Osaatko runoilla?

Älä edes yllytä

Ettei kaikki tule taas pyllystä

Kun on rivo mieli

Ei pysy kurissa kieli

Saat sitten maistella kaikkea multa

Mitä opin sulta

Saattaa maistua hyvälle tai pahalle

Kunhan ei rahalle

Voi tietysti makugeeliä käyttää

Jos siltä näyttää

Että on unohtunu pesut

Ja tullu pisut

Ja on unohtunu kyykkiä

Niin kuin pikku Myy

Talvi

Lumi

Maisema

Kirkas

Kaunis

Herttainen

Sieluun

Armaan

Tunteen

Loi

Murheen

Hetkeksi

Hämärsi.

Rukoile mielummin kuin runoile.

Suosittelen vahvasti.

Pitää hakea uusia runomuotoja, älä takerru vanhoihin sapluunoihin. Luovuus esiin!

Tikka ja tikan hikka,

oli metsässä suuri puu.

Jänis ja suuri loikka,

lumipeitteeseen haipuu.

Uusi aamu tuo valon,

illan hämärä vie kajon.

Päivällä rauhoitun,

kun tuoliin istahdan ja torkun.

Mikä tässä runossa on vikana?

Pitääkö aina rimmata ihan sikana?

Täytyykö olla jotain metaforia?

Niinku.. mun runo on kuin omenat ilman koria?

Pitääkö sen rytmittyä jotenki hienosti?

Runomitta, anapesti, daktyyli, jambi, trokee, pyrrhikus, spondee 

Mä en tajuu näist mitteee. 

Ehkä mun pää ei pelitä 

Eikä kukaan tätä mulle selitä, 

Että mikä tässä runossa on vikana.

Wannabe-runoniekkoja niin helkkaristi. Sama, kuin et joka iikka haluu laulaa, laulaa lisää ja laulaa julkisesti, ilmaista itseään, vaikka todelkakin kandeis olla hiljaa.

Runebergin jälkeläinen,

Isä Topeliusta seuraten.

Kuljen matkaani kynäillen,

huutelijoista viisveisaten.

Runomitta, miehen mitta,

aivoni ajattelevaisen tuotetta.

Iloksi sulle ja hälle,

jotka palautetta antaa ystävälle.

Sunnuntaipäivän kunniaksi,

kiitos runosuoneni vaksi!

Vierailija kirjoitti:

Wannabe-runoniekkoja niin helkkaristi. Sama, kuin et joka iikka haluu laulaa, laulaa lisää ja laulaa julkisesti, ilmaista itseään, vaikka todelkakin kandeis olla hiljaa.

Eikö itsensä ilmaisu kuulu kaikille? Eikö se ole periaatteessa koko taiteen ydin? Ei se, että tuottaa timanttia vaan se, että ilmaisee itseään.

Suoni sykkii ja runoa pukkaa,

olen lahjakas, ahaa!

Innoissani, huolissani,

peloissani, omnipotentiassani.

Ylimaallinen tuotos,

tekstini ostaos!

Lahjaksi annan,

med varannan.

Uljas, kaunis maailma,

koronasta vapaana.

Koska, milloin?

Vastaathan silloin!

Mie vaan.

Sohvalla makaan.

Lepään.

Huokaan.

Olen vaan.

Kerrankin saan siihen luvan.

Luen taas Vauvaa,

Mut tuskin kauaa.

Uskonko itekään?

Kirjotan menemään.

Kaikki on turhaa,

Aikaa mä murhaan.

Oon koukussa tähän,

Auttakaa vähän.

Tehdäänkö ketju

Jossa lopetetaan AV?

Jos retkahdetaan,

Tullaan tunnustamaan.

Sit ahdistutaan,

Kun ei muistetakaan.

Ei onnistuta,

Ei vieroituta.

Sille on syy,

Miks tää näin hyvin myy.

Tarvetta ois

Purkaa höyryt täällä pois.

Fantastista, sanoi E.Saarinen!

Sanottavaa ja kerrottavaa,

mutta kuka kumma jaksais kuulla?

Palstalla vertaiset, parhaimmat ja pahimmat,

kukin antinsa antavat armahimmat ja ahdistavimmat.

Paikka on tällä,

kansan kanavalla laajimmalla,

kautta vuosien aiheet arjen,

taittaa hermotukselta terävimmän kärjen.

Vertaistuki, toisen mietteet,

helpottaa jos kuulet, lienet.

Anonyymi, naapurin Lyyli,

ties vaikka Mäntyniemen Jenni,

ajatuksistas penni.

Sielua tuuletan ja pakkasessa maton.

Luuttuan ja vilkaisen, malttamaton.

Onko kommentti komealta

Mäntyniemen herralta,

vai pieni ajatus herttaiselta Lennulta.

Paras salaisuus, mielikuvitus mun,

runon pätkään pukeudun.

Hyvää torstaipäivää kaikille!

Pikku Myy, paskalle kyykistyy. Missä syy? Varo ahteriasi Pikku Myy vieressä vaanii kyy.

Kukin omista lähtökohdista. Pökälettä pukkaa, eikä koskaan kukkaa.

Jännä, et kakki ja pissi on monen heiniä. Mikähän siinä niin kiinnostaa, muitakin kuin teiniä?

Kanna kortesi kauneuden kekoon, päiväsi onnellinen olkoon!

Niinkuin riisiryynit kuumassa maidossa

puuroutuu,

ja vanhain ihmisten korvat aikain kuluessa

kuuroutuu,

sanat mielestäni ulos tulleet lauseiks nivoutuu,

ne runoutuu.

Taide parhaimmillaan tätä on, kokemus mi mieltä avartaa, 

eikä käteen jää vaan tylsä luu.

Pirulliset säkeet kipunoi kynästä.

Leimuaa paperini tuskissaan.

Tultasyöksevät ajatukset arkkitehtonisesti monumentoin:

Ikuisesti olkoon julistettu raivoni!

Sotaakäyvät teot ja tuomiot

taakaksi, iäti kärventyväksi,

ruostuneeksi raudaksi,

Kylmäksi, kalseaksi

kuolemaa hohkaavaksi mädäksi.

Pakeneva linnunrata katoaa pimeyteen.