Miksi toiset ei saa ystäviä?

Enpä ole itsekään saanut oikein kavereita koko tänä aikana kun olen asunut nyt pk-seudulla, muutin tänne v. 2008.. Kai kaikkeen tottuu.. Masentaa kyllä kun ei ole ketään ketä nähdä ja joka aidosti pitäisi seurastani. En myöskään osaa olla naisten kanssa, liikaa selkäänpuukottamista teininä ja paras kaveri käänsi selkänsä vaikka oltiin samalla luokalla, ysiluokka oli yhtä helvettiä..

Itse tulen paremmin toimeen miesten kanssa, samankaltaiset mielenkiinnon kohteet ja huumori samanlaista. Koronan takia meni työpaikka miesvaltaisella alalla ja nyt olen töissä kanalauman keskellä.. Katson kun jotkut kulkee käsi kädessä joka paikkaan ja ihmettelen oikeastaan miten lapselliset jutut yhdistää.. Taidan olla liian vanha (33v) parikymppisten joukkoon.. 

Mulla ei ole ystäviä. Ei, vaikka olen fiksu, oppinut, huumorintajuinen, halutessani hauska itsekin, smalltalkkaan sujuvasti, osaan keskustella monenlaisten ihmisten kanssa jne.

Mutta. Olen itsekin hyvin valikoiva, kenen kanssa haluaisin ystävystyä. Sitten saatan vaikuttaa vaativalta, omasta mielestänikin. Eli tulevan "ystävän" tulisi sopia prikulleen raameihini, että ystävyys voisi kehittyä. Jos valitsemani ystäväehdokas ei osoita vastaavaa kiinnostusta minuun, oma intressini lopahtaa myös pian.

Useimmille naisille olen liian "paljon" eli liian persoonallinen. Olen introvertti eli en möykkää kovaan ääneen seurassa, en höpöttele pinnallisia asioita vaan tykkään porautua kaiken ytimeen, kartoittaa asioiden taustoja jne. Vaikka puhe olisi esim. ulkonäöstä tai jostain julkisuuden henkilöstä.

Itsekin kokenut tätä samaa. Ensin saatan tutustua johonkin puistossa ja nähdään lasten kanssa puistossa. Sitten tämä henkilö tutustuukin johonkin muuhun ja yhteydenpito jää. Lopulta seistään samassa puistossa, mitta minä olen se ulkopuolinen. Todella raskasta on tämä :(

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin, että pitäisikö kysyä puhelinnumero tai pyytää kahville/kylään. Mutta entä sitten, jos tämä toinen ei ajatellutkaan mitään sen enempää kanssani? Miten tuohon voisi rauhallisesti edetä, että huomaisi, onko toinen oikeasti kiinnostunut löytämään uuden ystävän?

Annat oman numerosi ja sanot että jos joskus haluat tehdä asiaa X,N tai Y tai ihan vaan jutella kaikkea, niin ota yhteyttä.

Samaa mietin. Ilmeisesti en ole mielenkiintoinen. Asunut 4v uudella paikkakunnalla ja 0 ystävää. Onneksi lapsilla on. Tekee mieli narun jatkoksi

N36

Jotkut ihmiset haluaa elää yksin.

Oletko omasta mielestäsi mukava, välitön ja aito tyyppi, johon olisi kiva tutustua? Millaisena ihmisenä pidät itseäsi? Kaikkihan lähtee ensisijaisesti suhteestasi omaan itseesi, sillä jos väheksyt etkä pidä itsestäsi, tuskin kukaan muukaan sinusta pitää. Myös jos suhteesi omaan itseesi on kovin toksinen, keräät vastaavanlaisia ihmisiä ympärillesi.

Itsellä syy siihen, miksi ei enää edes huvitakaan tutustua keneenkään on ollut koulukiusaaminen. Ihmiset, jotka olivat muka kavereita, kaikki järjestäen puukottivat selkään. Tätä tapahtui ihan aikuisikään asti. Luotin toisiin ja se luottamus on kerta toisensa jälkeen viety. Viimeisimpänä ex mies. Ei vaan jaksa hirveästi luottaa ihmisiin kun ihmiset ajavat vain omaa etuaan ja kiusaavat heikoimpaansa koska monilla on huono olla itsensä kanssa.

Minulla on sellainen ongelma, että minusta on pääsääntöisesi pidetty(kouluaikojen kiusaamisia lukuunottamatta), mutta jään aina porukoiden ulkopuolelle.

10v palkkatyöhistoria toi yhden ystävän, jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä vapaa-aikanakin.

Elinkeinonharjoittajana olen muuttunut aikamoiseksi epähenkilöksi.

Silloin, kuin bisnekset sujuivat paremmin, toki oli kuvasti kekkerikutsuja kauppiailta...

Sisareni. Hänellä on aspergerpiiretitä. Ei osaa pitää välimatkaa, ei ymmärrä viestinnän hienovaraisia vivahteita ja omat mielekiinnon kohteet ovat todells kapeita. Ei itse näe näitä ominaisuuksiaan, vaan vuodesta toiseen tekee samat virhwet. Ja jää yksin.

Minulla on täti ja anoppi tahollaan yksinäisiä vaikka ovat asuneet paikkakunnillaan vuosia ja ovat juttelevaisia ja iloisen ja nuorekkaan oloisia. Mutta täti alkaa jostain syystä aina uhota ja kerskua, yrittää kai tehdä vaikutuksen väärällä tavalla. Mutta heti alkaa kuulua niistä merkittävistä ihmisistä jotka hän on tuntenut.

Anoppi taas kyselee tunkeilevia ja alkaa psykologisoida toisia epämieluisasti tyyliin kyllä sinä nyt roikut siinä pojassasi.

Joku mainitsi ketjussa tyypin joka on heti kauheasti jotain vailla, kun ette kutsuneet mökille, kun ei tyttö ole ollut teillä yökylässä, oltaishan me tultu teidän veneelle mukaan. Vaikka ei itsekään kutsu mihinkään! Sellainen on rasittavaa: pitää antaa tilaa eikä vaatia jatkuvia kestitsemisiä.

Olen käynyt tosi tarkaksi siitä, että toinenkin osapuoli ottaa yhteyttä, on kiinnostunut, eikä käytä kaatopaikkana oman elämänsä tarinointiin. Voin kertoa että harvassa ovat.

Vierailija kirjoitti:

Sille ei ole mitään universaalia syytä. Voi olla ihan loistava tyyppi ja silti yksin. Voi olla kuspää ja silti suosittu.

Ei kaverien määrä kerro yhtään mitään.

Totta. Itse asiassa ne kpäät vaikuttavat olevan usein heitä, joilla ei ole vaikeuksia löytää kavereita. Ehkä ihmiset sekoittavat ilkeyden ja piikikkyyden älykkyyteen ja huumorintajuisuuteen ja havahtuvat vasta myöhemmin siihen, millainen urpo tämä heidän kaverinsa oikeasti on. Moni myös pelkää joutuvansa itse tällaisen ihmisen hampaisiin ja pysyy sen takia kaverina.

Minuun on moni yrittänyt ystävystyä, mutta innostun harvoin muista ihmisistä ja heidän jutuistaan niin paljon että ystävyys syvenisi. Olen introvertti ja nautin yksin olosta. Kaipaan kyllä todellisia aitoja samanhenkisiä ihmisiä. Mielestäni ystävän löytäminen on todella harvinaista. Elämääni mahtuu kerralla vain 1-2 ystävää. Ja sen henkilön kanssa täytyy oikeasti kolahtaa ja klikata yhteen, että suhde olisi antoisa ja sellainen jota jaksan ylläpitää. Erittäin harvinaista herkkua. Todella moni kaverisuhde on hiljakseen väljähtynyt ja jäänyt elämässä.

Yksi tuttu ei vastaa puhelimeen, ei laita koskaan viestiä. Mitään tapaamisia ei ole jos ei mene hänen luokseen. Kaikki pitää passata valmiiksi ja silti maailma on jättänyt hänet yksin, ei ole tukiverkkoa ei mitään. Kannattaisi katsoa peiliin, olkoon yksin.

Käytös ja pärstäkertoin.

Jos näyttää ylimieliseltä tai tyhmältä.

Tai jos käyttäytyy epätoivoisesti tai tyhmästi.

Ei auta muu, kuin olla oma itsensä. Jos on oikeasti tyhmä, sille ei voi mitään.

Itse olen vanha ja yksinäinen. Todella rakas hyvä ystävä kuoli .Ikälisänäkin ystäviä kuollut. Matkan takana on nuorudestani ystävä.Joka pitää kontakti.Kiitos hänelle.Kun ikää tulee on uusin ihmisiin myös ennakkoluloinen jatarkempi. Jos on ollut vedätetävissä ,kuten minä. Mutta harastukseni parista löytännyt kivoja ihmisiä. Joiden kanssa siellä harastuspiiri ja sen toiminta tavataan.Koska olen aamun virkku ja illan torkku.Ulkoilen paljon kaikina vuoden aikoina,säällä kuin säällä.Se tapahtuu sitten yksin.Syystä henkilöt jotka kohtaan.Ovat illan virkuja ja aamun torkuja. Joten aika taulumme ei kohtaa. Lisäksi tein vakaan päätöksen 3 vuotta sitten : Koti osaan yksinkin olla,en tarvitse kotiini kädessä pitäjää.Voi kohdata ulkona tai kahvilat. Ihmiset ei inostu siihen.Minulla kun ihmiset oli elämä,ei vastavierailuja,minun kotini vaan.Aikansa kutakin.Stoppi tulee myös jos miulta pydetään hoito apua ymm.Rahaa en lainaa enää kelekään. Jokaisen pitää itse halita rahan käyttö ja varsinkin kun eläkellä on.Olen myös hämästynyt miten paljon on vanhoilla ihmisillä alkohoolin väärin käyttöä,nimen omaan naisillakin.Sekin eristää kun en juo kaljaa en viiniä. En istu bubit tai en tupakoi. Olenkin outolintu viellä kun en ole siellä missä kaikki ovat F.B.Mutta mielusti tanssin.Korona aikamme estää menemästä tanssi ravintolat.Varmasti nyky yhteiskunta nuorienkin on vaikea löytää ystävää? Ne tulevat kyllä kuin itsestään ,eri harastuspiireistä ja toiminta paikoista.Rohkeasti googlaman nuoret ja vanhat, ystävä eri järjestöiltä ja toimintaa yksinäiselle.sempiä.ps,anteeksi kirjotusvirheen luki häiriöisenä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu ei vastaa puhelimeen, ei laita koskaan viestiä. Mitään tapaamisia ei ole jos ei mene hänen luokseen. Kaikki pitää passata valmiiksi ja silti maailma on jättänyt hänet yksin, ei ole tukiverkkoa ei mitään. Kannattaisi katsoa peiliin, olkoon yksin.

Mulla on samanlainen ”tuttava”. Olettaa merkkipäivänsä muistettavan, ja on kyllä kovasti vastaanottamassa lahjoja; itse ei edes muista muiden syntymäpäiviä koska syyt N. Rasittava tapaus joka joutaakin kitua liemissään.

En aikuisiällä kaipaa enää uusia läheisiä ystäviä. Minulla on yksi vuosikymmeniä kestänyt ystävyyssuhde ja pari muuta läheistä ystävää enkä enempää halua. Tuttavuudet sen sijaan ovat ok. Jostain syystä olen kuitenkin ihminen, jonka moni kokee nopeasti läheiseksi. Viimeksi tämän vuoden keväällä verkostoihin tuli uusi ihminen, joka välittömästi otti minut luotetukseen ja alkoi pitää yhteyttä myös työasioiden ulkopuolella. Enimmillään viestejä tuli toistakymmentä päivässä. Hän on mukava ihminen ja mielelläni pidän hänet tuttavanani, mutta sellaista ystävyyttä en häntä kohtaan koe kuin hän ilmeisesti haluaisi, joten olen opetellut olemaan ahdistumatta hänen tarpeestaan olla kontaktissa päivittäin.

Mitä tuohon puhelinnumeron antamis-/pyytämisasiaan tulee, niin oma puhelinnumeroni on salainen enkä missään vaiheessa ole antanut sitä esimerkiksi em. henkilölle. Onneksi, koska muuten hän luultavasti tavoittelisi myös soittamalla, tekstaamalla ja WA:lla. Nyt hän tavoittaa vain työnumerosta ja mesellä.

Jos siis joku uusi tuttavuus kysyisi numeroani, niin kieltäytyisin. Sen sijaan ottaisin mielelläni FB-kontaktiksi.

Tässä kysyttiin minkälaisia ovat ihmiset, jotka ovat jääneet ilman ystävää. Minulle tulee mieleen yksi nainen, joka kuului kanssani erääseen yhteisöön vuosia sitten. Siitä yhteisöstä monet jatkoivat yhteydenpitoa, mutta tämä nainen jäi jotenkin ulkopuolelle. Minä ja tämä nainen olemme pitäneet jonkin verran yhteyttä, mutta omalta puoleltani yhteydenpito on alkanut hiipumaan.

Yksi keskeisimmistä syistä on se, että nainen ei anna itsestään mitään. Aina jutellaan jotain tylsiä työjuttuja, ja jos itse kerron jotain henkilökohtaisempaa, niin nainen kuittaa sen nopeasti ja sitten taas palataan niihin työjuttuihin. Koen, että meillä ei ole mitään yhteyttä, koska juuri henkilökohtaisempien asioiden jakaminen on ainakin itselleni se, mitä kautta rakennan yhteyttä toiseen ihmiseen. Yhteyden rakentumisen kannalta olennaista se, että jos jaan jotain henkilökohtaista, toinen kysyy lisää, osoittaa empaattisuutta ja esittää uusia näkökulmia. Lisäksi hän myös itse jakaa itsestään muitakin tietoja kuin lempivärin tms. pinnallista.

Omat parhaat kaverini ovat niitä, joiden kanssa puolin ja toisin jaetaan henkilökohtaisia, joskus kipeitäkin asioita. Nämä kaverit todella kuuntelevat ja näkevät vaivaa esittääkseen uusia näkökulmia pohtimiini kysymyksiin ja joskus nostavat mut suosta. Sama tietysti toisinpäin. Ja sitten nauramme sekä ongelmillemme että hauskoille sattumuksille. Hyvä ystävyys ainakin omalla kohdallani perustuu luottamukseen ja vastavuoroisuuteen ja keskustelu näiden ystävien kanssa usein kääntyy ihmisenä kasvamisen kysymyksiin. En jaksa jutella työasioista vapaa-ajalla. LinkedInissä niistä voivat keskustella ne ketkä haluavat.