Muistaakohan kukaan aiemmin kirjoittamiani viestejä?
Kirjoitin aluksi otsikolla " Omien ajatusten purkua..." ja myöhemmin siihen jatkoa " Nyt pitäisi sitten valita tämä perhe ja abortti vai uusi vauva ja yksinäisyys" .
Olen vain niin loppu etten jaksa kirjoitella samoja asioita uudelleen. Päätän vain tämän tarinani kertomalla että eilen alkoi kamalat vatsakivut ja järkyttävä vuoto. Terkkarissa tutkittiin ja sieltä sain lähetteen Hyvinkään sairaalaan, mutta vasta tälle päivälle! Olipa aikaa kärsiä fyysisesti ja henkisesti kotona ja tänään pitäisi sitten mennä ultraan. Pelottaa mahdollinen kaavinta jos kaikki ei ole tullutkaan pois ja joutuukohan sinne sitten jäämään? No sehän selviää vain paikan päällä.
Puhuttiin eilen illalla mieheni kanssa hyvin pitkään asioista ja sanoin etten mitenkään pysty luopumaan ajatuksesta etten koskaan enää tekisi uutta lasta. Minulle ei riitä tämä yksi oma ja hänen lapsensa, joka ei vielä niin omalta tunnu enkä tiedä tuntuuko ikinä. Mies sitten sanoi että kyllä hänkin haluaa varmasti joskus, mutta ei useampaan vuoteen vielä. Nyt en enää tiedä mitä hän sitten oikeasti haluaa kun mieli vaihtuu lähitulevaisuudesta, useampaan vuoteen, sitten ei enää ikinä ja taas haluaakin useamman vuoden päästä.
Sitten...Olen kamalan paha ihminen, koska tiedän että mieheni lapsi on aivan viaton kaikkeen, mutta olen vain niin katkera että minulle puhutaan abortista ja minun lapseni ei olisi " saanut syntyä" , mutta kyllä tämä miehen aikaisemmasta parisuhteesta syntynyt lapsi oli haluttu ja niin rakas. Voi miksi, mun pitää tuntea tällaisia tunteita? En vaan pysty nyt vielä käyttäytymään normaalisti tätä tyttöä kohtaan, tarvitsen aikaa. Aamulla tuntui niin pahalta kun oma poika pyysi päiväkotiin lähtiessään pusua ja halia ja sen tietenkin annoin, mutta kun mieheni tyttö pyysi, pakenin vessaan itkemään. En enää tiedä ovatko tällaiset tunteet normaalia ollenkaan. Eilen terveyskeskuksen odotuskäytävällä tuli viereeni nainen kaksoslastensa kanssa ja minä itkin silmät päästäni ihmisten tuijottaessa.
Edeltävänä yönä olin rukoillut Jumalaa että hän korjaisi asian jotenkin ettei minun tarvitsisi tehdä aborttia miehen painostuksesta, että jotenkin asiat muuttuisi hyväksi. Tämä keskenmeno taisi sitten olla vastaus siihen rukoukseen.
Kommentit (5)
Mies täyttää kesällä 30 ja minä täytän 28. Sanoin että oma äitini on 47 ja hänen nuorimmaisensa nyt 11. En tahtoisi tehdä lapsia kovin myöhäisellä iällä että " omaa elämääkin" jäisi elettäväksi. Mies totesi että tottahan se on että olisi parempi tehdä kaikki lapset nuorena, mutta eipä kai se hänen ajatuksensa usean vuoden odotuksesta kuitenkaan muuttunut. Yritän lohduttautua että vain aika näyttää mitä tapahtuu ja olen onnellinen siitä lapsesta joka mahdollisesti minulle syntyy, olen sitten kaksi tai seitsemän vuotta vanhempi. Totuus on ette nyt kuitenkaan ihan kymmenen vuoden päästä enää haluaisi lasta kuitenkaan tehdä. Nyt on mentävä, äiti tulee hakemaan sinne sairaalaan. palailen ehkä asiaan vielä tämän reissun jälkeen.
Sinulle on tapahtunut paljon asioita, jotka herättävät erilaisia tunteita: ero lapsesi isästä, uusi perhe johon kuluu nykyisen miehesi lapsi, ja nyt aivan lyhyellä ajalla iloa vauvauutisesta, pettymystä ja surua miehesi reaktiosta, abortti- ja eropuheista, nyt monenlaisia ajatuksia keskenmenoon liittyen.. Ei ole ihme, että monenlaiset tunteet ja ajatukset myllertävät mielessäsi ja kaikenlaisia tunteita sinulla on oikeus tuntea. Sinulla on oikeus tuntea myös negatiivisia tunteita miehesi lasta kohtaan, mutta yritä olla näyttämättä niitä lapselle suoraan.
Toivottavasti saatte vielä puhuttua lisää miehesi kanssa ja toivottavasti hän ymmärtää, kuinka loukkaavalta abortti-/erouhkailut sinusta tuntuivat. Yhdessähän ' vahinko' teille sattui (tarkoitan vahingolla sitä että ette ilmeisesti olleet päättäneet vielä alkaa yrittämään tosissaan kolmatta lasta) ja yhdessä siitä myös kuuluisi vastuu kantaa.
Jos miehesi suostuu parisuhdeterapiaan, suosittelen sitä, mutta voit myös yksin hakeutua esim. neuvola- tai tk-psykologille tai mielenterveystoimistoon (eri kaupungeissa on vähän erilaiset systeemit) juttelemaan asioista. Tai onko sinulla läheistä ystävää, jolle voit puhua avoimesti?
Huomasitko, että edelliseen viestiisi olit saanut paljon vastauksia, viestisi löytyy tässä: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=12122636&p=3&mpage=2&tmod…
Voimia sinulle tilanteeseesi!
Tekstejäsi ja siihen tullutta palautetta lukeneena voin vain yhtyä muihin kirjoittajiiin, että miehesi vaikuttaa kyllä todella epäkypsältä - millä tavoin hän on tilanteeseen ja sinuun suhtautunut! Oletko todellakin varma, että kyseinen mies on se jonka kanssa lapsen haluat ja joka sinua tukee kaikissa tilanteissa, myös niissä vaikeissa ja kompromisseja vaativissa?
Tuntuu, että miehesi haluaa viettää huoletonta elämää nyt jonkun aikaa, elämää johon ei kuulu liikaa vastuuta ja " ikäviä" asioita. Se on ihan ok, jos siis sinä olisit samoin mielin liikenteessä: että oltaisiin ja katteltaisiin ja seurusteltaisiin ja pidettäisiin hauskaa ja that´s it.
Mutta sinä kaikesta päätellen haluat syvemmän parisuhteen, jossa tehdään suunnitelmia pidemmällä tähtäimellä ja jossa ollaan " tosimielellä" ; hyväksytään että ikäviäkin asioita parisuhteessa tulee eteen mutta niistä selvitään yhtä köyttä vetämällä, ei siten että uhataan erolla ja asetetaan toinen vaikean valinnan eteen. En siis väitä, etteikö miehesi rakastaisi sinua, hän vain haluaa aika lailla eri asioita kuin sinä.
Jaksamista sinulle ja käypä lukemassa saamasi vastaukset edelliseen viestiisi, jos vaikka siinä olisi jotain näkökulmaa myöskin, ja tukea!
Oletette jokainen olleet suunnaton voimavara tässä tilanteessa ja miten paljon helpommalta tuntuu keskustella näistä asioista tällä tavalla. En halua ainakaan vielä puhua omille ystävilleni koska en tahdo että liian läheiset ystävät alkavat moralisoimaan tilannetta ja miestäni ja tuskin miehestänikään tuntuisi kovin mukavalta että repostelisin näitä asioita kaikille ja jotkut ehkä saattaisivat alkaa vihaamaan häntä.
En osaa sanoa syytä mieheni käyttäytymiselle. Tiedän että hän on jättänyt ensimmäisen lapsensa takia kaikki harrastuksensa ja huolehtinut lapsestaan käytännössä yksin ennenkuin lapsen äiti päätti lopullisesti lähteä. Mies tyttärelleen loistava isä ja on paljon kotona. Ei kuleksi baareissa, työmatkoilla, muissa menoissa kuten oman lapseni isä aikoinaan teki. Olin aina lapsen kanssa yksin ja siksi osaan arvostaa tätä miestä joka tykkää olla perheen kanssa kotona. Olen todella pettynyt häneen nyt, mutta ymmärrystäkin löytyy. Hän ei ole valmis uuteen lapseen vielä ja se on vain hyväksyttävä, en voi pakottaakkaan. Haluan jatkaa tässä suhteessa ja luottaa tulevaisuuteen, että sitten joskus. Ehkäisystä täytyy vain huolehtia paremmin ettei toista tällaista tilannetta pääse tulemaan. Sairaalasta siis pääsin pois ilman mitään kaavintoja eikä siellä osattu mitään syytä sanoa. Tällaista vain tapahtuu ja viikkojakin oli vasta viisi.
Toivon että voisin joskus itsekkin olla avuksi jollekkin näillä sivuilla. Vaikka en enää odotakkaan niin äiti silti olen ja taidanpa täällä pysytellä. Kiitos sydämestäni kaikista vastauksista mitä olen saanut, tästä on hyvä jatkaa.
On hyvä että olette pystyneet puhumaan jonkun verran miehesi kanssa asiasta. Ja tämän päiväisen lääkärissä käynnin jälkeen teillä on varmasti vielä paljon puhuttavaa. En tiedä kuinka vanhoja olette, mutta naiselle lapsen saanti " vielä useaan vuoteen" ei aina olekaan niin helposti päätetty asia. Mahdollisuudet pienenevät aina ajan saatossa, valitettavasti..
Jaksamista sinulle, ja toivottavasti asiat järjestyvät loppujen lopuksi niin että jokaisella olisi hyvä olla. Kai tällekin oli jokin tarkoitus..Että ainakin tulisi kummallekin teille selväksi toisen toiveet yhteisten lasten hankinnasta.