Sukunimensä avioliiton myötä vaihtaneista naisista...

Koska halusin noudattaa vanhaa tapaa. Ja miehen sukunimi oli myös kaunis ja kiva; enpä ole varma mitä olisimme tehneet jos se olisi ollut joku Rönttö tai Saastamoinen, olisimme luultavasti ottaneet sukunimeksemme minun sukunimeni. Vaikka silloin olisikin vanha tapa mennyt rikki...



Ja entäs sitten vaikka olisinkin ylpeä siitä että olen mennyt naimisiin maailman ihanimman miehen kanssa? Uskallanpa väittää että miehenikin on ylpeä siitä, että minä olen hänen vaimonsa. :) Ja me molemmat olemme ylpeitä suloisesta lapsestamme, jolla on sama sukunimi kuin meillä vanhemmilla.

ja eksä oli aikanaan ottanut miehen sukunimen. Tietyllä tavalla siinä ei enää ollut sitä vain toisilleen lupautumisen viatonta auraa jäljellä... nimi kuin nimi, ja kullekin omansa, en välittänyt niin sanotusti liittyä joukkoon. Identiteetti: toinen vaimo?

Vierailija:

ja eksä oli aikanaan ottanut miehen sukunimen. Tietyllä tavalla siinä ei enää ollut sitä vain toisilleen lupautumisen viatonta auraa jäljellä... nimi kuin nimi, ja kullekin omansa, en välittänyt niin sanotusti liittyä joukkoon. Identiteetti: toinen vaimo?

Itse harmittelen ainoastaan sitä miehen nimessä, että anopillakin on sama sukunimi...

nimi on aina osa identiteettiä. Jos haluatte perheelle yhteisen nimen, niin miksi miehenne ei olisi voinut ottaa teidän sukunimiänne? Minä en ymmärrä, että miksi sukunimenvaihtajat eivät voi myöntää perusteluksi perinteitä. Ei kaikilla naisillä voi olla huonoa isäsuhdetta, niinkuin täällä väitetään ja siksi halutaan vanhasta nimestä eroon.

Kuka MINÄ, ihan minuna itsenäni olen, jos minun identiteettini on riippuvainen siitä kenen kanssa olen naimisissa, tai olenko? Se hämmentää ihmisissä jotka vaihtavat nimeä yhden ja toisen ja kolmannen aviomiehen nimeksi, ja välillä tyttönimeksi ja takaisin eksän nimeksi... eikö sitä välillä itsekin ole hukassa että kuka on ja minne kuuluu?

oli minusta ruma. Miehen oli parempi. Saman sukunimen halusimme ja siksi päädyimme miehen nimeen.

Naimisiin mennessä perustetaan perhe ja useimmat haluavat olla saman nimisiä lastensa kanssa, ainakin minä.



Olen eronnut ja juuri tänään ajattelin että voisin ottaa takaisin syntymäsukunimeni, mutta en ota koska lapsillani on tämä nimi. Olen kuitenkin enemmän heidän vanhempansa kuin isä jolta sukunimi on saatu.



Toisaalta sukunimellä ei minulle ole niin paljon merkitystä, että ihan sama onko se Virtanen vai Lahtinen.

Lasten kohdalla arvoimme sukunimen eli heitettiin kolikkoa, jonka mukaan lapset saivat sitten nimensä.



Ja joo, ei ole mitään ongelmaa ollut siitä, että perheessä on ihmisiä eri sukunimellä. Plus että työelämässä siitä on pelkkää hyötyä.

että perhe saa miehen sukunimen?



Minua taas huvittaa nämä Virtanen-Lahtinen sukunimet.

Joopa joo. Me seurusteltiin ja mm. ostettiin talo kuusi vuotta ennen naimisiin menoa. Avioliitto ei tosiaankaan ollut mikään elämän tavoite, mutta ihan luonteva jatko hyvälle parisuhteelle.



Nimen vaihdoin siksi, että oma sukunimeni oli aina jotenkin isäni nimi ja sen puolen suku on aika vierasta. Ja miehellä taas on harvinaisempi nimi ja suku, john kuuluu mielellään (ei mitään von-porukkaan, ihan nen-loppuinen nimi sekin ;).



Mutta siinä mielessä varmaan ap:lla on pointti, että noista rouvaksi tavoittelevista suurin osa varmaksi muuttaa nimensä avioituessaan...

Huomionhakuahan sen TÄYTYY OLLA. Ja olisikin aivan kauheaa, jos kaikki yläasteaikaiset tuttavatkaan EIVÄT tietäisi, että on PÄÄSSYT naimisiin.



; DDDDDD

Itse mietin pitäväni oman nimeni (joka oli aika harvinainen), mutta miehelle tuntui olevan kovasti tärkeää, että otan hänen nimen. Ja kun koko ajan tarkoituksena oli perustaa perhe, niin kyllähän se on helpompaa, että koko perheellä on sama nimi.

Vierailija:

...tulee sellainen kuva, että avioliitto on heidän elämänsä tärkein päämäärä. Haluaa näyttää ihan kaikille, että juku, mä olen päässyt NAIMISIIN. Vähänks siistii. Juu, en oletakaan, että myöntäisitte, että tässä on perää, mutta ollaan vain kavereiden kanssa naureskeltu, että näin se saattaa yllättävänkin useassa tapauksessa olla.

kyllä minulla ihan elämän päätavoitteena on olla onnellinen, ja olenkin sitä mieheni ja lasteni kanssa perheenä. kiitos myös yhteisen nimen koska pidän perhe-ajattelusta.

Mutta eri mieltä väittämästäsi kyllä muuten.

kauhalla ei ole annettu...

Ja kyllä, todellakin ylpeänä kannan mieheni nimeä ja olen iloinen siitä, että koko perhe olemme samalla nimellä. Ja olen ylpeä myös siitä että olen naimisissa niin upean miehen kanssa.

säälittävää.

Me menimme naimisiin. Siinä on vissi ero.

tulee sellainen kuva, että avioliitto ei merkitse heille elinikäistä sitoutumista. Halutaan vain kuoria kermat kakusta, ja kun ne lapset on mieheltä saatu, niin sitten voi jatkaa elämässä eteenpäin. Juku, vähänkäs kätevää. Juu, en oletakaan, että ap myöntäisi, että tässä on perää, mutta ollaan kavereiden kanssa naureskeltu, että näin se saattaa yllättävänkin useassa tapauksessa olla.

Tietenkin, jos se jossain piireissä on tunnettu, mutta eikö silloin ratsasta vain esi-isien ansioilla, ja sepä vasta on säälittävää.

Elämä on hauskempaa kun kaikki huvittaa, vai mitä?



Muista en tiedä, mutta ainakaan minä en ottanut mieheni sukunimeä sen takia, että voisin ylpeillä olevani naimisissa. Eihän sukunimestä tiedä siviilisäädyn vaihtumista muut kuin ne, jotka olet tuntenut ennen naimisiinmenoa. Otin sukunimen koska mies ei suostunut omastaan luopumaan ja koska minulle asia ei ollut niin tärkeä muutoin kuin että halusin lapsia ja koko perheelle saman sukunimen.



Pikemminkin luulen, että sinun pitäisi (ja ystäviesi) naureskella tavalle käyttää sormuksia avioliiton tunnuksina. Nehän vasta naurettavan vanhoillinen tapa on :D Niiden virallinen tarkoitushan on näyttää, että tämä ihminen on NAIMISISSA ja siis varattu. Hui, kauhean naurettavaa! :))

T Miehensä sukunimen ottanut, sormukseton " rouva"