Mä en uskalla ajaa autoa :(

Pelko saavutti fobian mitat sen jälkeen, kun läheinen ystäväni kuoli rekkakolarissa.

Vierailija:

Minulla ajamisen pelko on saavuttanut fobian mitat sen jälkeen kun otin kontaktia rekan kanssa. Vaikka minulle ei käynyt kuinkaan saa auton rattiin tarttuminen kylmän hien kohoamaan ja kädet tärisemään. En vain kerta kaikkiaan pysty ajamaan.

Asia ahdistaa minua päivittäin sillä auto toisi vapauden: lyhentäisi työmatkoja, helpottaisi kauppareissuja, mahdollistaisi ystävien tapaamisen useammin...

Olen jo pohtinut lääkitystäkin.

Minäkään en uskalla ajaa autoa. Pelkään ajavani jonkun päälle, jos en huomaakkaan jalankulkijoita tai pyöräilijöitä en en vain tajua tilannetta. Viimeksi ajoin lyhyen matkan noin kymmenen vuotta sitten. Kortin sain yli 20 vuotta sitten. Nyt olen vähän harkinnut että menisin yhdessä tyttären kanssan autokouluun, mutta mutta.... Meillä iso tila-auto, sitä en saisi mahtumaan mihinkään parkkiruutuun, joten minulle pitäisi ostaa oma pikkuinen menopeli.



Jospa kuitenkin kuljen edelleen polkupyörällä ja bussilla - pysyy ilmansaasteetkin paremmin kurissa :)

jos kävisi autokoulussa jonkinlaisen " kertauskurssin" , niitähän järjestetään. Meillä on myös suuri tila-auto enkä uskalla sitä ajaa.

Ajan kyllä välillä lähinnä neuvolareissuja, mutta silloinkin vain kun tiedän, että on hiljaisempaa liikenteessä.

Mä en varsinaisesti pelkää ajavani kenenkään päälle tai muuta, mua vaan alkaa jännittää jos on paljon liikennettä ja paljon huomioitavaa.

Asiaa ei parantanut se, että kerran käännyin näpärästi yhden auton edestä vasemmalle, niin tää papparainen ajoi samalle pihalle ja tuli huutamaan ja solvamaan mua. Olin silloin vielä raskaana ja otin sen todella pahasti... Loppujen lopuksi syy ei ollut edes yksin mun, vaan tuo papparainen ajoi ilman ajovaloja, ja en huomannut häntä heti kääntyessäni.

Ja sitten tosiaan sunnuntaina aikasin harjottelemaan. Liikennettä tosi vähän. Ensin harjottelet jossain parkkiksella vaikka, siellä voi harjotella myös sitä parkkeeraamista kun ei ole muita autoja, joita pitäis pelätä. Ja ilman lapsia ensin, ettet hermostu, jos lapset vaikka itkee tai riitelee.



Saisitko jonkun kaveriksesi, ehkä ei kuitenkaan miestä, joka saattaa sitten vaan entisestään hermostuttaa ja lamaannuttaa sinut. Joku tyttökaverisi vaikka.



Mulla autoilupelko (asumme Saksassa) liittyi uusiin paikkoihin, olin paniikissa etten löydä ja hermostun ja sitten vielä kolaroin sen takia. Kun hankittiin navigaattori niin ajo tuntui taas tosi lepposalta ja nyt olen ajellut taas 3 vuotta päivittäin ja jopa nautin siitä. Meillä myös iso tila-auto, mutta toistaseksi olen onnistunut sen parkkeeraamaan pieniinkin paikkoihin. Muutaman kerran olen naarmuttanut, mutta mies vain sanoo, että inhimillistä se on, ei haittaa.

En minäkään uskalla ajaa autoa. Olen 20 vuotta asunut Helsingissä ja tottunut käyttämään busseja. Vähäksi aikaa ostin auton, kun luulin sen helpottavan elämää. Minä en kuitenkaan osannut siitä pitää huolta, kun ei ollut rutiinia eikä ketään avustamassa. Lähetin rakkineen romuttamolle alle vuodessa.



Kolmen lapsen kanssa liikun busseilla. Välillä lapset ovat sanoneet, että olisi kiva, kun olisi auto. Muuten matkanteko on mennyt mukavasti.

Niissä istutaan korkealla ja sieltä on on paljon helpompi havainnoida liikennettä ja reittejä kuin jossain pikkumicrassa jonkun citymaasturin perässä kuikuillessaan - asiat ei tule eteen niin yllättäen.



Parkkeeraaminen voi tietty olla vähän hankalampaa, mutta olkaa aluksi armeliaita itsellenne. Etsikää sieltä marketin parkkikselta nurkka, jossa on monta ruutua vierekkäin tyhjänä ja kävelkää vähän pidempi matka. Sama taskuparkeissa, jos ei oo riittävän pitkä tasku tarjolla niin ei kuin etsimään parempaa. Joskus alkuaikoina en vaan saanut autoa vääntymään koloon, johon sen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt mahtua, mutta kun luovutin ja ajoin seuraavaan kortteliin, hups homma onnistuikin tuosta vaan.



Tsemppiä!

Ja ap:n kannattaisi ajopelon voittamiseksi ottaa muutama ajotunti autokoulusta Helsingin keskustassa ajaen. Sitten jatkaa siitä yksin.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta on varmasti olemassa. Eli jaetaan fobian kohde pieniin askelmiin joilla harjoitellaan. Eli kun siihen tiettyyn tilanteeseen yhdistyy pelko, siitä pitää oppia pois omaan tahtiin. Hissipelkoinen menee ensin hissin lähelle ja vaan katsoon. Sitten kun se alkaa sujua, mennään käymään hississä. Kun se alkaa sujua pannaan ovi kiinni, avataan ja tullaan ulos jne.

Espoosta ja asuin itse Itä-Helsingissä. Julkisilla kulkeminen olisi ollut ihan helvettiä, joten oli pakko mennä omalla autolla. Ensimmäisen kerran ajoin reitin sunnuntaiaamuna ja mies oli vieressä neuvomassa. Ei siinä kauaa mennyt, kun totuin ajamiseen ja nyt ei Helsingissä ole paikkaa, missä en voisi ajaa.



Vain ajaminen auttaa ajamisen pelkoon. Tsemppiä!

up