Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ei saanut kymmeneen vuoteen haukuttua äitiään tarpeeksi vaan siirtyi ylilaudalle jatkamaan. Lapsuuttaan ei voi muuttaa mutta voisiko sen kuitata menneeksi ja elää itse paremmin? Ei kai.
Vierailija kirjoitti:
Joku ei saanut kymmeneen vuoteen haukuttua äitiään tarpeeksi vaan siirtyi ylilaudalle jatkamaan. Lapsuuttaan ei voi muuttaa mutta voisiko sen kuitata menneeksi ja elää itse paremmin? Ei kai.
"elää paremmin" on varmasti semmoista, että seurailee ihmisten siirtymistä keskustelupalstoilla kymmenen vuoden ajan. ;)
Hei, olen se joka lähti eilen mökille. Jään tänne siis. Vattuja olisi mutta rollaattorin paha poimia hiirenhernepöheiköissä. Pari litraa päivän saanti. Älkää ainakaan minun kirjoituksista muita syytelkö.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Ja toinen kirjoittaja, ei ihan niin vanha, hoiti aamulla puutarhaa pari tuntia, kävi taidenäyttelyssä miehensä kanssa, minkä jälkeen grillasimme pihalla ja istuskelimme hyvän aikaa terassilla ihaillen pihan kauneutta. Marjapensaissakin marjat kypsyvät, mikä kohta pitänee ilmoittaa marjoista kiinnostuneelle 80-lukulaiselle lapselle. Kaikkia lapsia marjat eivät kiinnosta (kuten ei paljon minuakaan), mutta yhtä jälkeläistä kiinnostaa. Viinirypäleiden kypsyminen vie vielä vähän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yhyy yhyy paha mieli kun en saa haukkua mummoja rauhassa. Menkää pois, ettekö te nää, että ketjun nimi on Pahat Äidit ja Äitini oli Pahis.
No, näin on. Perustakaa ihan omia ketjuja niille omille kuulumisille. Ei teistä ole auttamaan onnettomia lähimmäisiänne täällä kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Ja toinen kirjoittaja, ei ihan niin vanha, hoiti aamulla puutarhaa pari tuntia, kävi taidenäyttelyssä miehensä kanssa, minkä jälkeen grillasimme pihalla ja istuskelimme hyvän aikaa terassilla ihaillen pihan kauneutta. Marjapensaissakin marjat kypsyvät, mikä kohta pitänee ilmoittaa marjoista kiinnostuneelle 80-lukulaiselle lapselle. Kaikkia lapsia marjat eivät kiinnosta (kuten ei paljon minuakaan), mutta yhtä jälkeläistä kiinnostaa. Viinirypäleiden kypsyminen vie vielä vähän aikaa.
Lisää näitä mummokuulumisia suorastaan vaaditaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ei saanut kymmeneen vuoteen haukuttua äitiään tarpeeksi vaan siirtyi ylilaudalle jatkamaan. Lapsuuttaan ei voi muuttaa mutta voisiko sen kuitata menneeksi ja elää itse paremmin? Ei kai.
"elää paremmin" on varmasti semmoista, että seurailee ihmisten siirtymistä keskustelupalstoilla kymmenen vuoden ajan. ;)
Siinäpä se, kunpa niin kaikilla vuosikymmenillä syntyneillä olisi parempi elämä ha muuta elämää kuin kaupallisilka keskustelusivuilla kinasteleminen vuosikausia.
Kenenkään pää ei täällä parane vaan pahenee nettiaddiktiosta.
Vierailija kirjoitti:
Hei, olen se joka lähti eilen mökille. Jään tänne siis. Vattuja olisi mutta rollaattorin paha poimia hiirenhernepöheiköissä. Pari litraa päivän saanti. Älkää ainakaan minun kirjoituksista muita syytelkö.
Minun äitini pyyhkäisi vielä yli 90-v. rollaattorílla mustikkametsään yksin. Oli hänelle kesän kohokohta. Veli ei olisi päästänyt äitiä metsään, mutta minun mielestäni jos äiti olisi sinne marjametsään kuollut, olisi kuollut ainakin onnellisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet unohtavat miksi tälläinen keskustelusivu on edes olemassa. Se ei ole terapiaa varten, se ei ole (vapaata ) ajatusten vaihtoa varten.
Se tuottaa mainoksillaan ylläpitäjille, se on siksi käytössämme. Hakekaa Kelalta tai yksityisesti terapiaa.
(Hirvikärpäsiä kävelee päässä, äitii, tuu auttamaan )
Sinä olet kiusaamassa täällä aikasi kuluksi. Tiedät sen itsekin. Miksi olet valinnut juuri tämän keskusteluketjun sillä onhan täällä paljon muitakin ketjuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, olen se joka lähti eilen mökille. Jään tänne siis. Vattuja olisi mutta rollaattorin paha poimia hiirenhernepöheiköissä. Pari litraa päivän saanti. Älkää ainakaan minun kirjoituksista muita syytelkö.
Minun äitini pyyhkäisi vielä yli 90-v. rollaattorílla mustikkametsään yksin. Oli hänelle kesän kohokohta. Veli ei olisi päästänyt äitiä metsään, mutta minun mielestäni jos äiti olisi sinne marjametsään kuollut, olisi kuollut ainakin onnellisena.
Nyt tuli neljä tykkäystä, taas on mummu selkeästi liikkeellä eri vimpaimillaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet unohtavat miksi tälläinen keskustelusivu on edes olemassa. Se ei ole terapiaa varten, se ei ole (vapaata ) ajatusten vaihtoa varten.
Se tuottaa mainoksillaan ylläpitäjille, se on siksi käytössämme. Hakekaa Kelalta tai yksityisesti terapiaa.
(Hirvikärpäsiä kävelee päässä, äitii, tuu auttamaan )
Miksi olet valinnut juuri tämän keskusteluketjun sillä onhan täällä paljon muitakin ketjuja.
Missä kerrotaan, että joku olisi valinnut ainoastaan tämän ketjun? Miksi luulet, että joku lukisi vain yhtä keskustelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Ja toinen kirjoittaja, ei ihan niin vanha, hoiti aamulla puutarhaa pari tuntia, kävi taidenäyttelyssä miehensä kanssa, minkä jälkeen grillasimme pihalla ja istuskelimme hyvän aikaa terassilla ihaillen pihan kauneutta. Marjapensaissakin marjat kypsyvät, mikä kohta pitänee ilmoittaa marjoista kiinnostuneelle 80-lukulaiselle lapselle. Kaikkia lapsia marjat eivät kiinnosta (kuten ei paljon minuakaan), mutta yhtä jälkeläistä kiinnostaa. Viinirypäleiden kypsyminen vie vielä vähän aikaa.
Ja miten tämä liittyy aiheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet unohtavat miksi tälläinen keskustelusivu on edes olemassa. Se ei ole terapiaa varten, se ei ole (vapaata ) ajatusten vaihtoa varten.
Se tuottaa mainoksillaan ylläpitäjille, se on siksi käytössämme. Hakekaa Kelalta tai yksityisesti terapiaa.
(Hirvikärpäsiä kävelee päässä, äitii, tuu auttamaan )
Sinä olet kiusaamassa täällä aikasi kuluksi. Tiedät sen itsekin. Miksi olet valinnut juuri tämän keskusteluketjun sillä onhan täällä paljon muitakin ketjuja.
Etkö oikeesti oo huomannut olevasi mainostajien sivulla, et terapiasivulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Ja toinen kirjoittaja, ei ihan niin vanha, hoiti aamulla puutarhaa pari tuntia, kävi taidenäyttelyssä miehensä kanssa, minkä jälkeen grillasimme pihalla ja istuskelimme hyvän aikaa terassilla ihaillen pihan kauneutta. Marjapensaissakin marjat kypsyvät, mikä kohta pitänee ilmoittaa marjoista kiinnostuneelle 80-lukulaiselle lapselle. Kaikkia lapsia marjat eivät kiinnosta (kuten ei paljon minuakaan), mutta yhtä jälkeläistä kiinnostaa. Viinirypäleiden kypsyminen vie vielä vähän aikaa.
Ja miten tämä liittyy aiheeseen?
Ulkona käymiset pitää ilmoittaa, ettei ITSE UNOHDA niitä!
-Isomummo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt tänään marjapensaassa, päivitellyt lukutaidottomuuttani, käynyt toisenkin kerran ulkona!
-isomummo
Ja toinen kirjoittaja, ei ihan niin vanha, hoiti aamulla puutarhaa pari tuntia, kävi taidenäyttelyssä miehensä kanssa, minkä jälkeen grillasimme pihalla ja istuskelimme hyvän aikaa terassilla ihaillen pihan kauneutta. Marjapensaissakin marjat kypsyvät, mikä kohta pitänee ilmoittaa marjoista kiinnostuneelle 80-lukulaiselle lapselle. Kaikkia lapsia marjat eivät kiinnosta (kuten ei paljon minuakaan), mutta yhtä jälkeläistä kiinnostaa. Viinirypäleiden kypsyminen vie vielä vähän aikaa.
Ja miten tämä liittyy aiheeseen?
Etenkin pari viimeistä päivää marjapensaat ovat vaikuttanet olevan The Juttu keskiäkäisten akuuteissa traumoissa. On ihan asiallista kertoa, että minua vanhempaa tätityyppiä marjat eivät paljoa kiinnosta, mutta poikaa ja miniää 39-v. ne kiinnostavat kovastikin.
Vierailija kirjoitti:
Joku ei saanut kymmeneen vuoteen haukuttua äitiään tarpeeksi vaan siirtyi ylilaudalle jatkamaan. Lapsuuttaan ei voi muuttaa mutta voisiko sen kuitata menneeksi ja elää itse paremmin? Ei kai.
Lapsuuttaan ei voi muuttaa, se on totta. Kuten sekin, että lapsissaan pahoinvointia aiheuttaneet vanhemmat eivät aina ole tehneet niin silkkaa pahuuttaan, vaan uskoneet toimineensa oikein, kuten heidän vanhempansa. Silti kaikkia lapsuuden ikäviä asioita ei vain voi kuitata menneeksi, koska ne ovat muokanneet koko persoonallisuutta. Otetaan esimerkiksi itku. Äitini kielsi systemaattisesti itkemästä. Ei saa vetistellä oli hänen vakiovastauksensa. Koskaan ei kyselty syitä, kiellettiin vain itkemästä. Paha mieli piti piilottaa muilta, ja jos itketti, sitä ei saanut näyttää julkisesti. Otetaan esimerkiksi oma lapsuuden kokemukseni. Oli kissanpentuja, joiden kanssa touhuamisesta pidin todella paljon. Kun ne olivat muutaman viikon ikäisiä, isäni päätti tappaa ne. Itkin silmät päästäni. Naapuripariskunta tuli kylään, ja emäntä ihmetteli, kun olin niin surullinen. Vanhempani hämmästelivät, kuinka itken kissanpentuja. Emäntä sanoi, että voi sentään, kyllä hänkin itkisi vähemmästäkin. Siinä kohtaa tuntui ensi kertaa, että joku kuunteli minun murheitani, ja olin kuitenkin jo toisella kymmenellä. En ole koskaan pystynyt itkemään julkisesti, tuntematta jotain kummallista häpeää tunteiden näyttämisestä. Joten eteenpäin siirtyminen ei ole kohdallani onnistunut. Ehkä sitten, jos tämä olisi ainoa asia lapsuudesta, mutta on paljon muutakin.
Isomummot loukkaantuu, jos lapsuuden mustikkareissuja ei kehuta nostalgisoiden!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku ei saanut kymmeneen vuoteen haukuttua äitiään tarpeeksi vaan siirtyi ylilaudalle jatkamaan. Lapsuuttaan ei voi muuttaa mutta voisiko sen kuitata menneeksi ja elää itse paremmin? Ei kai.
Lapsuuttaan ei voi muuttaa, se on totta. Kuten sekin, että lapsissaan pahoinvointia aiheuttaneet vanhemmat eivät aina ole tehneet niin silkkaa pahuuttaan, vaan uskoneet toimineensa oikein, kuten heidän vanhempansa. Silti kaikkia lapsuuden ikäviä asioita ei vain voi kuitata menneeksi, koska ne ovat muokanneet koko persoonallisuutta. Otetaan esimerkiksi itku. Äitini kielsi systemaattisesti itkemästä. Ei saa vetistellä oli hänen vakiovastauksensa. Koskaan ei kyselty syitä, kiellettiin vain itkemästä. Paha mieli piti piilottaa muilta, ja jos itketti, sitä ei saanut näyttää julkisesti. Otetaan esimerkiksi oma lapsuuden kokemukseni. Oli kissanpentuja, joiden kanssa touhuamisesta pidin todella paljo
Todella tylyä vanhemmiltasi, minä olisin itkenyt tuota ihan samoin. Yksi ikäiseni mies kertoi kerran, että hänet oli lapsena laitettu hukuttamaan kissanpentuja. Ihan kamalaa pikkupojalle.
Ja tämän kirjoitti vanhempi tätityyppi.
Taisi joku 70-lukulainen kertoa niin viimeksi eilen.