Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.
19.04.2014 |
Tuli mieleen eilisestä lapsettomuus keskustelusta kun jotkut vertasivat lapsettomuutta muihin asioihin ja ihmettelivät sen rankkuutta,niin omasta puolestani voin sanoa että olen kokenut mm. rankan koulukiusaamisen lapsena ja aika pahaa perheväkivaltaa. Olin ihan mustelmilla ja juoksin isääni karkuun. Olen ollut työpaikkakiusattu, minulla on ollut terveyden kanssa harmia mm. löydetty kasvain, entinen seurustelusuhteeni oli väkivaltainen... Olen kokenut myös yhden luomuraskauden joka päättyi keskenmenoon.
Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta lapsettomuus nykyisessä suhteessa on ollut rankin. Varmasti senkin takia että lääkärit antoivat meille niin hyvät ennusteet, mutta lasta ei kuitenkaan tullut. Lapsettomuus syö hitaasti, vuosi vuodelta.
Kun olin teini, epäiltiin hetken aikaa että olin raskaana. Vanhemmat sanoi että se on sitten abortti jos olen. Muistan miten itkin ja pelkäsin. Onneksi en kuitenkaan aborttia joutunut kokemaan kun en ollutkaan.
Luomuraskaus oli iloinen yllätys, mutta 8. raskausviikolla päättyi. Keskenmeno oli todella rankka paikka, mutta selvisin siitä todella nopeasti.
Vaikka olen joutunut pelkäämään aborttia ja kokemaan yhden keskenmenon, niin se lapsettomuus on näitäkin raskaampi asia minulle. Ihmiset ei vaan ymmärrä, että vaikka mitä kokisi niin lapsettomuus on jotain sellaista että se syövyttää sisältä pikku hiljaa. Vaikka eläisit muuten juuri sitä elämää mitä haluat, matkustelisit, tapaisit uusia ihmisiä, harrastaisit, panostaisit parisuhteeseen...
Kyllä se omalla tavallaan on kipein asia. Jos joku kohtelee sinua huonosti niin pääset aina karkuun. Mutta lapsettomuutta et pääse.
Kommentit (334)
Olen itse lapseton 50 + ja kokenut hyvin rankkoja asioita. Lapsettomuus ei ole minulle minkään tason ongelma verrattuna noihin muihin. Olisiko ap:lle käynyt niin, että lapsettomuus tuo esiin aiempien tapahtumien tunnekuorman ja on tavallaan se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pida aliarvioida ap:n tuskaa, ymmarran kylla etta voi tuntua pahalle. Sellaiset ihmiset jotka ovat kokeneet elamassaan jo tosi paljon vastoinkaymisia, menetyksia, kuolemaa, vakavia sairauksia ym. yksi lapsettomuus ei enaa tunnu missaan. Sita vaan on onnellinen etta on viela hengissa ja terve. Sellaiset taas, joilla ei oikein ole vaikeuksia elamassa ollutkaan vaan aina kaikki on mennyt tasaisen kivasti just miten on halunnutkin, lapsettomuus voi todella olla tosi kova paikka, kun ei itse voi paattaakaan kaikesta.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 12:29"]
Kylläpä surettaa. Olen lotonnut kauan aikaa ja suurin toiveeni on ollut lottovoitto. En ole sitä kuitenkaan saanut, koska sen mahdollisuus on minulle todella pieni! Olen viettänyt 15 vuotta vieden kuponkeja, toivoen ja käyttäen kaikki konstit. Aloitin silloin 20-vuotiaana kun minulle tuli halu omasta lottovoitosta. Nyt olen katkera 35-vuotias, joka ei ole vieläkään saanut voittoa! Koko elämäni ja nuoruuteni on kulunut haluten tätä yhtä asiaa. Olen niin katkera ihmisille joilla on rahaa. Olen kokenut tässä välissä avioeron, syövän, omaisen kuoleman jne. mutta mikään niistä ei ole ollut niin kova paikka kun että en ole sitä lottovoittoa saanut!
Huomaatteko, lapsettomat? Näin voi tehdä mistä tahansa itselleen pakkomielteen.
[/quote]
Pienenä sä katsoit miten sun äiti oli onnellinen omasta lottovoitostaan. Sun sisko on saanut niitä voittoja tässä viiden vuoden sisään peräti kolme kappaletta! Sun paras kaveri kertoi juuri sulle kun näitte tässä taannoin keskustassa kahvilla, että odottelee varovasti omaa lottovoittoaan - viime lauantaina näytti kupongissa siltä, että sellainen voisi vaikka olla tulossa. Eipä silti, sinuahan ei yhtään ketuta että toiset voittaa aina kun laittaa loton vetämään ja sinä et milloinkaan, ei...
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:08"]
Minä ihmettelen miksi lapsettomuuden tuskasta kertominen tuntuu herättävän raivoa. Miettikää raivostujat, mitä ajattelit te silloin kun päätitte tehdä lapsen? Ja miettikää jos olisitte edelleen siinä samassa tilanteessa - kaikki nämä vuodet olisitte vaan vaikka tikuttaneet ovulaatiota ja odottaneet raskaaksi tuloa ja itkeneet kuukautisten alkamista?
[/quote]
asioille voi tehdä jotain. Voi mennä tutkimuksiin ja hoitoon. Voi mennä vaikka samaan aikaan adoptiojonoon, jos on terve, naimisissa ja väh. 25-vuotias. Edes adoptiojono ja hoidot ei sulje toisiaan pois, tosin adoptiohakemus jäädytetään jos tulet onnistuneesti raskaaksi sinne asti kunnes esikoinen on 2v. Lapsettomille on vaihtoehtoja suomessa, jopa kunnallinen, ilmainen lapsettomuuden hoito yliopistollisissa sairaaloissa! Lisäksi sen ilmaisen hoidon taso on Suomessa jopa joskus parempi kuin klinikoilla, on sitä erityisosaamista.
Että ei, minä en jäisi märehtimään vaan olisin onnellinen kun on niin hyvät mahdollisuudet. Jos en sitten lapsettomuushoidoillakaan tai adoptiollakaan tulisi äidiksi, niin sitten surisin, käsittelisin asian ja jatkaisin elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 10:24"]
ap on kuitenkin ollut raskaana ja on myönnetty lupa hakea adoptiota. Et voi verrata siihen kun joku saa totaalisen lapsettomuus-tuomion vaikka sairauden vuoksi, ei adoptiota, ei hoitoja, ei mitään.
[/quote]
Tähän vielä kommentoisin, että se olisi minulle helpompaa. Kyllä vaan. Olisi helpompi kuulla se heti päin pläsiä, että ei et saa lapsia mitenkään. Sen voi surra, käsitellä ja jatkaa elämää. Vuosien turha toivo on rankempaa. ap.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 12:59"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 12:29"]
Kylläpä surettaa. Olen lotonnut kauan aikaa ja suurin toiveeni on ollut lottovoitto. En ole sitä kuitenkaan saanut, koska sen mahdollisuus on minulle todella pieni! Olen viettänyt 15 vuotta vieden kuponkeja, toivoen ja käyttäen kaikki konstit. Aloitin silloin 20-vuotiaana kun minulle tuli halu omasta lottovoitosta. Nyt olen katkera 35-vuotias, joka ei ole vieläkään saanut voittoa! Koko elämäni ja nuoruuteni on kulunut haluten tätä yhtä asiaa. Olen niin katkera ihmisille joilla on rahaa. Olen kokenut tässä välissä avioeron, syövän, omaisen kuoleman jne. mutta mikään niistä ei ole ollut niin kova paikka kun että en ole sitä lottovoittoa saanut!
Huomaatteko, lapsettomat? Näin voi tehdä mistä tahansa itselleen pakkomielteen.
[/quote]
Pienenä sä katsoit miten sun äiti oli onnellinen omasta lottovoitostaan. Sun sisko on saanut niitä voittoja tässä viiden vuoden sisään peräti kolme kappaletta! Sun paras kaveri kertoi juuri sulle kun näitte tässä taannoin keskustassa kahvilla, että odottelee varovasti omaa lottovoittoaan - viime lauantaina näytti kupongissa siltä, että sellainen voisi vaikka olla tulossa. Eipä silti, sinuahan ei yhtään ketuta että toiset voittaa aina kun laittaa loton vetämään ja sinä et milloinkaan, ei...
[/quote]
Ja aina uusia ihmisiä kohdatessa juttu menee vartissa siihen, montako miljoonaa viime viikon loppuna tuli lotossa. Kun käy ilmi että sinä et ole voittanut koskaan mitään, sitä aletaan porukalla hämmästellä ja saat neuvoja, miten ne raksit pitää laittaa, että varmasti ensi viikon loppuna voitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kahden lapsen äitinä, jolle raskautuminen on ollut naurettavan helppoa, uskon lapsettomuuden olevan yksi elämän suurimmista suruista. Tiesin jo lapsena haluavani itse lapsia ja siitä saakka aika ajoin mietin, miten kestäisin jos en saisikaan lapsia. Kaltaisilleni, jotka ovat aina halunneet lapsia, suru on varmasti musertava ja kuten ap kuvasi - jopa rankin kokemus elämässä. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja toiset voivat päästä surusta yli nopeammin.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 12:59"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 12:29"]
Kylläpä surettaa. Olen lotonnut kauan aikaa ja suurin toiveeni on ollut lottovoitto. En ole sitä kuitenkaan saanut, koska sen mahdollisuus on minulle todella pieni! Olen viettänyt 15 vuotta vieden kuponkeja, toivoen ja käyttäen kaikki konstit. Aloitin silloin 20-vuotiaana kun minulle tuli halu omasta lottovoitosta. Nyt olen katkera 35-vuotias, joka ei ole vieläkään saanut voittoa! Koko elämäni ja nuoruuteni on kulunut haluten tätä yhtä asiaa. Olen niin katkera ihmisille joilla on rahaa. Olen kokenut tässä välissä avioeron, syövän, omaisen kuoleman jne. mutta mikään niistä ei ole ollut niin kova paikka kun että en ole sitä lottovoittoa saanut!
Huomaatteko, lapsettomat? Näin voi tehdä mistä tahansa itselleen pakkomielteen.
[/quote]
Pienenä sä katsoit miten sun äiti oli onnellinen omasta lottovoitostaan. Sun sisko on saanut niitä voittoja tässä viiden vuoden sisään peräti kolme kappaletta! Sun paras kaveri kertoi juuri sulle kun näitte tässä taannoin keskustassa kahvilla, että odottelee varovasti omaa lottovoittoaan - viime lauantaina näytti kupongissa siltä, että sellainen voisi vaikka olla tulossa. Eipä silti, sinuahan ei yhtään ketuta että toiset voittaa aina kun laittaa loton vetämään ja sinä et milloinkaan, ei...
[/quote]
Ja aina uusia ihmisiä kohdatessa juttu menee vartissa siihen, montako miljoonaa viime viikon loppuna tuli lotossa. Kun käy ilmi että sinä et ole voittanut koskaan mitään, sitä aletaan porukalla hämmästellä ja saat neuvoja, miten ne raksit pitää laittaa, että varmasti ensi viikon loppuna voitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
180, jätät tietoisesti tajuamatta sen, että eihän täällä vähätellä lapsettomuuden murhetta. Täällä kritisoidaan sitä, että jotkut tekevät siitä elämänsä koko sisällön ja pakottavat vielä muutkin elämään sen mukaisesti.
Suomen lapsettomat itkee jotain 6 kuukauden jonoa että pääsee sairaalaan ilmaiseksi hoidattamaan lapsettomuutta. Toisaalla ei ole todellakaan kunnallista palvelua, ei kaikkialla edes klinikoita.
Suomen lapsettomat itkee 6 vuoden adoptiojonoa, kun toisaalla ei ole mahdollisuutta adoptoida ollenkaan.
Missä vika? Miksi juuri suomen lapsettomat on katkerimpia, vaikka heille annetaan kaikki ja kuu taivaalta?
Tosin ihmetyttää sekin miksi suomen lapsiperheetkin on niin masentuneita, vaikka heilläkin kaikki on ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:08"]
Minä ihmettelen miksi lapsettomuuden tuskasta kertominen tuntuu herättävän raivoa. Miettikää raivostujat, mitä ajattelit te silloin kun päätitte tehdä lapsen? Ja miettikää jos olisitte edelleen siinä samassa tilanteessa - kaikki nämä vuodet olisitte vaan vaikka tikuttaneet ovulaatiota ja odottaneet raskaaksi tuloa ja itkeneet kuukautisten alkamista?
[/quote]
asioille voi tehdä jotain. Voi mennä tutkimuksiin ja hoitoon. Voi mennä vaikka samaan aikaan adoptiojonoon, jos on terve, naimisissa ja väh. 25-vuotias. Edes adoptiojono ja hoidot ei sulje toisiaan pois, tosin adoptiohakemus jäädytetään jos tulet onnistuneesti raskaaksi sinne asti kunnes esikoinen on 2v. Lapsettomille on vaihtoehtoja suomessa, jopa kunnallinen, ilmainen lapsettomuuden hoito yliopistollisissa sairaaloissa! Lisäksi sen ilmaisen hoidon taso on Suomessa jopa joskus parempi kuin klinikoilla, on sitä erityisosaamista.
Että ei, minä en jäisi märehtimään vaan olisin onnellinen kun on niin hyvät mahdollisuudet. Jos en sitten lapsettomuushoidoillakaan tai adoptiollakaan tulisi äidiksi, niin sitten surisin, käsittelisin asian ja jatkaisin elämää.
[/quote]
Kyllä meille sanottiin Jyväskylän Pelassa adoptioneuvonnassa, että jos jatkamme lapsettomuushoitoja prosessi keskeytetään. Hoitoja ja adoptiota ei voi olla samanaikaisesti vaan pitää keskittyä adoptioon kokonaan.
Mä olen seurannut jo vuosia mielenkiinnolla näitä lapsettomuuskeskuteluja.
En ymmärrä mikä siinä on, että lapsettomien surua ja kärsimystä pitää aina vähätellä!?! Miksi ihmeessä empatiakyky lapsettomia kohtaan on hävinnyt. Empatiaa kyllä löytyy esim. koiransa menettäneitä kohtaan, mutta lapsettomia jaksetaan aina mollata. En ymmärrä.
Itse kärsin lapsettomuudesta 10 v. sitten. Sain kaksoset enkä jäänyt märhtimään asiaa. Sen muistanan hyvin miten tärkeää vertaistuki (esim. tällä palstalla ja muilla) oli kaiken sen lapsettomuusahdistuksen keskellä. Silloin ei ollut tällaista vihamielisyyttä kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää päivää ihmiset, miksi tahattomasti lapsettomia isketään näin? Onko se nyt vaan liikaa vaadittu ymmärtää, että jollekin se voi olla elämän isoim tragedia? Ja ihan turhaa saivartelua on heitttää jotain uskonnollisia lahkoja tähän, kuinka monta henkilöä on tapettu Suomessa sen takia?
Kaikki Suomessa on tuhat kertaa paremmassa tilanteessa, kuin jossain köyhän maan savimajalssa kuolemassa nälkään tai Aidsiin.
Pelkäsin lapsettomuutta jo niin paljon, että se tuntui tragedialta, vaikka raskauduinkin aika nopeasti. Pelko siitä oli jo jotain kamalaa. Ymmärrän hyvin ap:n pointin.
Huomaahan sen, jos ei ole lapsettomuutta kokenut, ei voi sitä ymmärtää. En ymmärtänyt itsekään, ennenkuin se omalle kohdalle osui.
On ihan normaalia, että lapsettomuudesta tulee elämän suurin asia. Jos lapsia oikeasti haluaa ja on niitä toivonut pitkäänkin. Hoidot varmistavat sen, ettei asiaa pysty unohtamaan välillä, vaikka haluaisikin! Joka hoitojaksolla täytyy seurata kuukautiskiertoa, käydä ultrissa, syödä lääkkeitä, pistää lääkkeitä, toivoa, pettyä, toipua ja aloittaa sama alusta. Psyyke jarruttaa, ettei pettyisi niin kovasti, toisaalta toivoo, mitä jos sittenkin nyt..?
Sitä en ymmärrä, miksi naiset voivat olla niin hirveitä toisilleen. Jos toiset saavat lapsia helposti ja toiset eivät, avoimuus on paras juttu. Lapsettomuudesta kärsivillä on aivan yhtä suuri oikeus puhua lapsettomuudesta, kuin äideillä ja isillä on puhua lapsistaan. Miksei voi puhua avoimesti tunteistaan puolin ja toisin? Lapsettomat eivät saa loukkaantua äitien ja isien lapsia koskevista puheista, eikä äidit ja isät lapsettomien puheista, kunhan puheiden tarkoitus ei ole loukata toista! Lapsettomat saavat puhua lapsettomuuteen liittyvistä asioista ilman, että saa heti sääliviä katseita. Jotkut saavat voimaa siitä, mutta itse toivoisin, että voisin puhua asioista yhtä normaalisti, kuin äidit ja isät puhuvat lapsistaan. Älkää olko katkeria ja kateellisia toisillenne ihmiset! Olkaa iloisia toistenne onnesta, se on paljon helpompaa ja kannattavampaa.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 13:04"]180, jätät tietoisesti tajuamatta sen, että eihän täällä vähätellä lapsettomuuden murhetta. Täällä kritisoidaan sitä, että jotkut tekevät siitä elämänsä koko sisällön ja pakottavat vielä muutkin elämään sen mukaisesti.[/quote]
En jaksa etsiä viestejä, mutta kyllä täällä on vähäteltykin aika reippaalla kädellä. On jopa sanottu, että lapsettomuus on ihan "ansaittua".
Lapsettomuus on ilon asia. Muistan edelleen hyvin, kuinka mtöhäisessä teini-iässä minulle kirkastui, että lasten hankkiminen ei ympäristön viesteistä huolimatta ole pakollinen osa aikuisen elämää. Tuntui kuin valtava taakka olisi nostettu harteilta. Edelleen olen joka päivä kiitollinen siitä, ettei minulla ole lapsia ja että olen voinut valita tällaisen elämän. Aikaisemmille sukupolville tämä olisi ollut hyvin vaikeaa tai mahdotonta.
Minä olen 32v. Alle 18-vuotiaana minulle kerrottiin että tuskin tulen luomusti saamaan lapsia. Se asia söi mieltä vuosia ja vuosia. Kun löysin sopivan kumppanin, tämä asia söi vielä enemmän. Erosin kahdesta suhteesta tämän takia. Nousi liian isoksi möröksi. Usein sinkkuaikanakin tämä tuli mieleen ja itkin rankasti. Raskaana olevien näkeminen teki pahaa ja yritin näytellä iloista heidän puolestaan.
Tapasin miehen joka on aivan ihana. Hän puhui lapsihaaveistaan jo melko alussa ja kerroin heti että olen aina halunnut lapsia, mutta ilman hoitoja ja tuskin niilläkään tulen ikinä saamaan lasta. Ajattelin että jos parikymppisenä ei ole onnistunut niin kolmekymppisenä ei ainakaan. Mutta kappas ei mennyt montaa kuukautta ja tässä sitä ollaan. Ihana rakas yllätysvauva mahassa :) Mies oli ihan shokissa ensimmäisen kuukauden ja pelkäsin että hän luulee että olen huijannut ja valehdellut ja sanoinkin pyytäväni vaikka potilaskertomukset todisteeksi muttei hän halunnut. Kuukauden hän jopa halusi aborttia ja tiesin etten pysty enkä halua. Sanoin etten pakota häntä mihinkään. Nyt kuitenkin hän hössöttää lapsesta jopa enemmän kuin minä ja parisuhteessa on paljon rakkautta :) En voisi olla onnellisempi.
Edelleen välillä mietin koko aikuisikäni varjostanutta lapsettomuusasiaa ja miten synkkä varjo se jatkuvasti oli vaikka sen kuinka yritti työntää pois mielestä ja keskittyä muuhun. Ajoittain mietin onko elämäni nyt vain hyvää unta vai voiko tämä olla totta!
Sympatiat kaikille lapsettomuudesta kärsiville. Tiedän miltä se tuntuu. Toivon että onni potkii teitäkin, tavalla tai toisella.
Voihan se lapsettomuus olla rankin kokemus elämässä, jos sen sellaiseksi päästää. Jos tilanne on sellaiseksi päässyt, kannattaisi ehkä hankkia apua.
Alue: Aihe vapaa
Sinä olet ap vain paljon kokenut lapseton. Myötätuntoa ei heru, et saa sympatiapisteitä rankalla elämälläsi. Kun se lapsettomuus ei ole mikään kriisi, sairaus eikä mitenkään henkeä uhkaava asia. Ruikuttamisen sijaan voisit olla kiitollinen, että olet selvinnyt hengissä! Ainoa asia joka tekstissäsi harmittaa on se että kohteluusi ei (kai) ole puututtu kun olet ollut lapsi/nuori. Ehkä senkin vuoksi ajattelet vääristyneesti. Hae apua.