Lue keskustelun säännöt.
Miten katkaista " henkinen" napanuora äitiini?
11.02.2008 |
Olen muutaman vuoden alle kolmenkymmenen ja ihan varmaankin olisi jo aika katkaista napauora äitiini... ainakin jollain tasolla.
Itseäni häiritsee että olen niin " riippuvainen" äitini mielipiteistä. En siis tarkoita ettenkö mitään osaisi tehdä ilman hänen kommenttejaan mutta otan liian paljon itseeni kaiken mitä hän sanoo. Ja jos minulla on suunnitelmia joihin hän sitten sanoo jotain negatiivista, alan epäröimään heti. Esimerkkinä; suunnittelimme viime kesänä matkaa joka olisi tullut maksamaan paljon. Tiesin itsekin että rahaa matkaan olisi mennyt mutta se olisi ollut kuitenkin myös sukulointireissu mieheni suvun luo, ei pelkkä lomamatka. Mutta kun mainitsin asiasta äidilleni, hänenhän kommentit oli sitä luokkaa jotta liian kallista, ymym. Matka jäi tekemättä. Miehen sentään kuitenkin patistin lähtemään mutta itse jäin lasten kanssa kotiin.
Olemme myös suunnitelleet muuttoa toiselle puolelle Suomea jolloin välimatka äitiini kasvaisi lähes kolminkertaiseksi mitä nyt on. Äitini siihenkin totesi että sitten ei noita lapsenlapsiaan taida kovinkaan useasti nähdä. Sai minulle fiiliksen että olen riistämässä mummolta oikeuden tavata lapsenlapsiaan.
Myös nimistä on tullut kommenttia; nuorimmainen sai nimensä jossa vaikutteita isänsä kotimaassa mutta silti täällä Suomessakin hyvinkin käytetty nimi. Kirjoitusmuoto vaan hiukan erilainen kuin suomalaisessa kirjoitustyylissä. Kommenttia tuli tyyliin " mieti kuinka lapsi joutuu kärsimään kun joutuu aina sanomaan kuinka nimi kirjoitetaan" (kyse yhden kirjaimen erosta suomalaiseen kirjoitustapaan), ymym.
Hyvä äiti hän on, en nyt tarkoita tätä mitenkään pahalla häntä kohtaan, mutta ei jaksaisi tuntea aina syyllisyyttä omista päätöksistään. Kuitenkin äitini saa syyllisyyden tunteita minussa heräämään ihan liiankin monesta asiasta. Miten osaisin olla välittämättä liikaa hänen kommenteistaan ja alkaa tekemään omat päätökseni ilman ainaisia syyllisyydentunteita?
Kommentit (25)
hänelläkin on mielipiteet muuttuneet niin paljon sallivammiksi ja loivemmiksi. Me olemme molemmat muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä nyt kolmekymppisenä koen, että en ole pystynyt " täyttämään" hänen vaatimuksiaan. Tekemiini isoihin ratkaisuihin (kuten ero, ulkomaille muutto) suhtaudutaan usein kuin ne olisivat järjettömiä, aivan kuin olisin vieläkin vastuuton teini. Minusta siis tuntuu, että etenkin isäni ei pidä minua vieläkään täysin aikusena, vaikka olen naimisissa ja asunut omillani ym. jo yli 10 vuotta. Muuttukohan tämä sitten, jos joskus tulee omia lapsia?
Minulla olisi kova tarve olla vanhempieni silmissä jotenkuten tasa-veroinen aikuinen, mutta se ei onnistu, kun päätökset arvostellaan/tyrmätään. Olenkin ottanut tavaksi, että en kerro asioista kuin vasta sitten, kun päätös on jo varma. Palautetta tulee silloinkin ja toisinaan vanhemmat luulevat, että kyseessä on ollut ex-tempore päätös, kun ei heidän kanssaan ole puhuttu.
Kiusallista on myös oma tarve selittelyyn ja siihen, että kokee edelleen syyllisyyttä, kun tekee vanhempia miellyttämättömiä päätöksiä. Mieheni taas on tottunut jakamaan asioitaan vanhempiensa kanssa ja keskustelee usein heidän kanssaan ennen päätöksen tekoa eli joissain perheissä tuo tasaveroinen suhde vanhempiin näyttää toimivan.
Sama ongelma mulla, olen liian riippuvainen äitini mielipiteistä, saatan jättää asioita tekemättä koska hänestä idea on huono, salailen asioita joita hän ei hyväksyisi (ihmisten tapaamista, jonnekin menoa jne). Ja minullakin hänen kommenttinsa ovat monesti pilanneet ilon jostain vaatteesta/kampauksesta/sisustuksesta jne...
Hyviä vinkkejä oli kirjoittajilla (voiko täällä todella olla näin asiallista ketjua:-). Juuri se että sanoo asiat hänelle vasta kun ne on päätetty niin ettei hän pääse vaikuttamaan, ja ihan hyvin voi sanoa että " en mäkään arvostele sun hiuksia" .Sekä ehdottomasti pitää taukoa tapaamisessa ja soittelussa!
Uskon että tälläiset äidit ovat periaatteessa lämpimiä ihmisiä ja yviä äitejä ja mummoja siksipä heihin ollaan liiankin kiinnytty!
Vuorovaikutus keinoissa tärkeää on havaita toisen ajatukset omista erillisinä.
Emotionaalinen suhde äitiin vaikuttaa omiin tunteisiisi ja ajatteluusi. Koeta olla tietoisemmin se kuka olet ja pitää linjasi.
Kielteisesti symbioottinen suhde vaikeuttaa napanuoran leikkaamista, kun äiti ei suostu leikkaamaan sitä kanssasi. Se heräättää tunteita, jotka estävät leikkaamista. Kun käsittelet tunteet ja tietoisesti pidät kiinni päämäärästäsi, teet mitä itse tahdot ja puhut valinnoistasi myönteisesti, voi vaikutus olla suuri.
Muutos tapahtuu sinussa. Päätä olla myös nainen äitisi rinnalla, vaikka olet myös hänelle lapsi. Ymmärrä hänen ymmärtämättömyytensä ja kerro mielipiteesi. Ole ystävällinen hänelle.
Onnea matkaan..
äiti ei suhtaudu lapsiinsa kunnioittavasti. Eikö äidin kuuluisi rakastaa ja tukea, eikä kontrolloida ja kerta toisensa jälkeen pahoittaa lapsensa mieltä?
Aikuisten lasten täytyy itse asettaa omat rajansa, jos vanhemmat eivät niitä kunnioita. Se voi tietenkin olla vaikeaa, koska taustalla voi olla koko lapsuus sellaista aikaa, että omia rajoja ei ole kunnioitettu. Siksi jotkut tarvitsevat avuksi ihan terapiaakin.
Toinen vaihtoehto tietty on elää äidin hallinnassa kuten äiti toivoo, mutta sitten ei paljon parane valittaa, jos sen vaihtoehdon tietoisesti valitsee.