Onko täällä ketään, joka on joutunut katkaisemaan välit äitiinsä?

kun vähäisetkin kyvyt kontrolloida tunne-elämää ja siten käyttäytymistä heikkenevät.



Teidän kummankin äidit kuulostavat kyllä jotenkin ongelmaisilta ihmisiltä ihan näin maallikonkin korvaan. He ovat siirtäneet omaa traumaansa lapsiinsa josta olette kärsineet koko ikänne enemmän tai vähemmän. Vaatii varmasti paljon jaksamista sietää tuollaista kohtelua - voimia siis teille.

Sitten äitini otti yhteyttä, ja sovittiin riita.



Syy miksi laiton välit poikki oli se että kun isäni kuoli (äiti ja isä oli eronneet), haukkui äitini isäni ihan pystyyn, samana päivänä kun isä kuoli.



Mulla ei ole koskaa ollut muutenkaan kauhean läheiset välit äitini kanssa. Mulla on isoveli, joka on aina ollut äidin suosikki, mutta onneksi se ei ole mun välejä veljeeni kaatanut. Oisko syynä ollut se että itse taas olin se isän tyttö.



Mutta joo, äiti löi lyötyä, eli minua, silloin kun isä kuoli. Vaikka nyt ollaan väleissä, en silti tule sitä unohtamaan.

koska hän kuoli yllättäen äkilliseen sairauskohtaukseen heinäkuussa 2006..



Lopettakaa jumalauta turhat nurinat, ja miettikää keitä ja mitä teillä on elämässänne!!!!!!!

johtuen heidän käytöksestään perhettäni kohtaan. Ovat aina olleet miestäni vastaan, kun hän on " vain duunari" . Jatkuvaa nälvimistä, väkivaltaa, alistamista, vihjailuja. Tätä kestimme monia vuosia, vanhempani ovat aina kännissä, enkä edes liiottele. Ammulla aloittavat ja illalla sammuvat. Lopullinen välirikko tuli, kun vanhempani olivat meillä juhannusta viettämässä, äitini rupesi oikeen voimalla hakkaamaan miestäni, luottaen siihe, että mieheni ei lyö häntä, kun hän on kerta nainen. Hirveetä huutoa ja hakkaamista ihan tyhjästä. Poikani silloin 11v ehti ennen minua väliin ja sai isoäidiltään kunnolla turpaan. Isäni vieressä ihan hiljaa, ja välillä ryhtyi huutelemaan meille solvauksia. Loppujen lopuksi heitettiin heidät porukalla ulos, ja äitini huusi, ettei hänellä enää ole tytärtä, ja ei halua kuulla meistä mitään. Meni muutama viikko, niin hän alkoi soitella, mutta en vastannut. Tämän jälkeen en ole kuullut heistä mitään, enkä halua kuullakkaan. Minun miestäni, eikä varsinkaan lapsiani lyö kukaan. Vieläkin on mysteeri mistä tuo koko juttu edes alkoi. Äitini on vanhemmiten juoppouksissaan ruvenut saamaan jotain ihme kohtauksia. Ennen välirikkoa soitti yöllä esim. että naapuri yrittää tappaa häntä ym. Ja kun soitettiin takasin vähän ajan päästä, niin hän oli ihan että " mitä? en ole mitään sellaista sanonut, tässä vaan katsotaan telkkaria" .

Olen sitä mieltä, että minä en kaipaa tuollaisia vanhempia, eikä lapseni tuollaisia isovanhempia.



Yllättävää miten yleistä tuo isoveljen suosiminen on:) meillä ihan sama juttu. Minä en edes ole vahinko, vaan 15 vuoden yrityksen tulos, ja sanovat, etttä aina toivoivat tyttöä, mutta silti kohtelu oli jo nuorena aivan erilaista. Muista vieläkin kun teininä kaipasin hirveästi huomiota vanhemmiltani, mutta he eivät kommunikoineet mitenkään. Selitin heille kaikkea maan aja taivaan väliltä, mutta he olivat vain hiljaa. Isoveljeni kanssa kävivät monen tunnin intensiivisiä keskusteluja. Loppujen lopuksi ymmärsin, etteivät he halua minun kanssani jutella, joten lakkasin juttelemasti. Sanoin vain välttämättömät lauseet, ja vanhempanikin näytivät tyytyväisiltä kun en yrittänyt kommunikoida

Ymmärrän kuitenkin myös näitä kirjoittajia, joiden äiti(vanhempi)-lapsi-suhde erittäin huono.



Olen kokenut molemmet ja niitä EI VOI VERRATA! Henkinen väkivalta oman vanhemman kohdalta on erittäin rankkaa ja vahingoittaa ihmisen psyykettä, siksi kommenttisi turhan ruikuttamisesta on asiaton näitä ihmisiä kohtaan.



Osanottoni sinulle nr. 17!

Johtuen hänen jonkinasteisesta persoonallisuushäiriöstään ja ailahtelevaisesta luonteestaan. Välillä se tietysti tuntuu pahalta, mutta en enää kestänyt sitä arvaamattomuutta hänen taholtaan. Lisäksi olen hänelle katkera siitä, kuinka hän kohteli minua kotona asuessani, käytännössä pilasi lapsuuteni ja nuoruuteni, jotka vietin jatkuvassa pelossa ja hänen mielialojensa armoilla.

näkemyksen esiin.

SInulla 17 on ollut ihana äiti, hienoa ja saat onnellinen niistä ajoista, jotka teillä oli.



Jos äitisi olisi pahoinpidellyt sinua, jättänyt huomiotta, ei pitänyt ikinä sylissä, veli sai kaiken rakkauden, äiti vain mollasi koko ajan sinua, niin olisitko edelleen ihan täysin samaa mieltä? Tuskin, koska sinulla ei siitä ole mitään käsitystä.

Hän todella pilasi ison osan lapsuudestani ja nuoruudestani epävakaalla käytöksellään ja nujertamisella ja jatkuvalla haukkumisellaan. En ollut minkään arvoinen, veljeni sensijaan sai kaiken mitä halusi ja enemmänkin... tuntuu olevan sit vissiin yleistä?

Äitini on vieläkin rasittava, aina tavatessamme mm. jaksaa motkottaa siitä että mun pitäisi lähteä opiskelemaan loppuun koulu, jonka jätin kesken 5 v sitten kun se ei ollut oikea ala mulle. Lisäksi moittii kotimme siisteyttä, haukkuu vaatteitani jne. Mutta tyärtäni, ainoata lapsenlastaan, jumaloi. Ostaa tytölle hienoja lahjoja ja hemmottelee. Olen ollut todella ihmeissäni tästä, koska äitini sanoi vielä muutama vuosi sittenb, että jos joskus saan lapsia niin hän ei kyllä halua niitä nähdä, olisin kuulema huono ja itsekäs äiti jne. Ja nyt hän sitten ylistääkin minua tosi hyväksi äidiksi...outoa!!!

Meillä myös (pikku)veljeni sai (ja saa) huseerata miten tykkäsi. Kun veljeni alkoi pahoinpidellä naiskumppaneitaan, sekin oli aina naisten oma vika. Aikuisen miehen velkoja maksetaan pois ja hyysätään koko ajan jne. Olen kouluttautunut suht korkealle, omilla varoillani, työni olen aina tehnyt hyvin, olen suht hyvässä asemassakin. Veljeni ei usein ryyppäyksiltään töihin pääse ja roikkuu milloin missäkin hanttihommissa jne. Silti vanhemmat ylpeilivät, että kun hänellä on sentään työpaikka (kun minä lähdin aikuisiällä lisäkoulutukseen, mikä oli turhaa vanhempieni mielestä) ja minun ansioni ja saavutukseni eivät ole yhtään mitään.



Minä olen aina oman perheeni ja lapseni huoltanut, veljelläni on viisi ruokkoa voudilla, eikä hän tapaa lapsiaan edes pakolla. Silti minulle huudettiin toista odottaessani, että niitä tarvii lisää tehdä meidän hyysättäväks. Kerran ovat " joutuneet" lasteni vahdiksi, muuten olen järjestänyt asiat ihan muiden ihmisten avulla, jos on ollut tarvis. Sitävastoin veljeni lapsia ovat joutuneet hoitamaan useinkin.



Vanhempani kohdistivat katkeruutensa minuun, mieheeni ja, uskokaa tai älkää, pieniin puolustuskyvyttömiin lapsiini. Minun vuosikymmenten yrittämiseni, ymmärtämiseni ja jaksamiseni päättyi siihen, kun pieniä lapsia haukutaan, heille huudetaan päin naamaa... ja lapset eivät tehneet muuta kuin olivat olemassa.



Vanhempani pääsivät molemmat eläkkeelle ennen varsinaista eläkeikäänsä " hullunpapereilla" eli siis mielenterveyssyistä. Eikä sellaisia saa, ellei päässä oikeasti ole jotain vikaa.



Elämä on ollut aivan ihanaa sen jälkeen kun pistin välit poikki. Ei katkeria, syyttäviä ym. puheluita monta kertaa viikossa. Ei itsellä pahaa mieltä. Eli suosittelen lämpimästi, jos tarve on, katkaisemaan välit. Ei omilta sukulaisilta, omilta vanhemmilta mitä tahansa tarvii sietää.



Omien lasteni kasvatuksessa olen noudattanut tiukkaakin tiukempaa tasavertaisuutta.

Itse en mitenkään dramaattisesti ole katkaissut välejä, mutten koskaan ota itse yhteyttä tai kutsu kylään. Saatan käydä kutsuttuna pikaisesti 2krt vuodessa. Muutamassa vuodessa yhteydenpito on vähentynyt entisestään, stressi vähentynyt ja olen valtavan paljon onnellisempi ja helpottuneempi. Ei ole mitään järkeä olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka aiheuttavat vain pahaa mieltä. Totesin etten voi äitiäni muuttaa, pitäköön elämänsä.Ensimmäinen askel oli lakata lainaamasta rahaa. seuraavaksi lakata antamasta neuvoja tai yrittämästä auttaa. Kun saa vähän etäisyyttä huomaa ettei haukkujen kuuntelu tai kuvion ylläpitäminen hyödytä ketään.

käyn muutaman kerran vuodessa kylässä ja välimme ovat asiallisen viileät. Tämä riittää minulle. En pidä äidistäni enkä pysty koskaan unohtamaan asioita, joita hän on minulle tehnyt, edelleen herään lähes joka yö ja itken sitä, miten joku on voinut tehdä toiselle niin kamalia asioita ja varsinkin omalle lapselleen. Ja olen jo kuitenkin yli 30-vuotias.

En kuitenkaan jaksa/viitsi vihata äitiäni, koska se vain kuluttaisi itseäni. Onneksi asumme eri paikkakunnilla, eikä äitinikään ota juuri koskaan yhteyttä. Raskausaikanani hän soitti kerran ja kysyi vointiani.

Tekstisi melkeen kuin minu pari vuotta sitten täällä. Ja täältä saamieni vihjeiden perusteella diagnosoimme pikkusiskoni kanssa äitimme jonkin asteiseksi rajatilapersoonaksi.



Ja minun kohdalla tilanne oli sit jo niin paha että katkaisin välit kokonaan. Sen jälkeen olen käynyt äitini luona lasten kanssa 2 kertaa eli puolen vuoden välein. Ihan vain lasten ja hänen itsensä takia.... Mulla on vielä niin iso viha päällä etten välittäis vaikken näkis juuri ollenkaan. Tajusin silloin vasta lopullisesti kuinka ilkeästi (hienosti kiertäen) äitini oli ollut vuosikaudet ja me vaan siskon kanssa kestetty......



Kunnes lopulta tajusin, että se on hän joka puhuu ihan päättömi jos niitä tarkemmin ajattelee enkä minä ole hullu ensinkään.



http: //uk. geocities. com/rajatilapersoona/faq. htm



Jos kaipaat vertaistukea siitä miten otetaan omma elämä tärkeämmäksi kuin äidistä huoltapitäminen niin sähköpostini on: lilina@luukku. com

jokainen täällä joutuu elämään omien traumojensa kanssa. Jos sinun traumasi on eri kuin mitä ketjussa käsitellään, etkö voisi aloittaa uutta ketjua ja kutsua siihen heitä, joiden äidit ovat kuolleet eivätkä hylänneet.

hakea lähestymiskielto äitiäni kohtaan.

missään yhteydessä ei olla.

Olen aina kateellinen niille, joiden äiti on kuollut, sillä he voivat käydä haudalla viemässä kukkia muistelemassa ihanaa rakastavaa äitiä ja kertoa muille miten kaipaavat häntä.

Kun itse en äidistäni voi oikein kenellekään puhua, en kehtaa, ja tunnen itseni luopioksi, kun mulle ei ole " kelvannut" oma äiti ja muistot ovat vain niin masentavia.

välit sekä isään että äitiin olleet jo vuosia poikki. Mitään yhteyttä ei pidetä, muutamia satunnaisia puheluita olen heiltä saanut. Myös meidän lapsuudenperheessämme kuviona oli valtava eriarvoisuus lasten suhteen (poikalasta suosittiin muiden kustannuksella). Henkistä väkivaltaa, nujertamista, väkivalllalla uhkailua jne. Juuri missään en ole ollut hyvä vanhempieni mielestä; vahinko sen sijaan kyllä sain kuulla olleeni, ruma, lihava, tyhmä, huora yms. Luulen että tulen aina kaipamaan vanhempia, mutta en suoranaisesti vanhempiaNI. He eivät ole minua hyväksyneet eivätkä rakastaneet, en halua heitä elämääni. Surullistahan tämä on, mutta mieluummin suojelen itseäni ja omaa mielenterveyttäni.

sitten et vaan ole. Jos soittaa ja on pahansuopa, sanot kohteliaasti ja ystävällisesti, että nyt en ehdi puhua, kuulemiin.

siltä, että sinulle ja perheellesi tekisi hyvää olla hänestä erossa, ainakin jonkin aikaa.

Äitini on aina suosinut veljeäni.

Kun olin pieni, jätti minut juopon isäni kanssa, ja otti veljen mukaan. Isä pahoinpiteli minua, heitti ulos jne. Äiti ei puuttunut siihen mitenkään.

Joudun myös mummoni alistettavaksi, eikä siihenkään äitini puuttunut.

Nyt olisimme tarvinneet apua, äitini ei auttanut millään tavalla.

Veljelleni maksaa kaiken. Vuokrat, sähköt jne. Käy siivoamassa ja tekee ruuat. Ja veljeni on jo yli 30.

Äitini ei ole koskaan tuonut lapsilleni mitään, antanut lahjoja, minusta puhumattakaan.

Kun olen yrittänyt kysellä, miksi on niin epäoikeuden mukainen, saan sellaisen ryöpytyksen niskaani, kuin minussa olisi vika.



Olisi paljon kerrottavaa, nuo nyt ovat miedoimmasta päästä.

Olen yrittänyt ymmärtää, mutta kun toinen ei tule millään tavalla vastaan, niin on parempi katkaista välit.

Henkisesti en enää jaksa äitini kohtelua. Onkin kauheaa, että näen painajaisia isästäni ja äidistäni, vaikka isä on jo kuollut.

synnyitkö vanhemmille epäsuotuisaan aikaan tai ei-toivottuna? Jotkut purkavat sillä tavalla katkeruutensa lapseensa, vaikka itsehän siinä ovat pahasti mokanneet. Tiedän, ei lohduta yhtään mutta muista SINÄ ET OLE MILLÄÄN TAVALLA SYYPÄÄ HEIDÄN KÄYTÖKSEENSÄ.