MIEHET mistä tiedätte että lapsenne on sinun
siitä tuli ohjelmakin joku aika sitten. Sillä miehellä oli 4 lasta ja selvisi että vain 1 niistä oli hänen. Murtui täysin. Kuinkahan yleistä se on Suomessa. Tuttavaperheessä sama paljastui lapsen sairastuessa vakavasti.
Kommentit (66)
niin miksi ei suostu? mulla kans heräis epäilys heti !
Mene vaikka ulkomaille tekemään testit. Sinulla on oikeus tietää.
Ollut siis lapsien elämässä ihan raskaudesta asti.
tai ketään hyödytä. Maksan hyvätuloisena isoja eletusmaksuja. Oikeus ja kohtuus että TIEDÄN onko naskalit todella minun
muutenkin. Tyhmä on jos ei selvitä. Eiköhän se ole kaikkien etu
Joten kertoo kyllä miehestä todella paljon jos hylkää lapset vuosien jälkeen vain siksi ettei ne ole geeneiltään omia. Mieti nyt niitä lapsia helvetti! Ne rakastaa sinua kun omana isänään, heillä ei ole muita isiä!
eiköhän sen naisen ois kuulunu " miettiä lapsia" kun filunkipeliin lähti. Edestään sen löytää minkä taakseen jättää!
jos on kerran erottu, niin luottamus lienee mennyttä (jos sitä on koskaan ollutkaan, mikä lie ollut eron syy). Silloin lienee vähintään päänsisäistä syytä epäillä exää kaikesta. Selvitä ihmeessä, ei se enää toista kertaa sinusta voi erota...
Miksi laittaa lapset kärsimään vanhempien virheistä!? Voisitko sinä hyljätä lapsen jonka kanssa olet ollut joka päivä vuosien ajan ihan sieltä ensihetkistä saakka? Jos pystyisit tähän niin kyllä täytyy sanoa että mielisairaala sinulle oikea osoite.
kun huiputtaa miestä. Lapsillakin oikeus tietää, viimestään kun 15-16v ikään tulevat ja asia alkaa kiinnostaa. Miten naiset ajatellu sen klaarata??
kumpi kahdesta miehestä on lapsen isä. Otti ja valitsi sitten poikaystävänsä isäksi. Viikon sisään vehdannut kummankin kanssa. En ole nähnyt lasta sitten vauva-ajan, nyt jos näkisin, niin varmaankin tunnistaisin kumman poika on. Toivottavasti meni oikean miehen piikkiin. Henkkoht en kyllä lähtis arvailemaan vaan teettäisin testit. Karu tilanne jos totuus paljastuu esim. lapsen sairauden yhteydessä.
turha syyllistää muita, peiliin katsomalla selviää
Ja tarkoitushan on kuitenkin etsiä jälkeläiselleen ne parhaat geenit, naisen täytyy olla tarkkaa koska ei voi tehdä jälkeläisiä samalla syötöllä kuin mies. Ja sitten täytyy tietysti olla se hyvä isähahmo kuitenkin ja nämä geenit ei välttämättä ole lainkaan samassa paketissa!
Netistä löytyy googlettamalla tietoa ja yrityksiä. Voit lähettää hius- tai sylkinäytteen. Kenties muitakin vaihtoehtoja oli, en nyt muista enää. Helppo hoitaa ilman, että esim. ex saa mitään koskaan tietää..
tämä ei tosiaankaan uskon asia, faktoja pöytään
http: //dnaaction. com/fin/index. asp
yleisen onnen tiellä on vain ja ainoastaan se, että emme voi olla ihan varmoja siitä, kuka on lastemme isä. No äitihän sen yleensä tietää, mutta kuka siihen nyt luottaisi? Ja entä tuo naapurin Jaani, keneltä se muka näyttää?
Pakolliset DNA-testit kaikille ja heti. Onhan se nyt kauheaa, jos joku isä jossain hoitaa omanaan lasta, jossa onkin jonkun muun geenit. Se on kerrottava vaikka väkisin.
Jos jollain isällä on syytä epäillä (oli se syy sitten todellinen tai keksitty), niin kaikin mokomin selvittäköön asian ja kärsiköön seuraukset. Jos lapsi on oma, niin vaimo todennäköisesti ottaa aikalailla nokkiinsa, ja hyvästä syystä.
Ei varmaan tarvitse tämän jälkeen kertoa, että polttaisin totaalisesti hihani, jos minulle tultaisiin ehdottelemaan DNA-testiä lasteni isyyden varmistamiseksi. Asia kun on pomminvarma ihan muutenkin, ellei ole olemassa hämmästyttäviä yli viisi vuotta naisen elimistössä säilyviä siittiöitä...