Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20773)
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette saaneet karsittua tavaraa niinkin paljon, että kaapit on ihan oikeasti väljiä ja niissä jopa varmaan mahtuu kulkemaan joku tuulenvirekin, niin oletteko huomanneet jotain selkeää eroa asunnon raikkaudessa? Mietin tässä, että raikastuikohan oma makuuhuone ihan vain sillä, kun sain karsittua vaatekaapista vanhoja tunkkaisia vaatteita ja ne on nyt ilmavammin. Vai kuvittelenkohan vaan. :D
En tiedä asunnon raikkaudesta mutta vaatteet ainakin pysyvät selvästi paremman tuoksuisina. Sitä kostean ummehtunutta pahaa hajua, joka nousee liian täydestä tekstiilikaapista, ei tunnu enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Konmarittaja1 kirjoitti:
Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.
Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.
Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.
Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.
Tässäkin näkyy se, että monia tavaroita säilytetään, jotta muut saisi sinusta tietynlaisen kuvan. Tai, koska tämmöisellä henkilöllä pitää olla tämmöisiä tavaroita. Samalla tavalla kuin muutamissa edellisissä viesteissä on naiseus ja kauneus liitetty kosmetiikkaan. Äly ja lukeminen liitetään kirjahyllyyn.
Toki on ihmisiä jotka jatkuvasti lukevat hyllyssään olevia kirjoja, käyttävät kosmetiikkaa, nikkaroivat työkaluillaan, järjestevät kutsuja astiastoillaan ja niin edelleen. Mutta moni vaan haalii noita tavaroita, koska niitä kuuluu olla tai haluaa viestiä muille olevansa tällainen tyyppi. Monesti myös sitä minuutta ruokitaan tavaroilla, vaikka niitä ei edes tarvitse tai käytä. Tätä kannattaa jokaisen omassa elämässään miettiä, ennen kuin taas ostaa jotain. Jotenkin ainakin omassa mielessä miellän tämän vielä enemmän miesten ongelmaksi.
Nykyiset uudet talot tuovat aivan uuden tavarasuhteen, koska niissä on hyvin vähän ehjää seinäpintaa. Minnekään sijoitat tv:n, kirjahyllyn tms? Ehjää seinäpintaa on vähän, koska yksi seinä on keittiötä ja saareketta, kaksi seinää koostuu parin metrin välein sijoitelluista maisemaikkunoista ja neljä seinä olohuoneessa on täynnä ovia makkaroihin ja eteiseen. Tällaisen tilan sisustaminen kauniisti vaatii tavaroiden, kaappien, lipastojen ym poisjättämistä. Joskus näkee sohvan kauniiden ikkunoiden edessä, kun muutakaan paikkaa ei ole. Sinällään uudet talot ovat minusta sisältä kauniita, minimalisti kun olen:-).
Luonto kiittää, kun kulutus vähenee kaikkeen siihen säkään mitä "kunnollisella" kansalaisella ennen oli. Hehheh, omenankuorimiskone, friteerauskeitin, kuntopyörä, tuhansia kirjoja, pikkuleipienpursotin. Toki kukin näistä voi olla jollekulle oleellinen osa elämää, mutta itselleni ei enää.
Vierailija kirjoitti:
Konmarittaja1 kirjoitti:
Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.
Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.
Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.
Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.
Tässäkin näkyy se, että monia tavaroita säilytetään, jotta muut saisi sinusta tietynlaisen kuvan. Tai, koska tämmöisellä henkilöllä pitää olla tämmöisiä tavaroita. Samalla tavalla kuin muutamissa edellisissä viesteissä on naiseus ja kauneus liitetty kosmetiikkaan. Äly ja lukeminen liitetään kirjahyllyyn.
Toki on ihmisiä jotka jatkuvasti lukevat hyllyssään olevia kirjoja, käyttävät kosmetiikkaa, nikkaroivat työkaluillaan, järjestevät kutsuja astiastoillaan ja niin edelleen. Mutta moni vaan haalii noita tavaroita, koska niitä kuuluu olla tai haluaa viestiä muille olevansa tällainen tyyppi. Monesti myös sitä minuutta ruokitaan tavaroilla, vaikka niitä ei edes tarvitse tai käytä. Tätä kannattaa jokaisen omassa elämässään miettiä, ennen kuin taas ostaa jotain. Jotenkin ainakin omassa mielessä miellän tämän vielä enemmän miesten ongelmaksi.
Miesystäväni kanssa en halunnut koskaan muuttaa yhteen, mutta hänellä vasta fantasiami olikin. Kuvitteellinen soittoharrastus, työkaluja rakennusfirman tarpeiksi, koti täynnä kirjoja vaikkei lukenut koskaan, retkeily- ja urheiluvarusteita. Tällaiset nähdään varmaan jotenkin parempina kuin naisten hömpät kosmetiikka- ja sisustustavarat. Riippuu ihmisen todellisesta elämäntyylistä, ovatko ne turhia vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoihin liittyen. Tai lautapeleihin. Tai viinilasit, maljakot jne. tavarat, joita en käytä päivittäin tai viikoittain, en aina edes kuukausittain. Näissä itselläni toimii kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie. Olen karsinut turhia kirjoja, jotka eivät olleet hyviä ja joita en halua enää lukea. Joskus haalin aiemmin jopa ilmaiseksi kirjoja jostain, koska niitä piti olla paljon. Nykyään kirjoja mulla on ehkä 2 hyllyriviä. En silti lue niitä jatkuvasti, mutta tykkään nähdä ne päivittäin hyllyssä. Kirjoissa on aiheita, jotka on itselleni tärkeitä ja jonkun yhden sanan tai kirjailijan nimen näkeminen kirjassa voi tuoda hyvän fiiliksen, vaikka en lue juuri silloin kyseistä kirjaa. Niitä kahta hyllyllistä on kiva katsella päivittäin, mutta se riittää.
Samoin lautapelit, jotka nyt osuvat silmään sohvalla istuessani. En pelaa niitä kovinkaan usein, mutta silloin tällöin kyllä ja nautin myös niiden näkemisestä, vaikka käyttökertojen perusteella niistä voisikin karsia muutaman. Samoin viinilasit tai hienommat astiat. Joitakin olen karsinut, koska liika on liikaa, mutta vaikka vieraita käy suht harvoin enkä pidä mitään 10 henkilön viinijuhlia, niin silti viinilasit näyttävät kivalta ja juon niistä itse välillä esim. limsaa, koska siitä tulee spesiaali fiilis ja kiva piristys arkeen. Eli pointtina se että vaikka karsin tavaroita, niin en halua tyhjentää kotiani liikaa ja joitain asioita on vaan kiva nähdä ympärillä, vaikka ne eivät olisikaan jatkuvassa käytössä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä väärä ketju, mutta kannustakaa vähän pliis. Minä en ole siivonnut taloani sen jälkeen kun perheenjäseneni kuoli, eli yli kahdeksaan kuukauteen. Olen toki roskat vienyt pois, tiskit tiskannut, pyykit pessyt jne. sitä mukaa kun niitä on tullut, mutta kyllä tässä ajassa on silti kämpästä tullut ihan uskomaton sikolätti.
En tiedä mikä tässä on. Olen ollut täysin lamaantunut joidenkin asioiden suhteen, yhtenä juuri siivous.
Otan osaa. On lupa surra ja olla lamaantunut läheisen ihmisen kuoleman jälkeen. Minulle ensimmäinen vuosi oli pahin, sitten alkoi helpottaa. Jouduin lahjoittamaan pois ja myymään kuolinpesiä ostavalle yritykselle kaikki tavarat, jotka muistuttivat minua menetyksestäni, nekin tavarat joita olin luullut haluavani tai joita itse asiassa tarvitsin. Odotin pari - kolme vuotta, ennen kuin tein lopulliset päätökset tavaroiden kohtalosta. Ostin asuntooni uusia käyttötavaroita lahjoitettujen tai myytyjen kuolinpesän tavaroiden tilalle.
En vieläkään tiedä, mitä tekisin kuolinpesän valokuville, joita on todella paljon, ja tärkeimmille edesmenneiden omaisteni papereille. Sukulaiseni eivät ole olleet kiinnostuneita niistä (eivätkä niistä tavaroista, jotka olen lopulta myynyt tai lahjoittanut kokonaan pois).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?
Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.
Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?
Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.
Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.
siinä saa varmaan aika monta kierrosta tehdä ennen kun on karsinut liikaa, kun monesti näistä ekoista kerroista jää niitä "ihan kiva" tavaroita sinne. Eikä ihminen loppupeleissä paljon tavaraa tarvitse, muistot pysyy sydämmessä, toki jokusen muistoesineen säilyttäminen on ihan jees. Valokuvia en nyt hurjalla kädellä karsisi ellei näitä ole malliin kymmeniä albumeita(ajalta ennen digitalisaatiota :)). Itse en ole esim. lapsuudesta säilyttänyt mitään muuta kuin ne valokuvat, kaikki päiväkirjat sun muut on saanut lähteä, ei näissä mitään kovin järkevää luettavaa kuitenkaan ole ollut, enkä nyt leluilla tai vaatteillakaan mitään tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?
Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.
Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.
Olen itse havahtunut siihen, että joskus on vähän ankea fiilis ja joku pienikin asia voi vaikuttaa siihen. On ollut esim niin että en ole pitkään aikaan ostanut uutta kynsilakkaa, vaan käyttänyt niitä muutamaa mitä mulla on tai ollut käyttämättä. Sitten olen ostanut jonkun aivan upean sävyisen lakan ja ollut ihan fiiliksissä siitä ja katsellut ihania kynsiäni ja muistanut, että hei kamoon, tämä on pieni asia, joka ilahduttaa itseäni ja kivoja kynsilakkoja voi aivan hyvin olla vaikka 7-10 erilaista eikä 2 tai 3. Joskus liika karsiminen on ikäänkuin vahingossa poistanut tai vähentänyt asioita, joista nautin ja joista tulee hyvä fiilis ja näin ollen nykyään muistan myös välillä ostaa jonkun kivan uuden vaatteen tai sen kynsilakan ja nauttia siitä. Pitää ymmärtää että se yksi uusi tuote voi tuoda valtavasti hyvää mieltä ja ei lisää tavaroiden määrää juuri ollenkaan kun pitää vaan muuten järjestyksen kunnossa ja käyttää esim loppuun vanhoja vaatteita. Kohtuus kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konmarittaja1 kirjoitti:
Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.
Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.
Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.
Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.
Tässäkin näkyy se, että monia tavaroita säilytetään, jotta muut saisi sinusta tietynlaisen kuvan. Tai, koska tämmöisellä henkilöllä pitää olla tämmöisiä tavaroita. Samalla tavalla kuin muutamissa edellisissä viesteissä on naiseus ja kauneus liitetty kosmetiikkaan. Äly ja lukeminen liitetään kirjahyllyyn.
Toki on ihmisiä jotka jatkuvasti lukevat hyllyssään olevia kirjoja, käyttävät kosmetiikkaa, nikkaroivat työkaluillaan, järjestevät kutsuja astiastoillaan ja niin edelleen. Mutta moni vaan haalii noita tavaroita, koska niitä kuuluu olla tai haluaa viestiä muille olevansa tällainen tyyppi. Monesti myös sitä minuutta ruokitaan tavaroilla, vaikka niitä ei edes tarvitse tai käytä. Tätä kannattaa jokaisen omassa elämässään miettiä, ennen kuin taas ostaa jotain. Jotenkin ainakin omassa mielessä miellän tämän vielä enemmän miesten ongelmaksi.Miesystäväni kanssa en halunnut koskaan muuttaa yhteen, mutta hänellä vasta fantasiami olikin. Kuvitteellinen soittoharrastus, työkaluja rakennusfirman tarpeiksi, koti täynnä kirjoja vaikkei lukenut koskaan, retkeily- ja urheiluvarusteita. Tällaiset nähdään varmaan jotenkin parempina kuin naisten hömpät kosmetiikka- ja sisustustavarat. Riippuu ihmisen todellisesta elämäntyylistä, ovatko ne turhia vai ei.
Työkaluja ei voi olla koskaan liikaa jos jotain korjaa tai tekee.
Kotikorjaajalla isoin aika menee tarvittavien työkalujen hakemisessa. Se on uskomaton määrä vimpsimia mitä nykyään tarvitaan, ja osaamisesta vastaa youtube videot.
Mielestäni on hyvä diili ostaa kympin työkalu ja tehdä itse kuin maksaa tekemisestä jollekin satanen.
Harrastukset ovat lisäksi oma lukunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä väärä ketju, mutta kannustakaa vähän pliis. Minä en ole siivonnut taloani sen jälkeen kun perheenjäseneni kuoli, eli yli kahdeksaan kuukauteen. Olen toki roskat vienyt pois, tiskit tiskannut, pyykit pessyt jne. sitä mukaa kun niitä on tullut, mutta kyllä tässä ajassa on silti kämpästä tullut ihan uskomaton sikolätti.
En tiedä mikä tässä on. Olen ollut täysin lamaantunut joidenkin asioiden suhteen, yhtenä juuri siivous.
Otan osaa. On lupa surra ja olla lamaantunut läheisen ihmisen kuoleman jälkeen. Minulle ensimmäinen vuosi oli pahin, sitten alkoi helpottaa. Jouduin lahjoittamaan pois ja myymään kuolinpesiä ostavalle yritykselle kaikki tavarat, jotka muistuttivat minua menetyksestäni, nekin tavarat joita olin luullut haluavani tai joita itse asiassa tarvitsin. Odotin pari - kolme vuotta, ennen kuin tein lopulliset päätökset tavaroiden kohtalosta. Ostin asuntooni uusia käyttötavaroita lahjoitettujen tai myytyjen kuolinpesän tavaroiden tilalle.
En vieläkään tiedä, mitä tekisin kuolinpesän valokuville, joita on todella paljon, ja tärkeimmille edesmenneiden omaisteni papereille. Sukulaiseni eivät ole olleet kiinnostuneita niistä (eivätkä niistä tavaroista, jotka olen lopulta myynyt tai lahjoittanut kokonaan pois).
Kuolinpesän valokuviakin voi karsia, elleivät nyt ole ihan jotain 1800-luvun lopun tai 1900-luvun alun kuvia. Tai muuten valokuvahistoriallisesti arvokkaita. Mutta "tavalliset" kuvat, joulunvietot ja lomamatkat, kuvat ihmisistä, joita ei edes tunne, voi hyvin hävittää.
Samoin paperit, mikä on niin tärkeää? Sairauskertomukset ja turhat paperit pois, kuitit, tiliotteet ym. ym. pois.. Kuolinpesän paperit toki kannattaa säilyttää sen 6 vuotta, sitten nekin pois. Jollain esim. sota-ajan kirjeenvaihdolla nyt on arvonsa, senkin voi halutessaan skannata ja säilyttää digitaalisessa muodossa.
Olen isot raivaukset jo tehnyt ja nyt ns. ylläpito vaiheessa.
Pidän päivittäin yllä kodin siisteyttä ja poistot kuuluvat tähän rutiiniin. Esim. tänään olen tehnyt viisi poistoa kodin järkkäilyn lomassa. Yleensä poistoja tulee noin yksi per päivä.
Harjoituksen myötä luopumiseen syntyy rutiini eikä näin ollen luopumista tarvitse jahkailla sen enempää. Jos jostain asiasta on vaikea luopua niin jätän asian muhimaan ja yleensä luovun siitä lopulta, kun hetki luopumiselle on oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku kyseli, miten tiedetään, onko karsiminen mennyt liian pitkälle. Itsellä ei ole, koska en ole jäänyt kaipaamaan tai katumaan mitään. Voihan niinkin tietysti teoriassa käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä väärä ketju, mutta kannustakaa vähän pliis. Minä en ole siivonnut taloani sen jälkeen kun perheenjäseneni kuoli, eli yli kahdeksaan kuukauteen. Olen toki roskat vienyt pois, tiskit tiskannut, pyykit pessyt jne. sitä mukaa kun niitä on tullut, mutta kyllä tässä ajassa on silti kämpästä tullut ihan uskomaton sikolätti.
En tiedä mikä tässä on. Olen ollut täysin lamaantunut joidenkin asioiden suhteen, yhtenä juuri siivous.
Otan osaa. On lupa surra ja olla lamaantunut läheisen ihmisen kuoleman jälkeen. Minulle ensimmäinen vuosi oli pahin, sitten alkoi helpottaa. Jouduin lahjoittamaan pois ja myymään kuolinpesiä ostavalle yritykselle kaikki tavarat, jotka muistuttivat minua menetyksestäni, nekin tavarat joita olin luullut haluavani tai joita itse asiassa tarvitsin. Odotin pari - kolme vuotta, ennen kuin tein lopulliset päätökset tavaroiden kohtalosta. Ostin asuntooni uusia käyttötavaroita lahjoitettujen tai myytyjen kuolinpesän tavaroiden tilalle.
En vieläkään tiedä, mitä tekisin kuolinpesän valokuville, joita on todella paljon, ja tärkeimmille edesmenneiden omaisteni papereille. Sukulaiseni eivät ole olleet kiinnostuneita niistä (eivätkä niistä tavaroista, jotka olen lopulta myynyt tai lahjoittanut kokonaan pois).
eikös Kansallisarkisto tms ota nykyisin vastaan myös yksityisten kuvakokoelmia? Ne kai siis digitoidaan sitten, ei kaikkia säilytetä.
Valokuvat ovat itselleni varsinainen murheenkryyni. Oman karsimisoperaationi aikana olen monta kertaa yrittänyt tarttua valokuviin, mutta voimat tuntuvat loppuvan samantien kun näen ne kymmenet albumit hyllyissä ja tuhannet irtokuvat laatikoissa. (Minulla on siis sekä omia että kahdesta kuolinpesästä tulleita kuvia todellakin tuhansittain.)
Joskus tulee mieleen, että heittäisin kaikki pois sen enempiä miettimättä. Mutta vaikka 90 % kuvista onkin niitä tympeitä perhejuhlakuvia tai vinoon menneitä mitäänsanomattomia maisemakuvia, on joukossa kuitenkin myös tärkeitä kuvia, jotka haluaisin säästää.
Tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta.
Vierailija kirjoitti:
Valokuvat ovat itselleni varsinainen murheenkryyni. Oman karsimisoperaationi aikana olen monta kertaa yrittänyt tarttua valokuviin, mutta voimat tuntuvat loppuvan samantien kun näen ne kymmenet albumit hyllyissä ja tuhannet irtokuvat laatikoissa. (Minulla on siis sekä omia että kahdesta kuolinpesästä tulleita kuvia todellakin tuhansittain.)
Joskus tulee mieleen, että heittäisin kaikki pois sen enempiä miettimättä. Mutta vaikka 90 % kuvista onkin niitä tympeitä perhejuhlakuvia tai vinoon menneitä mitäänsanomattomia maisemakuvia, on joukossa kuitenkin myös tärkeitä kuvia, jotka haluaisin säästää.
Tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta.
Tee helppo rutiini, laita sohvan viereen laatikkoon valokuvia/albumeita. Samaan paikkaan myös se mihin kuvat arkistoit, toinen laatikko tai iso albumi. Kaikki tarvittava on käden ulottuvilla, jos tarvitsee saksia/liimaa/teippiä/kynää nekin samassa paikassa. Sitten valitset äänikirjan, hyvän soittolistan, podcastin tai tv-ohjelman jota ei tarvitse katsoa (olet nähnyt aiemmin tai saippuasarja). Etkä kuuntele tai katso tätä muulloin, kuin valokuvia lajitellessa.
Otat joka päivä hetken tähän, kuuntelet valitseemaasi asiaa rennosti sohvalla ja käyt valokuvia läpi, satunnaisessa järjestyksessä, niin et kyllästy siihen, että "viisi viikkoa käyty läpi kuvia ja edelleen ollaan vuoden 92- kesälomareissulla tukholmaan". Kannattaa olla myös ehkä säästän -pino jossain. Siihen kuvia "Sirkka -mummo, aika huono kuva, mutta hän ei tykännyt olla kuvissa, katsotaan löytyykö parempia:".
Tee tätä joka päivä vaikka yhden jakson/luvun ajan tai 4 biisin verran. Itse käyn lenkillä äänikirjan kanssa, välillä tulen kotiin yhden luvun jälkeen ja välillä kierrän korttelia monta kertaa, kun on niin jännä kohta, ettei malta lopettaa, välillä taas laitan kirjan pois ja nautin luonnosta hiljaisuudessa.
onpas paljon hampstereita. itsekin olin melkoinen materialisti. mitä ihminen todellisuudessa tarvitsee selviytyäkseen, mahtuu reppuun. normaali eläminen edellyttää hieman posliiniastioita, ja kaffi kuppeja. kaikki se turha tavara on juuri sitä saastetta, johon hukumme. kiinan rojut kuskataan tänne valtavilla konttilaivoilla, ja täällä se pska haudataan kaatopaikoille. älytöntä. länsimainen kulutusjuhla saisi minun puolesta loppua vaikka kokonaan. ilman älyhärpäkkeitä alkaisi ihmiset taas ajattelemaan omilla aivoilla.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?
Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.
Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.
En osaa vastata tähän vielä, mutta olen jo miettinyt samaa. Jouduttiin 3 viikkoa sitten viikossa tyhjentämään 98 m2 asunnosta alakerta kokonaan. Siis huonekaluja myöten. Yläkertaan ei luonnollisestikaan mahtunut kuin pieni osa alakerran tavaroista, joten suurin osa meni roskiin. Ollaan toistaiseksi siskoni luona evakossa ja jo nyt, kun olen miettinyt olohuoneeseen uusia huonekjaluja, mietin nimenomaan väljyyden, esteettömyyden sekä helpon siivottavuuden näkökulmasta. Ainakin vielä nyt mulla on jonkinlainen hävitysvaihde päällä ja jos kotiin jo pääsisi, kävisin hävittämässä yläkerran tavaroistakin ainakin osan. Sen yhden viikon aikana jouduin tekemään mm sellaisia päätöksiä, että en tule enää koskaan järjestämään sukujouluja enkä muitakaan sukujuhlia. Valtavan iso ruokapöytä kun lähti olohuoneesta sorttiasemalle ja uutta isoa ruokapöytää en aio enää hankkia. Koska en tule enää järjestämään isompia juhlia, en myöskään tule enää tarvitsemaan isompia ruuanvalmistusastioita. En myöskään tarvitse enää tusinaa viinilaseja jne. Joten kun joskus pääsen takaisin kotiin, voin jatkaa tarpeettomiksi muuttuneiden tavaroiden hävittämistä.
Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.
Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.
Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.
Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.