Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vanha ketju mutta aina vaan yhtä ajankohtainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta aina vaan yhtä ajankohtainen...
Niin on. Tapasin eilen äitiäni ja ihan koko ajan sain kuulla vihjailua, ettei minulla ole kaikki hyvin.
Jos ärähdän jollekin liikenteessä, olen hermostunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään. Jos ajan kuin viilipytty, olen masentunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään.
Jos olen hänen mielestään hiukankin lihonut, olen mässäillyt koska työni on minulle liian vaativaa. Jos olen mielestään laihtunut, olen ollut ruoatta koska rahat ovat tiukalla.
Jos kysyessä vastaan että kyllä, meillä on matka varattuna, se on varattuna vain siksi että haluamme pitää yllä kulissia että meillä muka menee hyvin. Jos vastaan samaan kysymykseen että ei, nyt ei ole matkaa varattuna, sitä ei ole hänen mielestä varattu koska me emme osaa nauttia nuoruudesta ja elämästä.
Jos viimeisestä kampaajakäynnistäni on hänen mielestään liian pitkä aika, johtuu se äidin mielestä siitä että olen p.a. Jos taas olen käynyt juuri kampaajalla, käyn liian usein.
Jos en vie lapsiani äitiäni moikkaamaan, on lapsissa jotain vikaa ja piilottelen heitä. Jos taas otan lapset mukaan, on se varmaan siksi etten voinut jättää heitä yksin kotiin takuulla krapulassa makaavan mieheni kanssa.
Jne
Jne
Kertokaa minulle mikä 7-kymppistä äitiäni vaivaa? Ja on vaivannut koko sen ajan jonka olen ollut olemassa ja hänet tuntenut. Hän on ollut aina tuollainen, ja itse asiassa vielä pahempi silloin kun minä olin alaikäisenä täysin hänen vaikutusvaltansa alla. Hän on näkemyksineen*) niin negatiivinen ja kuluttava etten kestä enää.
*) Todellisuudessa olen raittiin mieheni kanssa onnellinen, hyvin koulutettu ja toimeentuleva terveiden lasten äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta aina vaan yhtä ajankohtainen...
Niin on. Tapasin eilen äitiäni ja ihan koko ajan sain kuulla vihjailua, ettei minulla ole kaikki hyvin.
Jos ärähdän jollekin liikenteessä, olen hermostunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään. Jos ajan kuin viilipytty, olen masentunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään.
Jos olen hänen mielestään hiukankin lihonut, olen mässäillyt koska työni on minulle liian vaativaa. Jos olen mielestään laihtunut, olen ollut ruoatta koska rahat ovat tiukalla.
Jos kysyessä vastaan että kyllä, meillä on matka varattuna, se on varattuna vain siksi että haluamme pitää yllä kulissia että meillä muka menee hyvin. Jos vastaan samaan kysymykseen että ei, nyt ei ole matkaa varattuna, sitä ei ole hänen mielestä varattu koska me emme osaa nauttia nuoruudesta ja elämästä.
Jos viimeisestä kampaajakäynnistäni on hänen mielestään liian pitkä aika, johtuu se äidin mielestä siitä että olen p.a. Jos taas olen käynyt juuri kampaajalla, käyn liian usein.
Jos en vie lapsiani äitiäni moikkaamaan, on lapsissa jotain vikaa ja piilottelen heitä. Jos taas otan lapset mukaan, on se varmaan siksi etten voinut jättää heitä yksin kotiin takuulla krapulassa makaavan mieheni kanssa.
Jne
JneKertokaa minulle mikä 7-kymppistä äitiäni vaivaa? Ja on vaivannut koko sen ajan jonka olen ollut olemassa ja hänet tuntenut. Hän on ollut aina tuollainen, ja itse asiassa vielä pahempi silloin kun minä olin alaikäisenä täysin hänen vaikutusvaltansa alla. Hän on näkemyksineen*) niin negatiivinen ja kuluttava etten kestä enää.
*) Todellisuudessa olen raittiin mieheni kanssa onnellinen, hyvin koulutettu ja toimeentuleva terveiden lasten äiti.
Hän ei halua että olet onnellinen, eikä hän näytä kestävän ajatustakaan että sinulla voisi mennä hyvin taloudellisesti tai rakkauselämässä.
Hän koko ajan uskottelee itselleen että olet onneton ja sinulla menee huonosti.
Hän kokee sinun uhkana tai kilpailijana. Tässä ketjussa on tullut jo esille monesti, että nuo boomer äidit eivät rakasta tytärtään oikeasti vaan kokevat tyttärensä kilpailijanaisena.
Sairasta.
sinun äitisi on kasvattanut sodan läpikäyneet ja sodasta traumatisoituneet vanhemmat. tunnekylmyys voi kummusta ihan vain äitisi omista lapsuuden kokemuksista traumatisoituneiden vanhempien lapsena.
Tuli aiemmasta kommentista mieleen tuo, että aina nostettiin kaikki tekeminen oikein keskustelun aiheeksi koko perheessä. "Oho, ootko SINÄ menossa lenkille", "Oho, rasti seinään kun KERRANKIN siivosit", "katoppa kun sulla on kauheat hikiläiskät paidassa". Kaikki virheet ja mokat kerrottiin aina kaikille, niille sitten naurettiin koko suvun tai tuttavapiirin kesken.
Oma äitini on nyt jo kuollut ja olen jälkikäteen saanut kirjeistä ja sosiaalisen median viesteistä tietää mitä kaikkea valheellista äitini on minusta sanonut. Ei ihmekkään, että joillakin on minusta ollut niin negatiivinen kuva. Olen tästä yrittänyt päästä irti ja ajatella, että mitäpä minä siitä välittäisin mitä ihmiset minusta puhuu tai ajattelee, mutta hankalaa on ollut. Tämä, ehdottomasti maailman paras keskustelu on antanut kyllä hieman taas voimaa jatkaa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä täydelliset äidit piileskelevät. Yhdestäkään en ole kuullut. Oma äitisuhteeni oli vaikea, hän oli ankara tuomitseva, mutta myös luotettava tukipilari. Monet rahat lainasi ja mummona antoi hoitoapua. Mennyt on mennyttä eikä muuttaa voi, Lapsuus ja nuoruus on vain pätkä elämää. Jokainen lapsi rakentaa itse tulevaisuutensa, ja nuoruuden asiat pitää jättää taakse. Jos ei pysty, terapia auttaa. Täällä vatvominen välttämättä ei. Sitten voi keskittyä elämään omaa elämäänsä ja tekemään omat virheensä äidin roolissa. Niitä nimittäin jokainen tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä täydelliset äidit piileskelevät. Yhdestäkään en ole kuullut. Oma äitisuhteeni oli vaikea, hän oli ankara tuomitseva, mutta myös luotettava tukipilari. Monet rahat lainasi ja mummona antoi hoitoapua. Mennyt on mennyttä eikä muuttaa voi, Lapsuus ja nuoruus on vain pätkä elämää. Jokainen lapsi rakentaa itse tulevaisuutensa, ja nuoruuden asiat pitää jättää taakse. Jos ei pysty, terapia auttaa. Täällä vatvominen välttämättä ei. Sitten voi keskittyä elämään omaa elämäänsä ja tekemään omat virheensä äidin roolissa. Niitä nimittäin jokainen tekee.
Oletko koskaan kuullut vertaistuesta? Siis siitä, että saman kokeneet jakavat kokemuksia keskenään ja huomaavat samalla, että eivät ole maailman ainoita ihmisiä, joille on tapahtunut jokin tietty asia? Tämä ketju on nimenomaan vertaistukiketju, eikä "vatvomista". Jos olet yhtään lukenut tätä ketjua, niin ylivoimaisesti suurin osa kirjoittajista on motivoitunut katkaisemaan vahingollisen kohtelun noidankehän sekä työstämään omia kipupisteitään, jotteivät ne enää siirry eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Vatvojat keskittyisivät voivottelemaan vain omaa kurjuuttaan eivätkä kykenisi dialogiin muiden keskustelijoiden kanssa. Saati sitten miettimään ratkaisuja siihen, miten haitalliset käyttäytymis- ja kasvatusmallit saataisiin viimein kitkettyä pois sukupolvien ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju mutta aina vaan yhtä ajankohtainen...
Niin on. Tapasin eilen äitiäni ja ihan koko ajan sain kuulla vihjailua, ettei minulla ole kaikki hyvin.
Jos ärähdän jollekin liikenteessä, olen hermostunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään. Jos ajan kuin viilipytty, olen masentunut koska avioliittoni vetelee viimeisiään.
Jos olen hänen mielestään hiukankin lihonut, olen mässäillyt koska työni on minulle liian vaativaa. Jos olen mielestään laihtunut, olen ollut ruoatta koska rahat ovat tiukalla.
Jos kysyessä vastaan että kyllä, meillä on matka varattuna, se on varattuna vain siksi että haluamme pitää yllä kulissia että meillä muka menee hyvin. Jos vastaan samaan kysymykseen että ei, nyt ei ole matkaa varattuna, sitä ei ole hänen mielestä varattu koska me emme osaa nauttia nuoruudesta ja elämästä.
Jos viimeisestä kampaajakäynnistäni on hänen mielestään liian pitkä aika, johtuu se äidin mielestä siitä että olen p.a. Jos taas olen käynyt juuri kampaajalla, käyn liian usein.
Jos en vie lapsiani äitiäni moikkaamaan, on lapsissa jotain vikaa ja piilottelen heitä. Jos taas otan lapset mukaan, on se varmaan siksi etten voinut jättää heitä yksin kotiin takuulla krapulassa makaavan mieheni kanssa.
Jne
JneKertokaa minulle mikä 7-kymppistä äitiäni vaivaa? Ja on vaivannut koko sen ajan jonka olen ollut olemassa ja hänet tuntenut. Hän on ollut aina tuollainen, ja itse asiassa vielä pahempi silloin kun minä olin alaikäisenä täysin hänen vaikutusvaltansa alla. Hän on näkemyksineen*) niin negatiivinen ja kuluttava etten kestä enää.
*) Todellisuudessa olen raittiin mieheni kanssa onnellinen, hyvin koulutettu ja toimeentuleva terveiden lasten äiti.
Hän ei halua että olet onnellinen, eikä hän näytä kestävän ajatustakaan että sinulla voisi mennä hyvin taloudellisesti tai rakkauselämässä.
Hän koko ajan uskottelee itselleen että olet onneton ja sinulla menee huonosti.
Hän kokee sinun uhkana tai kilpailijana. Tässä ketjussa on tullut jo esille monesti, että nuo boomer äidit eivät rakasta tytärtään oikeasti vaan kokevat tyttärensä kilpailijanaisena.
Sairasta.
Ei vaan tuolla äidillä ei ole perusluottamusta elämään, sillä sodan kokeneet sukupolvet siirsivät lapsilleen ainaisen varuillaan olemisen tapahtumiin. Hän on pessimisti, joka varautumalla koko ajan yrittää suojella tytärtään ja itseään. Heti sodan jälkeen ja vielä -50 luvulla elettiin taloudellisesti hyvin epävarmoja aikoja, edes ruuan saanti perheissä ei ollut niin itsestään selvää. Myös poliittisesti elettiin Neuvostoliiton uhkan alla. Ymmärrän tämän ketjun vertaistuen merkityksen, mutta toivon myös, että kirjoittajilla syntyisi myös jonkinlainen ymmärrys edellisiä sukupolvia kohtaan. Elämme tyystin erilaisessa maailmassa kuin mitä ne sodan jälkeen syntyneet naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ongelma ei ole äidissäsi vaan siinä, että sinä haluat jonkun tietynlaisen äidin, jota omasi ei halua olla. Kyse ei ole 70-luvussa tms. vaan siinä, että äitisi on tietynlainen etkä sinä halua sitä hyväksyä.
En ymmärrä, miksi äidin pitäisi jakaa elämänsä kanssasi - hän on äiti, ei ystäväsi. Tai miksi pitää käydä shoppailemassa tai harrastamassa jotain yhdessä. Vaikutat siltä, että et halua katkaista napanuoraa vaan väkisin haluat tehdä äidistä kaverisi ja hän puolestaan haluaa jo elää omaa elämäänsä vailla velvollisuuksia katsoa aikuisen tyttären perään.
Olet jämähtänyt jonnekin teinityttöyden aikaan märehtmällä uudestaan ja uudestaan jotain äitisi sanomisia. Äidille ne eivät välttämättä merkinneet silloinkaan mitään.
Olipa nyrpeä kommentti. Et taida olla ystävä matskua.
Tietenkin nämä äidit ovat aikansa ja kasvuolojensa tuotteita, mutta ei se sitä poista etteikö jatkuva vähättely ja sisarusten suosiminen ärsyttäisi.
Oma äitini aivan kuin toivoisi minulle vastoinkäymisiä, mutta sitten jos oikeasti sattuu jotain huonoa niin häneltä ei saa minkäänlaista tukea vaan asiat vaietaan. Minulla meni esim. nuorena parisuhde poikki, koska poikaystävä oli väkivaltainen ja itse jätin poikaystävän. Äitini sen sijaan tiesi kysymättä, että minut on jätetty enkä asiaa muuten avannut kuin että minä olin jättäjä. Jos olisin kertonut väkivallasta olisi äiti tietenkin ollut sitä mieltä, että minussa on jotain vikaa ja olen sen ansainnut ja toisaalta minun olisi pitänyt tajuta olla joutumatta tuollaiseen suhteeseen. Jos taas kaverini olisi ollut tuossa tilanteessa olisi äiti ollut tämän puolella kuten kuuluukin. Puhumattakaan jos veljeni olisi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tämä ketju voitaisiin pitää ainoastaan vertaistukisellaisena ja "ymmärtämisvapaana" vyöhykkeenä. Ei tässä yhteiskunnassa ole kamalasti annettu tilaa tämän ketjun sukupolven lapsuudenkokemusten ja niistä aiheutuneiden traumojen käsittelyyn. Päin vastoin, ne on aina kuitattu sillä, että "vanhempanne olivat aikansa tuotteita, heitä pitää ymmärtää" ja samaan aikaan suuret ikäluokat ovat huutaneet pullamössösukupolvea. Tämä ketju on itse asiassa ensimmäinen laajempi keskustelu aiheeseen liittyen, johon olen toistaiseksi törmännyt.
Ymmärryksestä puheen ollen: ensin on opeteltava ymmärtämään itseään, ennen kuin voi ymmärtää muita. Sama pätee muun muassa myötätunnon suhteen: ole ensin myötätuntoinen itseäsi kohtaan, niin pystyt olemaan sitä myös muille. Jos tässä ketjussa kokemuksistaan keskustelevat eivät koskaan saa mahdollisuutta tuoda kokemuksiaan päivänvaloon ilman mitätöintiä, vähättelyä ja tuomitsemista, ne jäävät sinne pinnan alle muhimaan ja sairastuttavat ihmisen vielä perin pohjin. Tällöin ihmisellä ei riitä energiaa ymmärtää tai tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan, koska kumpaakaan näistä ei pysty tuntemaan itseäänkään kohtaan. Se ymmärrys voi ja syntyykin vielä ajan kanssa mutta ensin on käytävä kivulias (sisäisten) haavojen hoito- ja paranemisprosessi läpi.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin nämä äidit ovat aikansa ja kasvuolojensa tuotteita, mutta ei se sitä poista etteikö jatkuva vähättely ja sisarusten suosiminen ärsyttäisi.
Oma äitini aivan kuin toivoisi minulle vastoinkäymisiä, mutta sitten jos oikeasti sattuu jotain huonoa niin häneltä ei saa minkäänlaista tukea vaan asiat vaietaan. Minulla meni esim. nuorena parisuhde poikki, koska poikaystävä oli väkivaltainen ja itse jätin poikaystävän. Äitini sen sijaan tiesi kysymättä, että minut on jätetty enkä asiaa muuten avannut kuin että minä olin jättäjä. Jos olisin kertonut väkivallasta olisi äiti tietenkin ollut sitä mieltä, että minussa on jotain vikaa ja olen sen ansainnut ja toisaalta minun olisi pitänyt tajuta olla joutumatta tuollaiseen suhteeseen. Jos taas kaverini olisi ollut tuossa tilanteessa olisi äiti ollut tämän puolella kuten kuuluukin. Puhumattakaan jos veljeni olisi ollut.
Aika monta asiaa sinä oletat, mitä äitisi olisi tehnyt tai sanonut, jos olisit kertonut väkivaltaisesta suhteestasi.
Ja näinhän se menee, kun asioista ei keskustella. Olisitko itse ollut valmis kertomaan äidillesi ja näyttämään heikkoutesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin nämä äidit ovat aikansa ja kasvuolojensa tuotteita, mutta ei se sitä poista etteikö jatkuva vähättely ja sisarusten suosiminen ärsyttäisi.
Oma äitini aivan kuin toivoisi minulle vastoinkäymisiä, mutta sitten jos oikeasti sattuu jotain huonoa niin häneltä ei saa minkäänlaista tukea vaan asiat vaietaan. Minulla meni esim. nuorena parisuhde poikki, koska poikaystävä oli väkivaltainen ja itse jätin poikaystävän. Äitini sen sijaan tiesi kysymättä, että minut on jätetty enkä asiaa muuten avannut kuin että minä olin jättäjä. Jos olisin kertonut väkivallasta olisi äiti tietenkin ollut sitä mieltä, että minussa on jotain vikaa ja olen sen ansainnut ja toisaalta minun olisi pitänyt tajuta olla joutumatta tuollaiseen suhteeseen. Jos taas kaverini olisi ollut tuossa tilanteessa olisi äiti ollut tämän puolella kuten kuuluukin. Puhumattakaan jos veljeni olisi ollut.
Aika monta asiaa sinä oletat, mitä äitisi olisi tehnyt tai sanonut, jos olisit kertonut väkivaltaisesta suhteestasi.
Ja näinhän se menee, kun asioista ei keskustella. Olisitko itse ollut valmis kertomaan äidillesi ja näyttämään heikkoutesi?
Oletukset on peräisin teiniajalta, jolloin kerroin äidilleni asioista ja näytin heikkouteni. Kuten olen satunnaisesti tehnyt nyt aikuisenakin ja käyttäytyy edelleen samalla tavalla. Joten olen tyytyväinen, etten kertonut tuosta väkivallasta mitä koin. Tilanne oli silloin muutenkin tarpeeksi kipeä. Ja jos äidin ensireaktio parisuhteen päättymiseen on se, että oma lapsi on tietenkin se jätetty osapuoli niin eiköhän sekin kerro jo jotain.
Vierailija kirjoitti:
Missä täydelliset äidit piileskelevät. Yhdestäkään en ole kuullut. Oma äitisuhteeni oli vaikea, hän oli ankara tuomitseva, mutta myös luotettava tukipilari. Monet rahat lainasi ja mummona antoi hoitoapua. Mennyt on mennyttä eikä muuttaa voi, Lapsuus ja nuoruus on vain pätkä elämää. Jokainen lapsi rakentaa itse tulevaisuutensa, ja nuoruuden asiat pitää jättää taakse. Jos ei pysty, terapia auttaa. Täällä vatvominen välttämättä ei. Sitten voi keskittyä elämään omaa elämäänsä ja tekemään omat virheensä äidin roolissa. Niitä nimittäin jokainen tekee.
Olet aivan pihalla, välittävyydestä, hyvä esimerkki ketjuun, miten kylmä ja vastuuntunnoton on. Selität kuin ikään kohtelit omia lapsiasi kylmin hanskoin ja kun lapsesi kaikkosivat luotasi, yrität pätge tässä ketjussa, ei onnistu. Täällä nimenomaan tuodaan julki, kun lapsia on kylmin hanskoin kohdeltu, kaltoin. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, mistä moisen olet kehittänyt kehiin? Lapset, joita on kaltoin kohdeltu, eivät vaadi tai puhu tavoitteena täydellisestä vanhemmasta, vasta-argumentit yleensä tulevat vanhempien puolelta, jotka eivät ota vastuuta, eivätkä välitä pahoista teoistaan, marttyyyrimaisesti puhuen "täydellisyydestä". Rahalla ei ole mitään merkitystä välittävyydessä ja rakkaudessa vanhempi-lapsi välillä. Tai "kuka antoi rahatonta apua", jos taustalla on muutoin ehdollisuutta, latistelua ja vähättelyä. Lapsuudella on äärimmäisen suuri osuus ihmisen luonteelle, syntymästä asti vauvalle -äidin kontaktit, onko sitä empatiaa vai onko äidillä jokin ongelma, ettei läheisyyttä lapseen ole pystynyt luomaan. Vanhemmilla on suuri merkitys lapsen hyvinvointiin lapsen koko iän ajan.
Äiti syntynyt 40-luvulla, minä 80-luvulla. Paljon tuttuja juttuja myös omasta lapsuudesta.
-Sukupuoliasioihin suhtauduttiin todella häveliäästi, ostettiin kuitenkin siteitä.
-Häpeällä kasvatus
-Tunnepuolen laiminlyönti, "ääritunteista" annettiin negatiivista palautetta tai jätettiin huomiotta
Äiti on aina se joka on oikeassa eikä ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään virhettä eläessään. Anteeksi ei ole koskaan pyytänyt oikeasti, ainoastaan sanonut "Anteeksi, JOS olen jotenkin loukannut" . Syy on aina muissa, marttyyrius on myös tuttua. Ei osaa ottaa vastuuta omasta onnellisuudestaan. Vanhanaikaiset käsitykset monissa asioissa, joista ei ole valmis joustamaan.
Äiti on toki aikansa nainen, heikkoutta ei ole saanut näyttää ja oma äitinsä on ollut vaikea ja ankara. Onneksi itselläni on välineitä katkaista sukupolvien ketju tässä asiassa, vaikka monet asiat on raskaita käydä läpi ja hyväksyä. Vaatii aikaa. Onneksi elämässäni on ollut normaaleja välittäviä aikuisia läsnä, tämän takia uskon olevani näinkin "normaali".
Äiti syntynyt 40-luvulla, minä 80-luvulla. Paljon tuttuja juttuja myös omasta lapsuudesta.
-Sukupuoliasioihin suhtauduttiin todella häveliäästi, ostettiin kuitenkin siteitä.
-Häpeällä kasvatus
-Tunnepuolen laiminlyönti, "ääritunteista" annettiin negatiivista palautetta tai jätettiin huomiotta
Äiti on aina se joka on oikeassa eikä ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään virhettä eläessään. Anteeksi ei ole koskaan pyytänyt oikeasti, ainoastaan sanonut "Anteeksi, JOS olen jotenkin loukannut" . Syy on aina muissa, marttyyrius on myös tuttua. Ei osaa ottaa vastuuta omasta onnellisuudestaan. Vanhanaikaiset käsitykset monissa asioissa, joista ei ole valmis joustamaan.
Äiti on toki aikansa nainen, heikkoutta ei ole saanut näyttää ja oma äitinsä on ollut vaikea ja ankara. Onneksi itselläni on välineitä katkaista sukupolvien ketju tässä asiassa, vaikka monet asiat on raskaita käydä läpi ja hyväksyä. Vaatii aikaa. Onneksi elämässäni on ollut normaaleja välittäviä aikuisia läsnä, tämän takia uskon olevani näinkin "normaali".
Ei kuulosta yhtään tutulta, tosin äitini ei ole yhtä vanha vaan syntynyt 50-luvun lopulla.
Olen 44 ja tunnistan myös omassa äidissäni vastaavaa väistelyä ja vetäytymistä, mitä tulee minkäänlaiseen läheisyyteen, yhdessäoloon tai tukeen naiseksi kasvamisessa. Eipä oikein mitään tukea näihin saanut tai mihinkään muuhunkaan. Oli juuri tuota syyllistämistä, jos jotakin ikävää oli sattunut, paheksuttiin kaikkea naiseuteen liittyvää, kuten meikkejä, ei ostettu vaatteita kuin harvoin, kaikki dödöt ja rintsikat ja kuukautisiin liittyvät asiat piti yksin itse opetella. Lisäksi kontolleni laitettiin vanhempien omia murheita ja stressiä ja minuun purettiin surutta vanhempien paha olo ’kurittamalla’ ja sättimällä. Sinua saa hävetä silmät päästä oli hyvin tuttu lause, jonka sain kuulla ihan pienistäkin asioista, vaikka olin hyvin kiltti. Se, mihin äitini panosti, oli keittiö ja ompelu. Minulla oli kyllä aina kauniita mekkoja päällä ja ruokatalous oli kunnossa meillä, mutta nämähän vain etäännyttävät äitiä minusta entisestään, kun hän oli aina keittiössä tai ompelukoneella, enkä muista hänen koskaan esimerkiksi leikkineet kanssani tai lukeneen minulle. Näitä äitejä oli silloin paljon, mutta kaikki eivät olleet tällaisia. Kateellisena seurasin, kun kavereiden äidit kävivät heidän kanssaan kaupungilla syömässä ja shoppailemassa tai matkustelivat.
Alue: Aihe vapaa
Nostan.