Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä ketään, joka on joutunut katkaisemaan välit äitiinsä?
20.02.2008 |
Olen miettinyt, että minun on todennäköisesti pakko ainakin joksikin aikaa laittaa välit poikki äitini kanssa. Äitini on vuosikaudet käyttäytynyt minua kohtaan hyvin pahansuovasti. Meillä käydessä hän huomauttelee kaikesta kodissamme, elämäntavasamme, lastenkasvatuksessa, alasta jolla työskentelen jne. Edellisen raskauden aikana hän mm. sanoi, että minulle tekisi hyvää kokea mitä on saada sairas lapsi. Nyt meille on vauva tulossa ja pelkään, mitä vauva-aika taas tuo tullessaan, sillä juuri vauva-aikana äitini käytös oikein kiihtyy erityisen ilkeäksi. Raskaus on ollut rankka ja olen sekä fyyisesti että henkisesti äärirajoilla. Tuntuu, että mitta on täysi ja jos äitini vielä sanoo jotian ilkeää, en enää kestä.
Ennenkuin kukaan ehtii sanoa ratkaisuksi rajojen laittamista: olen yrittänyt sitä jo 15 vuotta tuloksetta. Myöskään keskustelu ei onnistu, äitini ei yksinkertaisesti kuuntele.
Kommentit (26)
Olen tosi pahoillani, eikä mulla edes ole mitään omakohtaista kokemusta tai neuvoa antaa.
Sanonpahan vaan, että tilanne jossa aikuinen tytär joutuu laittamaan välit poikki oman äitinsä kanssa, ja erityisesti vielä odottaessaan itse, on melkoisen hirveä tilanne. Mutta voit olla varma, että teet silloin oikein ja käyttäydyt kuin aikuinen. Äitisi siinä käyttäytyy todella lapsellisesti, jopa sairaasti. Kun Sinä otat vastuun itsestäsi ja hyvinvoinnistasi, sekä sitä kautta myös tulevan lapsesi hyvinvoinnista, uskon että teet oikein.
Voimia teille näin surullisissa väleissä äitinne kanssa (tai äitiä ilman) eläville!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin miettinyt, että äidilleni olisi iän myötä kehittynyt jokin persoonallisuushäiriö. Voikohan tuollainen häiriö ilmetä tai vahvistua vanhemmiten?
Niinkuin kakkosella, meidänkin perheessä oli jo lapsuudessa veljeni jatkuvaa suosimista ja on nyt edelleen aikuisiällä. Veli on täysin rajaton ja saa toimia miten vain ja äiti maksaa viulut. Minun piti lapsena ja nuorena olla mahdollisimman näkymätön ja kaikki, mistä olin kiinnostunut, kaikki mielipiteeni, ystäväni, kaikki oli äidin mielestä täyttä p**kaa.
Lukemattomat kerrat olen johonkin äitini kommenttiin sanonut hyvin rauhallisesti ja jämäkästi, että minä nyt teen näin ja että olen tekemiseni myös harkinnut. Mutta ei, äitini jatkaa piinaamista loputtomiin, vuosia. Äitini esimerkiksi edelleen ottaa aika ajoin puheeksi harrastuksen, joka oli minulle tärkeä n. 10-vuotiaana, ja puhuu miten turha ja typerä harrastus se olikaan. Yleensäkin ihan jokaikinen asia, mitä olen elämässäni tehnyt, on hänen mielestään väärä.
alkaa joku ihme itku-marttyyri-jakso. Minua ei kukaan ole koskaan arvostanut, aina on haukuttu jne... Sekö se oikeuttaa jakamaan paskaa oloaan ympärilleen? Erityisesti omalle pienelle vastustuskyvyttömälle lapselleen.
Just tuota, veli on saanut aina tehdä mitä tahansa meilläkin.
Mulla alkoi koskemaan vatsaan jo pelkkä kirjoittelu : (
Jos olen äidiltä yrittänyt tivata syitä, alkaa silläkin tuo itku ja marttyyrimaisuus. Sitten sen nykyinen mies laittaa sellaisia viestejä mulle, missä haukkuu, miten olen kiittämätön. Miten äitini on aina tehnyt parhaansa.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän, että olen ns. vahinko.