Lue keskustelun säännöt.
Miksi toiset ei saa ystäviä?
29.08.2014 |
Tunnetteko ihmisiä, jotka ovat jääneet vaille ystäviä? Osaatteko sanoa syytä tähän? Esimerkiksi jos töissä on ihminen, josta kukaan ei pidä, niin mistä se johtuu? Miksi hän on jäänyt ystäväpiirien ulkopuolelle?
Olen itse tällainen, joka ei onnistu saamaan ystäviä. Yritän osallistua ties mihin juhliin ja tavata ihmisiä erilaisten tapaamisten kautta, mutta yhtään ystävää en niistä saa. Sen sijaan kaikki muut löytävät aina niitä sydänystäviä, joiden kanssa tapaillaan omalla vapaa-ajallakin. Yritän olla ystävällinen, ottaa muut huomioon jne. Mutta silti minussa täytyy olla jonkin, miksi ihmiset eivät kuitenkaan koe minua sellaiseksi, jonka kanssa voitaisiin astua tuttavuudesta ystävyysalueelle. Ja haluaisin todella tietää, että mistä se johtuu. Niin monta vuotta olen yrittänyt löytää kunnon ystäviä tai edes kavereita, mutta yhtään en ole saanut.
Kommentit (77)
Monella on aikuisiässä vielä lapsuuden/ nuoruuden yhtävyyssuhteet voimissaan, uusille ei "tarvetta", tai perhe korvaa kaikki ystävyyssuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vain sellainen kuin olet ja teet niitä asioita joista aidosti pidät niin löydät kyllä samanhenkistä seuraa. Joskus kavereita löytyy paremmin muista kulttuureista, minulla on eräs ystävä jonka kaikki muut ystävät ovat saksalaisia.
Väkinäisiä "liian kivoja" ihmisiä jotka yrittävät miellyttää kaikkia ei kukaan pidä ystävinään, ehkä korkeintaan kavereina.
Yks tuttu hinkus niin kovasti olla kaikkien kaveri, toivo että kaikki ois tykänny, sosiaalinen ja puhelias. Oli jotenkin epäaito, pinnallinen. Oma itse katosi "tykätkää musta" ajatuksen taakse.
[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 23:58"]
Monella on aikuisiässä vielä lapsuuden/ nuoruuden yhtävyyssuhteet voimissaan, uusille ei "tarvetta", tai perhe korvaa kaikki ystävyyssuhteet.
[/quote]
Tämä! Aloitin pari vuotta sitten opinnot yliopistossa. Muutin itse täysin uudelle paikkakunnalle, joten tarve saada ystäviä oli kova. Ne, jotka olivat kotoisin yliopistokaupungista tai siitä lähistöltä, eivät juuri kaivanneet enää lisää kavereita. He olivat koko ajan tapaamassa niitä vanhoja lukioaikaisia ystäviään. Omaksi harmikseni myös ne, jotka olivat selvästi kauempaa, tunsivat tästä yliopistokaupungista jo entuudestaan ystäviä. Esimerkiksi heidän kaverinsa olivat saaneet jo aiemmin täältä opiskelupaikan. Olihan tämä toki suosittu kaupunki, joten kyllä tänne paljon kauempaakin ihmisiä haki. Lopulta huomasin, että kaikilla oli jo täällä joitakin suhteita eikä heistä kukaan tuntuvat tarvitsevan enää muita kuin hyvän päivän tuttavia. Oli niin ikävää, kun oli menossa vaikkapa yhdessä syömään yliopiston ruokalaan, niin yhtäkkiä jostain paikalle saapui joku tuttava, joka sitten tuli samaan pöytään istumaan ja itse olin taas siinä "seurassa yksin", kun he puhuivat innostuneena nuoruusvuosistaan ja tulevasta viikonlopun tekemisistään.
Ne ystävyyssuhteet olisi tosiaan kannattanut solmia jo siellä yläasteella ja lukiossa. Enää niitä ei tuosta noin vain saa.
Voisi ehkä auttaa, jos olet rento etkä yritä väkisin saada ystäviä. Pidä hauskaa ihmisten kanssa. Ei niitä ystäviä aina tartu mukaan, mutta ei ole tarviskaan ja siinähän sitä kokemustakin aina karttuu kun on ihmisten kanssa tekemisissä. Olen huomannut, että ihmiset, jotka eivät yritä esittää mitään muuta kuin ovat, ovat yleensä pidetymipiä. Olivat sitten hiljaisia, riehakkaita tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon löytänyt hyviä ystäviä työpaikoilta (pikkuhiljaa), naapurista, kuntosalilta. Ex-miehen ex-kaverin ex-vaimon kanssa ollaan ystäviä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette huomanneet koulussa / työpaikalla / suvussa ihmisiä, jotka ovat aina yksin, niin miten kuvailisitte näitä ihmisiä? Miksi ette esimerkiksi itse ystävystyneet heidän kanssaan? Ovatko he epäkiinnostavia vai mitä muita ikäviä luonteenpiirteitä heillä on mielestäsi?
Ne kaikki muut vain ovat niin tyhmiä ja keskinkertaisia. Luonto on tarkoittanut että samanmieliset hengailevat keskenään. Ei se ole häpeä että ei koskaan saa ystäviä ja kaikki karttavat kuin ruttoa. Siitä kannattaa olla ylpeä, koska se tarkoittaa että olet spesiaali. Ja ei, tätä ei pidä tulkita niin että "sinulla on vain kusta päässä ja olet ikävä ihminen." Yhteiskunnassa vain on tehokkaasti saatu yksinäiset ihmiset ehdollistettua siihen että heidän pitäisi aina hakemalla hakea jotain vikaa itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutustuin työväenopistossa yhteen naiseen. Oli kova puhumaan. Itse asiassa ihan tarkoituksella panostin siihen että saatiin keskustella ja vaihdettiin puh.nrot lopuksi.
Aikuisena äitipiireissäkään ei ole kovin helppoa saada ystäviä. Puistossa on jo valmiiksi tiiviit ryhmät tai parit, johon oli typerää tunkea nokkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus mietin, että pitäisikö kysyä puhelinnumero tai pyytää kahville/kylään. Mutta entä sitten, jos tämä toinen ei ajatellutkaan mitään sen enempää kanssani? Miten tuohon voisi rauhallisesti edetä, että huomaisi, onko toinen oikeasti kiinnostunut löytämään uuden ystävän?
Mulla on periaatteessa ihan sama ongelma. En tiedä että johtuuko siitä että olenko liian erilainen kun puhun vähän eri asioista kuin muut. On vaikea löytää ihmistä joka jakaisi kanssani samoja kiinnostuksen kohteita ja mahdollisimman samanlaisen arvomaailman. Yksi suurimmista syistä että olen joskus kokenut kiusaamista ja muutenkin mulla on huonoja kokemuksia ihmisten kanssa olemisesta. Vuosien saatossa musta on kasvanut tällainen pelkuri joka ei uskalla lähestyä ihmisiä muun muassa torjutuksi tulemisen pelossa. En tiedä johtuuko se myös vastapuolten haluttomuudesta. Välillä musta tuntuu siltä että mä oon ihan jonninjoutava tyyppi jonka jutut ei kiinnosta ketään. Jotenkin musta tuntuu omasta ikäluokasta on lähestulkoon mahdotonta ketään samanhenkistä kun lähes kaikilla muilla ikäisilläni tytöillä/nuorilla naisilla tuntuu olevan ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sille ei ole mitään universaalia syytä. Voi olla ihan loistava tyyppi ja silti yksin. Voi olla kuspää ja silti suosittu.
Ei kaverien määrä kerro yhtään mitään.
Pari ominaisuutta on jäänyt mieleen. Yksi on epäaitous. Kun on niin kova halu saada muut tykkäämään itsestään niin sitä jää sen yrittämisen varjoon. Toinen on se että on todella huono pitämään yhteyttä. Nämä ei siis välttämättä ilmene samassa henkilössä.
Se on kirous. Kirotuista ei pidetä.
Mä olen tuollainen. Se johtuu siitä, etten viihdy ihmisten kanssa kovin hyvin, niin mun kanssani ei sitten muillakaan ole viihtyisää. On ihmisiä, jotka osaa tehdä melkein kenen tahansa olon mukavaksi, mutta sellaiselle olisin huono ystävä joka ottaa paljon ja antaa vähän takaisin. Heillä niitä ystäviä muutenkin riittää jonoksi asti.
On myös sellaisia ihmisiä, jotka käyvät aika pian tutustumisen jälkeen niin rasittaviksi ja ahdistaviksi, ettei ystävyyttä enää halua jatkaa. Itselläni on tällainen "ystävä", joka jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen suuttui minulle siitä, kun en säännöllisesti lähtenyt hänen kanssaan esimerkiksi harrastuksiin kaveriksi tai kutsunut häntä kahville. Kertaakaan ei ole tullut kutsua heille kahville, vaan hän suuttuu siitä, kun en kutsu häntä meille. "Edes kerran pari viikossa" olisi kuulemma mukava kahvitella ja lisäksi käydä lenkillä "edes parina iltana viikossa". Minä kuljetan lapsia harrastuksissa ja myös meidän vanhempien harrastukset vievät aikaa illoista, niin en yksinkertaisesti pysty järjestämään aikaa hänelle niin paljon. Eikä tässä vaiheessa enää juuri kiinnosta järjestää aikaa ollenkaan. Ja ihan jo sekin ärsyttää, että joku yksipuolisesti alkaa määritellä, miten usein häntä pitäisi tavata, jotta olisi hyvä ystävä hänelle. Sitten tämä "ystävä" kertoilee ihmisille, että millainen minä olen, kun "ei siitä taaskaan ole kuulunut pitkään aikaan mitään". Muutenkin juoruilee meidän asiat sitten naapureilleen ja kaikille kenen kanssa nyt sattuukin olemaan tekemisissä. Ja itse vielä kertoo minulle, mitä joku hänen kaverinsa on kommentoinut hänen kertomiinsa asioihin, siis meidän asioihin.
Hän on kyllä sosiaalinen ja kaipaa seuraa, mutta on todella tunkeileva ja vielä äärettömän utelias. Kyselee ja utelee kaikki asiat. Sitten toisaalta on hyvin jääräpäinen, eikä mistään oikein voi keskustella, koska hän on aina oikeassa ja hänellä on kaikesta aina se oikein ja viimeisin tieto. Myös lastenkasvatus on sellainen asia, missä on omasta mielestään täydellisen pätevä opastamaan minua. Saattaa myös lapsilta kysyä jotain ja kun lapset vastaavat, tämä "ystävä" kyseenalaistaa heidän kertomustensa todenpitävyyden. Ei siis usko todeksi, kun lapset kertovat jotain. Ei näin aina tapahdu, mutta useamman kerran jo kuitenkin tämän "ystävyyden" aikana. Kysymys on ollut asioista, joissa lapset ovat puhuneet ihan totta (esimerkiksi harrastuksistaan) ja tuntuu tyhmältä joutua aikuiselle ihmiselle selittämään, että kyllä se on ihan totta mitä lapsi kertoi.
Se tunkeilevuus tulee esiin myös siinä, että jos minä lähden perheeni kanssa reissuun, hän saattaa suuttua siitä, kun häntä ei otettu mukaan. Vaikka tosiasia on se, ettei autoon eikä yöpymispaikkaan olisi mahtunut. Mutta mikään todistelu tai vakuuttelu ei auta, hän ottaa tämän kokemansa vääryyden kerta toisensa jälkeen puheeksi, kun häntä ei otettu mukaan. Kun hänkin olisi mielellään lähtenyt mukaan.
Meidän "ystävyys" on tosi yksipuolista, enkä minä saa oikein mitään takaisin. Kerta toisensa jälkeen saan vain kuulla olevani huono kaveri, en ole edes ystävä, ilmeisesti siksi, kun en ole riittävästi sitoutunut tähän "ystävyyteen", ja kovasti hän alleviivaa kaiken aikaa sitäkin, että minä en tiedä mistään mitään, en harrasta oikeita harrastuksia, en ainakaan oikealla tavalla tai intensiteetillä, enkä muutenkaan yllä hänen tasolleen oikein missään. Tietyistä syistä joudun hänen kanssaan olemaan tekemisissä, mutta ahdistava "ystävä" hän kyllä on.
En halua ystäviä. Aina ovat puukkottaneet selkään läpi elämän. Nuorena sitä jaksoi katsella mutta parempi nykyisin kun on yksinään niin ainoa puukko selässä on oma puukko. En jaksa olla terapeutti enkä kukkakeppi ihmisille, joten valitsin yksinäisen tien.
Jotkut on yliyrittäjiä, jotkut on valittajia. Mukavien ja hauskojen tyyppien kanssa tavataan toistekkin. Kemiat ei aina kohtaa. Olen tavannut viime vuosina satoja ihmisiä harrastuksissa/kursseilla, muutama ystävä on jäänyt.