Väitöskirjan kirjoittaneet mammat, nyt vinkkejä kehiin!
Olen raivannut kalenteristani kokonaisen vuoden väitöskirjani loppuunsaattamiseen. Aihe on rajattu, aineisto on kasassa ja osin analysoitukin sekä pari julkaisuakin plakkarissa. Nyt siis pitäisi saada vielä vaaditut kaksi julkaisua valmiiksi. Molemmista artikkeleista on olemassa jo idea ja raakilemaiset tutkimuskysymykset, mutta analyysi on vielä tekemättä. Lisäksi olen (vuosien saatossa) jäänyt pahasti jälkeen siitä, mitä tutkimuskentällä on tapahtunut.
Mistä aloittaisit ja miten aikatauluttaisit projektini? Kannattaako keskittyä yhteen artikkeliin kerrallaan, vai työstää molempia rinnatusten? Kuinka paljon yleistä tutkimuskentän esittelyä ja viimeaikaisia trendejä voi jättää väitöskirjan yhteenvetolukuihin? Ajattelin, että sitä ehtisi sitten kirjoittaa siinä vaiheessa paremmin, kun artikkelikäsikirjoitukset ovat kommentointikierroksella.
Jaa viisauttasi :)
Kommentit (65)
AP palaa pääkallopaikalle kertomaan, että väitöskirja lähti tänään esitarkastukseen :) Sain toisen jutun läpi kakkostason julkaisuun, viimeisessä laskin rimaa ja lähetin sen suosiolla ykköstasoon, josta tiesin tulevan nopeat kommentit. Yhteenvedon kirjoitin kesällä ja nyt siis odotetaan esitarkastajien kommentteja syksyn verran. Että kiitosta vaan kannustuksesta! ap
[quote author="Vierailija" time="24.08.2015 klo 12:20"]
AP palaa pääkallopaikalle kertomaan, että väitöskirja lähti tänään esitarkastukseen :) Sain toisen jutun läpi kakkostason julkaisuun, viimeisessä laskin rimaa ja lähetin sen suosiolla ykköstasoon, josta tiesin tulevan nopeat kommentit. Yhteenvedon kirjoitin kesällä ja nyt siis odotetaan esitarkastajien kommentteja syksyn verran. Että kiitosta vaan kannustuksesta! ap
[/quote]
Mahtavaa! Onneksi olkoon!
Heh, löysin tämän ketjun kun googletin väitöskirjan viimeistelystä :) Huippua, että ap olet saanut työn kasaan!
Tutulta kuulostavia nuo aiemmat pohdinnat mahdollisesta tutkimusaiheen "vanhenemisesta" ja julkaisulehtien tason merkityksestä. Itsellä viimeistelyprosessi meneillään, artikkelit yhtä vaille valmiit ja yhteenvetoa teen. Välillä mietin myös, että mitä kaikkea muuta olisinkaan voinut tähän työhön liittää, ja että pitäisikö vielä julkaista lisää.... Sitten iskee realismi, ja se, että tohtoriksi täytyy kuitenkin jatkotöitä ajatellen valmistua, ja uusia juttuja voi kirjoitella sitten.
Mutta kiitos näistä jutuista, ehkä tähän ketjuun voisi vertaistukimielessä jatkaakin?
Jos olisin minä, tekisin ne yksi kerrallaan. Varmistaakseni, että pysyn oikealla tiellä, tekisin miellekartan.[https://www.processon.io/]
Olkoon sitten vaikka pellefoorumi;)