Voi Jessus. Perhe lähtee lomalle etelään viikoksi ja pienin lapsi (2-v) jätetään mummolle hoitoon.

että vieläkin löytyy näitä, joiden mielestä masennus ei ole sairaus, vaan oikuttelua tai jaksamisen puutetta. Olkaa sitten onnellisia, että jaksatte olla täydellisiä jne. jne. Tiesitkö muuten, että masennukseen liittyy usein ihan fyysisiä oireita, jotka invaldisoivat ihmistä. Eli jos joku sanoo, että on masentunut, ei jaksa jne. niin useimmiten hänen ruumiinsakaan ei jaksa -saati sitten mieli! Hoida siinä sitten lasta.



Ja on minusta aika hävytöntä ruveta arvioimaan, mikä kullekin on se " napsahduspiste" , jolloin ei enää jaksa -tai siis sinun mielestäsihän kaikkien on tietenkin jaksettava aina vaan... Minä ajattelin ehkä samoin kuin sinä, joka kirjoitit masennuksesta muoti-ilmiönä, kunnes eräänä päivänä huomasin itse, että muutaman kuukauden tiukan työputken ja perheen arjen pyörittämisen jälkeen alkoivat voimakkaat fyysiset oireet (rytmihäiriöt, verenpaineen nousu, jatkuva päänsärky) ja totaalinen kyynisyys (mm. erittäin ikävät tokaisut työkavereille ja perheellekin). Siinäpä sitten lääkäriin könysin, koska nuo fyysiset oireet huolestuttivat jo ja huomasin olevani sairaslomalla -MASENNUKSEN/STRESSIN takia ja näinhän asia ihan oikeasti on. En minä varsinaisesti fyysisesti sairas ole, vaan muutoin vain keitti yli ja koska minähän (niinkuin sinäkin varmasti sitten olet) olet täydellinen jne., niin vaikeahan tätä on ollut hyväksyä, mutta sen olen myöntänyt nyt itselleni, että kaikkea ei ihminen sittenkään kestä. Ja että toisilla se jaksamisen piste voi tulla aikaisemmin vastaan.



Älkää nyt hyvät ihmiset väheksykö sitä, jos joku todella sanoo, että tarvitsee vaikka loman lapsistaan. Ei ne lapset siihen " kuole" , jos ne jätätte joskus yksin -vaikka viikoksi mummilaan. Itse ajattelen nyt, että olisi ehkä ollut ihan hyvä lähteä joskus ihan yksin jonnekin -ilman perhettä. Tai vaikka miehen kanssa kaksin -viikoksi, ei vain viikonlopuksi, kuten olemme noin kerran vuodessa tehneet. Ja etelän lomalle olemme mekin lähdössä, kylläkin koko perheen voimin.



Pitäkää huolta itsestänne!

Sitä on paljon, elämä on niin hektistä ja kuormittavaa, paineet suoriutua ovat suuret, hajonneita perheitä paljon, lasten heitteille jättöä yms. Uskon että ne joilla on lapsia ovat niitä myös halunneet. Silti se on sellainen elämänmuutos jota ei kykene ennakoimaan. Äitiys, vastuu ym. voivat saada paljonkin aikaa vuosien varrella, puhumattakaan muista vastoinkäymisistä mitä elämän varrella voi tulla. Kenenkään masennusta, väsymystä, uupumusta tms. minä en ainakaan voi lähteä väheksymään omassa työssäni. Jos avuntarvitsija kohtaa auttajaan joka väheksyy, lopun jo tietääkin.

Toinen ilmiö on nykyään juuri tämä ettei sitä oteta tosissaan (esim. täällä huomaa usein) vaan pidetään itseaiheutettuna tilana. Heikoilla oleva ihminen joutuu koko ajan todistelemaan sitä että tosi on kyseessä.

Menee jo aika kauas alkup aiheesta.

ja lapset jäivät (tällä kertaa) kotiin isovanhempien kanssa. Joku tuossa aiemmin kommentoi, että kahdenkeskiset etelänlomat on suunnilleen alkoholistien ryyppyreissuja... Omalta kohdaltani en kyllä allekirjoita tätä! Meidän " ryyppääminen" oli etelässä sitä, että otimme lasin viiniä ruoan kanssa. Muuten keskityimme nähtävyyksiin ja rentoutumiseen. Sai kerrankin ajatella vain itseään ja miestä. Joku kommentoi, että " jotkut sitä jatkaa elämäänsä kuten ennen lapsiakin" . Me ei kyllä olla jatkettu mitään bilettämistä, vaan ollaan keskitytty perheeseen. Mutta ei kai se lasten syntyminen herran jestas tarkoita sitä, että täytyy kokonaan unohtaa oma ja parisuhteen hyvinvointi ja keskittyä vain ja ainoastaan lapsiin!!! Tuskin se on lapsilta pois, jos vanhemmat kerran kymmenessä vuodessa keskittyvät itseensä ja muulloin on lapset aina ykkösenä elämässä ja arjessa!!



Täällä on niin ihme porukkaa... Samat tyypit vetää kotona kalsarikännit joka viikonloppu (ainakin av:n mitä lasissa galluppien perusteella) ja hoitaa lapsensa siinä humalan ohessa ja samat tyypiy toisaalta moralisoi niitä, jotka ovat lastensa seurassa aina selvin päin ja käyvät kerran vuodessa viihteellä, jolloin lapset on hoidossa. Ei ymmärrä!

minusta niin pitäisi olla isälläkin. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta minusta outoja ovat sellaiset vanhemmat, jotka jatkavat perheen perustettuaan samanlaista elämää kuin ennen lapsia. Mistä löytyy niin paljon isovanhempia, jotka eivät ollenkaan kyseenalaista tällaista viikkojen lomia, vaan ihan tyynesti vain aina ottavat lapset hoitoonsa.

Minä en tiedä muuta kuin reilusti alkoa kiskovia pareja (tai ainakin mies dokaava) jotka haluavat lomailla kahden kesken ulkomailla. Eli parisuhdetta " hoivataan" kiertelemällä paikallisissa juottoiloissa.

Jos mummola on tuttu ja hyvä paikka niin viikko voi olla 2-vuotiaalle mieluisampi siellä kuin etelässä, jossa hän vaatisi niin paljon huomiota että sisarukset jäisivät (taas ?) taka-alalle.



Tuo oli vain spekulaatiotani. Halusin vain sanoa sen, että emme tiedä kyseisen perheen tilannetta mutta en menisi asiaa tuomitsemaan. Itse en juuri nyt tekisi noin, mutta jos esim. isommilla sisaruksilla alkaisi näkymään outoa käytöstä tms niin ehkä silloin haluaisin tehdä jotain juuri heidän kanssaan ilman huomiota vaativaa kuopusta - tai voisihan tuollaisen matkan tehdä ihan ennalta ehkäisevässä mielessä. Tietysti sillä edellytyksellä että kuopuksella on erinomaiset oltavat.

etelänmatkan ajaksi turvallisin mielin, niin varmasti itse tekisin niin! kaikilla ei kuitenkaan ole tätä mahdollisuutta. Itse uskon, että lapsi kärsii enemmän esim. vanhempien jatkuvista pitkistä työpäivistä, kuin yhdestä vanhempien lomaviikosta.

tottakai jokainen lapsi tarvitsee omaa aikaa vanhemmiltaan, mutta ei kai nyt sentään aina viikkoa kerrallaan, hiukan pienimmissäkin pätkissä kai sitä sentään voi antaa. Entäs ne perheet, joilla ei ole lomamatkoihin varaa, miten he sen viikon aina järjestäisivät.

Masennus on vakava sairaus, ja ken sen sairastaa, tietää, ettei siinä etelän lomat ole mielessä. Ei ilman lapsia eikä lasten kanssa. Väsymys lapsiin ja lapsiperheen arkeen ei ole masennusta vaan pelkästään väsymystä/tylsistymistä.

haluan vaan tuoda julki sen, että ihan oikeasti meitä on olemassa vanhempia, joille ei tulisi mieleenkään jättää lapsia kotiin ja lähteä kaksin etelänlomille, vaan haluamme nimenomaan matkustaa ja viettää lomamme koko perheellä. Siinä suhteessa ollaan miehen kanssa samanlaisia, että meillä menisi kyllä reissu totaalisesti pieleen, ja ikävöitäisiin lapsia aivan hirveästi, jos ilman heitä matkoille lähtisimme. Itse en jaksa uskoa siihenkään, että jonkun parisuhde voi todellakin paremmin, jos tehdään joku viikon etelänloma kaksistaan vuodessa. Uskon vakaasti, että parisuhdetta pitää hoitaa arjessa joka ikinen päivä, eikä vain viikko vuodessa.

Jos ei niitä pienen ihmisen ensimmäisiä tärkeitä vuosia jaksa/viitsi panostaa turvallisen kiintymyssuhteen luomiseen, niin jotain on vialla ja pahasti! Ehkä ette ole alunperinkään olleet luotuja vanhemmiksi :/



Ja nyt en sitten tarkoita mitään pakollisia sairaalajaksoja ja vastaavia, vaan vapaaehtoisia, viikkokaupalla kestäviä parisuhdelomia!

On käsitelty kiintymysteoriat, haukuttu opettajat, määritelty masennukset....

Hyvä hyvä. Tulin lukemaan vasta nyt ja yllätyin ketjun pituudesta.



kertauksen vuoksi:

-2-v voi olla mummolassa kaksi yötä

- PERHEEN etelänlomalle otetaan kaikki lapset mukaan

- parisuhdetta hoidetaan viikonloppulomilla

- masennus on sairaus, masentunut ei jaksa lähteä lomalle.

- asiantuntijat on perseestä



Tästä on hyvä jatkaa



-ap-

Ei siinä riemulomat etelässä pitkään auta

ja kolme lastamme (nuorin 2v.) jäivät kotiin. Mummut ja vaarit tulivat meille viikoksi. Olen ollut jo useita vuosia kotiäitinä ja omistautunut lapsilleni ja perheelleni 24/7. Kiintymyssuhteet lasten kanssa ovat mielestäni kunnossa. Isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla kanssamme ja ovat myös läheisiä lapsille.



Olimme mieheni kanssa eroamassa pari vuotta sitten, mutta saimme kuitenkin selvitettyä asiamme ja nyt olemme onnellisia ja tyytyväisiä tilanteeseemme. Olisiko ollut parempi vaihtoehto lasten kannalta, että olisimme eronneet vaiko tämä vaihtoehto, että selvitimme asiamme ja kävimme viikon lomalla itsekkäästi hoitamassa parisuhdettamme (jota kyllä hoidetaan ihan arkipäivinäkin kotosalla). Eikös vanhempien parisuhde kuitenkin ole lasten koti? Ja jos vanhemmat ja parisuhde voivat hyvin, niin lapsetkin voivat hyvin?



Etelästä soiteltiin kotiin lapsille joka toinen päivä ja kaikki oli kunnossa. Tottakai tunsimme ikävää lapsia kohtaan, mutta osasimme myös nauttia ainutkertaisesta omasta ajasta.



Kotiin palattuamme lapset eivät ole osoittaneet mitään sellaisia reaktioita, jotka kertoisivat menetetystä luottamuksesta ja kiintymyssuhteen vaurioitumisesta... Lomaviikon jälkeen taas jaksaa porskuttaa eteenpäin ja ottaa vastaan kevein mielin tavallinen arki. Ja olen sitä mieltä (vaikka miehen kanssa kahdestaan lomailimmekin), että Onni Löytyy Arjesta (MLL:n sanoin)!



Kaiken ei aina tarvitse olla niin musta-valkoista...

yhdessä toisistamme nauttien ja lasten kanssa touhuten. Omasta mielestäni olen äitiyden lisäksi myös mieheni vaimo enkä näe asiaa niin, että jos kerran viidessä vuodessa vietämme loman kahdestaan ja muuten olemme perheen kesken, se olisi jotenkin lapsilta pois. Päinvastoin. Mutta asiasta voi tietysti olla montaa mieltä.

-192-

Monta kertaa olen meinannut tukkani repiä päästä, mutta jos on lapsen saanut, hänestä on myös huolehdittava. Lapsi kasvaa nopeasti ja sitten kun hän menee kouluun, vanhemmat valittavat vuorostaan täällä sitä, ettei lasta kiinnosta muu kuin kaverit...

että voiko tosiaan olla mahdollista, että ollaan eroamassa, mutta yhden viikon etelänmatka muuttaa kaiken loppuiäksi, eikä erotakaan.

Vierailija:

Lomailemalla vaikka nyt ulkomailla ja tuskin monikaan käy ulkomailla kuin sen kerran-kaksi vuodessa.

toisille riittää viikonloppu vaikkapa kylpylässä.

ja mennä sen mukaan vaikka psyyke kuinka horjuisi.

Vierailija:

Menee jo aika kauas alkup aiheesta.