Meidän perheen nettijatkot: Kuinka monta lasta riittää?

Meillä nyt kolme lasta 2 poikaa ja 1 tyttö. Välillä tuntuu että nyt olisi hyvä ruveta ajattelemaan tulevaisuutta ja kasvattaa nämäkin aikuisiksi mutta joku sisäinen ääni sanoo että mitäs jos vielä yksi mutta järki sanoo toista. Vaikea asia kun ei tiedä koska riittää.

Meillä on kaksi tyttöä, 1- ja 7-vuotias ja meidän perhe on nyt koossa :) Toki näin perustavaa laatua olevassa asiassa ollaan takana molemmat, niin minä kuin mieskin. Pitkään ajattelimme, että yksi lapsi riittää meille, mutta mieli muuttui, kun vauva-ajasta oli kulunut riittävän pitkä aika ;)

- aloitimme vanhoina eli olemme molemmat jo 40 täyttäneet

- nämäkään lapset eivat tulleet helpolla eikä ikä tilannetta helpottaisi

- kakkosen syntymä oli rankka kokemus vaarallisine komplikaatioineen: olin 2 päivää teholla ja 2 viikkoa sairaalassa.



Yhdessä miehen kanssa totesimme että on parempi olla elävä äiti kahdelle kuin ehkä kuollut kolmelle.

...ja neljättä lasta olisin itse vielä vähän toivonut. Eikä se myöhäistä olisi vieläkään, olen 38 v. juuri täyttänyt ja mieheni on vuoden vain vanhempi. Pojat ovat nyt 12-, 10- ja 7-vuotiaita, joten selvä iltatähtihän se neljäs olisi. Mutta se on tunnepuolen juttu ja minun haaveni.



Järkisyitä on paljon miksi kuitenkin ei. Mieheni on opiskellut jo monta vuotta ja opinnot vielä jatkuvat, haluamme jo maallistakin omaisuutta ja matkustella. Toisaalta olemme antaneet kaikki pieneksi käyneet vaatteet ja välineet kiertämään...auto pitäisi vaihtaa isompaan, takapenkille kun ei mahdu kolmea enempää...Remontoimme juuri asuntomme siten, että kaikille kolmelle pojalle on omat huoneet, mihin neljäs?



Jaksaisiko sitä enää aloittaa alusta saman rumban? Toisaalta on kiva, kun on koulun vanhempainilloissa nuorimmasta päästä. Jos tekisimme neljännen olisin takuulla sieltä vanhimmasta päästä ja miten murkkuikäinen sen ottaisi?



Mutta silti joskus mietiskelen asiaa. Lievää vauvakuumetta on aina aika ajoin. En siis ole varma, onko lapsiluku tässä. Mieheni on asiasta varmempi, muttei hänkään täysin vakuuttunut. Vielä on kai sellainen prosentin mahdollisuus :)

Alunperin haaveilin neljästä lapsesta, kahdesta kahden " satsista" (pienen hengähdystauon olisin halunnut väliin). Miehelleni jo tuo kolmas oli aika sumplimisen tulos ja ei ole halukas enää yhteenkään lapseen lisää. Miehelläni onkin jo 4lasta, ensimmäinen lapsi nuoruuden suhteesta on kohta juuri 18v. Eli alunperin se että lapsilukumme on täynnä oli mieheni päätös.



Nyt kun lapsemme ovat jo kasvaneet, niin olen itsekin samaa mieltä että 3lasta riittää meille. On kiva välillä tehdä perheen kanssakin jotain, harrastaa ja reissata isompienkin lasten ehdoilla. En olisi enää niin halukas jakautumaan että toinen vanhemmista voi tehdä jotain isompien lasten kanssa, kun toinen on vauvan/taaperon kanssa kotona. Toinen vaihtoehto olisi ettei isompien kanssa tehtäisi niin paljoa jos haluaisi olla koko perheen kanssa.



Tuntuu että aika aikansa kutakin ja nyt onkin jo aika siirtyä eteenpäin pois vauva-taaperotouhuista. Joskus mietin että olisi ehkä hitusen eri asia jos vauva/taaperoaika hoidettaisiin meillä toisin. Meidän tavalla pitkään (täys)imetetyt, kotona kohtalaisen pitkään hoidetut lapset ilman meidän vanhempien (tai ainakin minun) halua jättää aikaisin hoitoon, ilman sukulaisten turvaverkostoa on kuitenkin sitovaa. Taloudellisesti myös taas hoitovapaalle kotiin jääminen söisi taloutta, juuri kun on tuosta hoitovapaan penninvenytyksestä päästy. Se tarkoittaisi taas hitaampaa asuntolainan takaisin maksua ja isomman auton hankkimista, joka taas maksaisi.



Lisäksi kyllä noissa 3kin lapsessa on hommaa. Jokainen kaipaa omaa aikaansa ja huomiotansa. Menoa ja hälyä on. Kotitöitä on riittävästi, jopa yllättävän paljon. Lisäksi kun yrittää jokaisen kanssa vähän sylitellä ja jutella ja tehdä jotain yhteistä, niin siinä menisi vielä enemmän aikaa, siinä voisi jäädä osa hommista tekemättä ja omat hengähdystauot vieläkin vähemmälle. Jotenkin tuntuisi että muut lapset joutuisivat luopumaan ja joustamaan, varsinkin kun vauva-taapero vaatii kyllä yleensä omansa. Enkä haluaisi aina niputtaakaan koko lapsikatrasta samaan, vaan huomioida jokaista lasta paljon omana persoonanakin. Mitä useampi lapsi on sitä hankalammaksi tuo yhtälö käy.



Mutta silti halusin aikanaan monta lasta ja tykkään touhusta ja metelistä ympärillä. On ihana kun voi viettää aikaa omien perheenjäsenten kanssa. Lapset antavat paljon ja on ihana kun he ovat niin erilaisia.

Lapsia on kaksi (alla kouluikäisisä). Päätökseen on vaikuttanut moni seikka: vanhempien ikä yli 40, sektioalueen ' ohuus' kohdussa sekä mm. koliikkivauva.

3 lasta 9- ja 2-vuotiaat, sekä 1kk ikäinen vauva. Lapsiluku on täynnä. Lähinnä taloudellinen tilanne määrää sen, ettei enempiä lapsia meille tule.

riivaa mutta järki sanoo toista. Meillä nyt 7,5 v tyttö, pian 5v ja pian 2 v pojat. Kuopus on ollut ns hankala tapaus. Alkoi nukkumaan öitään vasta pari kuukautta sitten. Sitä ennen valvottiin öisin monta tuntia ja koko perhe kuunteli karseaa huutoa. Isommat lapsetkin kärsi valvomisesta. Toisaalta aika on kuultanut jo nyt muistot. Neljästä lapsesta olen aina haaveillut. Miehelle olisi riittänyt 2 ja nyt hän on sanonut ehdottoman ein neloselle. Kolmattakin puhuttiin pitkään. Tiedän että saan hänet suostumaan jos haluan. En itsekään halua vauvaa juuri nyt mutta vaikka parin vuoden päästä. Toisaalta haluaako sitä sitten enään kun on päässyt jo niin helpolla muutaman vuoden. Vauva aika on kuitenkin aika raskasta.

Käytännön asiat tietty myös mietityttää. Meilläkin juuri saatiin talo remontoitua niin että kaikilla lapsilla ja vanhemmilla on oma huone. Auto pitäisi vaihtaa sitten myös. Lisäksi lasten harrastukset on kalliita ja jos meidän pojat päättää alkaa harrastaan kiekkoa niin kuka ratkee niihin joka päiväisiin treeneihin töiden teon ohella ja viikonloput menee kisamatkoilla? Ja ne varusteet!!! Huh mitä ne maksaa!

Ja sitten tuo perheen yhteiset retket olisi ihania ja matkustelu mutta tälläkin hetkellä meidän taapero on vielä siinä iässä ettei sitä voi ottaa kaikkeen mukaan ja sitten toinen vanhemmista on kotona sen kanssa ja toinen isompien kanssa esim elokuvissa. Matkustella toki voi mutta helpompaa sekin on kun lapset on isompia.



Toisaalta tämä kotona olo on niin ainutlaatuista aikaa vauvan ja taaperon kanssa. Tälläisiä tilaisuuksia ihimisille ei tule elämäässä montaakaan kertaa ja kuinka lyhyt tämä aika on kun lapsi on pieni. Haluisin vielä kerran kokea raskauden, synnytyksen ja pikkuvauva ajan silti vaikka se raskasta onkin ja jos en ajattele sitä tulevaisuutta..rahan menoa ym asioita niin olenko hullu?



Tälläisiä ajatuksia täältäpäin. Samoja siis kuin teilläkin. Yllättävän moni pähkäilee tämän saman asian kanssa.

Elämä meni kuitenkin niin, että sain ensimmäiseni vasta 38-vuotiaana, toisen pari vuotta myöhemmin. Kakkosen vauvavuosi oli rankka, olin muutaman kuukauden todella väsynyt. Toista sellaista vuotta en olisi jaksanut eikä ehkä parisuhdekaan kestänyt. Siinä vaiheessa kun kakkonen oli kaksivuotias, minulla oli tunnetasolla kova kaipuu kolmanteen lapseen ja kadehdin joidenkin samaa tahtia lapsensa saaneiden kolmatta raskautta. Ikä oli se merkittävin tekijä. Isommalla ikäerolla olisin ehkä sen kolmannen jaksanutkin. Sitä ei kuitenkaan meillä edes harkittu. Olen onnellinen näistä kahdesta!

Leikkimielellä ennen ainuttakaan lasta puhuimme viidestä sopivana lapsilukuna. Ikinä en kuitenkaan ajatellut, että suurperhettä tässä perustetaan. Vauvakuume on kummallinen asia; milloin se iski minuun, milloin mieheen. Kovin helposti se tarttuikin...Osa lapsista on saatu alulle helposti, osan kanssa on jouduttu turvautumaan lääkkeisiin. Viidennen jälkeen ajattelin, että ei enempää, mutten halunnut sterilisaatiota silti. Ja niinpä kuudes, kuopuksemme halusi vielä itse tulla meidän perheeseemme. Kuusi sektiota riittivät minun kohdulleni ja hyvillä mielin se päästettiin eläkkeelle :o)



Mandi ja kuuden katras 92,94,99,02,04 ja 06

Meillä on 8v tyttö ja 5v ja 3,5 kk pojat. Kummasti se vauvakuume nostelee jo päätään kun nuorimmaistaan kattelee. Haluna kokea odotus, synnytys ja pieni vauva vielä kerran.

Yhtään ei ole sellainen olo ettei enää, vaan pikemmin sellainen että yksi vielä puuttuu meidän perheestä. Mies puhui jo edellisen odotuksen aikana neljännestä joten halu vielä yhteen on yhteinen.

Pari vuotta luultavasti pidetään väliä ja sit katsotaan onko luonto vielä meidän puolella. Ikää meillä on molemmilla 36v joten vielä kerkiää..

Kolmatta kuumeillessani mietin kauhuissani, että kauankohan tätä vielä jatkuu: aina kun kuopuksen saa ulos potkuhousuista, seuraavaa tekee jo mieli. Ajatus viimeisestä raskaudesta, synnytyksestä ja imetyksestä tuntui niin haikealta ja lopulliselta.



Onneksi se kuitenkin loppui tähän: nyt tuntuu hyvin voimakkaasti siltä että meidän perhe on valmis! Ajatus siitä, että tulisi vahingossa raskaaksi, on jopa vastenmielinen ja pelottava. Toisaalta, ei minusta aborttiinkaan pelkästään ns. sosiaalisista syistä.



Syitä täyteen lapsilukuun on monia. Olen aloittanut lastenteon verrattain nuorena (22v), ja kun ajoissa on aloittanut, täytyy järkevään aikaan lopettaakin. En halua olla eläkeikäinen sitten kun seuraavan kerran saan elää muidenkin kuin lasteni ehdoilla. Mieheni on myös todella paljon pois kotoa, työreissuja tulee n. 200 vrk/vuosi. En ehkä yksinkertaisesti jaksaisi isompaa laumaa kaitsettavia. Haluan myös, että pystymme jatkamaan matkustelua ja harrastamista. Se tulee olemaan taloudellisesti tiukkaa jo nyt varsinkin kun lapset kasvavat, saati sitten jos lapsia olisi vielä enemmän.



En myöskään uskalla ottaa sitä riskiä että meille tulisikin tyttö ;) Olen aina nähnyt itseni poikien äitinä ja entisenä poikatyttönä handlaan poikien maailman paljon paremmin kuin pikkutyttöjen kotkotukset.



Näin on siis enemmän kuin hyvin.

11v,9v,6v ja 3v. Ja ehdottomasti lapsiluku täynnä. Minä itse olisin tyytynyt jo kolmeen, mutta mies ylipuhui vuoden verran ja vielä neljäs tehtiin. Mutta nyt se on siinä, ihana tyttökarti. Mieheni vielä yhden haluaisi, mutta minun päätäni ei enää käännetä. Opiskelen parhaillani uutta ammattia ja pieni kunnianhimo töiden suhteen nostaa päätään.



Ikää on jo 38v minullakin ja mies täytti jo 40. Nyt kun nämä saisi kunnialla aikuisiksi. Vanhimmalla jo esimurkku nostamassa päätään ja kauhulla odotan edessä olevaa murrosikää 4 nätin tytön kanssa.

Eli vauvakuume tulee ja menee ja aika näyttäköön, tuottaako se meidän perheemme kohdalla enää tulosta. Pienestä tytöstä asti olen kuitenkin aina sanonut toivovani kuutta lasta :) Onnekseni olen löytänyt myös miehen, joka on lapsirakas.



Misti ja viisi ihanaa tenavaa (-94, -97, -00, -04 ja -07)

Eli kaikki luulee että tämä nyt taaperomme on " iltatähti" , kun kaksi edellistä jo isoja koululaisia / murkkuja.



Mutta ei... ihan salaa toivoisin vielä vauvaa ja useampaakin. Yhtä kiitos pian, ja pari jos uskaltaisi vielä joskus 4-kymppisenä tehdä :-).

Onneksi mies on samaa mieltä (kunhan taloudellisesti pärjätään.)

... ja itse ajattelin pitkään, etten tee yhtään lasta. Tästä olen saanut muutamaan otteeseen kuulla sutkauksia ;)



Oikea mies sattui kohdalle 12v sitten ja vuosien mittaan oma mieli lämpeni mahdolliselle yhdelle lapselle. Ensimmäisen synnytys oli hankalahko ja ensimmäinen ajatus oli, että yhteen tämä jää. Sitten tuli yksi keskenmeno. Kun sitten toisen lapsen saimme niin sen nälkeen on ollut saman tyyppinen tilanne kuin ketjussa aiemmin kirjoittaneella: yhden kun on saanut käsilleen (tai " potkuhousuista ulos" kuten aiempi kirjoittaja osuvasti ilmaisi) niin on alkanut vauvakuume nostamaan päätänsä.



Edelleenkään en sano, ettei yhtään enää. Näiden neljän kokemuksen myötä on vain ollut pakko myöntää, että raskaus, synnytys ja pienen ihmisenalun kehittymisen katsominen on elämän suurimpia ihmeitä.

Miehen kanssa ei olla lopullisesta lapsiluku-asiasta vielä keskusteltu. Nuorimmainen lapsista kuitenkin vasta 5kk vanha. Itsellä ikää 37, joten ei tässä kyllä pitkään asiaa voi miettiäkään.

tuntenut miehen viisi vuotta ennenkuin tuli eka vauva, olisimme halunneet vahan aiemmin. Lapset ovat mielestamme lahja. Mina uskon etta paras lahja minka voi omalle lapselleen antaa on sisarus, ja kakkonen tuli 21 kk myohemmin. Meilla lapsiluku on taynna, osaksi minun ikani takia, osaksi koska haluamme tehda muutakin kuin vain lapsia esim matkustaa. Uskon myos etta kun on vain kaksi lasta voin tuntea heidat paremmin ja ehtia tekemaan asioita heidan kanssaan eri lailla verrattuna jos lapsia olisi 4-5.



Se mika minua arsyttaa on etta kun esikoistyton jalkeen saimme pojan, niin monet ihmiset kommentoivat etta nyt on perhe taynna, ihan kuin automaattisesti kaikkien ihanne olisi perhe missa yksi tytto ja yksi poika. Vaikka olisi ollut kaksi tyttoa en usko etta silti olisimme halunneet kolmatta.

Kahden jälkeen lapsiluvun piti olla täynnä mutta vauvakuume nostatti päätään, meissä molemmissta :) Kolmas syntyi kuin taivaan lahjana. Parisuhde parani pienimmän myötä, tiedä sitten mistä se johtuu...

Nyt kuumeillaan uudelleen, ehkä se neljäs vielä?? Järki sanoo vastaan mutta tunne on toista mieltä. Jos haluamme vielä yhden lapsen niin nyt olisi sen aika. Kumpikaan emme tästä enää nuorru, m37 ja minä 33.

Ollaan jahkailtu jo monta kuukautta, eikä osata ratkaista asiaa. Ongelmako?

mutta mies ei ole lämmennyt. Enkä itsekään ole täysin varma asiasta. Ajatuksissani pyörii että eiköhän se neljäs olisi hyvä saada tähän samaan rykelmään 7v, 5v ja 2 v seuraksi kun vielä jonkin aika sitten ajattelin että haluan iltatähden sitten kun nykyinen kuopus on vähintään 5 v. Ikä ei ole mulla esteenä mutta tosi vaikea tilanne. Tunnepuoli sanoo että vauva nyt mutta järki sanoo toista. Mieheni varmaan saisin ylipuhuttua asiaan se on päänvaivoistani pienin kunhan vaan itse tiedän mitä haluan ja koska. Taivun todennäköisesti iltatähden puolelle eri syistä johtuen mutta kova polte olis sydämmessä saada vauva jo pian ; )

Paraneeko tämä koskaan? Sen tiedän että neljäs lapsi olisi ainakin viimeinen. Viidenteen en enään miestäni saa ylipuhuttua kun kolmaskin oli jo houkuteltavissa ; )

Meillähän on liki samanikäisiä lapsia. Mikä ihme biologinen kello meihin naisiin on rakennettu ja mistä se vauvakuume ennalta varoittamatta ilmestyy?

Kolme lasta on taivaan lahja. Synnytykset menneet hyvin, lapset olleet helppoja. Nautin äitiydestä, iloineen ja suruineen. Mutta se vauvakuume, se himpatin kuume valtaa mielen ja pahasti. Toisaalta nyt on elämä hyvässä mallissaan, kaksi isompaa osaa jo paljon ja tämä yksi pikkuinen saa olla rauhassa pieni. Tavallaan nauttii tästä yhdestä pienestä kerrallaan :) Mutta toisaalta, olisihan se vauvakin mieletön juttu! Olisi vielä kolmannelle kaveriksi kun kasvaa.

Mieli ailahtelee eikä anna rauhaa. Päätös pitäisi tehdä... jos mennään niin, että tulee kun on tullakseen niin aivan varmasti kohta plussataan ;) kaikki kolme ovat saaneet alkunsa suht helposti. Mietin, että vielä ennättäisi vauvan vuodelle 2008 =)

Kääk!! Osaappa tässä päättää, isoja asioita ja hirmuista jahkailua. Mutta vauvakuume on, ei voi mitään.

Antaako vallan kuumeelle vai mennäkkä järkipohjalla? Käsittämättömän vaikeaa.



Z ja katras -00, -02 ja -07