella ehtii olla vielä paljon vaatimuksia, sopeutumista, tasapäistämistä, luopumisia ja vaikka mitä. Miksi jo nyt pitää joutua moisen kohteeksi?



En ole ikinä omiani itkettänyt. En ole pystynyt, vaikka olenkin joskus ollut väsynyt yöhillumisten takia. Olen halunnut aina olla lapselle tuki ja turva, lämmin syli. Haluaisinkin tietää, mitä ap:n päässä on liikkunut tuon 1,5 tunnin aikana, kun on pienokaistansa pidätellyt huutavana sängyssä. Voitko kertoa???

En vain pysty kuuntelemaan korvia ja sydäntä särkevää itkua. En vaan pysty ja piste. 7 kk on vielä niin pieni ja unirytmit muuttuilee koko ajan. Kuukauden päästä voi olla jo ihan toiset kuviot.

sitten tarkoittaa?



en vain löydä siitä järkeä: Ei vauvankaan ruuansulatuselimistö ole luotu sellaiseksi, että siihen koko ajan tumpattaisiin jotakin, epäsäännöllisesti. Puhumattakaan psyykkisestä puolesta; ei ruoka ole ratkaisu kaikkeen eikä " ohjattu" syöminen tarkoita, että hellyyttä saisi vain kerran kolmessa tunnissa.

hieman ohjattu (vai mikä se oiealta termiltään on?) kuulostaa aika järkevältä.

Mistä voisin saada lisätietoja? Onko muilla kokemuksia?

i lähdeluettelo, jossa siis opuksia myös tuosta unikoulusta, joka sinua kiinnostaa.