5v ja luopumisen tuskaa

Sujautin sitten tämän johonkin vanhentuneeseen verkkovieras palstaan ensin, mutta tänne siis uusinta. Josko löytyisi kohtalotovereita tai viisaamman neuvoja.



Perheen 5v tyttö tuntee parhaillaan tuskaa kaikesta luopumisesta, ihan kaikesta.



Askartelun jälkeen pikkuisten silppujen roskiin heittäminen saa itkun silmään, illalla viimeisenä murehditaan naapurin lapsille annettuja, tytölle itselleen jo liian pieniä vaatteita.



Välillä tilanne kärjistyi jo siihen, että tyttö piilotti vessassa käytyään vessapaperia taskuihinsa, koska ei hennonnut heittää sitä pois. Tästä päästiin pois "vahtimalla" ja kehumalla hoidon kanssa yhteistyössä.





Muuten tyttö on reipas ja sosiaalinen, jää hoitoon ihan mielellään, on ollut pariin otteeseen isovanhemmilla yökylässä ilman ongelmia jne.



Mitään erityistä ei mielestäni ole sattunut esim perhetilanteessa viimeaikoina. Aina tyttö on ollut herkkä, ikävöi vanhoja hoitotätejä jne, mutta nyt kyllä lyö vähän yli.



Liityykö ikään jotenkin, voiko olla ylireagointia päiväkodin sinänsä tärkeästä ekologisesta kasvatuksesta, "ei saa heittää pois ja saastuttaa, vaan pitää kierrättää" jutuista vai mitä?



Itse tyttö sanoo että pois heitettyjä tavaroita (roskiakin) tulee ikävä :(

Miten toista voisi auttaa?

:(