en tiedä jaksanko mieheni kanssa enää...

nyt tulee pitkä sepustus ja valitus...antakaa anteeksi jo valmiiksi...



Meillä on kotityöt selkeästi jaettu. Sillä lailla, miten mies on ne halunnut, koska hän ei pidä mistään kotitöistä. Minusta osa kotitöistä on ihan mukavaa ja leppoisaa, osa tietysti hankalaa ja ikävää. Mutta ihanaa on se, kun tulee siisti koti -- lopputulos kyllä korvaa vaivan.

Ollaan oltu yhdessä nyt 11 vuotta. Kotitehtävien lista on jääkaapin ovessa ja jo siitä selviää, että ainakin 80% hommista on minulla.



Minua harmittaa se, ettei mies tee edes niitä hänelle jääviä hommia kunnolla. Nytkin on ollut tiskikaappi tyhjentämättä jo 6kk: siellä on vielä lapsen tuttipullot ja nokkamukit, joita ei ole kevään jälkeen käyttänyt. Kerran viikossa olen pyytänyt tyhjentämään, mutta ei ole onnistunut. Nyt sitten lopulta sanoin aika vakavasti, että on jo aika se tyhjentää. Mies suuttui ja huusi, että " tee itse mitä huvittaa, minä olen jo imuroinut" . (Mieheni imurointi on sellaista, että se kiertää kaikki lattialla olevat tavarat eikä imuroi kaappien tai sohvien alta -- saatikka että listoja tai taulun karmeja/lampun kupuja olisi koskaan käynyt erikoissuuttimilla läpi. Jälkimmäistä en edes oleta, mutta sohvan alta sentään...)



Joku varmasti nyt sanoo, että tee itse jos harmittaa. Mutta ihan vakavasti ottaen -- minä en juurikaan tee muuta kuin siivoan mieheni jälkiä. Jokaikinen aamu aloitan sillä että siivoan hänen kaljapullonsa, mukit, lautaset, leipäpussit, pöydälle lätätyt purkat yms. kaappiin/roskiin/tiskikoneeseen. Sitten laitan kaappiin hänen vaatteensa, jotka hän on edellisenä päivänä jättänyt pitkin olohuonetta (usein onneksi sohvalle -- lasten vaatteet hän jättää lojumaan siihen mihin nyt sattui ne riisumaan).

Roskia hän ei suostu viemään ennen kuin ne rupeavat haisemaan. Roskien vienti kuului ennen hänen hommiinsa, mutta olen senkin tehnyt itse, koska minua inhottaa ja hävettää asua kodissa, joka lemuaa jätteille.



Juustohöylä jää pöydälle, voiveitsi jää pöydälle, homehtuneet leivät hän vain hautaa muiden leipien alle leipälaatikossa (itse en syö leipää, joten ei mielestäni kuuluisi minun hommiini)...oikeastaan kaikki hänen käyttämänsä tavarat jäävät hujanhajan -- kitaranuotit on pitkin lattioita (ei kuulemma huvita laittaa kaappiin), käyttämänsä harrastevälineet on pitkin pöytiä, maksamattomat ja maksetut laskut ovat pitkin pöytiä...



Jos pyydän apua jossain niin saan vastaukseksi joko " se ketä vaivaa saa siivota" tai " ei huvita" .



1,5kk sitten (pidän nykyään päiväkirjaa, koska mieheni ei pidä lupauksiaan) meillä oli VALTAVA riita siitä, ettei mieheni koskaan tee mitään pojan kanssa -- esim. ulkoile tai lue kirjoja. Laittaa vaan TV:n ääreen istumaan ja menee itse tietokoneelle. Mieheni lupasi, että yrittää lukea pojalle kirjan päivässä ja käydä ulkoilemassa tai esim. uimassa.

Mitä on käynyt? Mies ehkä lukee yhden kirjan vkossa, KERTAAKAAN ei ole käynyt ulkoilemassa tai uimassa 1,5kk aikana. Eikö nyt ulkoilua edes voisi harkita? Olenko kohtuuton kun vaadin tällaista?

Kun mainitsin -- ihan rauhallisesti -- miehelleni tästä ulkoilemattomuudesta niin sain taas kauhean kiukkuryöpyn niskaani.



En tiedä mitä pitäisi tehdä. kaikkea olen kokeillut. on nalkutettu, on lahjottu, on kiristetty, olen esittänyt etten huomaakaan, on pyydetty tuhannella kauniilla tavalla...



Jaksoin ennen lasta tehdä kaiken ja mieheni lupasi, että kun lapsi syntyy niin hän osallistuu. Ja nyt hän haluaa toisen. (tässä vaiheessa oma järkeni rupeaa huutamaan kiivasta vastalausetta ...vaikka toki itsekin toisen lapsen haluaisin).



Nytkin olen itse kuumeessa ja tehnyt joulusiivousta melkein tauotta.



Kertokaa mitä voin tehdä? Minusta tuntuu, etten jaksa enää kauaa. Että yksin olisi parempi olla. Vaikka muuten mieheni on ihana ihminen.