Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En väittänytkään niin sinusta. Joku täällä kuitenkin
Tämä ketju on toiminut tähän asti ihan hyvänä vertaistukiketjuna. Ei toimi enää, kun meidän äitien sukupolven naiset ovat tulleet pilkkamaan meitä.
Mä olen sinua paljon nuorempi. Mun mielestä on ainakin todella outoa traumatisoitua jostain tampoonista. Ja märehtiä sitä vielä 50 vuotiaana.
Ihan varmasti olet vähintään jollain autismin kirjolla, ei kukaan normaali jauha vuodesta toiseen samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan vinkkinä: siitä vaan kokeilemaan tehdä ilmianto tai nettivinkki tai viedä asia vaikka poliisille. Sitten kun vielä pystyt yksilöimään KUKA tarkalleen ottaen on tuon herjauksen kohde, tai edes mikä ihmisryhmä, niin voit jatkaa eteenpäin. Se, että joku hyvinkin rumasti kirjoittaa tietyn osan ikäihmisistä olevan paskamummoja, ei vielä täytä minkäänlaisen herjauksen merkkejä.
Muutenkin vaikea ymmärtää miten tuollaisesta voi niin kovin loukkaantua, ellei sitten itseään tuosta kuvailusta tunnista.No se koirahan se älähtää johon kalikka kalahtaa. Räkyttäjä mummolla meni tunteisiin, kun tunnisti itsensä räky räky räky räky räky räky räky räky räky.
Varsinainen rakkikoira.
Ei tarvitse ihmetellä teinien kielenkäyttöä ja toisten kiusaamista koulussa kun kasvattajansa ovat niin "fiksuja."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En väittänytkään niin sinusta. Joku täällä kuitenkin
Tämä ketju on toiminut tähän asti ihan hyvänä vertaistukiketjuna. Ei toimi enää, kun meidän äitien sukupolven naiset ovat tulleet pilkkamaan meitä.
Mä olen sinua paljon nuorempi. Mun mielestä on ainakin todella outoa traumatisoitua jostain tampoonista. Ja märehtiä sitä vielä 50 vuotiaana.
Ihan varmasti olet vähintään jollain autismin kirjolla, ei kukaan normaali jauha vuodesta toiseen samaa.
Ai on outoa traumatisoitua teininä siitä, että joutuu pelkäämään, että vanhemmat heittää pois kotoa? Ja että kutsutaan huoraksi? Kuule, kokeile tuota omien tyttäriesi kanssa. Tee sitten joku päivä se, millä uhkailit.
Nämä oli pitkään piilossa, mutta yksi tapahtuma toi kaiken mieleen. Luuletko, että tykkään?
Vierailija kirjoitti:
Joku koki tämän jankkaavan vanhuksen häiritsevänä. Minun mielestäni hän antaa tähän keskusteluun korvaamattoman arvokkaan esimerkin sukupolvensa edustajasta. Hän ikään kuin kokoaa yhteen kaikki kerrotut kokemukset.. Toimii esimerkkinä siitä, miten äiti on pilkannut kiertoilmaisuilla tai suoraan, vilhaillen rivien välissä, naljaillut omasta mielestään hauskasti, loukannut päivästä toiseen ja kirkkain silmin kääntänyt mustan valkoiseksi.Hän on esimerkki siitä, miten äiti voi loukata ja piikitellä niin kauan, että sinulta katkeaa pinna ja vastaat lopulta rumasti. Kirkkain silmin hän selittää, että sinä olet sairas, harhainen, narsisti ja itsekäs, kun menit noin rumasti äidillesi sanomaan. Saattaa jopa laskea, kuinka monta kertaa menetit hermosi.
Hän on meille täydellinen esimerkki.
Sinä olet täydellinen esimerkki 70-luvulla syntyneestä psykoosipotilaasta.
Äiti on ollut karkeakielinen, tytär on ja nyt se 15 v siellä pussikaljojensa kanssa puhuu karkeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka sanotte, että ette ole lukeneet koko ketjua niin lukekaa. Kyllä siellä on laidasta laitaan. Alkupuoli on samantyyppistä kuin aloittajan teksti, mutta sitten mukaan mahtuu kaikenlaista kotia ja tekstiä. Keskustelunaiheena on myös tämä kuukautisten häpeäminen ja suojien puute. Keskustelua toisin nuoruutensa kokeneiden kanssa ei pystytä käymään. Myös rumaa kielenkäyttöä. Pitäisi lukea koko ketju. Mutta huonoja ja kylmiä äitejä on joka sukupolvessa.
On parempi ottaa vasta sitten kantaa kun lukee ensin ketjun läpi.
Todella kummalta tuntuu jos 80-luvulla on koettu kuukautiset häpeälliseksi, rättien aika oli 50-luvulla, ei enää 60 -luvullakaan uusi
Ei ihme että nyt on vaihdevuodet on yhä tabu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En väittänytkään niin sinusta. Joku täällä kuitenkin
Tämä ketju on toiminut tähän asti ihan hyvänä vertaistukiketjuna. Ei toimi enää, kun meidän äitien sukupolven naiset ovat tulleet pilkkamaan meitä.
Mä olen sinua paljon nuorempi. Mun mielestä on ainakin todella outoa traumatisoitua jostain tampoonista. Ja märehtiä sitä vielä 50 vuotiaana.
Ihan varmasti olet vähintään jollain autismin kirjolla, ei kukaan normaali jauha vuodesta toiseen samaa.
Ai on outoa traumatisoitua teininä siitä, että joutuu pelkäämään, että vanhemmat heittää pois kotoa? Ja että kutsutaan huoraksi? Kuule, kokeile tuota omien tyttäriesi kanssa. Tee sitten joku päivä se, millä
Kyllä se on sairasta jumittua vuosikymmeniksi johonkin sanoihin.
Minun omassa lapsuudessa oli pelonaiheita, enkä kokenut oloani aina turvalliseksi. Äiti myös uhkaili lähtevänsä pois. Mutta en todellakaan ajatellut jäädä näitä jauhamaan loppu elämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Äiti myös uhkaili lähtevänsä pois."
Jauhathan sinä nyt tuota täällä.
Vierailija kirjoitti:
"Äiti myös uhkaili lähtevänsä pois."
Jauhathan sinä nyt tuota täällä.
Ensimmäinen kerta kun sanon tuon missään.
Jauhamista olisi vielä 50 vuotiaana märehtiä ja syytellä päivästä toiseen lapsuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tämän ketjun muutamia viimeisiä sivuja ja mua alkoi naurattaa. Siis mitä ihmettä! Täällä samat tyypit ovat päivästä toiseen kommentoineet jokaiseen vähänkin itse aihetta sivuavaan viestiin samat jutut. Ihan samat yhä uudestaan ja uudestaan. Ja taas uudestaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Et tietenkään sinä pitänyt itseäsi huonona naisena, ei siitä ole kyse. Kyse on siitä, että sinun äitisi on pitänyt sinua h*orana. Kun sinä menit kotiin käytyäsi kaverin luona, äitisi on odottanut sinua ja on ovella vastassa raivon vallassa. Äitisi pitää kädessä tamponipakettia, huutaa ja raivoaa, että tällaisia huoratarvikkeitako sinä käytät. Sitten äitisi huutaa, että anna olla viimeinen kerta, että näitä kotiin tulee, muuten lennät ulos kuin leppäkeihäs. Itse sinä seisot eteisessä kauhun vallassa ja itkun keskellä soperrat anteeksipyyntöjä."
Lainailu ei onnistu järkevästi, siksi taas tuo koplaus.
Kurjaltahan tuo tietysti kuulostaa ja ihmettelen mikä äidilläsi tuollaisen reaktion aiheutti. Ei tuo todellakaan ollut jossain 80-luvulla normaalia käytöstä. Onko äitisi uskovainen? Onko hän tullut itse r
Veljeni vaimon veli oli tuollainen saarnamies tuohon aikaan. Kaikki sukujuhlat ja lasten syntymäpäivät menivät pilalle kun tuo jo habitukseltaan vihaisen näköinen mies alkoi aina kovalla äänellä saarnaamaan kadotuksesta. Yleensä vielä saarnattiin, miten syy kaikkien syntiin ja kadotukseen on naisissa. En enää muista mihin kirkkokuntaan mies kuului, mutta tosi pelottavaa se oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kun koko lapsuuden on saanut kuulla, että omilla tunteilla ei ole väliä ja täällä ivataan, että ei sitä ennenkään tunteita vatvottu paitsi jos oli laiska tai yksinkertainen, niin on mahdoton kuvitella, että ketään kiinnostaisi oikeasti auttaa. "
Perusluottamuksesi on rikottu lapsena tosi pahasti, ymmärrän tuon kyllä. Sitä vaan ei saa millään takaisin tällä vauva-palstalla kirjoittamisella, tarvitsisit avuksi todella jonkun ammattilaisen, joka johdattelisi sinut pikkuhiljaa voimaan paremmin ja ehkä luottamaankin muihin ihmisiin. Edelleen kirjoitan tämän ihan hyvää tarkoittaen.
Vieraat ihmiset haluavat sinulle kuitenkin lähtökohtaisesti hyvää. Sinä koet kaikkien tahtovan sinulle pahaa. Jopa me vanhemmat naiset tässä keskustelussa haluamme sinulle enimmäkseen hyvää.
"Lisäys vielä, että 70-luvulla aviottomat äidit olivat vielä paheksunnan aiheita, mutta 80-luvulla elämä oli jo paljon vapaampaa. Avoliitotkin alkoivat olla yleisempiä kuin avioliitot."
Sattui tänään silmään tuohon syy Aamulehden 50 vuotta vanhoista uutisista. Silloin 1974 tuli voimaan uusi isyyslaki, muutokset perintökaareen ja laki lapsen elatuksesta. Minkä jälkeen aviottomat lapsetkin perivät isänsä, tuli elatusvelvollisuus ja isyys voitiin vahvistaa tuomioistuimen kautta. Aiemmin jos isä ei halunnut vapaaehtoisesti isyyttä tunnustaa, isää ei ollut eikä isällä ollut lasta kohtaan mitään velvollisuuksia. Tuo lakiuudistuspaketti muutti nopeasti käsitykset aviottomista lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Kun koko lapsuuden on saanut kuulla, että omilla tunteilla ei ole väliä ja täällä ivataan, että ei sitä ennenkään tunteita vatvottu paitsi jos oli laiska tai yksinkertainen, niin on mahdoton kuvitella, että ketään kiinnostaisi oikeasti auttaa. "
Perusluottamuksesi on rikottu lapsena tosi pahasti, ymmärrän tuon kyllä. Sitä vaan ei saa millään takaisin tällä vauva-palstalla kirjoittamisella, tarvitsisit avuksi todella jonkun ammattilaisen, joka johdattelisi sinut pikkuhiljaa voimaan paremmin ja ehkä luottamaankin muihin ihmisiin. Edelleen kirjoitan tämän ihan hyvää tarkoittaen.
Vieraat ihmiset haluavat sinulle kuitenkin lähtökohtaisesti hyvää. Sinä koet kaikkien tahtovan sinulle pahaa. Jopa me vanhemmat naiset tässä keskustelussa haluamme sinulle enimmäkseen hyvää.
Jos minä törmäsin jossain äitini tuttuihin, niin toki siinä pysähdyttiin vaihtamaan kuulumiset. Ne oli ihan positiivisia hetkiä. Jostain kumman syystä vielä saman päivän aikana äitini soitti minulle ja kertoi sen tutun soittaneen ja haukkuneen minut pystyyn. Äiti kertoi aina sanasta sanaan miten hän oli minua ja minun elämää kommentoinut. Muutaman kerran menin halpaan, mutta sitten en enää heidän kanssaan juttusille jäänyt.
Tunnen myös monta äitini ikäluokkaa olevia naisia, jotka ovat aivan ihania. Heillä ei ole äitiini mitään kytköksiä, joten en voi olla varma, puhuvatko he minusta selän takana jotain. Uskon kyllä, että he ovat sellaisia oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
"Lisäys vielä, että 70-luvulla aviottomat äidit olivat vielä paheksunnan aiheita, mutta 80-luvulla elämä oli jo paljon vapaampaa. Avoliitotkin alkoivat olla yleisempiä kuin avioliitot."
Sattui tänään silmään tuohon syy Aamulehden 50 vuotta vanhoista uutisista. Silloin 1974 tuli voimaan uusi isyyslaki, muutokset perintökaareen ja laki lapsen elatuksesta. Minkä jälkeen aviottomat lapsetkin perivät isänsä, tuli elatusvelvollisuus ja isyys voitiin vahvistaa tuomioistuimen kautta. Aiemmin jos isä ei halunnut vapaaehtoisesti isyyttä tunnustaa, isää ei ollut eikä isällä ollut lasta kohtaan mitään velvollisuuksia. Tuo lakiuudistuspaketti muutti nopeasti käsitykset aviottomista lapsista.
Tuo lakiuudistuspaketti muutti käsitykset vain viralliselta osin, ei se ihmisten mielipiteisiin vaikuttanut. 70-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia sanottiin sillä ä-sanalla. Olin itse tokaluokalla, kun luokalle tuli uusi tyttö. Hänen äitinsä oli eronnut. Kyllä minua jännitti tavata tyttö, joka oli ä***ä ja jonka äiti oli h***a. Mistähän lienen tuonkin keksinyt?
Täällä äiteihinsä kohdistuneen ihmettelyn näköjään ovat ottaneet tyttäret itseensä. Suuria ikäluokkiakin oli kaikista lähtökohdista, Keskiluokkaisista uskonnollisista/sivistyskodeista lähtöisin olevat äidit ehkä olivat ahdasmielisiä, mutta toisaalta ihmettelen jos ei lasten hampaita hoidettu, alusvaatetusta kunnossa, siisteyskasvatusta pahoihin aikoihin. Au-lasten ja yh-äitien haukkuminen kyllä sopii kuvaan.
Tavan työtätekevien joukossa varmaan oltiin rempseämpiä, isätön lapsi ei aiheuttanut paheksuntaa. Oma avioliittoni alkoi avoliitolla 1971, ei se ketään ihmetyttänyt, lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin.
Tiedän pareja jotka eivät koskaan käyneet vihillä parista kolmesta lapsesta huolimatta. Keskiluokkainen rintaliivejä ja kuukautisia häpeilevä äiti ehkä pyörtyi avoliitoista, en tuntenut.
Vierailija kirjoitti:
"Kun koko lapsuuden on saanut kuulla, että omilla tunteilla ei ole väliä ja täällä ivataan, että ei sitä ennenkään tunteita vatvottu paitsi jos oli laiska tai yksinkertainen, niin on mahdoton kuvitella, että ketään kiinnostaisi oikeasti auttaa. "
Perusluottamuksesi on rikottu lapsena tosi pahasti, ymmärrän tuon kyllä. Sitä vaan ei saa millään takaisin tällä vauva-palstalla kirjoittamisella, tarvitsisit avuksi todella jonkun ammattilaisen, joka johdattelisi sinut pikkuhiljaa voimaan paremmin ja ehkä luottamaankin muihin ihmisiin. Edelleen kirjoitan tämän ihan hyvää tarkoittaen.
Vieraat ihmiset haluavat sinulle kuitenkin lähtökohtaisesti hyvää. Sinä koet kaikkien tahtovan sinulle pahaa. Jopa me vanhemmat naiset tässä keskustelussa haluamme sinulle enimmäkseen hyvää.
Tyttäret ottaneet kovasti itseensä kun sivulliset ovat heidän äitejään arvostelleet ja eivät ole tunteneet sellaisia äitejä.
Ihan sama reaktio, joku haukkuu puolisoaan ja kuuntelija rupeaa myös arvostelemaan. "Meidän timoa et hauku, timo on hyvä mies"
Että tämän palstan lainaustoiminto on ärsyttävä!
"Tuo lakiuudistuspaketti muutti käsitykset vain viralliselta osin, ei se ihmisten mielipiteisiin vaikuttanut. 70-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia sanottiin sillä ä-sanalla. Olin itse tokaluokalla, kun luokalle tuli uusi tyttö. Hänen äitinsä oli eronnut. Kyllä minua jännitti tavata tyttö, joka oli ä***ä ja jonka äiti oli h***a. Mistähän lienen tuonkin keksinyt?"
Tosi nopeasti mielipiteet muuttuivat noin yleisestikin. Veljenvaimo tuli raskaaksi 1972 16-vuotiaana. Seurasi ajolähtö naimisiin, elivät kyllä onnellisina veljen kanssa vaimon kuolemaan asti. Muistan miten kauheana tuolloin pidettiin aviottomia lapsia.
Omassa tuttavapiirissäni vuosikymmenen lopussa ja 80-luvun alussa oli jo paljon avoliittoja ja avioliiton ulkopuolisia lapsia, eikä niitä niinkin pian enää ainakaan meillä päin kukaan kauhistellut.
"Jos minä törmäsin jossain äitini tuttuihin, niin toki siinä pysähdyttiin vaihtamaan kuulumiset. Ne oli ihan positiivisia hetkiä. Jostain kumman syystä vielä saman päivän aikana äitini soitti minulle ja kertoi sen tutun soittaneen ja haukkuneen minut pystyyn. Äiti kertoi aina sanasta sanaan miten hän oli minua ja minun elämää kommentoinut. Muutaman kerran menin halpaan, mutta sitten en enää heidän kanssaan juttusille jäänyt."
Kuulostaa siltä, että äidilläsi on joko luonnehäiriö tai psyykkisiä ongelmia, ehkä jopa molemmat. Nyt väitän ensimmäistä kertaa, ettei noin tapahtunut, mutta mitä ei tapahtunut mielestäni oli, että nuo äitisi tuttavat olisivat haukkuneet sinua pystyyn puhelimessa. Luultavasti ovat puhuneet sinusta ihan ystävällisesti äidillesi, mutta äitisi on kääntänyt puhelut sinulle joksikin muuksi.
Alue: Aihe vapaa
Kun koko lapsuuden on saanut kuulla, että omilla tunteilla ei ole väliä ja täällä ivataan, että ei sitä ennenkään tunteita vatvottu paitsi jos oli laiska tai yksinkertainen, niin on mahdoton kuvitella, että ketään kiinnostaisi oikeasti auttaa.