Onko ketään 40+ äitiä?

moi.tässä tekastiin iltatähti.pikku eemeli nyt 3kk..itse täytän enskuussa jo 45v ja mies 44v.olihan tuo odotus aika jännää ja hemoja riistävää aikaa meinaan vaan kun pelotti että onko lapsi terve kun vanhemmalla iällä aina omat riskinsä.kaikki tutkimusten odotukset kesti aina niin kauan vaan kaikki oli loppujen lopuksi ihan OK.nyt vain yksi onkelma kun eemelin päälakiaukko umpeutuu liian nopeeta että joutuvat tekemään kalloon pientä sahausleikkausta tossa loppuvuodesta.en usko että tää johtunee mistää iästä vaan tätä ilmenee aika yleisesti muutenkin.tuntuu kyllä aika hurjalta olla vielä pienen vaavelin äiti kun ennestään jo kaksi lasta n.19v ja 15v.onneks eivät enään pieniä että jaksaa hoitaa pikku eemelii ja sisaruksistaki iso apu aina välillä.ei muuta kuin iltatähden tekoon.meillä onnisti muutaman kuukauden yrityksen jälkeen.eikä tarvinu mitään lääkkeitä.onnee kaikille äideille näin äitienpäivänä.

Olen itse 33v, ja kaksi pientä lasta, mutta isosiskollani, joka on 46v, on 4kk kolmoset, jotka ovat siis hänen esikoisiaan! Hedelmöityshoidon avulla vauvat kuitenkin syntyivät..



Sisko jaksaa mainiosti, vaikka joskus näyttää aika... vaativalta :)



Joten jos joku 35v luulee olevansa liian vanha äidiksi, ei ole! :)

Olin ekan syntyessä 33 v. tokan 34 v. ja kolmannen 39v. Ekan kanssa on aina ollut kaikki raskainta, hänellä myös neurologisia ongelmia, joita ei muilla. Kolmas raskaus oli aika raskas, varsinkin alussa ja lopussa, vaikka isoja ongelmia ei ollut. Toka raskaus oli helpoin. Olin kolmannessa kovin väsynytkin, myös alun jälkeen ehkä aiempia enemmän. Vauvan synnyttyä taas ei mitään jaksamisongelmia. Kolmen lapsen perheen hoitaminen päivisin yksin ja vain erittäin harvoin ulkopuolista apua saatavilla. Arkirutiinit on ja niin elämä sujuu. Eka oli eskaritarhassa, toka kävi kerhoa kolmannen vauva-aikana eli aamupäivisin sai vähän hengähtää. Toka osoitti kyllä mieltään, ja oli joskus kovin vaativa vauvan tultua, mutta sehän kuuluu asiaan. Kyllä raskaampaa oli silloin, kun toka oli vauva ja eka tosi mustasukkainen. Mies oli isyylomalla ja pian oli myös kesäloma. Nämä yhdessä auttoivat myös. Nyt tämä kolmas on tuonut niin paljon iloa minulle, että kamalaa olisi jos en olisikaan tehnyt. Lapsen hoito on helpompaa, lapsi itse kerrassaan ihana. Valvomiset ja heräilyt eivät minua niin haittaa. Kolmas olikin ainut, joka säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa heräsi yöllä hereille, vaikka vieressä nukkuu, 8kk ikään asti. Itse olen kokenut saavani jaksamiseen apua meditoinnista, mantroista ja ruokavaliomuutoksesta eli syön nykyisin huomattavasti enemmän tuoretta kasvisruokaa kuin ennnen. Omasta mielestäni olin väsyneempi 34 vuotiaana äitinä kuin nyt, mutta onko se totta, en ole varma.

..vaikka tuntisikin itsensä vielä nuoreksi ja virkeäksi! Meillä on mennyt tosi hyvin, tyttö on nyt jo 1,3v ja aivan ihana tapaus. Raskaus, synnytys ja yövalvomiset yms meni paljon kevyemmin kun mitä osasin odottaakaan. "Tässä iässä" osaa vissiin ottaa asiat rauhallisesti, on nähnyt ja kokenut kaikenlaista ja tuntee itsensä jo jotakuinkin. Odottaessani tosin pelkäsin kuinka sopeudun vauvaelämään, kun on ollut koko ikänsä vapaa menemään ja tekemään, mutta ohimeneviä lieviä masennuspuuskia lukuun ottamatta on tytteli vienyt sydämen niin että elämästä nauttii ihan tämmöisenäään. Kerkiää sitä taas sitten matkustelemaan ja harrastelemaan. Ja on jo kerinnytkin, isä viihtyy onneksi myös illat kotona, joten pääsen liikkeelle, jos haluan. Jos sinua kiinnostaa vaikka meilailla (sen verran spesiaalitapauksia lienemme) :), niin tässä osoitteeni: marleena@tintti.net. Aurinkoista kesää!

Elikä idea jo useampi vuosi sitten, että tulkoon jo tullakseen... no ei alkanutkaan tulla :8} Ovistestit peliin ja vihdoin 42-vuotiaana sain ihanan pojan. Nyt täytän kesällä 43 ja poika on 8,5 kk. Mua myös kiinnostaisi jutella pk-seutulaisten nelikymppisten tai vaikka 35-vuotiaiden ;) yhden lapsen mamman kanssa, koska meille kaikki on kuitenkin uutta. Mulle voi laittaa myös mailia sarssi@gmail.com, ja tosiaan allekirjoitan mustikkahillon kommentit aika lailla itsekin. Tosin nyt viime kuukausina olen ollut tosi väsynyt liikkumiseen ja hampaisiin liittyvien yöhulinoiden kanssa. Meillä ikävä kyllä isukilla on vuorotyö eli jotkut viikot hoidan sitten kaikki illat poikaa ja isukki nukkuu aamulla pitkään, joidenkin pitkien aikaisten vuorojen jälkeen ottaa päiväunet, eli silleen en niin hyvin pääse ilman vauvaa liikkeelle, mutta välillä toki.

Minulla on 8 lasta,joista vanhin on jo parikymppinen, nuorin 2 v. Sekaan mahtuu myös murkkuikäinen ja sitä ikää lähestyvä, joten perheessämme on koko ajan "ongelmaikäisiä". Välillä jaksan hyvin , välillä pinna palaa.

Onpa kiva tää uus palsta! Teillä useammalla " senioriäidillä" tuntuu olevan lapsia ennestään, ennen neljänkympin rajapyykkiä hankittuja. Itse olen 43 vee ja meillä on reilu puolivuotias tyttö. Huhuilen, löytyykö täältä muita yli 40-vuotiaita yhden lapsen äitejä? Itselläni ei ole kohtalotovereita, enkä tunne oikein pystyväni samastumaan äiteihin, jotka ovat paljon nuorempia. Sekin on eri tilanne, jos on kuitenkin jo isompia lapsia perheessä. Vauva-arki ei ole silloin kuitenkaan uusi asia, vaikka siitä olisi jo aikaakin. Kun mulla ei ole vauvoista kokemusta ennestään ja kaikki on pitänyt opetella alusta alkaen ja usein ilman neuvoja, olen tuntenut itseni hyvin yksinäiseksi monta kertaa. Olkoonkin, että iloitsen kovasti pikkuisesta tytöstämme ja olen hänestä kiitollinen. Heitelkääpä ajatuksia, te yhden lapsen wanhat äipät. Ja hei, en siis mitenkään halua väheksyä teitäkään, joilla on perheeseen siunautunut useampia lapsukaisia. Kunnioitettavaahan se on, että jaksaa aloittaa vaipparumban uudestaan alusta :-).

Itse olen 38v ja haaveissa vielä uusi lapsi, joten mielenkiinnosta kyselen, miten olette jaksaneet, jos ikää on ollut likimain 40v ja vauva? Esikoiseni on 4-vuotias, joten olin silloinkin jo " vanha ensisynnyttäjä" mutta kun aina ei onnistu niin ei eli toisen yritystäkin on takana jo koko tämä aika, mutta silti vielä haaveilen, ei se ensimmäinenkään helposti tullut.



Lähinnä mietityttää, että kun esikoinen alkaa olla koko ajan helpompi (uhmasta huolimatta), että miten jaksaa sen vauva-ajan valvomiset ja muut taas uudelleen, kun ikääkin tulee toki lisää.



Lisäksi jos täällä sattuu olemaan noin 50-55v ikäisiä murkkujen äitejä, niin sekin asia kiinnostaa eli miten jaksatte murkkuikäisten kanssa?

Sanoisin että kyllähän ne yövalvomiset tuntuu enemmän mitä " nuorempana" kun sain esikoisen 34v ja toisen lapsen 36v ja nyt kuopuksen 39v, nyt olen 40v täyttänyt. jotenkin jaksoi paremmin vaikka vain 3 vuotta nuorempana, ihme juttu. Mutta nyt vauva on jo 9kk ikäinen ja alkanut nukkua yöt ilman heräämisiä, ihanaa, eli loppujen lopuksi ne valvomiset parhaimmassa tapauksessa kestää hyvin vähän aikaa. Raskausaika minulla tuntui paljon rankemmalta tämän kuopuksen kanssa, jäinkin kuukautta aiemmin sairaslomalle ennenkuin äippäloma alkoi, varmaan yksi syy siihen oli että ei kunto ole enää niin hyvä kuin nuorempana. Jos kunnostaan pitää huolta ja liikkuu säännöllisesti niin ei ikä sitten niin tunnu, ma luulen !!

Kyllähän sitä tässäkin iässä jaksaa kun tietää että se vauva-aika on loppujenlopuksi niin lyhyt aika!

Hei!



Vasta nyt huomasin että täällä on oma palsta vanhemmille

äideille. Sain reilu vuosi sitten esikoiseni vähän yli 40-vuotiaana

ja vaikka ajoittaista väsymystä on toki ollut niin silti kuitenkin

enimmäkseen on sujunut ihan hyvin. Ainakin kun ei yritä liikoja

vaan keskittyy enimmäkseen perusasioiden pyörittämiseen,

ja lisäksi ollaan käytetty jonkin verran ostopalveluja ja

sukulaisetkin ovat autelleet aika ajoin.



Mutta en tiedä miten paljon on kyse vanhempien iästä kuin

lapsesta ja tämän ' temperamentista" ja omasta

kunnosta. Itse olen sellainen jolle yöunet ovat aina olleet

tosi tärkeitä, ja kun lapsen kanssa ne ovat olleet yhä vieläkin

katkonaisia, niin välillä olen ollut väsynyt. Mutta onneksi

päiväunet ovat melko usein auttaneet asiaa.



joten tsemppiä vain jos päätät yrittää vielä toista lasta,

ei ikäsi ole mikään liian korkea.



t.Sirita

Lapset on nyt 7v ja 3 v eli ekan sain 33 v ja tokan 37v.



Itse tunsin itseni tosi vanhaksi vikan raskauden aikana! Kaikkea remppaa oli koko ajan, ei onneksi kuitenkaan mitään vakavaa. Ainoastaan helvetinmoiset liitoskivut jo aikaisin, kamalat suonikohjut alapäässä jne.



Me rupesimme yrittämään pikkukakkosta ennen kuin esikoinen oli 2 v, mutta ei se todellakaan ole aina helppoa, se raskaaksitulo. Vuosi yritystä, keskenmeno, taas vuosi yritystä. Ikäeroa lapsillamelko tarkalleen 4 v.



Jotenkiin vaan sitä jäi sen yrityksen koukkuun ja sen jälkeen oli vaan pakko jaksaa! Tänäkin päivänä olen aika väsynyt, vaikka vauvaheräilyt ovatkin ohi jo kauan aikaa sitten. Tuntuu että jompikumpi uhmaa koko ajan ja usein molemmat yhtä aikaa :-o



Miehen mielestä kannan liikaa huolta lapsien menestyksestä, mutta minkäs sitä luonnolleen tekee. Asumme ulkomailla ja seuraan tosi tarkasti lasten koulunkäyntiä, tenttaan kokeisiin, autan läksyissä jne. Niin, meidän 3 v on jo esikoulussa (tosin ei läksyjä eikä kokeita) ja 7 v on tokalla peruskoulussa. Hiihtoloman jälkeen on ekat valtakunnalliset kokeet, joilla testaan kolmannelle luokalle pääsyä. En halua että lapset putoavat kyydistä sen vuoksi ettei vanhempia kiinnosta!



Olisinko nuorempana ollut relampi - enpä tiedä!

.. ja täytyy sanoa, että helpompaa on ollut tämän jälkimmäisen kanssa. Valvomiset ym. ovat olleet helpompia. Vaikka tämä i-tähti onkin valvottanut paaaljon enemmän ja vieläkin valvottaa (2,8kk) niin olen nauttinut aivan mahdottomasti tästä ajasta. Uskon kuitenkin, että asiaanv aikuttaa niin moni asia, että ei voi ihan yleistää.



No, ensinnäkin ekan lapsen kohdalla muistaa sen, että ns. " juhlimsvaihde" oli vielä päällä ja halusi paljon enemmän poikaa hoitoon yms. ja se oli ongelma, kun sukulaiset muualla jne. Nyt ne ajat ovat ohi ja samaista ongelmaa ei ole. Emme haluaisi yhtään iltaa viettää ilman iltatäheä. Emme kuitenkaan mielestäni edes kaipaa mitään ns. vapaa-iltoja. Vapaa-illat tuntuvat silloin vapailta, kun molemmat lapset ovat meidän kanssa ja vietetään yhteistä aikaa.



Isovelikin on aivan hurmaantunut pikkuveljeensä (ikäero13v). Kertaakaan ei ole tuntunut siltä että liian suuri ikäero. Tottakai kannatan myös lähekkäin syntyneitä sisaruksia, koska enenmmän kavereita silloin, mutta kun elämämme meni näin niin voin vain todeta, että ei ollenkaan huono vaihtoehto tämäkään.



Kutkuttavan innokkaasti odotan taas kaikkia koulujuttuja ja kehitysvaiheita, jotka jo olemme eläneet ensimmäisen lapsen kanssa. Jotenkin vaan enemmän osaa ottaa irti arjen iloista pienen lapsen kanssa, kun tietää mitä on suurinpiirtein edessä. Varmaan tässä jälkimmäsiessä raskaudessa ja synnyttämisessä oli apuna elämän tuoma kokemus ja voihan olla, että " hormoonienkin" kanssa on jotakin tekemistä.

Ihanaa, että on tullut tällainen 40+ palsta lisää. Ei tunne oikein kuuluvansa tuonne 20+ (?) ikäjoukkoon...



Mulla on ikää tällä hetkellä 37v. Esikoinen on eskarissa ja kuopus 2,5v.

Nyt kovasti pähkäilen, että jaksaisinko vielä kolmannen kanssa...

Mies (38v) on jo näyttänyt vihreää valoa, mutta itse vielä olen kahden vaiheilla. Osittain siksi, että lastenhoito- ja kotivastuu on suurimmaksi osaksi mulla ja mies puuhailee omiaan. Molemmat ollaan tällä hetkellä töissä.

Eikä tuo parisuhdekaan kovin hyvällä tolalla ole, keskusteluyhteys pätkii pahasti :( Samoin läheisyys on aika vähäistä, joten todella ' yrittämiseksi' menisi...



En kylläkään tunne itseäni pian nelikymppiseksi, suurin osa ystävistänikin on vähän yli 30v ja yksi paljon allekin. Menohaluja ei ole ja viihdyn kyllä kovasti lasten kanssa kotona. Tosin välillä olen tosi väsynyt, varsinkin kun kuopus on ollut vähän vaativampi tapaus ja kaikki on opittu/tehty pitkän kaavan mukaan (vierotus, nukkumiset yms.) Kuopus nukkuu vieläkin meidän makkarissa, vuoden verran yritti nukkua veljensä huoneessa, mutta sitten päädyttiin siirtämään takaisin. Nyt on yöt rauhoittuneet, vielä ei kuitenkaan itsekseen illalla nukahda, vaan pitää olla ' lähistöllä' . Esikoinen oli siihen nähden ' helppo' , puoli vuotiaasta nukkunut läpi yön omassa huoneessaan.



Joku on joskus sanonut, että jos vähänkään haikailee uutta lasta, niin se olisi ' tehtävä' , muuten voi kaduttaa myöhemmin... Ja olisihan se mukava olla kotona, kun esikoinen on ekalla luokalla koulussa (tosin syksyksi ei millään enää ehtisi, mutta kevätlukukaudelle jo mahdollisesti :)



Yöheräilyt ei mua häiritse ja tunnen pärjääväni välillä aika huonoillakin unilla. Eniten mietityttää nyt kuopus, joka on varsinainen ' äidin tyttö' eikä iskä oikein meinaa kelvata mihinkään. Eipä sillä, että isä aina niin hirveästi edes yrittäisikään, taitaa luovuttaa vähän liian helpolla...



Kommentteja?



Kukkis

Hei,



minä sain esikoiskaksoset täytettyäni 40 vuotta. Kokemusta lapsensaannista nuorempana ei siis ole, joten en pysty asiaa vertailemaan. Mielestäni olen kuitenkin jaksanut todella hyvin, tosin lapsetkin varmaan ovat olleet ns. " helppoja lapsia" , nukkuneet hyvin eivätkä kovin vaativia. Päiväunia esim. olen nukkunut lasten syntymän jälkeen reilun vuoden aikana 3 kertaa, ei vaan nukuta, eikä ole ollut tarvetta nukkua päivällä.



Ennen raskautta olin erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta raskausaika oli erittäin vaikea, väsymys alkuun todella kova ja lopussa en saanut, enkä olisi jaksanutkaan harrastaa liikuntaa, joten paino nousi ja kunto romahti raskauden aikana. Nyt vasta olen pikkuhiljaa saanut kuntoa kohotettua, ja painoa pudotettua mikä ilman muuta auttaa vielä jaksamaan paremmin.



Muistahan muuten, että tuo kaksosten todennäköisyys kasvaa iäkkäillä äideillä, joten sellainenkin yllätys voi tulla:-). Itselleni tämä on kyllä ollut todella mieluinen yllätys.

Hyvin on mennyt, toivuin raskaudesta ja synnytyksestä paremmin kuin alle kolmekymppisenä (minulla myös nuorisoa 18v ja 15v). Yövalvomisiin olen tottunut ihan työn puolesta 3-vuorotyötä kun teen. Tosin tämä tyttömme nukkuu 10-11 tuntia yössä, joten pääsen unien suhteen helpommalla kuin työssä ollessani.

Niin hyvin on mennyt, että toinenkin vauva olisi tervetullut. Nyt se olisi lähiaikoina tehtävä tai sitten ei koskaan. :)

Raskausajoista olen aina nauttinut enemmän. Tosin viimeiset raskauskuukaudet ovat aina lonkille olleet tuskaiset.

Meidän lapset ovat aina nukkuneet hyvin mutta tämän viimeisen kanssa oli huomattavasti raskaampaa kolmen ensimmäisen kuukauden ajan kun pientä unikitinää oli. En jaksa enää enempää mutta aina kun näen pienen vauvan niin kyllä vähän surettaa kun ei enää saa kokea syntymän ihmettä ja tuudittaa sitä ihanan pientä tuhisevaa myttyä sylissä..

Onnea kaikille +40 v odottajille ja se on ihan hyvä ikä vielä olla raskaana vaikka muut sanoisi mitä.

Jotenkin musta on tuntunut, että " on pakko" lopettaa haaveilu 2 vuoden päästä kun täyttää 40v, mutta näyttää siltä että ei ole =)



Ja mua ei haittais kaksosetkaan. Ihanko totta vanhemmilla äideillä on suurempi " riski" saada kaksoset? En ole kuullutkaan. Kaverilla on kaksoset ja aivan ihana seurata, kun samanikäiset puuhailee keskenään ja kuinka tiivis heidän yhteytensä on (helpottaa se äitiäkin sitten jossain vaiheessa, ei toki ihan pienenä).

En halua olla ilon pilaaja mutta on myös syytä muistaa että muutkin riskit kasvaa tässä iässä kuin kaksoisriski siis esim. down synd. riski. Itseäni eniten pelotti tämän kolmannen kohdalla että onko terve ja mitä sitten jos ei ole, näitä asioita on syytä myös miettiä ennen raskautta.

Meillä on lapset 11, 8, 3, ja 7kk. Itse olen 41 vuotias. Mielestäni kannaatta kyllä tulla äidiksi vanhemmallakin iällä, sillä ainakin itselläni ei ole ollut sen hankalampaa nyt kuin 10v sitten. Joskus tuntuu että jopa helpompaakin vaikka kuopus on valvottanut koko ikänsä ja allergioita on ja korvat vaivanneet niin että jo nyt putket saanut. Silti välillä mietin jaksaisinko vielä viidennen ja minkä ikäisenä vielä voisi raskaaksi tulla. nimittäin vähän väliä pitäisi kuitenkin pitää.



niin ja kun on pieniä lapsia kotona niin unohtaa olevansa yli 40 :)

Kyllähän sitä ajoittain itsensä vanhaksi tuntee :(

Mutta kyllä se sitten unohtuukin touhutessa tuon pienen veijarin kanssa.



Meillä on piiitkän piitkän yrityksen jälkeen nyt 1,5 vuotia poika.



Kaikki ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta kertakaikkisen ihanaa aikaa tämä on :)



Itse haluaisin vielä yrittää toista mutta miehelle riittää yksi " kun ollaan jo niin vanhojakin" . Kaitpa tuo pelkää minun rask.jälk. masennuksen uusiutumista ja sitä että raskausaikana oli ongelmia jotka laittoivat tädin petiin. Toisaalta itse olen miettinyt että kestäiskö kantti kaikkine mahd.pelkoineen uutta raskautta?



Tämä on meidän lottovoitto tämä pieni poika! Yritämme tarjota hänelle mahdollisimman hyvän elämän ja kasvattaa hänet kunnon kansalaiseksi. Onhan sitä siiinä " vanhukselle" tekemistä jo kerrakseen.



Mukavaa kun on palsta tällaisille " kalkkiksille" jotka kuitenkin on samalla aaltopituudella ja vähän jo maailmaa nähneitä.

Toivottavasti mahdun joukkoon vaikka oonkin 40 - ?