Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompas jännä miten (oletan) täällä nuorempi sukupolvi hyökkää kirjoittajien kimppuun. Mikä näissä kirjoituksissa ärsyttää? Kannattas vähän itsereflektoida miksi ei siedetä sitä että kaikilla ei ole ollut täydellistä elämää ja ikäviä asioita kirjoitetaan muiden luettavaksi.
Kolahtaako joku kuitenki omaan sisimpään vai mista taa hyökkäys kumpuaa. Joillain ilmeisesti vaan on niin paha olo että pitää joka kirjoitus kommentoida vähättelemällä ja sanallisesti kimppuun hyökkäämällä. Säälittävää.Ehkä me -60-70 luvun lapset ollaan kuitenkin saatu jotain enemmän kuin vapaan kasvatuksen lapset. Edes käytöstspoja ja vahvan mielenterveyden.
Olen syntynyt vuonna 1978, ja mummi, eli äitini, on taatusti aivan erilainen isoäiti lapsleleni mitä minulle oli äitinä. Siitä voi johtua se ettei nuorempi sukupolvi ihan ymmärrä mitä vanhempansa on saanut kokea vanhemmiltaan, kun heille mummola on ihanaa nostalgiaa ja pullantuoksua.
No mistäpä he ymmärtäisivät, jos sinä voit kuitenkin hyvin ja olet hyvä vanhempi lapsellesi. Kristallipallostako? Sinä olet oppinut, kehittynyt ollaksesi viisas, parempi äiti lapsellesi kuin äitisi. Lapsesi eivät tiedä kokemuksistasi, ellet kerro heille. Eivät he voi ymmärtää sitä ennen, mitä heidän nyt pitäisikään ymmärtää muutakuin oppimaansa, esimerkeistä, hyviä ihmissuhteita. Kerro lapsillesi omasta lapsuudestasi vasta sitten, kun lapsesi ovat nuoria aikuisia ja tarpeeksi vahvoja ottamaan vastaan kokemuksesi. Jos koet välttämättömäksi avautumisen, esim. jonkun erikoisen käytöksesi vuoksi joissakin tilanteissa, jonka tiedät johtuvat äiti-suhteestasi ja josta saatat aistia lapsesi etääntyvän sinusta. Asioista voi puhua, kunhan et käännä lastasi omaa äitiäsi vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu kuin ap:llä:
Kun menkat alkoivat, löysin jostain kaapin perukoilta pikkuveljieni vanhoja vaippaosia, niitä, joita harsojen kanssa käytettiin. Leikkelin niistä siteitä. Toisinaan pöllin kylppärin kaapista äitini siteitä, mutta ei niitä aina siellä ollut.
Äiti luki päiväkirjani salaa.
Kun 17-vuotiaana menetin neitsyyteni ja ohraisesti vielä, kävin kunnan terkkarilla hakemassa katumuspillerit. Terkkari oli SOITTANUT äidilleni, että tietääkö hän, mitä lapsi touhuaa. Mitä VItjaa? Oliko edes silloin 90-luvun alussa laillista tuollainen?
Olen hyvin etäinen äitini kanssa edelleen, vaikka olen 47-vuotias.
Kuukautissuojien saatamattomuus nuorelle naiselle on aina sairasta, mutta että pikkuveljen vanhoja vaippaosia leikellen. Kiukku nousee. Terkkarisi oli törkeä, käsittääkseni 16 vuotiaana tuollin sai kyllä panna. Eikä se kuulunut kellekään muulle. Toisaalta, taisi vanhemmilla olla 18 vuotiaaksi asti lapsesta joku huoltovelvollisuus, mutta 16 vuotiaana paneminen ei kuulunut vanhemmille. Kyllä niitä katumuspillereitä haki itse jos monikin kaikessa hiljaisuudessa, kun sattui ja tapahtui, vähän uskallettin rohkeammin suhteissakin, kun oli se katumusuutuus. Mitä tarkoitat ohraisesti, senkö takia vanhemmillesi soitti?
80-luvun kotikunnassa, taajama vajaa parituhatta henkeä.
Iltapäivällä kuulin kaupassa että Senjan (pankkivirkailija) tytär on raskaana e-kaupan myymälänhoitajan pojalle.
Senjan tytär oli käynyt aamupäivällä lukion terveydenhoitajalla. Th oli luottamuksella kertonut ehkä parille opettajalle ja soittanut jollekin tutulleen. Eli neljän jälkeen se kulki k-kaupassa ja kassalta asiakkaille ja päinvastoin.
Tuli vaan mieleen tuosta sanonnasta ohraisesti kävi.
Olen itse 70 luvulla syntyneen pojan äiti. Itselläni 29 syntynyt äiti tuntui tosi tutulta nuo kirjoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
On pakko kommentoida tähän, että säännölliset TV-lähetykset alkoivat vasta 1957.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me 40- luvulla synnytimme 70- luvun lapsia, 3 kk äitiyslomalla, niin tuttavapiirini, sukulaiset kuin lastenkin puolisoiden äudit 40- lukulaisia.
Toki 50- luvulla syntyneetkin jo ehti synnyttämäänAloitus kuitenkin on 40- luvulla syntyneistä äideistä.
Otsikossa lukee 70-luvulla syntyneiden äidit. Eli äidit voivat olla syntyneet 30 luvulla, tai 60-luvulla, ja siltä väliltä.
Lue muutakin kuin otsikko. AP hakee 70 luvun lasten mielipiteitä äideistä jotka ovat syntyneet 40 luvulla. Tässä nimenomaan peräänkuulutetaan mielipiteitä suurten ikäluokkien äideistä.
Eli kun oma vanhempani on syntynyt 1950, ja itse olen 70-luvulla syntynyt niin kokemukseni ei ole enää mitenkään validi aloitukseen liittyen? Heh.
Niin, minustakin on ihan hullua, että rajataan lyttäämään 40-luvulla syntyneitä äitejä. Täällä palstallahan on paljon suuria ikäluokkia arvostelevia ketjuja.
Luulen ja mitä historiaa olen lukenut niin vielä kovempia kasvattajia ovat olleet aikaisemat sukupolvet. Uskon, että kirkolla on ollut aikaisemmin myös suurempi merkitys kuin enää 70-luvulla. "Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa"
ym. Niin, jos äiti on syntynyt v. - 50 hän on ollut hyvä äiti, mutta v. - 49 syntynyt äiti tämän ketjun mukaan yleistetään huonoksi. Ketjun alku on kyllä ihan maltillasta ja taitavaa kirjoitusta, mutta sitten alkaa tulla näitä luokassaan kauhuäitejä (niin he varmasti ovat olleetkin) ja kirjoituksen taso muuttuu vähän huonompaan suuntaan, kiroilua ja koko ikäluokan yleistämistä. Huonoja, vieneet jo 3 kuukautisen vauvan hoitoon. Pakko ollut monen mennä töihin, vai olisiko ollut parempi ottaa vauva kerjuulle mukaan.Itseasiassa boomereihin kuuluu kaikki -64 asti syntyneet. Vaikka suuri ikäluokka ja se naesistisin on nää 40-l syntyneet niin 50-l ja 60-l alussa syntyneet eivät kauheasti eroa sukupolvikokemukseltaan eikä kyvyssään olla vanhempia. Nyt nää 50-luvun Pirjot ja Sirpat on naisvaltaisten alojen esinaisia ja aikamoisia piruja ovatkin.
Eiköhän nämä pirjot ja sirpat ole jo eläkkeellä? Tänä vuonna 1960 syntyneet täyttävät 63 vuotta.
Eivät ole. Mä olen syntynyt 1966 enkä näe eläkettä vielä 9 vuoteen, siis ekaa sallittua. Jos olen loppuun saakka, on jäljellä 11 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kun lapsena kerran, muistan, menin kellariin ja sain syvän itkun ulos itsestäni, juoksi äiti rappusia pitkin perään ja näytteli itkua "BYÄÄÄ-äää!" hän matki ilkeästi. Muistan jotenkin tukehtuneeni. Se, että olin saanut itkun ulos, oli tuntunut hetken hyvätä.
Tämä osui minuun lujaa. Olen kokenut saman. Tuli niin voimakas flashback, että sain hetkeksi tuon tukehtumisen tunteen.
Sama juttu meillä, itkeminen mistä tahansa syystä aiheutti todellisen ivavyöryn. Muistan, kun äitini oli heittänyt roskiin jonkun leluni kun olin ollut "tuhma", siis tehnyt jotain, mitä nyt 4-5 v normaalisti tekee ja itkin sitä. Äitini nauroi ja isä sanoi, että mene kuselle, tulee helpommin. Ja tähän päälle kaikki nämä täällä luetellut.
Tässä asiassa on lapsissa sitten eroja. Vanhempi sisareni on tänä päivänäkin vielä äidin koukussa, isä onkin jo kuollut. Hän juoksee äidin asioita, vie tätä harrastuksiin, näkee tolkuttomasti vaivaa ja saa palkakseen haukkuja, moitteita ja väheksyntää.
Minä tapaan äitiäni, jos sisareni järjestää jotain, eli muutaman tunnin jouluna, sisaren lasten synttäreillä, jne. En koskaan käy äitini luona kuin pakosta, jos on todella sellainen asia, että se on pakko hoitaa ja sisko ei kertakaikkiaan pysty. Silloin käyn hoitamassa asian ja piste. En jää kahveille, en jää rupattelemaan. Ei meillä suoraan huonot välit ole, siis keskustellaan ihan asialliseen sävyyn kun nähdään, mutta minä en häntä kaipaa. Jos hän kaipaa, katsokoon valokuvia, näkeehän sitä siinäkin.
Näen, että sisareni vieläkin epätoivoisesti yrittää suorittaa itselleen äidinrakkautta, yrittää kaikin keinoin osoittaa olevansa sen arvoinen. Olen hänelle moneen otteeseen sanonut, että usko minua, sellaista temppua et tee, että nämä asiat muuttuisivat. Itseäsi vain rikot kerran toisensa jälkeen.
Meillä on siskon kanssa todella hyvät välit, ollaan paljon yhteyksissä ja viihdytään yhdessä, jutellaan kaikesta. Vain tämä asia hiertää, sillä ymmärrettävästi sisko kokee, että hän tekee kaiken ja minä en mitään. Ymmärrettävästi, koska se on aivan totta. Olen silti sanonut, että nämä ovat jokaisen omia valintoja ja tämä on minun.
Nyt meillä on riita myös, koska äidin lemmikki kuoli n. kk sitten ja sisko höösää hänelle uutta. Minä sanoin, että tiedä se, että minä en sitten missään kohtaa, millään tavalla ole osallinen tässä. Nimittäin on täysin edesvastuutonta hommata lemmikkiä ihmiselle, joka on ensinnäkin 88 v ja muistikin alkaa jo vipata. Lisäksi kun taipumus on läpsiä lemmikkejä samalla tavalla kuin lapsia, kun ne ovat "tuhmia", niin senkään takia tuo ihminen ei ole hyväksi lemmikille.
Mutta kun äiti tahtoo, vaatii, on yksinäinen ja lemmikki pitäisi hänet elämässä kiinni, siitä on seuraa. Minä sanoin, että veisitkö sinne tuon lapsesi, olishan siitäkin äidille seuraa. Ei eläin ole mikään videopeli, perhana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksikö teidän vanhemmat omasta päästään selityksiä asioille, joiden asianlaitaa eivät oikeast tienneet :D
Esim. miten toimi Ritari Ässän auton edestakaisin liikkuva keulavalo, väitettiin että jokun mekanismi liikuttaa valopoltinta edestakaisin, mutta kyllä se oikeasti oli elektronisesti ohjattu valosysteemi, jossa oli erilaisia ohjelmoitavia valokuvioita joita ei yhtä poltinta liikuttelemalla saisi aikaan, kuten esim. tasaisesti himmenevä valojälki "trailing effect" ja käynnistyksessä ensin kaikki valot päällä, jonka jälkeen alkaa se edestakainen liike :D
Samoin esim. sähköurkujen rumpukone, sanottiin että koneen sisällä on semmoinen pieni rumpusetti, no ei kyllä ole, sekin on elektroniikalla luotu ääni :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.
Olihan tämä sarkasmia?
Tv-lähetykset alkoivat Suomessa vasta vuonna 1957 ja tv-aparaatit olivat erittäin harvinaisia kotitalouksissa pitkään tämän jälkeen.
Ketjuun hiljakkoin ilmestyneet 70-luvun lapsien marttyyrijankuttajaäidit ovat saaneet huumorintajuni katoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.Olihan tämä sarkasmia?
Tv-lähetykset alkoivat Suomessa vasta vuonna 1957 ja tv-aparaatit olivat erittäin harvinaisia kotitalouksissa pitkään tämän jälkeen.
Ketjuun hiljakkoin ilmestyneet 70-luvun lapsien marttyyrijankuttajaäidit ovat saaneet huumorintajuni katoamaan.
Katso kommentti 4520. Siinä 70- luvulla syntynyt? Kertoo niin.
Eipä paljon huumoria ja iloa näytä viiskymppisten elämässä olevan, katkeruutta ja kaunaa kun koti ei ollut mieleinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.Olihan tämä sarkasmia?
Tv-lähetykset alkoivat Suomessa vasta vuonna 1957 ja tv-aparaatit olivat erittäin harvinaisia kotitalouksissa pitkään tämän jälkeen.
Ketjuun hiljakkoin ilmestyneet 70-luvun lapsien marttyyrijankuttajaäidit ovat saaneet huumorintajuni katoamaan.
Katso kommentti 4520. Siinä 70- luvulla syntynyt? Kertoo niin.
Eipä paljon huumoria ja iloa näytä viiskymppisten elämässä olevan, katkeruutta ja kaunaa kun koti ei ollut mieleinen
Vielä kerran: Ketjussa ei ole kyse siitä, että meidän lapsuudenkodit eivät olleet mieleiset (mitä tuo nyt ikinä tarkoittaakaan) ja ei saatu haluamiamme farkkuja, vaan siitä, että monella meistä on ollut omituisen sydämettömät, alistavat, välinpitämättömät, vahingoniloiset, kateelliset, mollaavat, kiusaavat (jne jne jne) äidit.
Lapsi tulee kyllä toimeen ilman materiaalista runsautta eikä sen kodin tarvitse olla lapselle 'mieleinen', jos vanhemmat ovat vilpittömästi rakastavia, huolehtivia, ovat kiinnostuneita lapsensa hyvinvoinnista, ajatuksista ja kannustavat lasta.
Minä kasvoin köyhässä kodissa, mutta se ei haitannut millään lailla. Sen sijaan äitini käytös ihmetytti minua jo hyvin pienestä asti, en voinut tajuta miksi hän piti minua vihollisenaan.
Minä en jostain syystä ollut äidilleni 'mieleinen'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.Olihan tämä sarkasmia?
Tv-lähetykset alkoivat Suomessa vasta vuonna 1957 ja tv-aparaatit olivat erittäin harvinaisia kotitalouksissa pitkään tämän jälkeen.
Ketjuun hiljakkoin ilmestyneet 70-luvun lapsien marttyyrijankuttajaäidit ovat saaneet huumorintajuni katoamaan.
Katso kommentti 4520. Siinä 70- luvulla syntynyt? Kertoo niin.
Eipä paljon huumoria ja iloa näytä viiskymppisten elämässä olevan, katkeruutta ja kaunaa kun koti ei ollut mieleinen
Vielä kerran: Ketjussa ei ole kyse siitä, että meidän lapsuudenkodit eivät olleet mieleiset (mitä tuo nyt ikinä tarkoittaakaan) ja ei saatu haluamiamme farkkuja, vaan siitä, että monella meistä on ollut omituisen sydämettömät, alistavat, välinpitämättömät, vahingoniloiset, kateelliset, mollaavat, kiusaavat (jne jne jne) äidit.
Lapsi tulee kyllä toimeen ilman materiaalista runsautta eikä sen kodin tarvitse olla lapselle 'mieleinen', jos vanhemmat ovat vilpittömästi rakastavia, huolehtivia, ovat kiinnostuneita lapsensa hyvinvoinnista, ajatuksista ja kannustavat lasta.
Minä kasvoin köyhässä kodissa, mutta se ei haitannut millään lailla. Sen sijaan äitini käytös ihmetytti minua jo hyvin pienestä asti, en voinut tajuta miksi hän piti minua vihollisenaan.
Minä en jostain syystä ollut äidilleni 'mieleinen'.
Juuri näin.
Miten joku yleensä kuvittelee että joku täysin lytätty, haukuttu, pilkattu, nyöryytetty, naurettu, maahan poljettu tyttö jolla ei ole oikeasti oikeutta olla edes olemassa tohtisi kysyä tai edes harkitsisi pyytää itselle uusia farkkuja? Tytö joka tunkee vessapaperia housuun kuukautisten aikana.
Kohdasta 2:00 eteenpäin, tuo jäätävä äänensävy: "I've got one that can SEE!"... hrrrr...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olisi ollut edes pikkuveljen vaippoja askartelumateriaaliksi. Tampponeja tehtiin pieneksi jääneen t-paidan riekaleista ja puuvillanarusta. WC-paperista askarrellut siteet, kun eivät liikuntatunneilla pysyneet pikkareissa, vaan putoilivat lahkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 21:25"]
Meille esimerkiksi yhteinen iltapala on ainoa hetki päivästä, kun pääsemme kaikki (harrastusten takia) saman pöydän ääreen. Koen hyvin tärkeänä sen, että olemme edes kerran päivässä kaikki yhtä aikaa koolla. Kysymme toistemme kuulumiset. Lapsuuden kodissakin ruokailtiin yhdessä, jopa useammin kuin meillä. Kuulumisia ei kuitenkaan kysytty. Kukaan ei puhunut mitään.
Miksihän kukaan ei puhunut ennen mitään? Kielsikö byrokratia keskinäisen kommunikaation..
Perheethän oli valtion omaisuutta? Ja ovat edelleen?
Ei ollut sopivaa puhua ruokapöydässä. Siellä istuttiin hiljaa. Tämä oli jotain ruuan "pyhyyteen" liittyvää. En myöskään usko, että vanhempiani kiinnosti lasten kuulumiset. Oli varmasti monia syitä, miksi eri perheissä ruokailut olivat hiljaisia hetkiä.
Meillä ruoka oli niin pyhää ettei sitä tehty viikonloppuna ollenkaan. Syötiin leipää ja pullaa.
Olen muutenkin vasta aikuisena opetellut mitä terveellinen, monipuolinen ruoka on.
Aivan vierasta touhua. Meillä oli aina avoimet välit ja vaikka ei ollut paljon rahaa, niin en tuntenut koskaan jääväni mistään paitsi.
Olemme edelleen parhaat ystävät äidin kanssa.
Äiti 49 syntynyt ja minä 73.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.
Kellään ei Suomessa tainnut ollatelkkareita 4050-luvuilla😅😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tosiaan äitini sai televisiosta 40 - ja 50- luvulla paljon lastenkasvatusohjeita. Hyvä kun muistutit.
Täällä alkupäässä 70- luvulla syntyneet äidit kehuivat olevansa täydellisiä äitejä. Monen lapset ovat vielä murrosikäisiä ostoskeskuksissa pyörimässä.Kellään ei Suomessa tainnut ollatelkkareita 4050-luvuilla😅😅😅
Korjaan 40 - 50 - luvuilla😅😅
Emotionaalisen hylkäämisen kokemus toistuu sukupolvissa, mikäli sitä ei katkaista eli tehdä psyykkistä työtä itse kanssa. Vaikka ulkomaailma nykyään on avoin kuukautisten ym suhteen, voi silti tuki omalta äidiltä jäädä saamatta. Siten kokemus voi tulla vaikka 70-luvun äidin lapselle, tai paraikaa teini-ikää elävällä nuorelle.