Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa, poikani luokalla on lapsi jolla ei ole kavereita. Poikani haluaisi olla hanen kanssaan kaveri, mutta vanhemmat eivat anna.
14.02.2008 |
Syynä on se, että kyseinen lapsi on kiltti, ujo ja syrjään vetäytyvä, oma lapseni taas villi, levoton ja riehuvainen. Pojan äiti kuitenkin tuntee minun poikani työnsä parista, ja tietää että poikani on sydämellinen, hyväntahtoinen eikä kiusaa koskaan.
Mutta parina aamuna pojat kävelivät aamulla samaa matkaa kouluun, ja poikani kuningasideasta jäivät matkan varrella leikkimään metsään ja myöhästyivät kunnolla koulusta. Nykyään ko. poika viedään aamuisin kouluun autolla (ja haetaan), ettei vaan joutuisi poikani vaikutuspiiriin.
Olen myös kysynyt pojan äidiltä voiko hänen poikansa tulla meille, mutta aina on jotain tekosyitä. Onhan poikani varsinainen Vaahteramäen Eemeli, mutta kuitenkin pohjimmiltaan tosi kiltti lapsi. Minun pojallani on paljon kavereita, eikä hän ole jäänyt tämän pojan kaveruutta murehtimaan, mutta onko teidän mielestänne parempi, että kiltti poika on aina yksin, kun voisi olla hyvä ystävä poikani kanssa? Kuulemma poika on sanonut pojalleni, ettei saa leikkiä hänen kanssaan.
Ja ollaan siis tavallinen perhe, tavalliset työt, tavallinen omakotitalo ja tavallinen lapsenkasvatustapa.
Kommentit (50)
Olen sanonut vaan, että on kiltti ja hyväsydäminen poika, joka ei kiusaa koskaan. Valittiin luokan oppilaiden keskuudessa jopa " reiluimmaksi kaveriksi" . Se on totta että on villi, äänekäs, vaahteramäen eemeli joka toimii ennen ajattelee, mutta ei kuitenkaan lyö, töni eikä muksi.
Mutta pointtinne tuli jo selväksi, vilkkaat ja ajoittain häiritsevästi käyttäytyvät lapset eivät kelpaa kilttien ja kuuliaisten seuraan, parempi yksin.
Täytyy olla vain onnellinen, että kaikki lasteni kavereiden vanhemmat eivät ajattele kuten te!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olette tehneet poikanne käytökselle? Käyttekö perheneuvolassa yms.?
Vanhemmat ovat ehkä ylisuojelevia, mutta siihen heillä on tietysti oikeus. Eri asia sitten palveleeko se lasta, sitä ap tässä kai kyseli?
että jos olisin tuon hiljaisen pojan äiti, voisinko, ja voisiko tämä poika luottaa siihen, että todella saisi pojastasi pitkäaikaisen ja luotettavan kaverin?
Pihapiirissämme on eräs ap:n kuvailmenan tuntuinen lapsi, todella vilkas, urheilullinen ja sosiaalinen, mutta aivan päätön tempaiksissaan ja suorastaan uhkarohkea.
Oma poikani on melko rauhallinen, ei kuitenkaan ujo- päinvastoin. Tutustui tähän vilkaaseen poikaan melko pian kun muutimme nykyiseen asuntoomme. POikamme rupesi " fanittamaan" tätä vilkasta poikaa juuri tämän rohkeuden ja hullujen ideoiden vuoksi. En puuttunut poikien ystävyyteen, sillä pokani ei lähde helposti tyhmäilyihin mukaan vaan hänelle riittää sivusta seuraaminen (pihassa on iso porukka poikia).
Jossain vaiheessa tämä vilkas poika päätti että poikani kuuluu hänen parhaimpiin ystäviinsä. Poikani oli tästä todella mielissään ja otettu. Tämä naapurin poika vierailikin meillä usein (huh huh sitä menoa!). Huomasin kuitenkin että " ystävyys" toimi täysin tämän toisen ehdoilla. HÄn keksi leikki-ideat ja päätti rooliin. Poikani tehtävä oli mukailla. Kun oma poikani jossain vaiheessa kyllästyi pomotettavana olemiseen ja vaatii saada myös päättää asioista, päättikin tämä poinen, että he eivät enään ole hyviä ystävä.
Kokemus oli pojalleni todella karavas ja hän oli pitkään todella pettynyt ja harmissaan. Juttelin hänen kanssan todellisten ystävien merkityksestä ja nyttemmin hän on unohtanut koko jutun. Pojat näkevät toisiaan edelleen pihalla ja touhuilevat isommassa porukassa. Hiljattain poikani kertoi, että tämä vilkas poika oli taas ruvennut puhumaan hänelle, että " me ollaan parhaita kavereita" .
Poika kertoi että oli todennut kaverille " Että ei, en mä halua olla sun paras kaveri, me ollaan vaan ihan pihakavereita" :)
Oma mielipiteeni on, että ekaluokkalaiset on jo sen ikäisiä, että osaavat aika hyvin sumplia kaveruusjuttuja keskenään. Itse en liikaa puuttuisi aikuisena tilanteisiin, jos ne eivät sitä oikeasti vaadi.
Toki haluan olla perillä lapseni kaverisuhteista, mutta jättää lapsille tilaa selvitellä niitä itse. Aikuisen tehtävä on tukea juuri sitä omaa lastaan, oli hän sitten se vilkas tai ujo kaveri. Toisinaan vaan toivoisi että aikuiset osaisivat olla oikeasti aikuisia ja nähdä lapset lapsina, ne " naapun kakaratkin" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole 47, mutta ihmettelen myös tätä ap:n ajojahtia.
Vierailija:
oman lapsensa ominaisuuksista...
tällä " Vaahteranmäen Eemeli" roolilla ja hehkuttavat kuinka ihania lapsensa ovat.
Ovat varmasti, en sitä epäilekään, mutta kun kaikki eivät näe asiaa samalla tavoin. Ap ei suostu näkemään, että hänen lapsensa seuraa ei tahdota, huolimatta siitä että tämä lapsi on häirikkö (vaikkakin kuinka ihana eemeli olisikin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että en itse sorru samaan.
vaan sanonut että poika on vilkkaudestaan huolimatta kiltti ja sydämellinen tyyppi.
Sinuna en kuitenkaan enää puuttuisi ap tilanteeseen, häviäjä on tässä ihan joku muu kuin poikasi :(
47
Tämänhän kiistit aiemmin!
Aika hurjaa - mitä olette tehneet asialle?