Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Miten te joita on kohdeltu noin huonosti olette pystyneet pärjäämään elämässä, pitämään puolenne ja uskoneet ja luottaneet itseenne?
En olekaan, varsinkaan pitämään puoliani ja rajojani. Menin naimisiin narsistin kanssa, joka jatkoi samaa mitä äiti teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurissa ikäluokissa on vanhempia, jotka ovat ilmeisesti surkeimpia vanhempia koskaan!
Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet, vaan ovat ruokkineet vauvaa tuttipullosta. Äitien ja isien mukaan "itku on vahvistanut lapsen keuhkoja." Lasta ei ole saanut pitää liikaa sylissä eikä lapsen viesteihin ole reagoitu nopeasti, koska tämä hemmottelee lapsen pilalle.
Lapsen ruumiillinen kuritus on ollut sallittua monessa perheessä. Lapsen kaltoinkohtelu, laiminlyönti, alistaminen, arvostelu, nöyryyttäminen ja ruumiillinen kuritus kuten tukkapölly ja selkäsauna ovat olleet suurten ikäluokkien "kasvatusperiaatteita". Koska "joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan".
Lapsia on kuskattu tämän tästä sukulaisille hoitoon ja hoidatettu pitkiä aikoja isovanhemmilla ja sukulaisilla. Lastenhoito on ulkoistettu 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla päivähoidolle ja sukulaisille.
Nyt suuret ikäluokat ovat isovanhempia. Omassa vanhemmuudessaaan epäonnistuneet ihmiset yrittävät korjata omia kasvatusvirheitään. Se tapahtuu puuttumalla ja sekaantumalla aikuisten lasten ja heidän perheiden elämään raivokkaalla vallankäytöllä. Kun äiti ja isä ei anna lapselleen sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa. Lastenlasten suosiota yritetään ostaa lepsuilulla, kumoamalla lasten omien vanhempien kasvatusperiaatteet sekä tavaralla ja rahalla.
Valitettavasti suurten ikäluokkien juna meni jo lasten suhteen. Jos vanhemmat ovat laiminlyöneet ja kaltoinkohdelleet omia lapsiaan, niin tilanne ei parane sekaantumalla Besserwissereinä aikuisten lasten parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Pysykää erossa toisten asioista ja pitäkää huolta vain omista asioistanne!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.
Missä viestissä joku 70- syntynyt kehuu omaa äitiyttään? En ole huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.Missä viestissä joku 70- syntynyt kehuu omaa äitiyttään? En ole huomannut.
Monessakin, hehän kehuvat omassa äitiydessään korjanneensa kaikki oman äitinsä tekemät virheet.
Siksi kai nuorten pitäisi nyt olla niin tasapainoisia , 70- luvulla syntyneiden lapset ovat 20+ ja joillakin vielä pieniäkin lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Suurissa ikäluokissa on vanhempia, jotka ovat ilmeisesti surkeimpia vanhempia koskaan!
Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet, vaan ovat ruokkineet vauvaa tuttipullosta. Äitien ja isien mukaan "itku on vahvistanut lapsen keuhkoja." Lasta ei ole saanut pitää liikaa sylissä eikä lapsen viesteihin ole reagoitu nopeasti, koska tämä hemmottelee lapsen pilalle.
Lapsen ruumiillinen kuritus on ollut sallittua monessa perheessä. Lapsen kaltoinkohtelu, laiminlyönti, alistaminen, arvostelu, nöyryyttäminen ja ruumiillinen kuritus kuten tukkapölly ja selkäsauna ovat olleet suurten ikäluokkien "kasvatusperiaatteita". Koska "joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan".
Lapsia on kuskattu tämän tästä sukulaisille hoitoon ja hoidatettu pitkiä aikoja isovanhemmilla ja sukulaisilla. Lastenhoito on ulkoistettu 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla päivähoidolle ja sukulaisille.
Nyt suuret ikäluokat ovat isovanhempia. Omassa vanhemmuudessaaan epäonnistuneet ihmiset yrittävät korjata omia kasvatusvirheitään. Se tapahtuu puuttumalla ja sekaantumalla aikuisten lasten ja heidän perheiden elämään raivokkaalla vallankäytöllä. Kun äiti ja isä ei anna lapselleen sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa. Lastenlasten suosiota yritetään ostaa lepsuilulla, kumoamalla lasten omien vanhempien kasvatusperiaatteet sekä tavaralla ja rahalla.
Valitettavasti suurten ikäluokkien juna meni jo lasten suhteen. Jos vanhemmat ovat laiminlyöneet ja kaltoinkohdelleet omia lapsiaan, niin tilanne ei parane sekaantumalla Besserwissereinä aikuisten lasten parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Pysykää erossa toisten asioista ja pitäkää huolta vain omista asioistanne!
Suurilla ikäluokilla ei ollut vielä lapsia 60- luvulla.
Sotket nyt vanhat lasten itkettämiset, 70- luvulla luettiin jo vauvalehtiä ja tohtori spockia.
Samoin, olkaa nyt hyvät rouvat iloisia että teillä on pitkät äitiyslomat ja hoitovapaat.
70- luvun alussa oli kolmen kuukauden äitiysloma, kaikki eivät voineet tai halunneet jäädä kotiäidiksi.
Tuon jätän omaan arvoonsa että mummot ja sukulaiset olisivat viikkotolkuilla pitäneet lapsia. Se ei vastaa ajan hyvin muistavan näkemystä yhdessäkään tuntemassani perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempiaan saa vihata. Omia lapsiaan laiminlyöneitä, kaltoinkohdelleita ja väkivaltaisia vanhempia ei tarvitse kunnioittaa.
Vanhempiin saa myös katkaista välit, jos äiti tai isä hankaloittaa lapsensa elämää tai horjuttaa tämän mielenterveyttä. Joskus välien katkaiseminen vanhempiiin tai ikäviin ja luonnehäiriöisiin sukulaisiin on ainoa tapa pelastaa oma ja perheen mielenterveys ja kotirauha. Yhteydenpidon lopettaminen hankaliin vanhempiin on vastuullinen teko, jolla ihminen suojelee sekä itseään että seuraavia sukupolvia.
Jokaisella meistä on oikeus puolustaa itseään ja omaa perhettään, jos häirikkö ei osaa käyttäytyä eikä edes halua oppia käyttäytymään asiallisesti. Luonnehäiriöinen ihminen - narsisti tai psykopaatti - nauttii toisen ihmisen kiusaamisesta, manipuloinnista tai väkivallasta.
1960- ja 1970-luvuilla lapsia on hukkunut ja kuollut tapaturmaisesti, koska äidit ja isät eivät ole valvoneet lapsiaan. Vanhemmat ovat ajaneet jopa juovuksissa autoa ja tupakoineet kotona sisätiloissa. Vuonna 1969 Suomessa kuoli 340 lasta tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena. Vuonna 2013 vastaava luku oli vain 20. Vuonna 1969 auto-onnettomuudessa kuoli 169 lasta. Nykyisin vain muutama lapsi kuolee vuosittain auto-onnettomuudessa tai tapaturmaisesti.
Suuret ikäluokat ovat tyhjentäneet Suomen maaseudun ja aiheuttaneet mittavat ilmasto-ongelmat. Jätteet on dumpattu luvattomille kaatopaikoille, metsiin, jokiin ja järviin. On menty "pois silmistä, pois mielestä"-periaatteella. Nyt näitä laittomia ja luvattomia kaatopaikkoja löytyy ympäri Suomea.
Vierailija kirjoitti:
70- luvulla syntyneet ovat ikäluokkaa jolla on aikaa, koulutusta, vaihdevuodet menossa nyt, pohtia ja eritellä elämäänsä ja vanhojen vanhempiensa vikoja. Itse tietenkin ihmisiä ilman vikoja eikä heidän lapsillaan ole mitään erimielisyyttä vanhempiensa kanssa.
Me 40- luvulla syntyneet, me elimme suuri osa niin erilaista elämää. Työtä lapsesta saakka, omilleen 16 -vuotiaana, ne keskikoulun käyneetkin, jotka eivät pitemmälle jatkaneet. Tavallaan itse piti itsensä kasvattaa, etenkin maalaisnuorille kova koulu sopeutua kaupunkien työelämään teininä. Jos se oli toivekin, päästä kaupunkiin.
En muista oikein koskaan vihanneeni vanhempiani samalla kiihkolla kuin nämä viiskymppiset aikuiset. Nuorena ehkä vähän häpesin heidän ulkonäköään, maalaisesti työn ruhjomia ihmisiä.
Aikuisena tajusin, he tekivät sen mikä heidän resursseillaan oli mahdollista. Voisi syytellä, miksi paljon lapsia, sekin turhaa yli 70 vuotta myöhemmin. Voisi olla katkera huonoista vaatteista, pöytätapojen puutteellisesta opetuksesta, koulutuksen puutteesta mutta eikö se olisi vain oman mielenterveyden pilaamista?
Tosin meitä suurten ikäluokkien naisia on enemmän elossa kuin vastaavan ikäisiä miehiä.
Alamme olla aika vanhoja, 73 - 78 - vuotiaita. Joka viikko yksi meistä on muistisairaana joutunut eksyksiin ja etsitään.
Yksinäisyys taitaa olla vanhuksilla suurempi ongelma kuin häiriköidä kaukana asuvien lastensa perheissä.
Tuossa yhdessä keskustelussa valitetaan: äiti ei puhu kuin itsestään ja vaivoistaan, tässä keskustelussa taas sitten kertoo ohjeita aikuisille lapsilleen. Onko aikuisen pakko noudattaa 73- 78 vuotiaan juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempiaan saa vihata. Omia lapsiaan laiminlyöneitä, kaltoinkohdelleita ja väkivaltaisia vanhempia ei tarvitse kunnioittaa.
Vanhempiin saa myös katkaista välit, jos äiti tai isä hankaloittaa lapsensa elämää tai horjuttaa tämän mielenterveyttä. Joskus välien katkaiseminen vanhempiiin tai ikäviin ja luonnehäiriöisiin sukulaisiin on ainoa tapa pelastaa oma ja perheen mielenterveys ja kotirauha. Yhteydenpidon lopettaminen hankaliin vanhempiin on vastuullinen teko, jolla ihminen suojelee sekä itseään että seuraavia sukupolvia.
Jokaisella meistä on oikeus puolustaa itseään ja omaa perhettään, jos häirikkö ei osaa käyttäytyä eikä edes halua oppia käyttäytymään asiallisesti. Luonnehäiriöinen ihminen - narsisti tai psykopaatti - nauttii toisen ihmisen kiusaamisesta, manipuloinnista tai väkivallasta.
1960- ja 1970-luvuilla lapsia on hukkunut ja kuollut tapaturmaisesti, koska äidit ja isät eivät ole valvoneet lapsiaan. Vanhemmat ovat ajaneet jopa juovuksissa autoa ja tupakoineet kotona sisätiloissa. Vuonna 1969 Suomessa kuoli 340 lasta tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena. Vuonna 2013 vastaava luku oli vain 20. Vuonna 1969 auto-onnettomuudessa kuoli 169 lasta. Nykyisin vain muutama lapsi kuolee vuosittain auto-onnettomuudessa tai tapaturmaisesti.
Suuret ikäluokat ovat tyhjentäneet Suomen maaseudun ja aiheuttaneet mittavat ilmasto-ongelmat. Jätteet on dumpattu luvattomille kaatopaikoille, metsiin, jokiin ja järviin. On menty "pois silmistä, pois mielestä"-periaatteella. Nyt näitä laittomia ja luvattomia kaatopaikkoja löytyy ympäri Suomea.
Vierailija kirjoitti:
70- luvulla syntyneet ovat ikäluokkaa jolla on aikaa, koulutusta, vaihdevuodet menossa nyt, pohtia ja eritellä elämäänsä ja vanhojen vanhempiensa vikoja. Itse tietenkin ihmisiä ilman vikoja eikä heidän lapsillaan ole mitään erimielisyyttä vanhempiensa kanssa.
Me 40- luvulla syntyneet, me elimme suuri osa niin erilaista elämää. Työtä lapsesta saakka, omilleen 16 -vuotiaana, ne keskikoulun käyneetkin, jotka eivät pitemmälle jatkaneet. Tavallaan itse piti itsensä kasvattaa, etenkin maalaisnuorille kova koulu sopeutua kaupunkien työelämään teininä. Jos se oli toivekin, päästä kaupunkiin.
En muista oikein koskaan vihanneeni vanhempiani samalla kiihkolla kuin nämä viiskymppiset aikuiset. Nuorena ehkä vähän häpesin heidän ulkonäköään, maalaisesti työn ruhjomia ihmisiä.
Aikuisena tajusin, he tekivät sen mikä heidän resursseillaan oli mahdollista. Voisi syytellä, miksi paljon lapsia, sekin turhaa yli 70 vuotta myöhemmin. Voisi olla katkera huonoista vaatteista, pöytätapojen puutteellisesta opetuksesta, koulutuksen puutteesta mutta eikö se olisi vain oman mielenterveyden pilaamista?
Noin suureen vihaan ei voi vastata kuin suosittelemalla asiantuntija-apua.
Suuret ikäluokat vähemmän olivat 1960- luvulla vielä äitejä ja isiä.
60-70 luvulla syntyneiden äidit ovat jo vanhuksia, ja vanheneva ihminen ei pysty muuttamaan luonnettaan ja käytöstään ainakaan paremmaksi. Jo menneisyydessä ikävästä ihmisestä ei tule pullantuoksuista hymymummoa vaan usein käytös saa vain lisää teräviä kulmia.
Tämä pitää aina muistaa kun joutuu tekemisiin vanhan vanhempansa kanssa.
Se ei merkitse sitä, että edelleenkään antaisi äidin tai isän kyykyttää vanhuuteen vedoten,
vaan paremminkin voi pitää päänsä ja antaa toisen pitää omansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tosiaan on hyvä että suurten ikäluokkien lapsenlapset on huomioitu, ei ole ollur puutetta mistään, äidit ja isät ovat korjanneet edellisten sukupolvien virheet.
Lastelapsien ikäluokkien mielenterveys on siis hyvä, ikäluokilla ei ole alko/ huumeongelmia, koulut on sujuneet kun vanhemmat ovat antaneet lapsille riittävää huomiota päinvastoin kuin heidän boomerivanhempansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te joita on kohdeltu noin huonosti olette pystyneet pärjäämään elämässä, pitämään puolenne ja uskoneet ja luottaneet itseenne?
En olekaan, varsinkaan pitämään puoliani ja rajojani. Menin naimisiin narsistin kanssa, joka jatkoi samaa mitä äiti teki.
Sama täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaatii valtavia henkisiä voimavaroja olla sukunsa "cycle breaker" siinä saa kaikkien vihat päälleen kun alkaa keikuttaa venettä. Tällainen persoona on voinut syntyä sukuun vaikka 1910-l tai 1970-l , yleensä se on se ns musta lammas, koska nämä näkee perheensä rehellisemmin kuin muut. Ketjun katkaisija toimii toisin kuin ne pedot, jotka raatelivat aiempia sukupolvia. Katkaisija on itsekin raadeltu, mutta ei enää jatka sitä vaan on toisenlainen äiti. Hyvä niille, joiden äitilinjassa korjausliike oli tehty ennen omaa syntymää, monille meistä 70-l syntyneistä se tehtävä lankesi omalle kohdalle. Osa jatkoi huonoa käytöstä 2000-l syntyneitä lapsiaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurissa ikäluokissa on vanhempia, jotka ovat ilmeisesti surkeimpia vanhempia koskaan!
Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet, vaan ovat ruokkineet vauvaa tuttipullosta. Äitien ja isien mukaan "itku on vahvistanut lapsen keuhkoja." Lasta ei ole saanut pitää liikaa sylissä eikä lapsen viesteihin ole reagoitu nopeasti, koska tämä hemmottelee lapsen pilalle.
Lapsen ruumiillinen kuritus on ollut sallittua monessa perheessä. Lapsen kaltoinkohtelu, laiminlyönti, alistaminen, arvostelu, nöyryyttäminen ja ruumiillinen kuritus kuten tukkapölly ja selkäsauna ovat olleet suurten ikäluokkien "kasvatusperiaatteita". Koska "joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan".
Lapsia on kuskattu tämän tästä sukulaisille hoitoon ja hoidatettu pitkiä aikoja isovanhemmilla ja sukulaisilla. Lastenhoito on ulkoistettu 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla päivähoidolle ja sukulaisille.
Nyt suuret ikäluokat ovat isovanhempia. Omassa vanhemmuudessaaan epäonnistuneet ihmiset yrittävät korjata omia kasvatusvirheitään. Se tapahtuu puuttumalla ja sekaantumalla aikuisten lasten ja heidän perheiden elämään raivokkaalla vallankäytöllä. Kun äiti ja isä ei anna lapselleen sitä ja tätä, niin isoäiti ja isoisä antaa. Lastenlasten suosiota yritetään ostaa lepsuilulla, kumoamalla lasten omien vanhempien kasvatusperiaatteet sekä tavaralla ja rahalla.
Valitettavasti suurten ikäluokkien juna meni jo lasten suhteen. Jos vanhemmat ovat laiminlyöneet ja kaltoinkohdelleet omia lapsiaan, niin tilanne ei parane sekaantumalla Besserwissereinä aikuisten lasten parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja kasvatukseen. Pysykää erossa toisten asioista ja pitäkää huolta vain omista asioistanne!
Suurilla ikäluokilla ei ollut vielä lapsia 60- luvulla.
Sotket nyt vanhat lasten itkettämiset, 70- luvulla luettiin jo vauvalehtiä ja tohtori spockia.
Samoin, olkaa nyt hyvät rouvat iloisia että teillä on pitkät äitiyslomat ja hoitovapaat.70- luvun alussa oli kolmen kuukauden äitiysloma, kaikki eivät voineet tai halunneet jäädä kotiäidiksi.
Tuon jätän omaan arvoonsa että mummot ja sukulaiset olisivat viikkotolkuilla pitäneet lapsia. Se ei vastaa ajan hyvin muistavan näkemystä yhdessäkään tuntemassani perheessä.
Minä ja minun veli oltiin viikkoja mummolassa. Itse olin kuusivuotiaana ennen koulua mummolassa kevättalvella kuusi viikkoa putkeen ja sitten vielä kesällä melkein kaksi kuukautta. Veli meni mummolaan heti kesäloman alettua ja palasi koulun alkaessa, minä en ihan koko kesää ollut. Veli oli mukana heinätöissä ja vastaavissa, minä kitkin kasvimaat, siivosin, pesin käsin pikkupyykkiä, tiskasin käsin ja olin lapsenvahtina pienille serkuilleni. Tuolloin 6-vuotiaana minun vastuulla oli vahtia ulkona 2- ja 3-vuotiaita serkkuja, 12-vuotiaana hoidin päivät kolmen kuukauden ikäistä vauvaa. Oli siinä hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään ei tarvitse suostua kyykyttämiseen. Ei edes iäkkään äitinsä tai isänsä taholta.
Parasta on lopettaa kokonaan yhteydenpito ja katkaista välit vaikeaan vanhempaan tai appivanhempaan. Puhelimeen voi laittaa soitoneston, jotta puhelinterrori loppuu. Hankala ja vaikea vanhus saa raihnaistua, riutua ja vanheta yksin. Niin makaa kuin petaa!
Kyllä yhteiskunta huolehtii vanhuksista. Yhteiskunta järjestää vanhukselle kotiavun, palvelutalopaikan tai hoitokotipaikan jostain Kimalaisen tehostetun palveluasumisen ryhmäkodista.
Hoitovastuu vanhemmista ei kuulu Suomessa onneksi lapsille. Välit voi katkaista, jos oma vanhempi on pilannut käytöksellään lapsensa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän.
Vierailija kirjoitti:
60-70 luvulla syntyneiden äidit ovat jo vanhuksia, ja vanheneva ihminen ei pysty muuttamaan luonnettaan ja käytöstään ainakaan paremmaksi. Jo menneisyydessä ikävästä ihmisestä ei tule pullantuoksuista hymymummoa vaan usein käytös saa vain lisää teräviä kulmia.
Tämä pitää aina muistaa kun joutuu tekemisiin vanhan vanhempansa kanssa.
Se ei merkitse sitä, että edelleenkään antaisi äidin tai isän kyykyttää vanhuuteen vedoten,
vaan paremminkin voi pitää päänsä ja antaa toisen pitää omansa.
Oma äitini on ollut jossain määrin samanlainen, tosin hän oli ehkä hieman pehmeämpi ja huumorintajuisempi (ehkä ihanan isäni ansiosta).
Mutta itse olen sen verran suoraluonteinen, että olen sanonut ja sanon edelleen mielipiteeni asioista. Eipä ole jäänyt kaivertamaan omaa mieltä. Tulenkin ihan hyvin toimeen edelleen vanhan äitini kanssa. Eikä hänkään kertonut minulle koskaan mitään kuukautisista eikä seurustelusta tai ostanut rintsikoita - enkä näistä asioista edes odottanut hänen hirveästi kertovankaan. Sitä varten oli kaverit ja koulu - ja ehkä olin jo lapsena itsenäinen luonne.
Vierailija kirjoitti:
Se tosiaan on hyvä että suurten ikäluokkien lapsenlapset on huomioitu, ei ole ollur puutetta mistään, äidit ja isät ovat korjanneet edellisten sukupolvien virheet.
Lastelapsien ikäluokkien mielenterveys on siis hyvä, ikäluokilla ei ole alko/ huumeongelmia, koulut on sujuneet kun vanhemmat ovat antaneet lapsille riittävää huomiota päinvastoin kuin heidän boomerivanhempansa.
Luuletko, että aiempien sukupolvien virheet saa hetkessä korjattua? Vain pieni osa 70-luvulla syntyneistä on pystynyt tähän. Se vaatii paljon. Tälläiset mukavitsikkäät kommentit vain vahvistavat tämän ketjun sanomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaatii valtavia henkisiä voimavaroja olla sukunsa "cycle breaker" siinä saa kaikkien vihat päälleen kun alkaa keikuttaa venettä. Tällainen persoona on voinut syntyä sukuun vaikka 1910-l tai 1970-l , yleensä se on se ns musta lammas, koska nämä näkee perheensä rehellisemmin kuin muut. Ketjun katkaisija toimii toisin kuin ne pedot, jotka raatelivat aiempia sukupolvia. Katkaisija on itsekin raadeltu, mutta ei enää jatka sitä vaan on toisenlainen äiti. Hyvä niille, joiden äitilinjassa korjausliike oli tehty ennen omaa syntymää, monille meistä 70-l syntyneistä se tehtävä lankesi omalle kohdalle. Osa jatkoi huonoa käytöstä 2000-l syntyneitä lapsiaan kohtaan.
Juuri tämän vuoksi tämäkin ketju on TODELLA tärkeä! Täällä jo sadat ihmiset ovat heränneet huomaamaan, mikä omassa lapsuudessa on ollut pielessä ja takuulla pyrkivät tekemään kaikkensa korjatakseen tilanteen seuraavalle sukupolvelle. Lyttääjät käyvät meitä vielä tässäkin ketjussa pilkkaamassa, mutta se vain vahvistaa sitä tahtoa tehdä asialle jotain!
SOTA on kamalin asia minkä ihminen voi kokea, kaikki tämän ketjun ongelmat ovat sen peruja, mutta kuten kaikki asiat elämässä, myös sekin pikkuhiljaa hiipuu pois sukupolvesta toiseen ja lopulta unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Toinen asia, mitä olen alkanut kyseenalaistaa, on todellinen lapsuuden persoonallisuuteni. Minun sanottiin olevan vaativa ja itsenäinen. Itse asiassa minusta tuntuu, että olin oikeasti herkkä ja hyvin ujo, mutta koska minulta odotettiin reippautta ja riippumattomuutta, esitin sellaista. Olen ollut kova, koska minua kohtaan on oltu kovia.
Vanhempieni mallin mukaisesti olen antanut ihmissuhteiden mennä menojaan heti, kun mitään vähääkään epämiellyttävää tai hankalaa on tapahtunut. Olen vasta nyt pyrkinyt tietoisemmin rakentamaan luottamuksellisia välejä ikäisiini ihmisiin.
Kuulostaa niin tutulta tuo lapsuuden persoonallisuuden vääristely. Olin esikoinen ja äitini vasta 20-vuotias minun synnyttyä, joten hänellä ei ollut minkään sortin valmiuksia ymmärtää mikä on normaalia kehitystä ja kuinka sitä voisi tukea sen sijaan, että jokaisesta pienestäkin normaaliin kehitykseen kuuluvasta asiasta pitäisi valittaa vielä aikuisena ja päivitellä miten kamala lapsi olin.
Minua (80-luvun alussa syntynyt) kohdeltiin aina kuin täysin tunteetonta hirviötä, jossa ei ollut mitään muuta kuin vikaa. Olen itse aikuisena ymmärtänyt, kuinka herkkä olin lapsena ja kuinka täydellisesti kaikki henkiseen ja tunne-elämän kehitykseen liittyvä tuki ja lämpö lapsuudestani puuttuikaan. En pysty käsittämään kuinka joku voi olla niin julma ja kylmä omia lapsiaan kohtaan. Sisaruksistanikin hän puhuu niin ilkeään tapaan, että on vaikea ymmärtää miten hän voi olla niin sydämetön.
Pahinta hänessä oli kuitenkin se, että hän ei tehnyt yhtään mitään kun isäni sai jatkuvasti raivokohtauksia aivan naurettavista pikkuasioista, kuten jos en syönyt lautasta tyhjäksi. Elin koko lapsuuteni ja nuoruuteni peläten että oma isä tappaa minut seuraavan raivokohtauksen saadessaan, eikä äitini puuttunut asiaan kertaakaan. Ei kertaakaan tullut väliin, ei kertaakaan lohduttanut, ei kertaakaan pyytänyt isääni rauhoittumaan. En voi ymmärtää miten minua ja sisaruksiani ei huostaanotettu. Olen itse maksanut aivan järkyttävän hinnan lapsuuteni henkisestä kylmyydestä, ja nyt 4-kymppisenä vasta keräsin riittävästi rohkeutta laittaa välit vanhempiin poikki.
Jos nyt et kuitenkaan yleistäisi, muista, että tässä ketjussa ovat äänessä ne jotka joutuivat kaltoinkohdelluksi. Kaikkihan eivät joutuneet, jolloin ei tietenkään ole syytä vihata vanhempiaan.