Vauvalle ja taaperolle tulee ikäeroa 2v6kk. Minkälaiset rattaat?! Auttakaa!
Lapsi viistää kuraisessa maassa ja ainakin itselleni tulisi klaustrofobinen olo.
Meillä oli kapeat ihan tavalliset vierekkäin istuttavat kaksostenrattaat. Sellaiset että selkänojan sai alas.
Ne mahtuivat ovista jne. Ja jos isompi käveli, rattaisiin hänen paikalleen sai ostokset.
Ostin käytettynä, käytin ekan vuoden (kuopus syntynyt syyskuussa) ja myin sitten paikalliselle perhepäivähoitajalle. Ei tullut kalliiksi.
Kommentit (45)
On muuten myös kiva nostaa kuraisilla saappailla varustettu taapero selkään potkimaan, painamaan ja hiostamaan...
Meillä tulee lapsille ikäeroa 1v7kk, toinen lapsi syntyy huhtikuun lopussa. Itse olen pähkäillyt, että ostaisinko ergon tai muun kantorepun. Ois kätevää kantaa esikoista siinä, (kun on kuitenkin vielä aika pieni) ja antaa vauvan nukkua vaunuissa ja sitten kun esikoisen uniaika tulee niin vauva vois tulla reppuun. Mietin vain sitä, että bussissa voi olla vaarallista pitää vauvaa repussa.
Esikoisen kanssa koitin kantoliinaa ja rintareppua, ei viihtynyt kummassakaan, joten esikoisen kans ei olis pärjännyt ilman vaunuja.
Mekin asutaan kaupungissa ja liikutaan paljon kävellen ja julkisilla, joten siinä mielessä ehkä tuplat ois kätevät. Kolmipyöräisiä en halua, nykyiset vaunut on sellaiset, mut en kovinkaan tykkää niistä. Toisaalta meillä on aika piene farmari auto, joten tuplien pitäisi mennä kasattuna tosi pieneen tilaan...
mitä joku EU sanoo sisaristuimesta! Meillä kärryt ovat ainakin täysin turvalliset. (meillä istuimessa istutaan eikä hypitä tasajalkaa tai temppuilla) Ja jatkossakin aion lapsiani niissä kuljettaa (vaikka nykyään aika harvoin on enää käytössä) . T. 29, turvalisuusasioissa TODELLA tiukkapipoinen äiti
-jos olet puistoäiti ja lapsi kiltti niin et kyllä tarvitse kuin sen seisomalaudan.. lapsi tulee mukana mielellään kävellen ja joskus seisomalaudalla.. hyvin sujuu varmasti.
- jos olet cityäiti ja menet kauppakeskuksiin ja liikut bussilla vähänkin enemmän on tuplarattaat oikeasti hyvä ratkaisu. 2,5v. nukahtaa mielellään bussiin ja jos pysäkiltä on vähänkin enemmän matkaa kotiin niin pulassa olet jos herättelet esikoista (jos vielä sattuu olemaan vähänkin huono heräämään..) ja vauva huutaa tissille jne.. huhhuh. soppa valmis..
Meillä on ollut käytössä tuplat ja ovat aivan sairaan hyvät. Koska esim. kun olemme käyneet ihan vain puistossa ja tämä meidän 2,5v. sai uhmakohtauksen niin en olisi päässyt kotiin ollenkaan jos en olisi sitonut lasta paikoilleen toiselle puolelle tuplia ja juossut kotiin. Ulkona siis jotain pari astetta lämmintä niin en voinut imettää ulkona rintatulehduksen pelossa ja vauva huusi ruokaa.. Mun mielestä tuplat antaa enemmän liikkumavaraa äidille.. kukin tyylillään!
Meidän ekan ja tokan välillä on ikäeroa 1 v 9kk. Seisomalauta riitti mainiosti. Tokan ja kolmannen välillä on ikäeroa 1 v 3kk. Kaksostenrattaita tarvitsin puoli vuotta. Sitten toka siirtyi laudalla. Jos esikoisesi on jo 2,5 v niin lauta ehdottomasti riittää. Meidän esikoinen käveli tasan kaksi vuotiaana 1-2 km. Ja matka piteni koko ajan iän karttuessa.
että joku haluaa kävellä vähän enemmän kuin 1 - 2 kilsaa?
sen jälkeen ku vaavi puoli vuotta!!
meidän esikoinen käveli 2,5 vuotiaana jo 2-4 km
ostin tuplarattaat, jotka jäi kyllä tosi vähälle käytölle (ekana syksynä käytettiin muutaman kerran pidemmillä koko päivän reissuilla). Päivittäisessä normaalikäytössä pärjättiin hyvin seisomalaudalla. Ja suurimmaksi osaksi esikoinen käveli.
Niin käveli meidänkin, mutta minusta siitä ei ole vielä lenkiksi. Varsinkaan kun ei kenenkään 2,5-vuotiaan vauhti ole järin nopeaa.
47
Laitan tähän ensin omia mietteitä ja toivon sitten että kerrotte oman mielipiteenne/kokemuksenne.
Vauva syntyy huhtikuussa.
A vaihtoehto:
esim. Brio Sing rattaat http://www.pikkuhurmuri.fi/tuotteet.php?pid=274&iid=1114 , taaperolle seisomalauta ja vauvalle myös liina, jos taapero haluaa kärryihin.
Tuosta seisomalaudasta ei ole kokemusta, en tiedä miten taapero siinä viihtyisi/pysyisi, esim. kaupoille ja muutenkin ihmisten ilmoille mentäessä meidän pitää käyttää bussia.
Onkohan lauta hankala bussissa?
Myöskään liinailusta ei ole kokemusta. Vuodenaika (huhti-toukokuu) on varmaan ihan hyvää aikaa liinailun opettelulle?
B vaihtoehto:
Phil and Teds rattaat http://www.pikkuhurmuri.fi/tuotteet.php?pid=337 , missä paikka molemmille, sekä vauvalle, että taaperolle. Näitä vaunuja voi käyttää sitten vaan vauvalle, kun taapero on jo niin iso että jaksaa kävellä eikä halua vaunuihin.
Bussissa ja kauppakeskuksessa kätevät kun molemmilla oma paikka, eikä taapero pääse sinkoilemaan minne sattuu?
Onko kokemuksia näistä rattaista kenelläkään??
Mielipiteitä? Kokemuksia? Kaikki info on todella tervetullutta!!
Tuota olen kanssa miettinyt, että vauva on aika alhaalla ja oudossa tilassa noissa Phil and Teds rattaissa. Lisäksi onkohan kesällä kovin kuuma siinä vauvan "kotelossa"...ennen kuin siirtyy istuimeen..
ja miten bussiin mentäessä..pysyykö vauva siellä kotelossa, ja osuuko kotelo bussin lattiaan sinne mentäessä?
Jos haluaa kuitenkin liikkua lasten kanssa, tuplarattaat on oikein hyvät. Silloin voi olla liikkeellä myös esimerkiksi sen 2,5-vuotiaan päiväuniaikaan. Ja 2,5-vuotias tarvitsee päiväunet.
2
esikoinen omissaan. Osaa kyllä kävelläkin, kaikki kolme osaavat, mutta jos jonnekin on todella ehdittävä ja päästävä perille, niin kärryt kyllä on tarpeen.
Meillä on ihan brion tuplarattaat ja vauvalle oli aluksi siinä tottakait kantokassi. Lisäksi sitten liina vauvalle.. Meillä ei olisi tuo seisomalauta toiminut sillä käyn pitkillä lenkeillä koiran kanssa. Ainakin ne seisomalaudat mitkä olen nähnyt niin ei sovellu kuin hyvälle tielle just jonnekkin kaupunkiin. No, näin meillä jokatapauksessa molemmat istuu rattaissa ja vanhempi välillä voi kävellä jos haluaa tai sitten just nukkua vaikka päikkärit vielä pienemmän vieressä.
No tässä juuri sitä kyselen, että tarvitseeko 2v6kk ikäinen rattaita?
Käymme paljon kauppakeskuksissa ja kuljemme bussilla.
Mietin vaan, että mitä jos taapero väsähtää kesken matkan.. Siis ihan kaikkea mietiskelen, varmaan ihan tyhmiäkin juttuja..
ja mietin myös taaperon turvallisuutta, ettei sinkoile mihin sattuu..olen töissä paikassa, jossa erityisesti viikonloppuisin kuulutellaan vähintään puolentunnin välein, että "pikkuinen Liinu tyttö odottaa äitiään siellä sun täällä"...
AP
Jos haluaa oikeasti päästä jonnekin ja toimitella asioita ja ylipäätään tehdä muutakin kuin olla 24/7 uhrautuvainen äiti.
Minun esikoiseni on ihan liikunnallinen lapsi, motorisesti ollut aina ikätasoaan edellä, eikä se vuoden rattaiden käyttö häntä taannuttanut tai lihottanut. Helpottipa vain minun elämääni suunnattomasti.
Älä kuuntele noita ilkeilijöitä.
2
vauva vaunuissa, 2 vuotias seisomalaudassa, 3 vuotias käveli. Ja ihan busseilla kuljettiin, myös kävelylenkkejä, tosin asumme kaupungissa asumme, niin tie oli hyvä seisomalaudan kanssa.
Sen lisäksi pidin mukana kantoliinaa, johon laitoin vauvan, jos isompi ei jaksanut kävellä. Ei kyllä usein tapahtunut.
En hankkinut kaksostenrattaita, koska ne olivat kaikki niin isoja ja olisi ollut hankala mahtua bussiin tai kauppoihin.
isommalle rinkka selkääsi ( mahtuvat vaunujen alle ja otat käyttöön tarvittaessa )