Paniikki ponnistusvaiheessa?

mutta halusin vain kirjoittaa kun mulla pyörii mielessä tuon viimeisimmän synnytyksen ponnistusvaiheen alku ja se paniikki mikä mulla oli. En meinannut edes olla yhteistyökykyinen vaan laitoin aluksi suurinpiirtein jalat ristiin kun tuntui että en kestä sitä. Mies ja kätilö joutuivat vähän komentelemaan. Vähän hävettääkin se tilanne jälkikäteen kun kuitenkin tietää että pakko se vauva on sieltä ulos saada ja ponnistaa. Avautumisvaihe meni ihan hyvin pelkän ilokaasun voimalla. Ajattelin ennen synnytystä että nyt kyllä ponnistan vaan heti vauvan maailmaan enkä taistele vastaan mutta en näköjään hallitse oikein itseäni sen hirveän kivun edessä. Ei kai siinä oikeasti auta kuin ponnistaa ja ponnistaa. Itse sain pudendaalipuudutuksen ponnistusvaiheeseen mutta en oikein usko että siitä oli apua koska se ponnistusvaihe oli NIIN kamala.

En mäkään osaa auttaa, sanon vaan että minustakin ponnistusvaihe oli ihan hirveä joka kerralla. Kolme kertaa olen päässyt siihen tilanteeseen. Tai ehkä ekalla kierrosella se ei ollut niin paha kuin olin olettanut, mutta lapsi olikinvain 3,8 kg. Viimeisin oli nimittäin 4,8 kg ja erittäin isopäinen leveäharteinen poika joka juuttui vielä kiinni hartioista kokonsa takia.



Mä en käsitä onko mitään mikä ponnistusvaiheessa auttaisi. Joka tapauksessa huolimatta kamaluudesta, onhan se onneksi suht nopeasti ohi ja palkinto korvaa kaiken kivun. Ihme ettei tuohon löydy mitään mikä auttaisi, kun nykyään on konstit kaikkeen. Vai enkö minä vaan saanut sopivaa lääkettä, en tiedä. MOnet ystäväni tosin eivät ole pitäneet ponnistusvaihetta pahana, vaan avautumisvaihetta. Ehkä se on yksilöllistä.

Eka synnytys kyllä lopulta sitten käynnistettiin ja ehdin saada vielä toisen annoksen epiduraalia juuri ennen ponnistusvaihetta. Olinkin yllättynyt ja ikionnellinen, kun ponnistusvaihe oli täysin kivuton ja silti tosi helppo.



Kakkosen synnytys eteni omalla painollaan ja kivut olivat siedettävät. Sain olla ammeessa. Jossain vaiheessa tuli ihan paniikki siitä, jos avaudunkin liian nopeasti enkä saa kivunlievitystä. Ajattelin etten kestäisi ponnistaa ilman. No, sain sitten juuri sopivasti spinaalin, kun olin 8-9cm auki ja jälleen olin onnekas kun pääsin ponnistamaan kivuttomasti.



Nyt olen taas raskaana ja jo etukäteen pelkään miten käy. Saanko ponnistusvaiheeseen spinaalin. Nyt minulla tulee olemaan eri synnytyssairaala kuin aiemmin, joten en voi olla ollenkaan varma miten he suhtautuvat ponnistusvaiheen kivunlievitykseen puudutteilla. Mietinkin pitäisikö minun käydä etukäteen jopa pelkopolilla tms. puhumassa asiasta.



Itse olen täysin vakuuttunut että saan vauvan ulos helposti vaikka kokovartalopuudutteen alaisena... Kipu se tässä pelottaa ihan kamalasti.

ei taida oikein mikään auttaa. Minuakin pelotttaa tuo ponnistusvaihe. Se kun on myös vauvalle kriittinen vaihe. Olen kuitenkin huomannut että kätilöllä on todella suuri merkitys tuossa vaiheessa. Eli kätilön tsempitys ja ohjeistus on aina minua auttanut saamaan voimaa lykätä se vauva ulos. Joten auttaa vain toivoa että saa taas hyvän kätilön.

Ensimmäisessä synnytyksessä kun ponnistus vaihe alkoi ja tuli sellainen hirveä paineen tunne, niin menin ihan paniikkiin. Halusin kirjaimellisesti päästä pois ja tarvittiinkin muutama kätilö pitämään mut sängyssä. Menetin myös kokonaan tilanteen hallinnan ja kaiken kontrollin, huusin ja rimpuilin vaan. En muista juurikaan mitään ponnistus vaiheesta..

Toisessa synnytyksessä pelkäsin jo etukäteen tuota ponnistus vaihetta ja kun se alkoi sama paniikki pyrki esiin. Mulla oli sama tukihenkilö kun ekassa synnytyksessä ja hän sanoikin jälkeenpäin että oli ajatellut: nyt se alkaa taas! ;) Mutta onnistuin kokoamaan itseni ja pysymään rauhallisena niin kauan että se kamala " takapuoli räjähtää" -tunne meni ohi, niin loppu meni hyvin ja rauhallisesti!

Kolmas synnytys sujui myös hyvin. Ekan jälkeen vannoin etten synnytä enää ikinä, mutta tässä sitä ollaan nyt kolmen lapsen äitinä ja ehkä se iltatähtikin voisi olla tervetullut.. ;)

Oletko ajatellut, missä asennossa ponnistat? Oletko ehkä aikaisemmilla kerroilla ollut esim. " sidottuna" sänkyyn tai muuten rajoitettu liikkumisessa?



Itse välttelin sänkyä esikoista synnyttäessä viimeiseen saakka, makoilin vain kohdundunsuun tarkastuksen aikana. Muuten aika kului ammeessa ja ympäri synnytyssalia kävellessä, sekä seiniin ja mieheen nojaillessa. Ponnistus tapahtui jakkaralla, ja käsittämättömän kovasta paineen tunteesta huolimatta koin ponnistusvaiheen synnytyksen parhaimpana osana.





Voimia sinulle, t. Zco =)

Mä menin kanssa ihan paniikkiin kun tätä viidettä ponnistin, menin kyllä edellisellä kerrallakin paniikkiin, mutta nyt ihan täysin lukkoon. Se kipu oli niin tajuton etten pystynyt toimimaan > ponnistamaan, halsin vain käpertyä kasaan... Kätilö huomasi tämän ja ehdotti ilokaasua ponnistusvaiheeseen sekä pyysi mua kokeilemaan kyljeltäni ponnistamista. Loistava idea!!! Vedin ilokaasua ja punnersin vauvan ulos, ponnistusvaihe kesti vain 2 minuuttia! Ihana pieni suloinen poika- vauva tuli maailmaan:)



hanneliini & pikku-mies 7vrk

Ponnistusvaiheessa asennolla on todella suuri merkitys. Melko usein ns. vanhan kansan kätilöt käskee äidit ponnistusvaiheessa sängylle selälleen tai puoli-istuvaan asentoon. Molemmat asennot ovat täysin luonnottomia, kipu on voimakkaampaa ja väliliha ei pääse venymään vaan repeää todennäköisesti pahemmin. Kuulostele kroppaasi ja vaihda asento esim. kyljelleen tai käytä jakkaraa. Varmasti helpompaa!

Ja keskity ponnistaessasi lopputuloksen ajatteluun äläkä keskity itse kipuun! : ) Itse olen kohta 4 lapsen äiti. Edelliset ponnistukset 10, 5 ja 2 min. (Ensimmäisen jouduin ponnistamaan puoli-istuvassa asennossa)

Ekassa synnytyksessä(7 tuntia) käynnistettiin ja jouduin oleen vuoteella loppuajan, ja ponnistusasento oli puoli-istuva, silloin välilihaa leikattiin ja ponnistuskipujen yltyessä menin paniikkiin ja kätilö painoi vauvan mahan päältä ulos. Ponnistus kesti 20 min eli ikuisuuden...



Toka synnytys( 8 tuntia) spontaanisti olin jalkeilla siihen asti kun tuli tarve ponnistaa niin kätilö käski sängylle. Ponnistuskipu ja paniikki tuli ja eivät välilihaa leikanneet ja repesin tuonne virtsaputken suulle. Ilokaasua hengittelin , mutta laittoivat sen sitten ponnistusvaiheessa hanan kiinni eli mulla oli pelkkä maski.Tuokin ärsyttää kun huijataan. ponnistus kesti 10 min...



Täytyy tämä kolmas koittaa vaikka jakkaralta ja pyytää leikkaamaan väliliha etukäteen jos tuntuu repeämiseltä.



Kiitos kaikille vinkeistä

hyviä vinkkejä! Kiitos kaikille. Minulla enää pari viikkoa laskettuun aikaan ja pelottaa tuo ponnistusvaihe :/ En haluaisi mitään lääkkeitä tai turhia toimenpiteitäkään koska silloin sitä meinaa jämähtää siihen sänkyyn niiden johtojen ja seurantalaitteiden kanssa. Mutta haluaisin myös että se ponnistusvaihe olisi vähän kivuttomampi! Miten sitä ilokaasua oikein otetaan kun minulle siitä tulee vain huono olo eikä auta? Vai eikö se vaan kaikille sovi? Olen kyllä olettanut etten vaan osaa hengittää sitä oikein...