Raskauden keskeytys myöhäisillä viikoilla?
Meillä on mitä luultavimmin edessä raskauden keskeytys n. rv 16 kromosomihäiriön vuoksi. Mietin vain että noilla viikoillahan on pakko synnyttää kuollut lapsi, kaavintaa siis ei käsittääkseni tehdä rv 12 jälkeen. Millä se "varmistetaan" että lapsi on kuollut syntyessään, vai kuoleeko se siihen synnytykseen?
Miten tuollaisesta voi selvitä eteenpäin? :´(
Kommentit (76)
Ketjun alkupuolella ennen ap:n lisäselvitystä.
Sen jälkeen keskustelu on ollut lähinnä juupas-eipäs-minä tiedän-saivartelua.
49
niin näet että ap on kertonut kyseessä olevan trisomia 13 + muita hälyttäviä ultralöydöksiä. Joten jokainen jotain asiasta ymmärtävä tietää, että ei ole kyseessä mikään pikkujuttu.
Aivan selvä että lukijat kyseenalaistavat keskeytyksen jos enempää informaatioita ei anneta kuin kromosomihäiriö. Turha siitä on herneitä vetää.
Vanhemmat olivat jo raskauden aikana tienneet, ettei vauvalla ollut mahdollisuutta selviytyä. Pikkuiselle annettiin jatkuvasti kipulääkkeitä nuo kolme kuukautta, toivottavasti veivät kaiken kivun pois.
En keskustellut asiasta vanhempien kanssa, mutta itsekseni mietin, että olisin valinnut toisin ja päättänyt raskauden. Se vain tuntuisi inhimillisemmältä ratkaisulta.
Surunvalittelut kaikille, jotka ovat vauvansa näin menettäneet.
Itsellä takana keskenmeno viikolla 18. Synnytys ei ollut kivulias, mutta olisin kyllä saanut kipulääkkeitä jos olisin tarvinnut. Sairaalassa olin yhden yön. Jälkivuoto oli lyhyt, reilu viikko. Kaavintaa ei minun kohdallani tarvittu.
itselläni on edessä lapsivesitutkimus jossa tutkitaan onko kromosomihäiriö vai ei. Toivottavasti lapsi on terve ettei minun tarvitse tehdä päätöstä. TErveen lapsen hoitaminen on raskasta saati sitten vammaisen. Sukulaisellani on down ja olen nähnyt hänen elämää lähes 30 vuotta. Näin hänen tuskansa laitoksessa, tuskansa kun vanhemmat kuolivat jne.. HÄn elää 5 vuotiaan tasolla. Aivan ihana persoona ulkopuolisen silmissä mutta ne kakkavaipanvaihdot yms. eivät näy ulos. Huoli hänestä on kova läpi elämän. En yhtään ihmettele sitä vanhusta joka tappoi vammaiset kaksostyttäret Ylitorniossa.
Epäilenpä tosissani onko kehitysvammaistenhoitaja edes kehitysvammaistenhoitaja. Kuka tahansa voi täällä valehdella olevansa vaikka neurologi ja googlettamalla etsiä tietoa äkkiä vastatakseen...
Voimia ap!
tässä ketjussa esiintyvää hoitajaa. Miten sä olet voinut päästä psykolgisista testeistä läpi? Todella vastenmielinen tyyppi, suorastaan pelottava.
Mikä asia sanomassani noin järkyttää? Kvh
ymmärtää se, että tulokset eivät aina ole hyviä. Kannattaa miettiä, onko valmis ottamaan kaiken tiedon vastaan. Olisiko parempi olla tietämättä. Kukaan ei pakota tutkimuksiin, joiden tulokselle ei mitään voi tehdä.
toinen suree lastaan. Jaksat vieläkin jatkaa, vaikka ap:kin on jo sanonut, ettei kaipaa kliinisiä kommenttejasi. On pelottavaa, jos et itse ymmärrä tätä.
Mikä asia sanomassani noin järkyttää? Kvh
Pitäisikö olla hiljaa ja ottaa aiheettomat syytökset vastaan. En snobbaile vaan kerron ihan faktaa. Ja mitä kliinistä olen sanonut? Olen sanonut haluavani auttaa ja esittänyt myötätuntoni ap:lle. Kertoisitko sinä järkyttynyt ihan rehellisesti, mikä sinua kauhistuttaa?
Miten sä olet voinut päästä psykolgisista testeistä läpi? Todella vastenmielinen tyyppi, suorastaan pelottava.
Varmasti pelottaa, kuten Myanmarissa valtaapitävät pelkäsivät blogin kirjoittajaa. Onko omat argumentit noin huonoja, kun pitää alkaa toista syyttämään ja moittimaan? Enemmänhän täällä on tullut ikävää väriä keskusteluun niiltä henkilöiltä, jotka kokevat kielteisen kannan aborttiin epämiellyttävänä. Mielestäni muuten tämä keskustelu on ollut asiallista.
Olisi kamalaa joutua itse tämän tilanteen eteen. En kuitenkaan hyväksy aborttia missään tilanteessa ja se on mielestäni aina murha. Kuitenkin, jos joutuisin valitsemaan vaimon ja lapsen välillä valitsisin vaimon elämän. Vakava ja raskas asiahan tämä on...
Pyydän anteeksi, kun tällä lisään Ap:n tuskaa, mutta oli pakko kommentoida näitä toisten kommentteja asian suhteen. Se, että joku asia on sallittu laissa ei tarkoita sitä, että se olisi välttämättä moraalisesti ja loogisesti oikein!
M31
ja täytyy sanoa, että tämän hoitsun asenne on minustakin pelottava.
Ei kai kukaan hoitaja ole noin empatiakyvytön, eihän? Sosiaaliset taidot on ainakin aika lähellä nollaa ja ainakaan minä en haluaisi, että kehitysvammaista lastani hoitaisi moinen kapistus.
Sä olet provo, olethan?
Olen ilmaissut myötätuntoni kuten useimmat muutkin tässä ketjussa. En ole edes vihjaissut, että mielestäni ap tekisi jotenkin väärin. Jotain outoa tässä on. Kvh
Jotenkin minulle ainakin viesteistäsi on jäänyt mieleen, että olet kyseenalaistanut ap:n raskaudenkeskeytys syitä. Ketjussa kyseessähän ei ollut kysyä tietoa kehitysvammaisuudesta ja mielipiteistä. Jotenkin tuntuu, että pakottamalla nyt on ap laitettu ilmoittamaan Trisomia 13+ epäilyn, josta muuten internetistä löytyy sivukaupalla tekstiä, joten ei tarvitse olla alalla asiasta tietoa halutakseen.
Tottakai tällaisessa tapauksessa kiinnostaa millaisesta vammasta on kyse. Varmasti moni muukin kuin minä halusi sen tietää. Kvh
Kiitoksia edelleen niille jotka ovat jaksaneet kokemuksistaan kirjoittaa.
Joku kirjoitti ettei pidä mennä sikiödiagnostisiin tutkimuksiin jos ei ole valmis ottamaan huonoja uutisia vastaan. En tiedä oliko teksti tarkoitettu minulle, mutta olen omalla kohdallani onnellinen että "jäin kiinni" ultrassa, koska vaikka keskeytys tulee olemaan hyvin raskas kokemus, uskon sen ainakin omallla kohdallani olevan helpompaa näin kuin että raskaus menisi paljon myöhemmin kesken tai pahimmassa tapauksessa shokki iskisi vasta lapsen syntyessä kun havaittaisiin että mitään elinmahdollisuuksia ei ole. Näin siis omalla kohdallani, ymmärrän täysin kaikki muutkin mielipiteet ja päätökset, jokainen kun tekee nämä päätöksen sen perusteella mikä ITSELLE on parasta.
ap
Ei minulla muuta sanottavaa enää tässä vaiheessa ollut kuin antaa sinulle iso virtuaalihali.
t. saman kohtalon kokenut ja sinulle sen googlausvinkin antanut
Aivan selvä että lukijat kyseenalaistavat keskeytyksen jos enempää informaatioita ei anneta kuin kromosomihäiriö. Turha siitä on herneitä vetää.