Mistä on tullut tapa kantaa oikea puu sisälle,ja tunkea se täyteen koristeita?
Kommentit (4)
Joulukuusen mainitaan olleen Saksassa jo 1500-luvulla, josta muodostui uskonpuhdistuksen myötä katolisen kirkon seimen protestanttinen vastine. Perinne joulukuusen hankkimisesta saapui Suomeen ensimmäistä kertaa 1800-luvulla säätyläiskoteihin, sitten talonpoikaisiin tupiin 1870¿80-lukujen tienoilla ja yleistyi vasta viime vuosisadan alussa. Joulukuusitavan yleistymistä edisti vanha kansan tapa laittaa juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia lähinnä ulos.
Ennen aikaan joulukuusi koristeltiin kynttilöillä, paperiketjuilla, erilaisilla olkikoristeilla, lippuketjuilla ja piparkakuilla. Ennen joulukuusen kynttilöiden yleistymistä oli tapana peittää pirtin lattia oljilla jouluna, mutta kynttilöiden aiheuttama palovaara ilmeisesti lopetti olkien käytön.
1990-luvulta lähtien joulukuusia on ryhdytty erikseen kasvattamaan. Kasvattajat voivat erikoistua tiettyihin koristekuusilajeihin.
aika vähän koristeita laitetaan, jotta itse kaunis kuusi näkyy.
Hän halusi tuoda sisällekin kuusen, jotta saisi ihastella sitä myös sisällä ollessaan.
Niin kun Morre tossa kertoikin.
On ollut niin kylmää ja pimeää että on haluttu tuoda sisälle joku mikä voidaan koristella sympoloiden joulun juhlaa. Ja tanssittu sen ympärillä. Niinhän monet vanhat laulut kertoo puusta. Esim; oi kuusipuu oi kuusipuu..