Ekaluokkalaisen lukuläksy - liian rankkaa?
Ekaluokkalaiseni luokalla oli kaikille tullut läksyksi, että kahden viikon ajan on joka päivä luettava ääneen äidille tai isälle 10 minuuttia, mieluiten yhteen menoon. Mikä tahansa kirja käy. Lukemisesta on pidettävä lukupäiväkirjaa.
Tämä on varmaan helppo homma sujuvasti lukeville, mutta oma lapseni oppi lukemaan vasta juuri ennen joulua, ja lukeminen on vielä tosi hidasta ja takeltelevaa. Kymmenen minuuttia joka päivä ääneen on yllättävän pitkä aika aloittelevalle 7-vuotiaalle lukijalle (kokeilkaa vaikka). Lisäksi tähän tulee vielä päälle normaalit läksyt, niitä ei siis ole yhtään vähennetty. Viikko lukemista on nyt takana, ja lapsen mielestä tämä lukuläksy on tosi rankkaa ja väsyttävää puuhaa.
Harjoittelun on tietysti tarpeen, mutta onko tämä paras tapa? Kaiken lisäksi tuntuu, ettei lapsi oikein tajua/sisäistä lukemaansa, kun joutuu lukemaan ääneen. Paljon paremmin ymmärtää tekstin, jos saa lukea hiljaa mielessään.
Kommentit (54)
Ei siitä sitten enää ole hyötyä kun kaikki lukevat jo kuin vettä vaan.
Kerroin vain, että tämä nimenomainen tehtävä on ollut lapselle rankka ja yhdessä muiden läksyjen kanssa tehtävien määrä tuntuu suurelta.
Tämä ei tarkoita sitä, että läksyt sinänsä olisivat minusta kielteinen asia tai että puhuisin lapselle näistä mietteistäni. Päinvastoin yritän kannustaa ja olla myönteinen.
Meillä on myös aina luettu paljon ja luetaan edelleen. Ja juurihan sitä paitsi kirjoitin, että tarkoitus on nyt kannustaa lukemaan vielä enemmän kuin aiemmin.
Kiitos asiallisille vastaajille
T. Ap
Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, ja lukemisen ilo löytyy, kun treenaa. Ei haittaa, vaikkei ihan alussa osaakaan keskittyä siihen sanomaan, vain lukemiseen prosessina.
ja tutultahan tuo läksy kuulostaa :) Tämä siis tiedoksi 26:lle - ollaan ilmeisesti luokkakavereiden tai rinnakkaisluokkalaisten äitejä?
Meidänkin koululaisemme oppi lukemaan aikaisin ja lukee nyt jo sujuvasti, joten läksy on ollut ihan mukava kaikille perheenjäsenille, kun olemme saaneet kuunnella iltasatuja ynnä muuta.
Meilläkin on minusta välillä aika paljon läksyjä, mutta ap:n lapsen läksymäärä kuulostaa kyllä turhankin suurelta. Ottaisin ehkä asian puheeksi open kanssa, jos joka päivä on noin paljon tehtävää.
Kyse ei nyt tosiaan ole mistään urheiluharrastuksesta, jossa olisi vaarana rasittua liikaa ja tulla ylikuntoiseksi.
Hitaasti lukeva ehtii siinä ajassa lukea muutaman sanan. Jos vielä vähän vähentäis sitä aikaa niin lapsi ei lukisi enää ollenkaan. Voi voi voi miksi lapseni täytyy lukea kun lapseni ei ollenkaan siitä pidä voi voi voi onpa rankkaa ja kamalaa voi voi koulussa pitäisi olla vain helppoja läksyjä joihin ei mene lainkaan aikaa.
Anteeksi vaan huutaminen, mutta olen tuon jo sanonut ainakin kahteen kertaan.
Pelkkä 10 minuutin lukuläksy päivittäin olisi ok.
Ap
Meillä kanssa toteutetaan tuo lukuläksy iltasatuna. Kuopus 4-v. tykkää kuunnella myös kun sisko lukee.
ja arvatkaas mitä? Lapsi luki koko kirjan kannesta kanteen.
Ja lukemaan on oppinut vasta nyt syksyllä.
Motivaatio tekee mestarin...
Tehkää ensin muut läksyt, menkää ulos tai katsokaa lastenohjelmaa ja sitten illalla luette kymmenen minuuttia iltasadun lukemisen yhteydessä. Lapsi lukee satua kymmenen minsaa ja sinä loput.
Haluatko sinä että lapsesi oppii lukemaan vai et?
Vierailija:
Pelkkä 10 minuutin lukuläksy päivittäin olisi ok.
Ap
Kymmenen minuuttia läksyihin on ok, vartti olisikin sitten jo ihan kohtuutonta...
Haloo.
Silloin kun meidän poika oli ekalla luimme ' iltasatuna' koululaisten vitsikirjaa. Poika luki aina ääneen toisen sivun aukeamasta ja äiti toisen. Paksun kirjan puolessa välissä näkyi jo selkeä ero pojan lukemisessa.
Minusta vaan läksyä ei saisi olla yhteensä ihan noin paljon kuin meillä on, etenkin kun siinä jo muutenkin oli esim. eilen sivun verran lukuläksyä (jota ei lasketa tuohon 10 minuuttiin).
Ap
Siltikin olen myös sitä mieltä, että viikonloppuna ei välttämättä tarvitsisi olla tuota lukemista läksynä. Voisihan sitä silti lukea, mutta pienemmissä pätkissä eikä tarvitsisi katsoa kelloa.
Ap
Lukekaa ihan oman harkintanne mukaan, mutta älkää laistako harjoituksesta. Harjoituksia ei tehdä opettajan mieliksi, vaan oppimisen vauhdittamiseksi.
Sinun lapsellesi voisi vaikkapa paremmin sopiakin viisi kahden minuutin pätkää, jolloin pätkä aina alkaisi levänneillä aivoilla, kuin kymmenen minuutin pakkopullamaratoni...
Meillä ainakin lapset on lukemaan opittuaan lukeneet esim. kaupassa ääneen kaikki mahdolliset tekstit, mitä silmien edessä oli. :) Joten ei tuo kymmenen minuuttia päivässä ole ollenkaan paha. Hankkikaa jotain mielenkiintoista luettavaa. Esim. meidän kuopus luki keittokirjaa ääneen, kun kokkasin :)
Voi helvata teidän kanssanne.
Kauheeta curlingia.
Aliarvioitte oikeasti lapsianne ihan hirveesti jos luulette etteivät he pysty kahta minuuttia kauemmin keskittymään johonkin muuhunkin kuin purkan jauhamiseen.
Mutta jos toivot, että edes jälkilkasvusi hallitsisi mm. yhdyssanat, ei steiner-koulu ole mitenkään ihanteellinen ratkaisu.
Vierailija:
Meillä ihan sama juttu, mutta tyttöni oppi lukemaan jo eskarissa ja meillä tuo sujuu. Ymmärrän hyvin, että on vaikeaa juuri lukemaan oppineelle :-/ Ihmettelin tuota itsekin, koska oppilaissa on todella niin eritasoisia lukijoita. Olishan tuon voinut myöhemminkin tehdä.