Juniorijalkapallosta.

Varmasti pitää paikkansa tämäkin.

ap

"Itseäni lähinnä harmittaa se, että huolimatta siitä että monet lapset joukkueen sisällä ovat huimasti petranneet ja kehittyneet taidoissaan ei tätä kehitystä juurikaan huomioida. Itse lähinnä peräänkuuluttaisin sitä että kaikilla lapsilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet joukkueen sisällä, riippumatta vanhempiensa sitoutuneisuudesta tai asemasta. "

Olen huomannut tämän ilmiön sekä aikoinaan itse joukkuelajia harrastaessani, että nyt kun omat lapset harrastaa, mutta en ole ajatellut sen johtuvan niinkään useimmiten vanhempien asemasta, vaan siitä, että valmentajat usein luovat mielessään lapsista aika pian tietyn mielikuvan ja sen jälkeen eivät luovu siitä helposti vaikka syytä olisi. Esim. jos jostain lapsesta on syntynyt mielikuva, että h än on tosi lahjakas, häntä kannustetaan läpi takkuilevienkin kausien. Kun taas lapsi, josta valmentajalle on aluksi tullut olo, että hänellä ei erityisemmin ole lahjoja, ei helposti saa huomiota vaikka hän osoittautuisikin tosi hyväksi. 

Kai se on jotenkin inhimililnen ominaispiirre, että useimmat on aika ensivaikutelmiensa ja mielikuviensa vankeja.

Just tuon takia joku oikein kovien seurojen edustusjoukkueeseen pyrkiminen 7-8-vuotiaana on tavallaan reilu juttu. Taitotestien tulokset ovat lahjomattomia.

Meillä on poika jolla oli takkuinen alku, nyt on kovasti kehittynyt. En tiedä miten saisi mahdollisuuden kokeilla kilpajoukkuetta, pitäisikö vanhempien tai lapsen itse ruinata mahdollisuutta kokeilla treenejä kovemmassa porukassa, vai odotetaanko hamaan ikuisuuteen että joku tarjoaa paikkaa tarjottimella.

Mun kokemus on se, että vanhempien kannattaa olla ystävällisellä ja rakentavalla tavalla aktiivisia. Valmentajille on helpointa mennä samoja raiteita kuin ennenkin, minkä tavallaan ymmärtää, kun se on kaikkien muiden velvollisuuksien päälle tehtävää vapaaehtoistyötä, jossa ei energiasyistä useinkaan tule oltua itsekriittinen ja arvioitua omia toimintatapojaan.

Jos tuntuu siltä, että joukkueen peluuttamiskäytännöissä olisi kehitettävää, ette luultavasti ole ainoa perhe, josta tältä tuntuu. Voisiko jossain vanhempien palaverissa ottaa asiaa ystävällisesti esille?

[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 11:02"]

Just tuon takia joku oikein kovien seurojen edustusjoukkueeseen pyrkiminen 7-8-vuotiaana on tavallaan reilu juttu. Taitotestien tulokset ovat lahjomattomia.

[/quote]

Tai sitten ei. Meillä on suvussa yksi joka oli tuossa iässä täysin lahjattomana pidetty, kömpelö ja vähän arkakin. Jatkoi kuitenkin sisulla pelaamista, kun halu oli valtava, ja "lahjattomuuden" vastapainoksi treenasi enemmän kuin juuri kukaan muu. Hän pelaa nykyisin ammattilaisena. Ei hänestä mitään pallotaituri-hyökkääjää tulisi mutta pakkina se että on kömpelöhkö iso äijä ei haittaa niinkään.

Liikkuvuus kilpa- ja harrastajaryhmien välilllä on varmaan aika hankala juttu valmennustiimien kannalta, koska harrastajapuolelta kilpapuolelle siirtyminen yleensä edellyttää sitä, että jonkun pitäisi pudota kilpaporukasta pois. Ei ehkä ihan yksi yhteen, mutta jonkinlainen tasapaino pitää olla.

Helpompaa vaan edetä alkuperäisen jaon mukaan kuin ottaa vastaan kilpaporukasta putoavien reaktio? Ja sitä vaikeampaa se on, mitä epämääräisemmät on jaon periaatteet.

Oma lapseni ymmärtää jo jaon hyviin ja huonompiin. Pitkän aikaa on kovasti yrittänyt näyttää taitojaan ja reenata jotta edes joskus saisi olla siellä paremmassa joukkueessa. Kovasti käy itsetunnon päälle, kun taitoakin kerran löytyy ettei kysymys ole pelkästään siitäkään.

meillä kävi taitotesteissä juuri niin, että kun valmentajalle "tuttu" poika sai "vierasta" hiukan huonomman tuloksen, valittiin silti se tuttu ja vedottiin juuri "potentiaaliin" ja siihen, että oli huono päivä tai jotain. Ei ne lahjomattomia ole, tosiaankaan. Juuri sitä syntynyttä mielikuvaa on todella vaikea muuttaa. ihmiset haluaa olla oikeassa -- mitäs minä sanoin on lauseista kauneimpia :) Mutta itse uskon, että ystävällisyydellä, kannustavalla asenteella ja kovalla treenillä asenteetkin muuttuu -- niin vaan meidänkin taitotesteissä pärjännyt mutta ulkopuolelle jäänyt poika on löytänyt tiensä edustusjoukkueeseen ilman mitään erikoisjärjestelyjä. ja hankkiutunut siellä luottamustehtäviin ja pärjännyt mainiosti. ilman, että me vanhemmat olemme mitenkään joukkueen toiminnassa mukana. 

Kiinnostaisi tietää, onko jossain vanhempien vetämässä joukkueessa oikeasti onnistuttu muuttamaan peluuttamiskäytäntöjä reilumpaan suuntaan sillä, että jotkut vanhemmat ottaa asian esille!

Jotenkin tuntuu siltä, että todennäköisesti asia joko torjutaan suoraan tai ohitetaan passiivisesti ja puolustellaan nykyistä käytäntöä. Tai jos joku muutos tapahtuu, niin se on näennäinen ja pian palataan takaisin entiseen.

Meillä sama homma. Aina kauden alussa jänkätään, miten muka on mahdollista vaihdella peliryhmiä kauden aikana, mutta eipähän ole vielä tuota tapahtunut. Joskus ihmetyttää, että miten tyhminä aikuiset miehet meitä vanhempia pitävät... No, aika usein sitten harrasteryhmään jämähtäneet lapset lopettavat koko harrastuksen, joskin jämähtäminen ei välttämättä ole ainoa syy. Kyllähän harjoittelua on aivan naurettavan paljon esim. alakouluikäisillä lapsilla voi olla kolmet 1,5 harkat viikossa ja vielä pelit päälle - ei siinä enää muuta elämää ehdi viettääkään.

Varmasti ahkeralla treenaamisella ja hyvällä asenteella voi voittaa epäreiluudet ja vaikeudet. Mutta uskon, että monille käy myös niin, että se valmentajan alussa luoma käsitys pelaajasta muuttuu itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Pelaamaan oppii pelaamalla, ja vaativammat treenit ja kovemmat pelit kehittää koko ajan sitä kilpaporukkaa kovemmalle tasolle. Ja harrasteryhmässä pelaavan taitojen kehittymistä ei nähdä.

Ja meillä ainakin hinta on sama olit sitten harraste- tai kilparyhmässä.

Ei se jako meidänkään seurassa ole rahakysymys, sama hinta harraste- ja kilpaporukassa (tokaluokkalaisista kyse).

Fakta on, että kun katsotaan kilpaurheilijoiden syntymäpäivää, niin joukkueissa on eniten kehittyneitä alkuvuoden lapsia.

Ja niitä joiden fyysinen kehitys tapahtuu pitkälle ala-asteella.

Leima minkä saa niin pysyy.

Ei ole reilua ja ikävää että lasten täytyy se niin nuorena oppia. Toiset kasvavat myöhemmin ja kehittyvät ja tässä menetetään varmaan paljon kansallisella tasolla, suomi kun on pieni maa.

Minusta harrasteryhmän maksu voisi hyvin olla pienempi kuin kilparyhmän, koska eivät he saa huomiotakaan kuin murto-osan kilparyhmän huomiosta. Lisäksi varmasti olisi paljonkin vanhempia, joille riittäisi esim. kahdet harkat viikossa neljien sijaan. Joukkuelajien harjoittelu tuntuu nykyään olevan todella intensiivistä jo 8-vuotiailla, eli ei ole enää mahdollista harrastaa kahta lajia, koska kaikkia lajeja harjoitellaan 3-5 kertaa viikossa.

Tämä ei ole yhdenkään asiantuntijan mielestä lapsen etu, koska liikunnan pitäisi olla monipuolista ja vaihtelevaa.

Enpä ole tullut ajatelleeksi tuota syntymäpäivän ajankohta-asiaa. Mutta tottahan se on, kilpaporukkaa kun katsoo, ne on ne isokokoiset jätkät. Eikä edes ole jääkiekosta tai koripallosta kyse.

Omalla paikkakunnalla pitää 10-v. sitoutua kirjallisella sopimuksella seuran harjoituksiin ja mm. kielletään toisen lajin harrastaminen, jos ei osallistu kaikkiin oman lajin harjoituksiin. 

30, voiko tuo olla todellista? Ehkä sen jossain maan parhaimpiiin kuuluvan futisseuran edustusjoukkueessa jotenkin ymmärtää, mutta ei oikein sielläkään, kun on 10-vuotiaista kyse.