Käyttäjä36239

On myös sellaisia ihmisiä, jotka käyvät aika pian tutustumisen jälkeen niin rasittaviksi ja ahdistaviksi, ettei ystävyyttä enää halua jatkaa. Itselläni on tällainen "ystävä", joka jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen suuttui minulle siitä, kun en säännöllisesti lähtenyt hänen kanssaan esimerkiksi harrastuksiin kaveriksi tai kutsunut häntä kahville. Kertaakaan ei ole tullut kutsua heille kahville, vaan hän suuttuu siitä, kun en kutsu häntä meille. "Edes kerran pari viikossa" olisi kuulemma mukava kahvitella ja lisäksi käydä lenkillä "edes parina iltana viikossa". Minä kuljetan lapsia harrastuksissa ja myös meidän vanhempien harrastukset vievät aikaa illoista, niin en yksinkertaisesti pysty järjestämään aikaa hänelle niin paljon. Eikä tässä vaiheessa enää juuri kiinnosta järjestää aikaa ollenkaan. Ja ihan jo sekin ärsyttää, että joku yksipuolisesti alkaa määritellä, miten usein häntä pitäisi tavata, jotta olisi hyvä ystävä hänelle. Sitten tämä "ystävä" kertoilee ihmisille, että millainen minä olen, kun "ei siitä taaskaan ole kuulunut pitkään aikaan mitään". Muutenkin juoruilee meidän asiat sitten naapureilleen ja kaikille kenen kanssa nyt sattuukin olemaan tekemisissä. Ja itse vielä kertoo minulle, mitä joku hänen kaverinsa on kommentoinut hänen kertomiinsa asioihin, siis meidän asioihin.

Hän on kyllä sosiaalinen ja kaipaa seuraa, mutta on todella tunkeileva ja vielä äärettömän utelias. Kyselee ja utelee kaikki asiat. Sitten toisaalta on hyvin jääräpäinen, eikä mistään oikein voi keskustella, koska hän on aina oikeassa ja hänellä on kaikesta aina se oikein ja viimeisin tieto. Myös lastenkasvatus on sellainen asia, missä on omasta mielestään täydellisen pätevä opastamaan minua. Saattaa myös lapsilta kysyä jotain ja kun lapset vastaavat, tämä "ystävä" kyseenalaistaa heidän kertomustensa todenpitävyyden. Ei siis usko todeksi, kun lapset kertovat jotain. Ei näin aina tapahdu, mutta useamman kerran jo kuitenkin tämän "ystävyyden" aikana. Kysymys on ollut asioista, joissa lapset ovat puhuneet ihan totta (esimerkiksi harrastuksistaan) ja tuntuu tyhmältä joutua aikuiselle ihmiselle selittämään, että kyllä se on ihan totta mitä lapsi kertoi. 

Se tunkeilevuus tulee esiin myös siinä, että jos minä lähden perheeni kanssa reissuun, hän saattaa suuttua siitä, kun häntä ei otettu mukaan. Vaikka tosiasia on se, ettei autoon eikä yöpymispaikkaan olisi mahtunut. Mutta mikään todistelu tai vakuuttelu ei auta, hän ottaa tämän kokemansa vääryyden kerta toisensa jälkeen puheeksi, kun häntä ei otettu mukaan. Kun hänkin olisi mielellään lähtenyt mukaan. 

Meidän "ystävyys" on tosi yksipuolista, enkä minä saa oikein mitään takaisin. Kerta toisensa jälkeen saan vain kuulla olevani huono kaveri, en ole edes ystävä, ilmeisesti siksi, kun en ole riittävästi sitoutunut tähän "ystävyyteen", ja kovasti hän alleviivaa kaiken aikaa sitäkin, että minä en tiedä mistään mitään, en harrasta oikeita harrastuksia, en ainakaan oikealla tavalla tai intensiteetillä, enkä muutenkaan yllä hänen tasolleen oikein missään. Tietyistä syistä joudun hänen kanssaan olemaan tekemisissä, mutta ahdistava "ystävä" hän kyllä on.