Meidän perheen nettijatkot: Kuinka monta lasta riittää?
Perheen lopullinen lapsiluku on monimutkaista matematiikkaa. Biologinen kello saattaa tikittää, ennen kuin on henkisesti valmis. Ja millainen on sopiva kumppani? Ei tuon kanssa voi lapsia tehdä... Helmikuun Meidän Perheessä mietitään lopullista lapsilukua ja syitä siihen.
Onko teillä lapsiluku täynnä? Mikä tai kuka päätökseen vaikutti?
Keskustele aiheesta.
Kommentit (26)
Alkujaan puhuttiin miehen kanssa kolmesta lapsesta ja mieluiten niin, että olis tehtynä ennen 30 ikävuotta. No toisen ja kolmannen ikäero on 5 vuotta ja ajateltiin, että tarviihan toi kolmaskin oman ikäisen kaverin itelleen. Niin annettiin lupa neljännelle lapselle tulla. Neljäs piti olla viimeinen, kunnes viime syksynä huomasin odottavani jälleen. Hetkeäkään en ajatellut, että en pitäisi yllätysvauvaamme, mutta sen päätin, että enää en riskiä ota, vaan jompi kumpi meistä menee " katkaisuhoitoon" . Joko mulle tehdään sterilisaatio tai miehelle vasektomia tämän vauvan jälkeen.
_äippä_ ja pojat -98, -99, -05 ja -06 sekä rv 23+5
Eli kolmas syntyi, kun täytin 30 vuotta, joten siinä vaihessa mentiin " tavoitteessa" . Nyt kun viides syntyy, on meillä molemmilla ikää 33 vuotta, joten aikaa olis kyllä vielä perhettä kasvattaa.:)
Olen pian 30-vuotias ja mies täytti juuri 32v. Meillä on 4 lasta. 6kk, 5v., 7v. ja 9v. Minusta tuntuu, että meidän lapset on tässä, mutta niin minusta tuntui kakkosen ja kolmosenkin jälkeen. Vannomatta paras siis. Jokainen perhe tietää mikä itselle on se sopiva lapsiluku. Joku tyytyy yhteen, mutta jollekin viisikään ei riitä. Meitä ihmisiä kun on niin erilaisia. :)
Meillä on 6,5v. tyttö ja 3,5v. poika. Joskus olin ajatellut, että jos ja kun - poika on se joka jää viimeiseksi - joten synnytyssalissa pykättyäni pojan, muistan huokaiseeni, että se on siinä. Meidän lapset on tehty. En muista oliko se joku uni vai milloin tuo ajatus kiteytyi. Esikoisen jälkeen tunsin vahvasti, että joku vielä puuttuu, mutta nyt tuntuu että perhe on kasassa.
Sen verran joustoa olen ajatellut, että " vahinko" saa tulla jos on tullakseen, mutta kaikkemme teemme, että saisimme nyt seurata näiden lasten kasvua ja alkaa nauttimaan erilaisesta lapsiperheen arjesta - sellaisesta jossa vaipat ja syöttämiset on vain historiaa. Syli ei kaipaa vauvaa, mutta eiköhän siihenkin ajatukseen sopeutuisi jos sen tilanteen eteen " joutuisi" .
Innoissaan tässä kyllä odotellaan lähipiirissä syntyviä vauvoja joita on tulossa kesän loppuun mennessä runsaasti. Hauska buumi kaveripiirissä on kolmen lapsen sarjat. Kohta olemme ainoita kahden lapsen perheenä.
Olen pitänyt tuota nuorempaa vielä ihan vauvana, mutta 2-vuotissynttäreinä tajusin, että sehän on jo iso.... Kyllä hän puhuu, ymmärtää, touhuaa ja tekee samat asiat kun isompikin, mutta silti hän on ollut mun vauva. Kun olin toipunut tästä järkytyksestä, niin mut valtasi vastustamaton vauvakuume. Mies haluaisi 2 lasta lisää ja minä olen yrittänyt häntä vähän toppuuttaa (tähän asti). Itse olen kahden lapsen perheestä ja mulle perhe on tarkoittanut aina äitiä, isää ja kahta lasta. Olisin tosi tyytyväinen kahteen lapseen, mutta haluaisin sen vauvan! Ja eniten mua pelottaa se, että jos annan tälle kuumeilulle periksi, niin mitä sitten kun se tulee uudestaan?
4 ihanaa lasta tällä hetkellä.syntyneet 00,01,03 ja 05.ja nyt sit taas raskaana la lokakuussa.minä haluisin lapsia kusi mutta katsotaan nyt miten tämän viidennen jälkeen käy,vieläkö vauvakuume iskee.minulla vauvakuume iskee aina siinä vaiheessa kun edellinen vauva oppii kävelemään ja puhumaan kunnolla.silloin tuntuu et ei ole vauvaa enää.